Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

kun läheinen kuolee ja suru tulee,

Vierailija

tietysti suree toisen poismenoa, sitä ettei hän tule takaisin. mutta kuinka paljon lopulta sureekaan/ahdistuu elämän rajallisuudesta, siitä että kaikki kuollaan? kuinka paljon tällaista liittyy itse suruprosessiin`?

Kommentit (2)

Vierailija

Minun oli kaikkein vaikein hyväksyä sitä miksi hänen piti kuolla. Se tuntui pahalta ja erittäin vaikealta hyväksyä. Hautajaisissa ymmärsin ettemme kukaan tänne lopullisesti jää, vaan jokaisella on oma aikamme eikä sille mitään voi.

Samalla kun surin isäni kuolemaa, pelkäsin koska minulta otetaan oma rakas aviomieheni pois (hassua, en pelännyt että lapsille jotain pahaa tapahtuisi) ja muistankin nykyisin joka päivä sanoa hänelle: rakastan sinua, aja varovasti aina kotiin asti. (työkseen ajaa rekkaa) ja suojelusenkelin lähetän iltaisin vartioimaan.



Siis en ole uskovainen, mutta isäni poismeno opetti kunnioittamaan sitä että saan " omistaa" ihanan aviomiehen ja lapset, joita rakastan yli kaiken, enkä koskaan voi tietää milloin näämme viimeisen kerran.

Vierailija

Mina surin sita, etten paase keskustelemaan hänen kanssaan niistä asioista, joista vain hänen kanssaan olen koskaan keskustellut.



Ja sitä, että hän eli superhyperterveellisesti. Silti hänelle tuli jalkaveritulppa, joka lähti liikkeelle. Se muistutti siitä, että me itse emme voi viime kädessä vaikuttaa elämäämme. Tuli irrallinen olo. Turvaton.

Sitä ennen luuli, että jos toimin näin ja näin, niin ei voi tapahtua mitään pahaa.

Uusimmat

Suosituimmat