Ainoan lapsen kuolema.

Vierailija

Kamalia tuli mieleeni heti aamusta...

Aloin miettimään että mitä tekisin jos ainut lapsemme kuolisi tapaturmaisesti tai johonkin sairauteen? Aloin miettimään että onko lapsi minulle jo " liian" tärkeä kun hän on ainokaisemme? Vaikka kuinka olemme toivoneet toista lasta niin emme häntä ole saaneet ja näin ehkä tulee olemaankin? Sitä pitää tästä yhdestä kiinni sitten sitäkin enemmän. En ehkä näytä ulospäin (tutuille) että kuinka äärettömän tärkeä lapsi on minulle mutta sisimmässäni olen niin kiinni tässä lapsessa.

Vaikea on tietenkään tietää että mitä tekisi " oikeasti" jos lapsi kuolisi mutta minulle tuli ensimmäisenä ajatuksena mieleeni se että en voisi jatkaa omaa elämääni sellaisen jälkeen! Että minulla ei olisi enää mitään syytä olla täällä! Kuulostaako tämä ihan hullulta?

Kyllähän minulla on rakastava aviomies ja lapsuuden perhe mutta en ole heissä kuitenkaan niin kiinni kuin lapsessani...

En nyt tarkoita että jos lapsia olisi enemmän niin he jotenkin korvaisivat menetetyn lapsen vaan sitä että silloin elämän olisi jatkuttava, silloin olisi vain jaksettava näiden muiden lasten vuoksi. Minun tapauksessani ei olisi pakko vain jatkaa elämää?

Löytyykö täältä muita jotka miettivät tämmöisiä?!

Kommentit (13)

Vierailija

joskus tulee mieleen niin kauheita juttuja etten ikimaailmassa kertoisi niitä edes kasvottomana täällä. äitiys on aika raadollista hommaa, ja toisaalta sitten aivan riipaisevan onnellista.



ei kuitenkaan jäädä vellomaan sinne synkkiin ajatuksiin! ei niitä toki kieltääkään voi, mutta yritetään pitää järki päässä kummiskin :)

Vierailija

Tuossa tilanteessa minä en tietäisi mitä tehdä. Luultavasti pahimman surun hälvettyä yrittäisin etsiä elämästä jotain muita ilonaiheita ja syitä miksi elää.

Voimia sinulle ja perheellesi.

Vierailija

sillä erolla, että me emme ole vielä yrittäneetkään toista lasta. Minä en oikein tiedä, haluanko toista ja toisaalta olen tosi kiinni tässä ainokaisessa. Voisihan toki olla, että meille ei suoda toista, vaikka haluaisimmekin. Minä olen toisen hankkimista vastaan tällä hetkellä, mieheni haluaisi yrittää vielä poikaa.

Hirveitä ajatuksia nämä tämmöiset ja kamalan itsekkäitä mielestäni myös. Koskaanhan ei voi tietää mitä tapahtuu ja toisella lapsella ei voi paikata toisen menetystä, voisihan olla että menettää molemmat.

En yhtään pidä itsestäni kun pelkään lapseni menetystä. Eilen oli ketju, jossa oli paljon muitakin samoja ajatuksia ajattelevia äitejä. Miehillä ei ilmeisesti ole samanlaisia aatoksia, ainakaan minun miehelläni...

Vierailija

Juu kyllä se on vaikeaa irroittautua lapsesta! Meidän ainokainen aloitti jo koulun ja kyllä välillä pelottaa että jotain kamalaa tapahtuu kun lapseni on maailmalla ilman minun valvontaani.

Ei ole helppoa äidin asemassa. Vaikka lapsi tuo elämään paljon onnea ja iloa niin samalla saa paljon " ikäviäkin" tunteita kokea!



ap



Toivotan yhdelle vastanneelle äidille paljon voimia jatkoon!!! Toivottavasti en aloituksellani " pilannut" päivääsi.

Vierailija

Toiselle jäi seitsemän lasta ja toinen menetti ainokaisensa. Ihan yhtä pahalta se tuntui molemmista ja väärin on, kun lapsi kuolee. Molemmat äidit olisivat antaneet henkensä lastensa puolesta.

Vierailija

Eihän lasta voi korvata toisella, mutta ajatus siitä että minusta tulee lapseton äiti on paljon hirveämpi kuin se että olisin äiti jonka toinen lapsi on kuollut.

Vierailija

olsi akuhea asia, mutta lapset myös kasvavat isoksi ja jossain vaiheessa alkavat irrottautua vanhemmistaan. On monia, jotka eivät edes pidä yhteyttä ainakaan kovin usein vanhempien kanssa. Lapsi voi myös muuttaa kauas toiseen maahan.



Meidän elämämme ei riipu lapsen elämästä. Jokaisella on tiety oikeus surra lapsen kuolemaa, mutta omaa elämää on silti jatkettava. Pienen lapsen äitinä on niin kiinni lapsessa, mutta kun lapset kasvavat ja alkavat katkaista henkistä napanuoraansa ja irrottautumaan, on myös vanhempien ymmärrettävä päästää irti ja antaa lapsille tilaa itsenäistyä.



Aikuiseksi kasvaminen aj lapsen kuolema ei tietenkään ole sama asia, mutta samaa irtautumisen tuskaa eri muodoissa.

Vierailija

se on ihan totta mitä ap sanoit että ainoan lapsen kuollessa ei äidille tunnu jäävän maailmaan mitään. jos mieheni (jota rakastan niin että rintaan sattuu) kuolisi niin olisi pakko lapsen takia nousta murheen alhosta takaisin arkeen, mutta jos lapsi kuolisi niin en osaa ajatella toipuvani oikein ikinä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat