Päiväkotihäirikön äiti täällä

Vierailija

Minulla on lapsi, joka on lyhyen päiväkotiuransa aikana osoittautunut kiusanhengeksi. Hän tönii, lyö ja jopa raapii muita lapsia, hän sotkee leikkejä jne. Kaikkea minulle ei varmasti edes kerrota.



Olo on todella kurja. Olemme kasvattaneet lapsemme hyvätapaiseksi (heh, heh), hän on aina ollut muiden(kin) mielestä kiltti, iloinen ja aurinkoinen lapsi. No, tietenkin osaa myös uhmata, itkeä ja suuttua. Lapsi oli kotihoidossa kolme vuotta. Kävimme paljon kerhoissa ja muskarissa, tapasimme lapsiperheitä jne. Yritin johdattaa lapseni muiden pariin, vaikka olikin kotihoidossa. Kaikki sujui aina hyvin, mitään riitaa tai tappelua ei koskaan kerhoissa tullut.



Päiväkodissakin kaikki on sujunut suht hyvin, alussa oli muutamana päivänä vähän itkuja, mutta ne menivät ohi. Tilalle tuli tämä terrorisointi. Onko kenelläkään ollut vastaavaa? Päiväkodin tädit antavat lähes joka päivän päätteeksi palautetta, että nyt on sattunut tätä ja tuota... Ei ole kuulkaas kiva olla äitinä kuulemassa, tulee pikkuisen epäonnistunut olo.



Haluaisin kitkeä lapsesta tuollaiset ikävät ominaisuudet, mutta vaikea niihin on työpaikalta käsin puuttua. Eikä moista käytöstä ilmene muulloin kuin päiväkodissa. Voisiko yrittää ajatella niin, että lapsi reagoi tällä tavalla ikävään? Ja voisiko uskaltaa edes toivoa, että käytös muuttuisi kunhan on pidempään päiväkodissa? Vai joko olisi syytä varata aikaa psykologin vastaanotolle? En olisi ikinä kuvitellut törmääväni tällaiseen ongelmaan hoidon aloittamisessa. Monia muita kauhukuvia kyllä tuli mieleen, mutta ei tätä.



Tuntuu niin pahalta, että oma lapsi satuttaa muita ja aiheuttaa muille pahan mielen. Eihän lasta voi poiskaan hoidosta ottaa, koska vanhempien on pakko käydä työssä. Tässä taitaa olla tyyppiesimerkki epäonnistuneesta kotihoidosta, olisi kai pitänyt mennä heti äitiysloman jälkeen töihin eikä jäädä kituuttamaan hoitovapaalla kotiin. Luulin tekeväni hyvän työn lastani kohtaan, mutta toisin taisi käydä... Ho-hoijaa. Antakaahan kommentteja, kiitos.

Sivut

Kommentit (66)

Vierailija

Ikävä kyllä kaikilla ei siihen riitä ruuti. Itsekeskeisyys on sitä sorttia, ettei omasta mukavuudestaan luovuta edes oman lapsen eduksi.



Vierailija:

Lainaus:


Lapsi on ollut liian kauan maailaman napa. Hyvä kun saatte lisää lapsia.

Vierailija

jotta tietäisin, että tilanteeseen ovat heränneet myös lapsen vanhemmat.



Harmi vaan, että kiusaamista esiintyy lähes joka päiväkodissa.



Hoitajat vähättelevät vaikeaa tilannetta helposti, kun eivät tiedä miten pitäisi toimia ja kun kyseessä ei ole heidän OMA lapsi.



nro 4



Vierailija

kaikkien silmäterä ja ainokainen, on hänen vaikea sopeutua siihen, että muut eivät olekaan olemassa vain häntä varten. Luultavasti tasoittuu ajan mittaan. Mutta sinuna soittaisin perheneuvolaan tukea saadakseni. Esim. vanhempana vahvemmaksi-ryhmästä voisi olla apua.

Vierailija

Mistä lie napista painaneet tai nupista vääntäneet, niin nyt ovat pojan päiväkotitemppuilut jääneet taakse. On iloinen, kiltti ja touhukas poika, ei häiriköi, ei kiusaa, kaikki sujuu hyvin. Hoitajat epäilivät, että kyse tosiaan oli alun sopeutumisvaikeudesta ja äidin/isän ikävästä. Lapsi on kotonakin kuin päivänpaistetta. No, tietenkin välillä itkee, suuttuu, harmistuu yms. normaalia, mutta ei mitään isompaa.



Ehkä olin itsekin hätähousu, kun en suonut pojalle aikaa sopeutua täysin uuteen ja outoon tilanteeseen, vaan vaadin ja odotin hänen olevan kaikin puolin malliyksilö. Tässä oli opetus itselleni, että kannattaa vähän tuumailla asioita.



Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille, oli mukava lukea monenlaisia kommentteja ja ajatuksia.

Vierailija

Lastamme on kielletty, hänellä on selvät säännöt ja rajat, niitä myös todella noudatetaan. Ystäväni on lastentarhanopettaja ja hän sanoo aina, että meillä ollaan johdonmukaisia ja jämäköitä sääntöjen ja kasvatuksen suhteen. Tähän olemmekin pyrkineet. Vaan metsään taisi mennä.



Puistopuheissa monet äidit kertovat lastensa käyttäytyvän vastaavalla tavalla kuin meidän lapsi, mutta päiväkotiin näitä häiriköitä ei ilmeisesti ole tullut. Ainakaan meidän päiväkotiin.



Olen keskustellut yhden ryhmäläisen äidin kanssa lapseni käytöksestä. Hän ei sitä pitänyt mitenkään ihmeellisenä.



Kysyin jo neuvolan lastenlääkäriltäkin ohjeita. Hän sanoi, ettei ole aihetta huoleen, kyseessä hänen mielestään on vain alun sopeutumisvaikeus hoitoon.



Että ota tästä sitten selvää ja toimi lapsen parhaaksi (ja muiden lasten parhaaksi samalla).

Vierailija

Yleensä häiriköt ovat yksinhuoltaja äidin ainokaisia, joilla ei ole isää. Mites teillä?

Huom! En hae mitään syyllistä , vaan syytä.

Vierailija

Meidän lapset kinaavat, nahistelevat, välillä raivoavatkin toisilleen, milloin haluavat saman lelun, milloin toinen sotkee toisen leikin, milloin muuten vaan on väsynyt tai kiukkuinen.



On tietysti erittäin hyvä, että ap on huolissaan ja haluaa tilanteen selvittää ja korjata ja näkee paljon vaivaa sen eteen. On myös valmis ottamaan vastaan niin haukkuja kuin rakentavaa palautettakin. Mietin silti, eikö teidän muiden lapset koskaan päiväkodissa tai muiden lasten kanssa leikkiessään joudu erimielisyyksiin? Menevätkö leikit aina yksiin, eikö samat lelut kiinnosta koskaan muiden kanssa yhtäaikaa? Eikö lapsi halua koskaan keinuun vaikka se on varattu vai odottaako hän aina ja kaikkialla kärsivällisesti vuoroaan ilman, että näyttää harmistumistaan?



En missään tapauksessa halua osoittaa hyväksyväni lasten toisiaan huonosti kohtelemista. Päiväkodin henkilökunnan ja vanhempien on huolehdittava, että kaikilla lapsilla on hyvä ja turvallinen olo koko hoitopäivän. Silti olen aivan varma, ettei kukaan hoidossa olevista lapsista aina käyttäydy täysin moitteettomasti. Paljon asioita painetaan villaisella, henkilökunta ei ehkä viitsi joka pikku kinasta vanhemmille kertoa, toisaalta vanhemmat eivät kenties halua uskoa oman rakkaan lapsensa olevan koskaan ilkeä, kun eihän hän kotonakaan ole...



Usein näistä pikkukiusaajista tehdään kaikkiin tilanteisiin syypää. Ei hoitajat voi nähdä kaikkia tilanteita ja tietää jokaisen kinan alkuperäistä syytä. Enhän minä äitinäkään ehdi huomata kaikkia sisarusten välisten leikkien tapahtumia. Tilanne on usein se, että lapsi, joka huutaa ja itkee kovimmin riidan jälkeen on uhri ja hiljaa pysyttelevä syyllinen.



Minun lastani pidettiin myös aikanaan tällaisena pienenä taistelunaloittajana. Lelu lähti toisen kädestä, tönäisikin välillä. Tönäisty tyttö itki kovaa, poikani joutui jäähylle. Vaatteita vaihdettaessa pojaltani löytyi aina pahoja purujälkiä, verisiä raapaisuja. Hän vain pysytteli niistä hiljaa, ei suureen ääneen ilmoittanut " vammoistaan" .



Kun tätä tapahtui useammin, hoitajat alkoivat seuraamaan tilanteita vaivihkaa ilman, että lapset huomasivat. Tuloksena oli usein niin, että tämä toinen osapuoli aloitti, löi tai puri, ja minun lapseni tönäisi sitten takaisin. Omani pysytteli hiljaa ja tämä aloittaja nosti suuren metelin. En tietenkään halua olla niin sinisilmäinen, etten uskoisi oman lapseni koskaan aloittavan. Pyrkimykseni on sanoa, että lapset, pienetkin, ovat aika nokkelia ja ovelia kiusaamisissaan. Toiset tekevät sen suureen ääneen ja suurieleisesti, toiset tekevät sen kavalammin, piiloitetummin.



On tärkeää, että lasten kiusaamisiin puututaan, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokainen vanhempi on tahollaan velvollinen miettimään mikä oman lapsen rooli on tuossa kiusaamistilanteessa ollut. Niin " uhrin" kuin " syyllisen" vanhemmat. Jokaisen äidin oma lapsi on maailman suloisin ja hyväntahtoisin, vaikkei hän sitä toisen äidin mielestä olekaan. Me emme voi nähdä aukottomasti kaikkea ja tietää mitä lastemme päässä liikkuu, mutta laput silmilläkään emme voi kulkea. Pelkkä luottamus omaan lapseen ei aina riitä.

Vierailija

Kuulisin mielelläni muiden äitien/isien kommentteja ja ajatuksia, ottaisin vastaan kaikenlaista palautetta. Olisin mielissäni, jos vanhemmat kertoisivat, mitä heidän lapsensa on sanonut omamme käytöksestä. Saisin ehkä lisävalaistusta asioihin. Ja tuntisin hyväksi voida pyytää anteeksi poikani puolesta. Vain yhden äidin kanssa asiasta olen jutellut, täytyykin yrittää ottaa puheeksi joku kerta jonkun muun kanssa. Mutta kun kaikilla on aina niin kiire aamusta ja illasta, ettei juuri muuta ehdi kuin tervehtiä.



Päiväkodin hoitajat ovat sanoneet, että hoitavat anteeksi pyydättämisen ja mahdollisen jäähylle/miettimään joutumisen päiväkodissa. Ettei siihen pidä palata enää kotona, mutta asiasta voi toki puhua ja yrittää saada selville, miksi lapsi käyttäytyy tällä tavalla.



Lapseni sanoi eilen, että hän temppuilee päiväkodissa siksi, että hänellä on ikävä äitiä ja isiä. Toisaalta lapsi sanoo aamuisin hymyssä suin, että on kivaa mennä päiväkotiin. Mitähän tuon pienen pään sisällä mahtaa liikkua? Lapsi on kuitenkin kotona tosi hyväntuulinen, nukkumiset, syömiset ja kaikki arkijutut sujuvat hyvin.



Joku kommentoi, että lapsi on saanut liikaa huomiota, ollut keskipisteenä jne. Näin tietenkin on ollutkin, onhan hän ainoa lapsi. Mutta mitenkäs muuten tilanne voisi yksilapsisessa perheessä olla? Luonnollisesti hän saa enemmän huomiota kuin jos lapsia olisi enemmän. Siksi kai päiväkotiarki tuntuukin lapsesta kuitenkin kamalalta, kun pitää jaksaa pitkät päivät 15:n muun lapsen kanssa eikä huomiota saa juuri silloin, kun sitä kaipaa.



Vierailija

sanoja tunteenilmaisuun. Jos häiritsee, tulkitaan se niin, että muut keinot ei enää riitä. En heti ala haakuilla jotain diagnoosia jos lapsi tekee muutakin kuin istuu kädet ristissä satuja kuunnellen.



terve lapsi protestoi monella tavoin. En missään kohdassa sanonut, että tuollainen toiminta sallitaan. Mutta SE ON TERVETTÄ JA NORMAALIA. Sitä taas ei tunnu olevan tämän palstan äitien lukemisen ymmärtämisessä.

Vierailija

Onko nämä muut lapset muka kiltisti siellä koko pv.n sädekehä päänsä yläpuolella??

Ihan tavalliset lapset poissulkevat, syrjivät. lällättävät, kiusaavat lapsia joilla on todettu esim. ad/hd ja se ei ole leima vaan syy tietynlaiselle käyttäytymiselle.

Uudessa meidän perhe lehdessä oli kirjoitus kiusaamisesta ja yllätyin todella, että kun nämä ns. tavalliset lapset kiusaa, he tekevät sen niin ovelasti, että vain näkyvän raivarin saanut lapsi saa rangaistuksen ja muilla riittää hauskaa kun yhtä komennetaan.

Vierailija

Älä syytä itseäsi jos kerran olet yrittänyt parhaasi. Ei lasta voi kasvatuksella niin helposti pilata. Olet varmasti ihan hyvä äiti ja isäkin on varmasti yhtä hyvä.



Mutta tottakai asiaa pitää tutkia. Jotain voi nimittäin olla pielessä. Toisaalta voi myös olla, ettei ole - lapsesi on vielä aika pieni ja kaikkien tuonikäisten käytös on opettelua. Usein myös niillä, jotka eivät kiusaa ainakaan niin että se tulisi vanhempien tietoon. Jotain opittavaa lapsilla on aina, harva osaa 3-vuotiaana kaiken ihmissuhdetaidoistakaan.



Itse olen sitä mieltä, että jos lapsella on keskittymishäiriö, ADHD tai ADD diagnoosi ei ole mikään " leima" jota pitää välttää. Päinvastoin, se on diagnoosi, joka mahdollistaa hoidon ja terapian, antaa vanhemmille ja hoitajille uusia välineitä kasvatukseen. Erityislapsia pitää kasvattaa vähän toisin kuin tavallisia, jotta päästään yhteiskuntakelpoisiin tuloksiin, koska erityislasten aivot voivat toimia eri tavalla kuin tavallisten. Kyse ei siis ole siitä, että vanhemmat olisivat huonoja kasvattajia, vaan siitä että normaalit keinot eivät tepsi näihin lapsiin.

Vierailija

Meidän kaksoset siis toki tappelevat ja välillä tuntuu että meillä ei muuta tehdäkään. Päiväkodin opettajan mukaan se on normaalia sisarusten välistä tappelua ja kun lapset vielä samassa kehitysvaiheessa, asia korostuu.



Meidän lapset siis tappelevat keskenään myös päiväkodissa, mutta open mukaan eivät sitten toisten lasten kanssa. Esim. poikamme vie lelut tyttäremme kädestä tai tönäisee, jolloin tyttäremme alkaa itkemään. Ja nauraa vielä päälle. Muihin lapsiin poikamme ei kuitenkaan koske tai vie tavaroita. Myös tyttömme osaa kiusata veljeään. Ehkäpä lapsemme saavat kiusata toisiaan yltäkyllin niin ei tarvitse muita kiusata ;)



Samoin ope sanoi, että kaksosilla on havaittavissa myös yksösiä parempi taito sitten leikkiä niin, että tavaroista vuorotellaan ja jaetaan tai että palapeliä yms. tehdään yhdessä. Tähän eivät ryhmän muut lapset kuulemma (ei siis muita kaksosia ryhmässä) pysty. Tähän olemme myös itse panostaneet paljon kasvatuksessa. Olen istunut monet kerrat lattialla vaikka kuinka pitkään heidän kanssaan ja valvonut/opettanut kuinka vuorotellaan. Ja jos tappelu jostakin tavarasta tulee, riippumatta siitä kumpi kiistan on aloittanut, tavara otetaan kokonaan pois ja se annetaan taisin joskus (jos annetaan ollenkaan).

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat