perimästä

Vierailija

Minusta on hieman omituista, jos lähdetään sille linjalle, että "perimällä ei ole juurikaan merkitystä". En ymmärrä tällaista ajattelua. Jos esim. lesbopari haluaa lapsen ja käyttää toisen äidin munasolua ja sitten luovuttajan siittiöitä, niin eikös tässä juuri ole se idea, että lapsella on ainakin toisen vanhemman geenejä?

Sitten kuitenkin ollaankin sitä mieltä, ettei luovuttajan perimällä olekaan merkitystä. Miten niin? Tulihan sieltä puolet lapsen synnynnäisistä piirteistä.



Jos taas geeneillä ei ole niin väliä, niin miksi sitten lesbot/homot eivät vaan adoptoisi? Maailmassa kun on kodittomia lapsia niin paljon..(Tosin en tiedä,onko suomessa homoilla ja lesboilla adoptio-oikeutta. Tästä olen siis ihan pihalla)



Luonteesta ja geeneistä:

Esim. temperamentti on synnynnäinen ominaisuus. Kannattaa lukea Liisa Keltikangas-Järvisen kirja temperamentista. Tässä lainaus:



"Temperamentti on ihmisen käyttäytymistyyli, hänen yksilöllinen tapansa reagoida asioihin. Temperamentti selittää sen, miksi jotkut ihmiset ovat helposti innostuvia ja toiset hitaasti lämpeneviä. Ujous, varautuneisuus ja syrjäänvetäytyminen sosiaalisissa tilanteissa ovat synnynnäisiä temperamenttipiirteitä....

Ihmisen persoonallisuus kehittyy synnynnäisen temperamentin ja ympäristön vuorovaikutuksen tuloksena"

Eli geeneillä on tosiaankin hyvin suuri osa ihmisen elämässä. Miksi tätä pitäisi kieltää? Ei se tarkoita, ettei elämänkulkuun silti voisi vaikuttaa.

Ehkä joillakin (en väitä että kaikilla) alitajunnassa on kuitenkin se ajatus, että "harmi kun en itse voinut olla tämän lapsen biol. vanhempi" ja sitten sen takia vähätellään koko asiaa. Mielestäni lapsella tulee olla oikeus tietää, kuka hänen biologinen vanhempansa on. Kuulin muuten radiosta, että joillakin paikkakunnilla on luovuttajien määrä lisääntynyt sen jälkeen, kun luovuttaja ei enää voinut tehdä sitä anonyymisti..

Kommentit (4)

Vierailija

Joo olen samaa mieltä tuosta,että lapselle tosiaan pitäisi kertoa. Sehän on valheessa elämistä. Ja varmasti monikin aistii,että on jotenkin erilainen,kuin muut perheenjäsenet.

Ennen vanhaan varmaan asiasta ajalteltiin eri tavalla. Siis että kun perhe otti kodittoman lapsen,joita oli paljon esim. sodan vuoksi,niin lapselle kuviteltiin olevan haitaksi,jos hän tietäisi olevan erilainen. Myöskään ihmisen psykologiaa ei ymmärretty ja kaikki elämä pyöri kovan työn,maanviljelyksen ym. ympärillä.



Ottolapsiahan on aina ollut. Jo Mooses oli ottolapsi, eli Faaraon hovissa ja palasi kansansa pariin vasta aikuisena. 2.Moos.:

5. Silloin faraon tytär tuli alas peseytymään virrassa, ja hänen seuranaisensa kävelivät virran rannalla. Kun hän näki arkun kaislikossa, hän lähetti orjattarensa ja otatti sen ylös.

6. Avatessaan sen hän näki lapsen. Se oli poikanen, ja se itki. Hänen tuli sitä sääli, ja hän sanoi: "Tämä on hebrealaisten lapsia."

7. Lapsen sisar sanoi faraon tyttärelle: "Menenkö kutsumaan sinulle hebrealaisen imettäjän, joka voi imettää lapsen sinulle?"

8. Faraon tytär vastasi: "Mene!" )

..Se on myös paha,että tosiaan lapsi voi yllättäen saada tietää ja järkyttyä pahasti. Eli avoimuus ja rehellisyys on tässäkin asiassa se paras vaihtoehto. Huomioiden tietysti lapsen ikäkausi ja ymmärryskyky.

Vierailija

lukuunottamatta sitä, että tottakai on ihanteellista, että lapsella tulisi olla sekä isä että äiti. Siitä olen vahvasti eri mieltä (toki on mielestäni niin, että jos lapsella on yksi isä ja yksi äiti, se on ihan yhtä hyvä lähtökohta kuin vaikka sateenkaariperhekin, en siis mitenkään dissaa heteroydinperheitä), mutta se keskustelu ei minusta kuulu tälle palstalle.



Mutta noin perimän tietämisestä vielä, mielenkiintoinen aihe ja hauska että nostit sen keskusteluun. :-) Luen parhaillaan Tuula Kaasasen kirjaa Kenen lapsi? jossa oman tarinansa kertovat aikuiset adoptiolapset ja lapset, jotka ovat vasta aikuisina tai murrosiässä saaneet tietää, että he eivät olekaan niiden vanhempien lapsia, joiden luulivat olevansa.



Näissä tarinoissa suureksi tuskan kohdaksi nousee se, että lapselle on valehdeltu tai että hänen alkuperänsä on salattu. Onnellisia ja tasapainoisia tarinoita taas kertovat ne, joille on "aina kerrottu" heidän taustastaan, oltu avoimia ja rehellisiä, vaikka taustasta puuttuisikin joitain tietoja. Jälkimmäiset kertomukset korostavat, kuinka alkuperän tietämisen mahdollisuus, niin pitkälle kuin vain tietoa on ollut saatavilla, on ollut rikastuttava kokemus. Edelliset puolestaan tuntuvat kamppailevan asian suhteen eriasteisten traumojen kanssa.



Usein lapsen, oli hän sitten heteroydinperheen tai naisparin perheen tai minkä tahansa laisen perheen lapsi, lähipiirissä on ihmisiä (vanhempien ystäviä, sukulaisia tmv.) jotka tietävät, kuinka lapsi on saanut alkunsa tai että hänet on adoptoitu. Todennäköisyys on siis suuri, että asia lapselle joskus valkenee vahingossa, jos sitä ei tietoisesti kerrota. Lapset myös ainakin Kaasasen kirjassa kerrotun perusteella aistivat itse yllättävän usein, jos heidän alkuperässään on jotain salailtua tai vaiettua. (Kertomatta jättäminen tietenkin edellyttää, että lapsella on esim. sama ihonväri kuin vanhemmillaan ja että perheeseen kuuluu ainakin yksi mies- ja yksi naispuolinen jäsen, jotta löytyy jokin "luonteva" selitys lapsen olemassaololle.)



Toinen lapsen tuskaa lisäävä tekijä on se, jos alkuperä on vanhemmalle/vanhemmille niin arka asia, etteivät he halua siitä lapsen kanssa puhua. Monet tämän kokeneet kirjoittajat kertovat, että ovat halunneet suojella vanhempiaan, eivätkä siksi esim. ole puhuneet heille lainkaan siitä, että ovat itsenäisesti alkaneet ottaa selvää biologisesta alkuperästään. Toiset taas ovat puhuneet vanhemmilleen asiasta, ja vanhemmat ovat reagoineet vihalla tai hiljaisuudella, mikä on haavoittanut lasta pahasti. Tämä oman vanhemman suhtautuminen on aikuiselle lapselle ollut tiukka paikka, lapsesta tuntuu että hänessä tai hänen olemassaolossaan on jotain väärää tai hävettävää.



Kaikki minun tuntemani sateenkaariperheet (ja tämä ei nyt ole harmonisen sk-perhemaailman maalaamista vaan mielestäni aika tiukan yhteisön sisäisen dogmin tuotosta) ovat kertoneet lapsilleen avoimesti, tietenkin ikätasoa vastaavasti, sen minkä heidän alkuperästään tietävät ja voivat tietää. Pahimpia pettymyksiä ovat kokeneet juuri ne lapset, joille on pienenä kerrottu että isona sitten saat tietää kuka biologinen isäsi on, ja sitten Väestöliitto tuhosi nämä tiedot. Kerro siinä sitten 4-vuotiaalle, että lainsäätökiemuroiden takia sinä et nyt sitten saakaan tätä asiaa tietää, mikä sinulle jo luvattiin.



Summa summarum, mielestäni alkuperällä on merkitystä, mutta ennemmin kuin tietämisellä/tietämättömyydellä, ratkaiseva merkitys on sillä, kuinka lapsen läheiset ihmiset suhtautuvat itse asiaan ja lapsen tapaan käsitellä sitä omassa elämässään.

Vierailija

Tällä sateenkaaripalstalla toisessa keskustelussa vähäteltiin aika rankasti perimän merkitystä. Siksi ajattelin aloittaa aiheesta uuden keskustelun. Musta olisi (näin uskovaisena heterona=) hyvä juttu,jos homot/lesbot voisivat adoptoida. Ja juuri siksi,kun niitä kodittomia lapsia on niin paljon maailmassa. Tottakai on ihanteellista,että lapsella tulisi olla sekä isä että äiti,mutta ihanteet ei toteudu muutenkaan tässä maailmassa ja tärkeämpää on kuitenkin olla rakastettu ja välitetty kuin omata kumpaakin sukupuolta oleva vanhempi.

Vierailija

Kuka ja missä on mielestäsi vähätellyt perimän osuutta ihmisen identiteetille?



Tutkimusten mukaan jopa 90% sateenkaariperheistä haluaa lapsen tietävän biologisen alkuperänsä mahdollisimman tarkasti ja lähes kaikki sateenkaariperheet ovat myös kertoneet lapsilleen, miten nämä ovat saaneet alkunsa. Myös järjestelyt, joissa sukusolujen luovuttaja on parin lähipiiristä, ovat sateenkaariperheiden kohdalla yleisiä.



Sen sijaan heteroperheistä, joissa on käytetty luovutettuja sukusoluja, vain vajaa puolet on edes kertonut tästä lapselle, ja huomattavasti sateenkaariperheitä harvalukuisempi joukko on valmis selvittämään ei-läsnä olevan geneettisen vanhemman (oli se sitten mies- tai naispuolinen tai molemmat) henkilöllisyyden. (En myöskään ole kuullut heteroperheiden kohdalla kovin monesta tapauksesta, jossa vaikka biologiseksi isäksi olisi otettu parin miespuolinen ystävä, jotta lapsella olisi jo kasvaessaan mahdollisuus tutustua biologiseen isäänsä ja viettää aikaa tämän kanssa..)



Se, että sateenkaariperheet ovat 2000-luvun alkupuolella joutuneet tilanteeseen, jossa "rekisteröityä spermaa" ei isyyslain ja hedelmöityshoitolain säätämisen kiemuroiden takia ole ollut saatavilla, ei tarkoita, etteivätkö he tällaista spermaa olisi halunneet. Lisäksi väestöliitto tuhosi vuonna 2003 kaikki rekisterinsä, joissa oli tiedot rekisteröityneistä luovuttajista, jolloin monelta sateenkaariperheen lapselta meni mahdollisuus selvittää biologinen alkuperänsä vaikka vanhemmat sitä nimenomaisesti olivat lapsilleen toivoneet.



Ja niinpä niin, itse olisin ensisijaisesti ollut halukas adoptoimaan, mutta kun luet lakia rekisteröidystä parisuhteesta (11.9.2001/950) niin siellä pykälä 9 toteaa, että rekisteröity pari ei voi yhdessä ottaa ottolasta. Eli käytännössä nais- ja miespareille adoptio ei ole ollut mahdollinen ratkaisu.



Mutta tosiasia on, että tässä maailmassa on runsaasti porukkaa, jolla ei ole hajuakaan biologisesta alkuperästään (mm. käsittääkseni jonkun tutkimuksen mukaan jopa 5% briteistä kuvittelee olevansa ihan eri miehen biologisia lapsia kuin oikeasti ovat).



Jos lapsella on se tilanne, että alkuperän selvittäminen on vain syystä tai toisesta mahdotonta, ymmärrän hyvin, ja minusta on myös ihan oikein, että lapsen vanhemmat eivät halua nostaa asiasta suurta hälyä tai erityisesti korostaa perimän osuutta identiteetissä. Johan siitä lapsikin kärsii, jos hänelle koko ajan tolkutetaan että tämä on todella merkittävä asia sinulle, etkä muuten ikinä tule saamaan sitä tietoa..



Sen sijaan sitä en ymmärrä, ettei lapselle kerrottaisi hänen alkuperästään tai annettaisi tilaa ja mahdollisuutta kysyä asiaa koskevia kysymyksiä tai tuntea surua siitä, ettei hän saa tietää biologista alkuperäänsä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat