Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

2v6kk ikäisen tytön uhmasta... Apua, neuvoa ja kannustusta kaipaan!

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Koitan nyt lyhyesti kertoa tämän tilanteen...



Esikoisella (tyttö) on ikää 2v6kk. Nuorempi tyttö on vasta 11viikkoinen. Asumme suht isossa kaksiossa rivitalossa. 1 makuuhuone, alkovi, keittiö ja olohuone.



Esikoisen uhma on nyt selkeästi päällä ja mies töissä päivät ja kahtena iltana myös koulussa. Esikko haluaa tehdä kaiken itse (yleensä) ja juuri kun toivoisinkin että tekisi itse niin ei! Ilkeilyä pikku siskoaan kohtaan ei vielä ole, luojan kiitos! Mutta koko ajan saa olla seuraamassa touhuja.



Tottelemisen kanssa on ongelmia. Yleensä jaksan keksiä " kiertoteitä" ja saada menemään asiat mukavasti, mutta suurimpia ongelmia tuottavat ulosmenot ja sisälletulot. Esikoinen pukee kyllä ihan kivasti itse, mutta kun koitan saada touhuun vauhtia, mekkala alkaa.



Kiukuttelu ja uhmaaminen loppuu kyllä jäähyllä uhkaamisella, mutta kun meillä ei oikein ole kunnollista " jäähy" paikkaa. Esikko kun nukkuu alkovissa ja vauva makkarissa. Eli omaa huonetta ei ole jonne voisi laittaa.



Enpä tiedä saako tästä kukaan selvää...

Iltaisin aina vannon itselleni, että HUOMENNA en hermostu kertaakaan. Harmittaa esikoisen puolesta, kun äidiltä palaa pinna. Joskus tuntuu, että puran lapsellisesti kiukkuani esikoiseen, jos hän ei suostu tottelemaan. Erityisesti, jos vauva tarvitsee minua ja esikko vaikeuttaa tahallaan tilannetta... Haluaisin niin mielelläni jostain lisäpäreitä...



Kertokaa nyt hyvät ihmiset etten ole ainoa joka on tässä tilanteessa! Koska tämä helpottaa? Mitä te teette silloin kun pinna on lähellä katketa ja lastakaan ei voi päästää silmistää?



Huonoäiti-fiiliksin; Vimma 27v (aikuinenko?)



Kommentit (4)

Vierailija

anteeksi pienet kirjaimet, vauva nukahti syliin enkä raski viedä sänkyyn... :-)

esikoinen on mummolassa piipahtamassa. mummo ja pappa ihan oma-aloitteisesti haki tytön kylään.



tänään ollut ihan oikeasti kiva aamupäivä tyttöjen kanssa. kaikki mennyt mukavasti ja esikoinenkin lopettanut tuhmuudet nopeammin, kun en ole niistä nostanut mekkalaa. tuossa aijemmin se kerkes tökkimään sokerikuppiin sormeaan ja meinas lusikoidakin sitä, ...pöydälle ja suuhun! välillä on siis hyviäkin päiviä, vaikka ei olisi niin kunnolla nukkunut, puolin jos toisin...



olisi kyllä kiva keskustella aiheesta useamminkin. onkohan vertaistukea saatavilla?



huomasin muuten että kaikki pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. itsellä tahtoo yleisen siisteyden ja jäjestyksen pito stressata, mutta pitänee opetella olemaan " vähemmän-täydellinen" . onneksi mieheni osallistuu kiitettävästi kodinhoitoon.



lisääkin kommentteja otetaan vastaan!



Vierailija

Oman äitiyteni rankinta aikaa oli se kun esikoinen oli 2.5v ja vauva talossa. Vauvakin on jo kohta kaksi, joten aikaa on kulkunut tuosta ajasta ja ehkä nyt osaa vähän paremmin pohtiakin miksi se oli niin raskasta.



Mulle oli ainakin yllätys se mitä uhma oikeasti on, tai ennen kaikkea mitä tunteita sellainen tahallinen uhmaaminen herättää itsessä. On todella kasvun paikka että oppii sietämään itsessään sitä raivoa mitä kokee, ilman että sen purkaa lapseen. Alle 2v- tahtokohtauksissa minulla oli aina mielettömästi kärsivällisyyttä, jaksoin selittää miksi ei saa ja luovia tilanteita, mutta sitten 2.5v UHMAN edessä olin aivan neuvoton.



Meillä tilanne kärjistyi osittain varmaan kaikkien unenpuutteen vuoksi. Itse heräilin koko ajan yöllä kun kumpikin lapsi heräili vuorotellen, en voinut nukkua päiväunia, ja esikoinen taisteli nukahtamista vastaan kaikin keinoin illalla ja päivällä, ollen myös koko ajan univajeessa. Ja univaje luonnollisesti lyhentää kaikkien osapuolien pinnaa, sekä itsellä että lapsella. Jälkeen päin ajatellen esikoinen yritti ottaa illalla takaisin sitä huomiota mitä vaille jäi päivällä, ja itse vaan jääräpäisesti yritti saada lasta nukkumaan kun " oli sen aika ja lasten pitää mennä nukkumaan kun aikuinen niin sanoo, ja nukutaan omassa sängyssä" . Siitä tuli sitten sellainen valtataistelu mitä ei pitäisi päästää syntymään.



Ja sitten joitakin oivalluksia mitä tuolta ajalta ja uhmaikä ajalta ylipäätään jäi...



pitää huolehtia omasta jaksamisesta, niissä puitteissa kun voi, eli jos voi käyttää hoitoapua niin pyytää sitä, ja miehelle vääntää rautalangasta mitä tilanne kotona on, että saa nukkua/virkistäytyä



yritää muistaa että se esikoinen on myös vielä pieni, vaikka näyttääkin niin isolle vauvan rinnalla. Yrittää pitää kiinni selkeästä päivärytmistä, vaikka se vauvan kanssa onkin vaikeampaa, eli ulkoilut, ruokajat, iltarutiinit. Ja paljon syliä!



harkitsee ne jutut mistä tekee isomman numeron, eli jos asialla ei ole suurta merkitystä antaa lapsen päättää, mutta jos lapsi ei voi valita, niin sitten vaan ilmotetaan että asia tehdään nyt näin, ja yritetään pitää se oma suu kiinni kun esim. joutuu väkisin pukemaan lasta tms, ettei lähtisi sille huutolinjalle, ja itselle samalla yrittää ajatella jotain rauhottavaa, laskee vaikka kymmeneen, tai muuten yrittää saada ajatukset pois siitä huudosta ja metelistä



jos mahdollista niin ei kiinnitä huomiota huonoon käytökseen ja jos pitää puuttua niin vähäeleisesti, ilman katsekontaktia, ja sitten huomiota ja kehuja ja ilostumista aina kun lapsi tekee asiat oikein (aluksi pitää kyllä ihan pitää mielessä se kehuminen, kun on niin tottunut vaan huutamaan ja puuttumaan kaikkeen negatiiviseen ja on vaan hiljaa tyytyväinen kun asiat sujuu)



aina kun mahdollista kun pinna alkaa loppua yrittää poistaa itsensä tilanteesta, ottaa vaikka vauvan mukaan, että saa hieman laskettua pulssia ennen kuin koskettaa lapseen.



muutenkin oma rauhoittuminen tarttuu myös lapseen ja päin vastoin, oma kiivastuminen saa lapsenkin ylikierroksille, tosin on tosi vaikeaa säilyttää se oma aikuisuus monissa tilanteissa mitä uhmiksen kanssa tulee! Mutta voi sitä tavoitella!



Jos perjantaina vielä tulee ohjelmasarja pikku enkelit puoli yhdeksältä niin katsopa se, itsellä ainakin tullut kovasti muistot mieleen ja tunnistanut itseni! Myös tahkokallion kotipesän lämpöä etsimässä oli hyvä kirja uhmaiän keskellä räpiköidessäni.



Voimia sinulle!!!

Vierailija

Kuulostaa erittäin tutulta... Paitsi että jos tuossa on kaikki niin meillä on asiat paljon pahemmin kyllä ;)



Meillä 2v7kk poika ja 3-viikkoinen tyttö. Pojalla oli kyllä selvä uhmakausi menossa jo ennen vauva syntymää, mutta se nousi potenssiin kymmenen vauvan tultua kotiin. Myös meillä poika on mitä ihanin isoveli vauvaa kohtaan (onneksi!) mutta meitä vanhempia kohtaan kohdistuu järkyttävää kiukuttelua, rajojen etsimistä, uhmailua, kieltäytymistä jne...



Toisinaan tuntuu että poika oikein tahallaan " ärsyttää" ja tekee kaikkea minkä tietää kielletyksi erityisesti juuri silloin, kun imetän tai olen muuten kädet kiinni vauvassa. Silloin meillä kyllä seinät raikuvat ja oikein välillä pelkään soittaako joku naapureista kohta lastensuojeluun... :-/ Meillä oma huone on tähän asti toiminut jäähypaikkana, mutta toisinaan poika alkaa vaan iloisena leikkimään siellä leluilla. Pitäisi siis keksiä joku toinen ikävämpi arestipaikka. Aina ei myöskään jäähyllä uhkailu riitä vaan kielto unohtuu heti viiden sekunnin kuluttua.



Jos poika ei saa tehdä kaikkea mitä haluaa juuri silloin kun haluaa, alkaa järkyttävä huutaminen ja juokseminen / heittäytyminen maahan / tasajalkaa hyppiminen tms. Siinä harvoin selitykset auttavat ja niinpä joudunkin usein fyysisesti pakottamaan pojan vaikkapa kävelemään tai tulemaan pukemaan tai potalle. Missä sitten menee se fyysisen koskemattomuuden raja - sepä se.



Myös minulla on usein (lue: aina) iltaisin kaameat omantunnontuskat siitä, että tunnen osittain purkavani kaiken stressin ja kiireen juuri tuohon esikoiseen. Nuo uhmailut kun antavat hyvän " syyn" tiuskimiseen ja komentamiseen.



Onkohan olemassa jotain vertaistukiryhmiä tässä tilanteessa oleville? Olisi kiva päästä puhumaan ja purkamaan näitä olotiloja muiden äitien kanssa. Helpottaisi tosiaan huomata, että muillakin on yhtä hankalaa :)

Vierailija

voi, et ole yksin tässä asiassa. en osaa lohdutella sen kummemmin, muuta kuin sanoa, että meillä pahin ohi pojalla 2v 8kk. uhma ei sinänsä lopu koskaan, se muuttaa muotoaan juuri kun ajattelit, että ohi on. tyttö kohta 9v on siitä elävä esimerkki.

tiedän, että päreet palaa monta kertaa ja kuinka monasti olen itselleni sanonut samat sanat, huomenna en hermostu.

mitä vähemmän kiinnität huomiota kiukutteluun ja enmmän huomiota hyviin asioihin, pääsee monta kertaa ehkä hiukan helpommalla.

tietysti vahdittavaa on teillä enmmän kun on pikkuinen talossa. meillä isompi pitää jo itse puolensa, jos pikkuveli kiusaa...

Uusimmat

Suosituimmat