Toukokuisten uusi viikko 17.10->

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Kello on melkein viisi, eikä toukokuisten pinosta tietoakaan. Mihin kaikki ovat hävinneet??? Kolme minuuttia aikaa kirjoittaa. sitten on pasta valmis...



Tänne kuuluu jälleen pirteämpää. Eli kuukauden valvomiset vei tältä äidiltä mehut. Perjantaina sitten äiti otti pojan yökylään, jotta saisin nukkua. (Kamppailin kauan ajatuksen kanssa, mutta lopulta se tuntui parhaimmalta ratkaisulta. Mä en pysty kunnolla nukkumaan vaikka mies valvoisi...) Syötin pojan ennen nukkumaanmenoa ja menin heti aamulla syöttämään. Äitini antoi äidinmaitoa yöllä kaksi kertaa. Poika ei ollut moksiskaan. Itse kyllä heräilin parin tunnin välein, mutta nukuttua sain kuitenkin. Lauantai-sunnuntai yönä mieheni hoiti heräämiset syöttöjä lukuunottamatta ja sunnuntaina sain nukkua pitkään. Ja kyllä teki hyvää! Nyt olen jäleen normaali ihminen... :)



Meidän yöheräämisten syy löytyi sitten perjantaina suusta. Eli hammashan siellä oli! Toisaalta myös kääntyileminen saattaa vaikuttaa. Tämä yö meni tosin jälleen paremmin yhdellä syötöllä. Annoin panadolsupon eilen illalla. Jos vaikka viereinen hamppu ois tulossa. Eilen maisteltiin myös ekaa kertaa perunaa. Olisin halunnut imettää lähemmäs kuutta kuukautta, mutta koska poika on niin iso, 8kg ja 69cm, alkaa tuntua, että maito ei enää oikein riitä. Hieman harmittaa, mutta minkäs teet... :/ No ekat maistelut on ollut yhtä irvistystä...



Eli tällasta meillä. Mitäs muille kuuluu?



Nyt tämä äiti menee syömään. Pikkanen nukkuu parvekkeella. Illalla jumppaan.



Hyvää alkanutta viikkoa,

Mamma ja Daniel, 4 1/2 kk

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

Tuntuu muillakin yöt olevan kukkumista ja niin on täälläkin aika lailla. Syystä en ole varma mutta ainakin kääntymään oppiminen on öihin vaikuttanut eli poika yrittää punnertaa itseään ympäri myös unissaan ja hivuttautuu samalla ihan sängyn päähän ja herää sitten (viimeistään) siihen. Tosi kiva kun sitä tapahtuu useamman kerran yössä...



Minäkin sain ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen yhden ehjän yön kun menin viikonloppuna anoppilaan nukkumaan miehen jäädessä pojan kanssa kotiin. Ai että teki hyvää saada nukkua ja miehellä ja pojalla oli myös mennyt yö ihan hyvin. Taas jaksaa näitä yöherätyksiäkin paremmin.



Tänään meillä oli 5-kuukautisneuvola ja kaikki on ihan kohdallaan. Rokotusta ei juuri itketty mutta nyt illalla poika oli vähän rauhattomampi. Saas nähdä kuinka yö menee.



Tsemmppiä kaikille valvomisiin! Nyt menen saunaan :)



Terkuin,

Lillakka

Vierailija

Wera: Meillä myös hyljeksitään tisua päivisin,mutta öisin olisi koko aika tissi suussa... Oon nyt parina päivänä pitkän houkuttelusession jälkeen saanut Eetun muutaman kerran erehtymään päivälläkin :D En millään viittis vielä lopettaa imettämistä,kun maitoa tulee kuitenkin ihan hyvin. Oon sitten lypsänyt pulloon ja syöttänyt siitä,jos/kun tisu ei oo kelvannut. Toisaalta on niin työlästä,että varmaan kohta loppuu kärsivällisyys...



Katja30: Teiän tyttö on melkoinen vauhtimimmi! Eetu lähinnä makaa selällään ja sätkii tai sitten mahallaan tutkii lelujaan...mutta toisaalta,ihan kiva saada pitää yks vauvana hiukan kauemmin ;D Tuolta odotuspuolelta kävin vakoilemas,että Satumaarikin on plussannut...HURJASTI onnea! Ketkäs kaikki täältä on jo " uudella" kierroksella??? Enhän minä utelias ole,enkä yhtään kateellinen,mutta... ;DDDD



Jahas,nyt tuli posti. Palaillaan! H&viisikko

Vierailija

Meillä Veekku syö kanssa jo niin reippaasti soseita, että ei tahdo maito maistua kuin vähän väkisin. Pari viikkoa sitten Veekku nukkui kahtena yönä klo 20-6 heräämättä kertaakaan rinnalle, mutta sen jälkeen on yöt taas olleet risaisia. Esim. toissayönä heräämisiä oli " vain" 2, viime yönä tyttö heräsi tunnin välein läpi yön!!! Voisikohan syynä olla, että eilen kierreltiin kaupungilla pari tuntia ja siskoni oli meillä kylässä ja sen takia Veekulla oli enemmän ohjelmaa kuin yleensä? Kun viikolla ollaan yleensä kaksistaan päivät ja sen vuoksi kotielämä on niin rauhallista ja tappavan tasaista. Ei kai nuo yöheräämiset muuten rasittaisi (siis jos herää vain sen pari kertaa), mutta nyt kun tietää, että tyttö pystyisi nukkumaan ainakin 8 tuntia jos enemmänkin yhteen kyytiin, niin sitten sitä miettii että miksi se ei nuku. Sitten kun neiti nukahtaa vain rinnalle, tutilla tai vesipullolla tulee vaan kiukku ja sitten tyttö meinaa herätä kokonaan keskellä yötä kiukkuunsa niin sovinnolla olen sitten antanut tissiä.



Veekulla on jo 2 hammasta alhaalla, hymy näyttää aika vekkulilta nyt kun hampaat on kunnolla esillä :-) Meilläkin oli alku yhtä huutoa, oikeastaan ekat 4 kk tyttö oli päivät rintarepussa lähes tauotta. Nyt ei uskoisi että tuo on sama tyttö, sillä neiti on ihan älyttömän iloinen ja reipas. Tarkkailee maailmaa ja juttelee koko ajan. Nykyään saa äiti ja isä syödäkin melko rauhassa, neiti istuu syöttötuolissa pöydän päässä ja imeskelee nuoruuden innolla maissinaksua ja levittelee sitä kuolaista maissimössöä pitkin pöytää.



Jahas, nyt alan lusikoida Veekulle puuroa napaan. Kivaa viikonloppua toukoille.



Kaisu

Vierailija

meidän emmasta on tullut hyväntuulinen ja aina aurinkoinen tyttö. Ei olisi alkuun uskonut kun jaksoi huutaa päivät pitkät. Ruokaa emma syö kuin mies. Kaikki hedelmäsoseita lukuunottamatta tekee kauppansa ja kilot on tietysti sen mukaiset. Melkein 8 kiloa mittarissa. Ruoan myötä maito ei juurikaan enää maistu, mutta kun sitä laittaa puuron sekaan niin hyvin kelpaa.



Emma ei vielä pääse eteenpäin, vai liekö laiskuutta kun kuitenkin pyörii napansa ympäri ja venkuroi miten milloinkin. Meilläkin ämmä istuu nököttää jo kuitenkin tomerasti syöttötuolissa.



Yöt sujuu yhä hyvin, tuttia saa joskus laittaa jos ähinä käy kovaksi. Jos emma herää yöllä, alkaa laulu, joka saattaa kestää tunninkin, mutta itkuksi se ei muutu eikä syöttämistä tarvita. Neiti nukahtaa sitten itsekseen kun on laulunsa laulanut.



Maanantaina oli neuvola, jossa rokotus nosti etureiteen melkoisen pahkuran.Tietääkö joku onko se vaikka merkki siitä, ettei aine ole osunut oikeaan kohtaan?

Vierailija

Ehdimpä minäkin toivottavasti välillä kirjoittaa. Tyttö nukkuu meidän sängyssä ekoja aamun pikkupäikkäreitä. Tuntuu ettei nykyisin enää koneelle ehdi kirjoittamaan (lukemaan kyllä=)), kun neitokainen nukkuu päivisin niin vähän ja muuten tahtoo leikkiä ja seurustella äitin kanssa.



Meillä oli maanantaina 5 kk neuvola. Erica kasvaa täydellisesti nollakäyrillä.. ei ole neuvolantätillä mitään sanomista. Painoa oli nyt 7465 g ja pituutta 66 senttiä. Kiinteitä ollaan syöty nyt muutama viikko, aloitettiin porkkanalla, sitten peruna ja nyt otettiin kukkakaali mukaan. Peruna kyllä tais vetää masun kovalle, ja kakkaa autettiinkin muutamalla luumulusikallisella. Hyvin Ericalla kasvikset maistuu, määrällisesti olen kyllä aika vähän vasta antanut, muutaman jääkuutiollisen. Ajattelin aloitella näin varovaisesti.



Uusia taitoja ei pahemmin nyt ole tullut. Masulleen käännytään jatkuvasti, ja kovasti pyllyä yrittää punnata ylös, mutta ei sen kummemmin vielä liiku. Niin ja nostaa koko ajan päätä lattiasta kun on selällään, yrittää raukka tieten istumaan, kovat on vatsalihakset... itelle tulee kuuma kun edes katsoo E:n jumppaamista. Erica juttelee tosi monipuolisesti, välillä murisee, kiljuu, ölisee, jokeltaa jne. Hampaitakaan meillä ei ole vielä tullut, vaikka nyrkkiä on syöty jo kolme kuukautta :)



Muutenkin seuraa nykyisin tosi tarkasti kaikkea ympärillään ja on vauhti päällä. En tiedä siitäkö johtuu nämä meidän rikkonaiset yöt. Erica heräilee 2-3 tunnin välein syömään ja aina välillä alkaa yhtäkkiä kauheesti itkemään, eikä auta tutti ja vain rinta. Muutenkin nukkuu tosi levottomasti, pyörii ja mönkii sängyssä... äitille tämä on tosi väsyttävää, kun välillä tuntuu et on öitä, ettei ite ole nukkunut ollenkaan kun koko ajan saa olla tuttia laittamassa tai muuten hyssyttämässä. Rauhallisemmin nukkuu ja on helpompi tuttia antaa, kun olen välillä ottanut viereen nukkumaan. Sitten on vain itellä aamulla joka paikka jumissa, kun ihan ihme asennoissa nukkuu, et E mahtuu olemaan sängyssä. Onneksi neiti nukkuu kuitenkin aamulla nykyisin melkein kahdeksaan, että minäkin saan vähän myöhempään nukkua. Yhteen väliin heräiltiin jo ennen kuutta.



Täytynee toivoa että aika parantais noita levottomia öitä, tai jos iltapuuro vaikka sitten kuukauden päästä =) Toivossa on hyvä elää! No jos lähtis lukeen lehden loppuun ennen kuin neitokainen heräilee.



Terkuin Hemu80 ja Erica 5 kk

Vierailija

Pakko tulla hehkuttamaan kuinka hyvin Dani nukkui!!! Illalla alkoi nukkumaan klo 22. Heräsi syömään klo 2.15 ja siitä nukkui 8.30.. Mahtavaa!! Tällaisia öitä äiti tahtoo lisää :) :) Huomaa kyllä heti vauvan päivästäkin, et on nukkunut hyvin. Ei kitinöitä ollenkaan!



Vierailija

Kuullostaa aivan meidän öiltä. 3 ja 1/2 kuukauteen saakka Daniel nukku hienosti yhdellä syötöllä noin kello neljä. Nyt meidänkin yöt ovat olleet levottomia noin puoltoista kuukautta joitakin öitä lukuunottamatta. Meillä käännytään ja yksi hammas on jo suussa. Pieni syysflunssakin iski pienokaiselle. :( Alkaa kyllä kovasti väsyttämään... :/ Aloitimme kiinteät viime sunnuntaina pidentämään öitä kun poika on niin iso, noin 70cm ja yli 8kg. Nyt määrät ovat vielä tosi pieniä, kahden jääkuution luokka. Aloitimme perunalla ja siirrymme viikonloppuna porkkanaan. Jospa sitten kuukauden päästä puurot auttaisivat! (Toivossa on hyvä elää...)

Tsemppiä kaikille väsyneille!!!

Vierailija

Ollaan mekin kanavilla. Lukea näitä viestejä ehtii paremmin, mutta kirjoittamiselle ei jää aikaa, kun tyttö riekkuu sylissä tai vaatii seurakseen lattialle. Nyt neiti vetelee jo kolmatta tuntia unia ulkona vaunuissa. Kerrankin ehdin ruuankin laittaa unien aikana valmiiksi. Pian varmaan herää, joten pikaisesti kirjoitan.



Kiitos meidänkin puolesta viime viikkoisesta tapaamisesta. Mukavaa oli nähdä ihan oikeassa elämässä. Otetaan toistekin?



Me saatiin aloitettua perunan maistelu. Tuntuu maistuvan ihan hyvin. Tosin toisena aamuna taisin olla liian innokas ja tuloksena oli mieletön oksennus lattialle saakka. Sittemmin onkin mennyt paremmin ja parilla yökkäyksellä on selvitty. Tänään sai myös pikkuisen luumua ja hyvin maistui. Kukkakaaliin ajattelin tutustuttaa seuraavaksi.



Ihmeempää meille ei muuten kuulu. Meilläkin kädet on sojossa ja huitovat kovasti. Pari kertaa on kahvikuppi melkein tullut syliin. Pakko olla äärimmäisen varovainen. Ja tarinaa tulee suusta koko ajan. Melkoinen papupata tuntuu olevan tuo meidän neiti ja ääneen naureskelee milloin millekin :-)



Mukavaa loppuviikkoa kaikille,



Bamse ja neiti 5,5kk



Vierailija

Meille ei taaskaan kuulu mitään erikoista, mutta enkähän silti jotain saa aikaan... Julius nukkuu päiväuniaan meidän sängyssä joten mulla on aikaa istua koneella. Olen huomannut että poika nukkuu parhaat päikkärit meidän sängyssä kun saa siihen rinnalla nukahtaa. Vaunuissa kyllä nukkuu mutta kun tullaan kotiin niin poika herää viimeistään kun kotiovi aukeaa, enkä jaksaisi ulkoilla tuntikaupalla!



Kummitätinsä on sitä mieltä, että J:llä on tulossa ylähampaatkin, ikenet pullottavat jo valkoisina.



Käytiin eilen Isossa Omenassa, ja voi miten pienenpieni vauva oli siellä vanhempiensa kanssa! (Arvoitiin kälyn kanssa että korkeintaan kuukauden ikäinen) Isille vaan ostivat pukua vaikka pieni huusi ihan lohduttomasti. Satuttiin vielä hoitohuoneeseenkin samaan aikaa kun äiti siellä koitti imettää ja huuto vaan jatkui, reppana. Teki mieli sanoa että eikö noin pienen kanssa olisi voinut jäädä kotiin... Itse en Juliuksen ollessa alle 2kk käynyt missään lähikauppoja kauempana, juuri sen takia kun J saattoi alkaa itkeä nälkäänsä eikä imetys ottanut onnistuakseen oudoissa paikoissa ja/tai jos itku kerkesi oikein kovaksi. Nyt kun poika on jo isompi, ostoreissu meni ihan kivasti, J roikkui rintarepussa ja istui marketin kaukalokärryissä. Tosin nälkä iski juuri ennen kotiin lähtöä mutta onneks kälyllä oli pullo mukana ja J sai sillä rauhoitettua itsensä ja nukahti sit autossa.



Käytiin sunnuntaina lastentarvikekirppiksellä ja sain 8 eurolla kassillisen vaatteita Juliukselle, olin tosi tyytyväinen, miten laadukkaita vaatteita siellä oli, esim täysin ehjiä ja hyväkuntoisia sukkahousuja sain kolmet J:lle eurolla, kaupassa ne maksaa vitosen kappale... Käly osti vaunuihin lämpöpussin, sellaisen oikein paksun jossa oli vielä reiät valjaille, kympillä. Eilen citymarketissa myytiin samanlaista tarjouksessa 35 euroa... Harmitti vaan kun en voinut mennä penkomaan sitä kaikkein pieninten vaatteiden pinoa, kun olisi vaan tullut haikea olo =)



Leppoisaa viikonalkua kaikille!

Vierailija

Viime viikko meni toipuessa 2vk sukulointireissusta. Hoitotyttö oli lomareissussa joten pakkasin Emma-neidin sekä koiran autoon ja kävimme kotiseuduilla esittelemässä suvulle uutta tulokasta.

10.pvä oltiin 5kk neuvolassa jossa esiteltiin tädille lähes ilman tukea istumista ja itkeskeltiin pikkuisen rokotukselle. Lähinnä neitiä varmaan harmitti tiukasti kiinni pitäminen. Strategiset mitat 7200g ja 67,5cm

Reissusta tarttui mukaan jos jonkinlaista pöpöä ja sukulaiset soittelivat perään että olivat kipeinä kohta vierailumme jälkeen ja pelkäsivät että ovat tartuttaneet Emmankin.

Pientä nenän tuhinaa on ollut nyt pari viikkoa mutta koska neiti on reipas ja muuten terveen oloinen ei ole kuulemma syytä huoleen. Neuvolatädin mielestä Emma on ehkä saanut useamman pöpön ja tuhisee sen takia näin pitkän aikaa.Välillä hieman itkeskellään jos nokka on pahemmin tukossa mutta syöminenkin on onnistunut. Viime su jätettiin vauvauintikin väliin kun miehelläkin oli flunssaa.



Oli kurjaa lueskella onien toukokuisten rikkonaisista öistä...Neuvolassakaan ei voida uskoa meidän hyvää tuuriamme kun Emma on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta nukkunut koko yön 2kk iästä lähtien. Nukkumaan aina klo21 (nukahtanut aikaisemmin rinnalle mutta nyt jää kiltisti omaan sänkyyn vaikka yrittää vielä hieman räpistellä unta vastaan)ja herätys yleensä 6.30. Joskus neiti nukahtaa aamusyötön jälkeen vielä ja tänäkin aamuna torkuttiin yhdeksään. Mukava loikoilla kun mieskin on lomalla!

Reissun jälkeen ollaan ryhdytty Emman kanssa maistelemaan kiinteitä koska neiti alkoi osoittaa niin valtavaa kiinnostusta isin ja äidin syömistä kohtaan ja lusikallekin tiesi heti mitä tehdä.Aamulla ollaan maisteltu puuroja, päivisin vihanneksia (eilen 1.kerran kalaakin) ja iltaisin hedelmää. " Mössöjen" lisäksi Emma imee mehut tomaatinpuolikkaista, kurkusta ja mandariinista.



Tällä viikolla on harjoiteltu konttausasentoa!Emma pääsee itse valmiusasentoon jossa ponkii eteen-taakse kun polvet eivät vielä nouse, kunnes luovuttaa ja jatkaa mahallaan rapumaista etenemistään. Tosissaan saa katsoa että missä se tyttö matelee!Tänään lähti fiikuksesta alin lehti ja kukkaruukku meinattiin kiskoa kumoon!Koiran luokse peruuttaminen ja viiksikarvojen hamuaminen on hauskaa puuhaa ja itku tulee kun ollaan tuolin jaloissa solmussa eikä enää päästä etenemään.

Koko viikko ollaan oltu miehen kanssa pihatöissä ja Emma on viihdyttänyt itseään vaunuissa ja vedellyt pitkiä nokosia niin että olen päässyt maalaamaan, haravoimaan ja ratsastamaan.

En voi uskoa ollekaan että meidän pikkuinen emäntä on parin viikon päästä puoli vuotta!

Aurinkoisia syyspäiviä toivottelee

Katja ja Emma

Vierailija

ajattelin ensi viikolla aloittaa Muksun vadelma-kaurapuurolla, mainostetaan olevan lempeä ensipuuro ja sitten myös riisipuuroa olisi tarkoitus kokeilla tässä alkumetreillä. häpeän myöntää, että liian usein turvaudun valmisruokiin, pätee myös tässä puuro asiassa.

Vierailija

Meidän viime yö oli tosi kamala. Oltiin miehen kanssa " tuulettumassa" teatterissa kattomassa " Hairspray" ja äitini oli hoitamassa Siiriä. Tyttö oli mennyt ihan kivasti kuulema nukkumaan yheksän aikaan. Melkein heti kun tultiin kotiin, Siiri heräsi syömään (n. klo 23). Puol yks heräsin kovaan itkuun. Siiri ei rauhottunut sylissä, ei rinnalla. Lopulta nukahti omaan sänkyynsä. Puol neljän kieppeillä syötiin taas, mutta sitten ei nukahdettukaan enää ollenkaan. Yritettiin nukuttaa viereen, omaan sänkyyn, syliin... mikään ei auttanut. Sängyssä Siiri vaan touhusi toukkana ja lopulta tuli itku. Puol kuuden jälkeen mies sai Siirin nukahtamaan syliin. Ylös noustiin sitten klo 8.00. Tollasen yön jälkeen sitä on kyllä aika puhki. Meillä on muutenkin yöt ollu aika rikkonaisia ja nyt tuntuu, että vaan pahenee. Toivon todella, että ens yö menisi vähän paremmin.



Mekin käytiin sunnuntaina mll:n järjestämällä lastentarvikekirpparilla. Löysin Siirille ihania, hyväkuntoisia vaatteita ihan pilkka hintaan. Oon aikaisemminkin tehny löytöjä kirpparilla. Rintarepun oon ostanut 10 eurolla, mun mielestä tosi edullinen. Mulla on vaan vähän semmoinen paha tapa haalia isojakin vaatteita kaappiin seisomaan. No, täytyy vaan muistaa, että mitä on ostanut ettei jää kokonaan käyttämättä. Toisaalta kun saa niin halvalla, ei haittaa vaikka käyttäis vaan pari kertaa.



Tehtiin tänään 2 tunnin vaunulenkki aika rivakkaa tahtia. Kyllä kummasti jaloissa tuntuu ja väsyttää. Täytyy vielä nauttia hyvistä säistä ja ulkoilla. En kuitenkaan viitsi sitten räntäsateilla lähteä lenkille.



Tässä taisi ollakin kaikki kuulumiset tällä kertaa. Hyvää viikon jatkoa kaikille!



Elina ja Siiri

Vierailija

Ihanaa, koko perheen yhteinen lomaviikko kotona on alkanut! Saadaan olla kaikki yhdes ja minäkin pääsen vähän enemmän tuulettumaan. Tänään kävinkin kampaajalla ja kylläpä piristi, melkein kuin olisi uudestisyntynyt :)



Toukokuu 20; Täällä myös nuo yökukkumiset ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus.. Välillä väsyttää äitykkää niin maan perusteellisen paljon. Meidän poitsu kun ei huoli tuttia eikä tuttipulloa ole edes kokeiltu. Ei voi edes iskälle tuupata yöllä syliin.. Tisu kelpaa yöllä herätessä, paitsi joskus ei sekään. Tiedä häntä mikä valvottaa?! Varmaan kans kuukauden päivät on heräillyt. No, mä kyllä sit otan usein viereen ja nukahdan samantien itse. Nii, meillähän on suussa jo kaksi hammasta, mut yöt jatkuu edelleen samalla lailla.



Meillä tissiteltiin 5 kk ja nyt on sit aloitettu peruna vajaa viikko sitten. Eka kerta yökkyytti ja ties mitä, mut sit mä keksin painaa perunan teesihdin läpi aivan hienoksi ja nyt söis vaikka kuinka paljon. Seuraavaksi otetaan porkkana kehiin. Ihan hyvaltä tuntuu et aloitin lisäruuan annon jo nyt. Painokäyrä oli hieman tippunut ja muutenkin tuntui, et Dani tarvi jo enemmän sapuskaa. (5kk nla: 7660g ja 68cm.) No 5 kk:n täysimetys on kyllä jo saavutus sekin.



Päiväunet on meillä aika pitkiä pihalla 1½-3 tuntia kerralla, johtuneeko rikkonaisista öistä?! Sisällä Dani nukkuu huonommin, paitsi jos äitykkä nukkuu vieressä. Mikä sen ihanampaa päivällä ku käpertyä vaavin kans päikkäreille :)...



Tällaista täällä!

Ninni-pinni & Dani 5kk

Raikasta syksyä kaikille!

Vierailija

Hiljaista tosiaan on..joten ryhdistäydyn ja tulen kantamaan korteni kekoon.

Meillä kaikki täällä oíkeastaan aika ennallaan. Kiinteitä syödään jo hyvällä menestyksellä ja päiväunet ovat vihdoin parantuneet entisten pätkä unien sijaan, yöllä syödään 1-2 kertaa ja toivon, kun muutaman viikon päästä aloitellaan iltapuurot, että yösyötöt jäisi vähitellen pois, näin kävi esikoisen kohdalla ja siispä elän toivossa , että niin kävisi nytkin.

Hampaita ei vielä näy eikä äidin harmiksi uusia taitojakaan ole opittu, olen aika kärsimätön ja hätäinen ihminen, joten kaikenlainen odotus on minulle piinaa, niin myös sen odottaminen että tyttö oppisi istumaan, konttaamaan jne..mutta eihän se nyt äiteen auta tässä muuta kuin kestää ; )

meilläkin on välillä ollut niiin rikkonaisia öitä, että täälläkin alkoi olla mehut jo aika poissa tuossa muutama viikko sitten, joten päätin, että lähden esikoisen kanssa äidilleni yöksi ( asuu 5km päässä meistä ) ja mies jää kotiin Vilman kanssa ja hoitaa yösyötöt. No helpommin sanottu kuin tehty, tein lähtöä useamman viikon, äidin kun ei ole helppo jättää vauvaansa, mutta kun sitten lopulta sain lähdettyä ja nukuttua sen yhden kokonaisen yön, niin kyllä oli olo kuin uudesti syntyneellä ! Ja isikin oli pärjäillyt hyvin pikku-neidin kanssa.



Lähdemme ihan kohta katsomaan yhtä rivitalo neliötä, johon meillä olisi nyt mahdollisuus muuttaa, jännittää vain asunnon kunto ja se tulee ratkaisemaan muutammeko vai emme. Olisi ihanaa kyllä päästä sinne, sitten olisi molemmille lapsille omat huoneet ja muutenkin enemmän tilaa ympärillä. Pitäkää peukkuja pystyssä !



Pilke04 & Vilma neiti

Vierailija

Aika monet toukokuiset tuntuvat kadottavan mielenkiintonsa tissiin kun aletaan syödä kiinteitä mutta meidän Emmalla näyttää menevän toisin päin. Neiti tissittelisi koko ajan.

Oletteko muut antaneet muuta janojuomaa kuin maitoa?Emma maistelee nokkamukista vettä mutta nokan imeskely näyttää olevan pääasia ja vesi valuu leukaa pitkin...

Emma on tosiaan vauhtimimmi (me ollaankin varhaisia toukokuisia 2.5)enkä voi enää jättää termiittiä yksikseen olkkariin. Mahallaan mönkimällä pääsee yllättävän nopsasti kukkapurkkeihin. Pitää tosiaan vahtia ettei tyttö saa vedettyä jotain päälleen...

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat