Isa on sairastunut kuolemaan johtavaan vakavaan sairauteen. En vaan saa sita tajuttua, etta mun vanhemmille voi sattua jotain tai etta ne k...

Vierailija

Kommentit (13)

Vierailija

en voi sanoa muuta kuin että hän on nyt tärkeysjärjestyksessäsi ensimmäinen, vietä paljon aikaa hänen kanssaan, yhdessä lastesi kanssa, tehkää mukavia asioita. Joka päivä jonka nyt käytät on kullanarvoinen kun häntä ei enää ole.

Vierailija

Alkujärkytys on kova ja kieltämys kestää aikansa.

Elämä kuitenkin jatkuu mutta itkut kannattaa itkeä silloin kun itkettää.



Joskus kuolemaan saattaa mennä aika kauankin.



Omalle isälleni annettiin muutama kuukausi elinaikaa ja hän eli vielä 3 vuotta sen jälkeen (kuoli 58-vuotiaana pari vuotta sitten). Ensimmäiset kuukaudet tiedon saannin jälkeen olivat raskaat ja erityisesti viimeiset ennen kuolemaa.



Kuolema oli sitten jo helpotus ja ei sitä tarvitse hävetä tai kokea siitä syyllisyyttä.



Jaksamista sinulle.

Vierailija

1: Minunkin isäni on sairas.Tauti vie lopulta mennessään, mutta kukaan ei tiedä aikaa.Ottakaa yhteistä aikaa ja olkaa yhdessä nyt vielä kun voitte.Erilaiset tunteet kuuluvat asiaan, itke kun itkettää, suutu jos siltä tuntuu.Vähitellen asia alkaa muokkautua ja kypsyä siihen että se rakas ihminen lähtee pois.En minä halua että isä kuolee.En edes halua ajatella sitä mahdollisuutta vaikka se ikävä tosiasia onkin.

Vierailija

Meidän isä tosin on saanut diagnoosin jo 5 vuotta sitten. Onneksi on edelleen hengissä ja ihan kohtuullisissa voimissakin. Mutta en minäkään ole asiaa vileä viidessä vuodessa oikein ymmärtänyt. Toivon vain hartaasti, että isällä on vielä runsaasti elonpäiviä jäljellä.

Vierailija

Minunkin isälläni on diagnoosi kuolemaan johtavaan sairauteen. Vielä hän on suht hyvässä kunnossa ja ehkä se vähän hämääkin minua, sitä ikäänkuin haluaa laittaa pään pensaaseen ja ajatella että kaikki on hyvin. Kuitenkin tietäen että ei ole. En oikein tiedä miten olen sopeutunut, se on vaan pakko hyväksyä. Yritän käydä vanhempieni luona useammin ja viettää aikaa isäni kanssa, pelottaa vaan se hetki kun häntä ei enää ole. Tuntuu että sitten minun maailmani romahtaa. Voimia teille muille!

Vierailija

Välillä kävi hiuskarvaa vaille kuolemaa,jostain tuli " ihme" ja hän toipui.

Kevät meni kuin sumussa kulkien mutta nyt aurinko paistaa.

Voimia kaikille ja aurinkoa tulevaisuuteen!

Vierailija

tuntuu, että olin niin nuori, etten edes kunnolla isään nk. tutustunut aikuisiällä. Paljon jäi sanomatta - muista sinä sanoa, mitä haluat. VOIMIA!

Vierailija

Oma isäni kuoli, kun olin 16. Harmittaa, etten jäänyt kotiin häntä hoitamaan, lukiota olisi voinut jatkaa myöhemminkin tai kiriä kiinni sitten, kun isä oli jo poissa. Isäni sairasti selkeästi pari kuukautta, ja n. 3 viikkoa siitä, kun saimme tietää kyseessä olevan kuolemaan johtavan sairauden, hän kuoli. Emme odottaneet taudin etenevän niin nopeasti, lääkärit puhuivat puolesta - kahdesta vuodesta.



Kauheaa se on aina tajuta, että omatkin vanhemmat voivat kuolla. Itse aloin tuon jälkeen pelkäämään hullusti äitini menettämistä. Nykyään minulla on läheisten menettämispelko, pelkään menettäväni mieheni, lapseni tai äitini. Eli ne tärkeimmät. Tai jonkun heistä. Mene ajoissa keskustelemaan psykologin kanssa ja purkamaan tuntemuksiasi ja ajatuksiasi. Tuollaisen tiedon kanssa sitä elää kuin unessa.



Voimia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat