MAALIStiistai

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Kommentit (13)

Vierailija

mä olen niin lopen kyllästynyt tähän yökukkumiseen!! Miksei me voitu saada lasta, joka nukkuisi?? Viime yönä sirkus aloitettiin ensimmäisen kerran 0.30. Ensimmäisen näytöksen jälkeen voimienkeräilytaukoa pidettiin 2,5 tuntia, mutta siitä eteenpäin yleisön pyynnöistä huolimatta esitys toistui eri variaatioin puolen tunnin - tunnin välein aamuseitsemään asti.



Sitten noustiinkin iloisen äidin kanssa syömään aamupuuroa - surkealla menestyksellä. Nyt taitais tytsyä jo väsyttää, mutta olkoot nyt vielä hetken hereillä. Jos vaikka nukkuis kunnon päiväunet. Taitaa vaan olla turha toivo.



Piti mennä tänään babybioon, mutta en mä tällä ololla jaksa katsella surullista leffaa (äideistä parhain). Vollottaisin kuitenkin koko ajan. Niinpä tuskaillaan täällä kotona sitten. Kun en jaksa keksiä mitään tekemistäkään. Onneksi mies on konttorilla, tulee siis illaksi kotiin. Muuten menis kyllä hermo pahan kerran.



Ja nyt taitaa se kuuluisa hermo mennä Kaisalla. Volyymit lattiatasossa nousevat uhkaavasti. Ja eikun pelastustöihin, mars.



Väsynyt KUA ja kiljuva tyttärensä Kaisa 25.3

Vierailija

On nimittäin toinen unelmayö takana. Yhdellä tutin laitolla siis toistamiseen. Ja hyvät yöunet tuntuvat kumiloituvan päiväuniin. Poika nukkunut kohta 3h jo ja ei kuulu pihausta parvekkeelta vieläkään. Pitää varmaan mennä kohta herättään, kun treffit Joll@an kanssa täällä Lauttiksessa.



KUA. Ei näille valvomisille/heräämisille taida selviä syitä ollakaan, mutta ulkopuolinen " unikouluttaja" voi olla yllättävänkin tehokas apu. Ei me pystytty itse poikaa huudattamaan, mutta sen verran on pidetty periaatteista kiinni, ettei sängystä nosteta. Rauhotetaan sinne silittämällä, laulamalla jne. Mutta jossain vaiheessa se on alettava että poika oppii ettei sinne joka kitinään rynnätä. Voi kun jatkuis nämä hyvät yöt, niin ei tarvis!!!!



Onneksi tuo syömäpuoli sujuu loistavasti. Illat ovat aikamoista kitinää ja omat lelut alkaa olla melko pasée. Kyllä meilläkin noita hölmöilyjä pojan edessä harrastetaan, ettei tarvis kitinää kuunnella. Mieskin tanssii, laulaa ja hyppii enemmän kuin poikamiesaikoinaan.. Leon lemppari taitaa olla kuitenkin äidin pellehypyt+ääntelyt ja lakanalla pomppuuttaminen.



Ei, pakko herättää poika. Kauhea äiti.



S ja Leo

Vierailija


Kaisa nukkui päikkäreitä 1h 45min !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Jonka jälkeen söi purkillisen LIHAA (ei kelpaa juuri koskaan) ja joi nokkamukista MAITOA. Vähän, mutta kuitenkin. Taas jaksaa...



KUA

Vierailija

Eikös olekin upeaa kun on syksy ja kylmä!



Eilen käytiin sitten ekan kerran Taysissa. Seuraava aika on ensi tiistaina. Yritän ottaa kovin rauhallisesti, mutta kyllä ajatukset tuppaavat väkisin karkaamaan siihen niin kovasti toivottuun raskauteen. Melkein jo tilasin Jennallekin " isosisko" paidan, mutta sain sitten maltettua mieleni. Voihan se olla, että meidän lapsiluku on täynnä, eikä hoidoillakaan saada toista lasta.



Jenna on päiväunilla. Laitoin tytön ulos nukkumaan tuossa vartin yli 10 ja yhä edelleen neiti posottaa unta. Käsittämätöntä! Näin pitkiä päikkyreitä meillä ei ole nukuttu kuin silloin ihan ihan pienenä vauvana.



Lähetän täältä kaikille väsyneille äideille jaksamissäteitä ????????. Koittakaahan kestää ja pyytäkää suoraan apua, jos vihjeet ei mene perille!



Marju

Vierailija

KUA, Kaisa ei ole ainoa. Meilläkin typy heräilee ihan tauotta, eikä tunnu suostuvan tällä hetkellä nukkumaan yöllä ollenkaan ellen mä ole vieressä. Siihen päälle sitten vielä esikoinen, joka tänä aamuna het kuuden jälkeen alkoi huutelemaan (töihin lähtenyttä isää), ja jonka luokse mun oli raahauduttava. Siitä ei tietty vauva toisessa huoneessa tykännyt (vaikka oli umpiunessa kun hiippailin toiseen huoneeseen), ja eiköhän sieltäkin alkanut kuulua huutelua. Hain sitten vauvan kainaloon ja sanoin esikoiselle, että nyt jatketaan unia. Kissan viikset. Pienempi neiti on ollut just melkein viikon kipeänä ja sinä aikana kaikki hyväksi opitut tavat ovat kadonneet, toivottavasti ei iäksi. Kiinteitäkään meillä ei ole juuri syöty viikkoon, tai no, eilen maisteltiin varovasti yksi maissinaksu ja palanen canal plus - lehteä :-) Ehkä tää tästä joskus, jonain vuonna...



Vierailija

Olipas ihan kiva puuhailla pihamaalla. Ikkunat on nyt ulkoa pesty. Sisällä odottaa samanlainen haaste, mutta katsotaan katsotaan.



Topi meinasi herätä vaunuissaan, mutta hyssyttelyn jälkeen onneksi jatkoi uniaan. Antoi siis lisäaikaa siivoiluille. Olisi ihan kiva lähteä vielä kävelylle, mutta taitaa herätä huippunälkäisenä (taas!), joten pysytellään sitten kodin ja jääkaapin lähettyvillä. Tein aamulla (taas!) kasvissosetta, niin on valmiina odottamassa. Todellakin syö isompia ruoka-annoksia kuin 3v. veljensä.



On se vain niin hienoa, että nuo isovanhemmat asuvat aika lähellä (50-70 kilsaa molempien vanhemmat). Nimittäin tämä esikoisen yökyläreissu tuli kyllä hyvään saumaan. Ihan on kiva viettää hieman rauhaisampia päiviä välillä ja kerätä taas voimia jaksaa kahden kanssa nämä arkipäivät. Ei ole niin samanlaisia viikkoja, maanantai ei aina muistuta tiistaita eikä tiistai keskiviikkoa... Eipä tuo ole kovin montaa kertaa mummuloissaan yksin yöpynyt, molemmissa varmaan kaksi kertaa pienen elämänsä aikana ja yhden yön aina kerrallaan. Mutta kivaa on, että mielellään menee, innostuu aina oikein. Pääsee metsään kävelemään ja tutkimaan ukin työkaluja.



Tässä välillä hain Topin ulkoa, hymyillen heräsi. Mepäs jatkamme täällä touhujamme.



P ja T

Vierailija

Silloin siis kun ruoka on vasta liedellä kiehumassa, lähestulkoon soseutusta vaille valmiina, mutta kun pitäisi vielä jäähtyä..



Vinkkinä: lapsi istutetaan syöttötuoliin, jossa alkaa välitön huuto - toimiihan syöttötuoli ärsykkeenä sille, että ruokaa on tulossa. Jos syöttötuolin etureunaan kiinnitetty ruokalappu ei lasta kiinnosta, niin äiti aloittaa pelleilyn. Hän asettuu lattialle ja konttailee ja hihkuu. Konttausta voi harjoittaa lieden ja ruokapöydän välimaastossa, hihkumiselle ei ole määrätty liian tiukkoja ohjeita. Polviseisonnassa voi yrittää kauhoa lapsen lautaselle sosetta jäähtymään, välillä kannattaa käydä huutavan lapsen kasvojen edessä ilmeilemässä, jolloin lapsi saattaa unohtaa kiukun syyn ja hämmästelee äitinsä käytöstä.



Testattu juuri ja toimivaksi havaittu konsti. ;)



Esikoinen ja mies lähtivät mummolaan, esikoinen jää yökylään. Aion nauttia ja rentoutua (vaikka sitten lattialla kontaten), ikkunat kyllä odottavat pesijäänsä, mutta en aio asialla stressata.



Ulkona kylmää mutta upea auringonpaiste. Sinne siis pian, kunhan Topi saa ensin kakittua... ähisee jalkojen juuressa.



KUA. Toivotaan, että Kaisa näkisi ensi yönä niin kauniita unia, ettei millään malttaisi herätä yön pimeään.. :) Eli jaksamista yhä vain toivotan teidän perheelle!



Nyt vaipanvaihtoa ja ulos. Ikkunat puhtaiksi ellei pesuvesi jäädy lasiin. Meillä aikasta kylmää..



Pippandii ja Topi 30.3.

Vierailija

Mun jaksamissäteet näkyy kysymysmerkkeinä. Höh! Siinä piti näkyä sellaisia kaarevia " säteitä" . Ei pitäis yrittää olla näppärämpi, kuin mitä on. =)



Vierailija

Kyllä soisin sulle enemmän niitä " herätys ekan kerran vasta 6:lta" -aamuja! Mikähän kumma sitä Kaisaa oikein valvottaa? Tai paremminkin se, että miksi ei osaa nukahtaa uudelleen kerran herättyään? OOtko sä harkinnut soittaa sinne " väsylinjalle" , mistä Haikkareissa on ollut puhetta? Nyt en vaan muista, että missä tää tällanen linja oli. Muistaako/tietääkö joku muu meistä maaliksista? Tai ainakin sieltä haikkareiden pinosta varmaan vastauksen saa. Sieltä linjalat kuulemaa saa hyvää apua lapsen vuorokauden rytmittämiseen ja saattaapi sieltä saada ihmisen jopa käymään kotona tsekkaamassa tilannetta ja yhdessä voi sitten pohtia, miten siitä eteenpäin. Siis tää voisi olla yksi apu, jos alkaa tuntua tosi maahan poljetulta. Mikäli haluat ulkopuolista apua.



Meilläkin aamupuuroexperience päättyi taas ikävästi. Oksennut tuli, kun keittämäni puuro oli liian paksua. Jäi ikävästi kurkun perille kiinni ja niinhän ne puurot sitten tulvehtivat ruokalapulle komeana virtana. No, se kyllä todellakin oli aikamoista sementtiä se puuro, kun itse sen lopun söin ja mullakin tuntui jumittuvan kurkkuun. Tää kun oli pitkästä aikaa taas kokeilu tarjota ihan normi hiutaleista tehtyä puuroa. Pitänee huomenna tarkistaa annostusta. Josko sitä hieman vähentäisi hiutaleitten määrää...Tai siis, kun ne ei ole hiutaleita, vaan hiutaleista sauvasekoittimella tehtyä jauhetta ja siinä se annostelu on vähän hankalampaa. Yrityksen ja erehdyksen kautta vaan!



Tänään sit sinne neuvolaan, joka peruuntui viime viikolla. Mikä taas oli ihan kivakin, kun pääsimme sen sijaan sinne tapaamiseen. Saas nähdä, mikä jättiläinen tuo meidän tytsi on. Ei ainakaan näytä kärsivän aliravitsemuksesta, vaikka joskus tuntuu, että syö kuin pieni lintu.



Mites muilla, oletteko käyneet nyt 6kk hujakoilla taas vaavinne kanssa lastenlääkärillä? Mä kun muistelisin, että sillon 1 kk tarkastuksen jälkeen lääkäri sanoi, että seuraavan kerran näemme sitten puolen vuoden iässä. Muistankohan ihan väärin? Ja ilmeisesti hammaslääkäriinkin olisi aika varattava? Siis Helmille. Vaikka kyllä pitäisi minunkin, kun luulen, että suuhuni on siunaantunut peräti 2 reikää! Kääks!



Jaa mutta, nyt pitää ryhdistäytyä ja laittaa itseni kuntoon sillä aikaa kun Helmi vielä koisaa. Tere vaan kaikille!



lehtovi & Helmi 28.3.

Vierailija

Niinhän ne lääkäriajat olikin, kuten joku (???) jo valistikin, että 8kk lastenlääkäri ja meillä ilmeisesti muista poiketen :) hampilääkäri 1,5 v. Jospa tuo käytäntö vaihtelee alueittain...



Tyttö oli kasvanut juu. 800 g tullut kuukaudessa ja 3 cm eli nyt painoi n. 8800 g ja 70 cm oli pitkä. Ei siis ihmekään, että 68 bodyissa napa vilkkuu kaula-aukosta.



Eipä muuta. Unisia lapsia kaikille yökukkujien vanhemmille!



lehtovi & Helmi 28.3.

Vierailija

Voi KUA ku teiän Kaisa oppis kunnolla nukkumaan. Mä niin toivon, että säkin saisit välillä kunnon yöunet. En voi millään verrata omaa tapaustani teihin mutta mua väsyttää myös. yleensä saamme nukkua suht koko yön heräämättä. Yleensä herätään kerran ja konsertoidaan vähän aikaa ja sit simahdetaan uudelleen mutta viime yönä kitistiin sitten oikein urakalla eli neljä kertaa ja taas mies vaihtoi punkkaa! En tiedä, mikä poikaa valvotti mut tosiaan kitisi unissaan niin et kukaan muu ei saanut nukuttua. Kitinä kesti parista minuutista viiteentoista minuuttiin. Onneksi se vartin konsertti oli vain kerran. inhottavaa kun et voi oikein auttaakaan kun toinen nukkuu. Ei hänellä nälkäkään ole koska sit huutais kunnolla. Pukkaisko hammasta vai vieläkö tukkoinen nenä haittaa nukkumista???



Henri nousi eilen pahvilaatikkoa vasten seisomaan! Joko se kiipeily nyt alkaa? Vielä ei edes kontata vaan ollaan vaan kontillaan ja keinutaan siinä. Jalkoja osaa väåhän siirtää mutta ei onneksi käsiä. Mä en siis mitenkään vielä toivo et hän oppis konttaamaan ku hän pääsee ryömimälläkin kaikkialle ja tekee pahojaan minkä kerkiää.



Huomasin et Hurttakin oli palannut palstailemaan! Tervetuloa takaisin! Eikös teiän Laurilla ollu sama syntymäpäivä kuin meiän Henrillä eli 2.3??? Muistan vaan ku itse sait mut mukaan tälle palstalle ku onnittelit Henrin syntymän johdosta ja neuvoit siirtymään vauvapalstalle. Täällä sit on roikuttu lähes päivittäin... : )



Meen tänään katsomaan raskaana olevaa kaveriani. Oon nähnyt hänet viimeksi elokuun lopussa. Hän on nyt viikolla 36+2 eli vatsa alkaa olla varmaan jo aikas iiiiiso. Ihanaa!



Nyt kuitenkin pesemään pyykkiä ja leipomaan. Nam!



Mukavaa tiistaita kaikille!



Kalamami ja Henri 2.3

Vierailija

Ei kuulosta kivalta tuo Kuan yöheräilysysteemi. Meillä meni onneksi viime yö ihan kivasti (=1 syötöllä), mutta ensi yöstä ei tiedä taas... Nyt on kyllä ollut jo parempia öitä muutama, mutta en uskalla luvata, ettenkö minä huomenaamulla liittyisi taas väsyneitten äitien kastiin... Sen verran monta on tullut koettua noita " kerran tunnissa tissiä" -öitä.



Käytiin Saanan kanssa aamulla kaupungissa. Minä olin työpalaverissa, S isänsä töissä hoidossa. Hyvin oli mennyt iskän kanssa oleminen, ja mikäs on ollessa, kun siellä ihailevia tätejä käy lepertelemässä jatkuvasti...



Eilen oli puhetta aamupuuroista. Meillä myös aamupuuron syönti takkuaa, illalla menisi sitten vaikka kuinka paljon (ihan samaa puuroa, keitän nimittäin aamulla 2 annosta). En tiedä, mistä tuo aamun tökkiminen johtuu - esim. sillä, milloin tissiä on saatu viimeksi, ei nimittäin ole mitään vaikutusta. Meillä on kyllä esikoinenkin ihan hirveän huono syömään aamiaista, mutta tuskin on periytyvää, kun äidille ja isälle maistuu ihan hyvin ;-) No, ei jaksa stressata, kun ruokaa muuten menee alas hienosti.



Kun täällä nyt ei näy vielä päivän galluppia, tekaisen sellaisen... KUINKA MONI ON KOUKUTTUNUT JO TÄYDELLISIIN NAISIIN? Täällä katsellaan innokkaasti. Tunnen itseni kyllä ihan siksi neljän lapsen äidiksi - yhtä rähjääntyneenä täällä välillä mennään, ja uhmiksen kanssa tapellessa meinaavat keinot olla välillä vähissä...



No niin. Jos menis latomaan pikkuneidin suuhun safkaa. Ruokarytmi (samoin kuin unirytmi) on vähän sekaisin sen aamuisen kaupunkireissun takia, mutta onneksi Saana kestää aika hyvin vaihteleviakin päiviä.



Aurinkoista päivää kaikille ja jaksamista väsyneille!



Terhi & Saana, s. 24.3.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat