Kannattako lasten takia pysyä yhdessä, jos tietää, että ilman lapsia ei jaksaisi yhdessä enää päiväkään?

Vierailija

miehestä on kuitenkin apua lapsen (kohta kahden) hoidossa, vaikka välillä sekin on suhteellista, kun ei kestä lapsen kiukuttelua, ja raivoaa itsekin kuin lapsi iso mies.



Asumme eri huoneissa, ja riitelemme lähes päivittäin. Vähintään kerran viikossa on kunnon sota pystyssä. Toki hyviäkin päiviä mahtuu mukaan, mutta 70 % yhdessäolo on riitaa, tai välinpitämätöntä hiljaisuutta.

Varsinkin viikonloput menee yleensä riidellessä.



Missäköhän menee se raja, että on parempi erota kuin olla yhdessä lasten takia. Jos lapsia ei olisi, olisin eronnut jo vuosia sitten.

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Todella harmi että ihmiset päästää tilanteet noin pitkälle. Tohon olisi voinut puuttua jo ensimmäisen riidellyn vuoden jälkeen ja saada parisuhteen kuntoon.



Ihmisten täytyy itse ottaa vastuu käytöksestään, ja tehdä oikeasti töitä sen parisuhteen eteen. Molempien osapuolten.

Vierailija

me ollaan jo muutaman kerran erottu, ennen lapsia, mutta sitten palattu yhteen. Tosin tuolloin suhteessa oli vielä läheisyyttä ja rakkautta riitojen lisäksi. Nykyisin on vain riitaa tai välinpitämättömyyttä.

En jaksa uskoa, että ulkopuolinen apu ratkaisisi tilanteen. Ollaan niin erilaisia ihmisiä ja meillä on erilaiset intressit. Nämä ovat vielä korostuneet lasten ja iän myötä.

Keskustelua ja sovintoa yms. on yritetty monesti, mutta aina tilanne kuitekin räjähtää käsiin ja riitely alkaa.



En edes usko, että löytäisin " paremman" miehen, mutta ei tämä nykyinenkään liitto mitään anna, stressiä ja riitaa vaan.



Pelkään kuitenkin, että arki kahden pienen kanssa olisi liian raskasta yksin. Toisaalta, onhan tämä ainainen kitinäkin todella rankkaa.

Vierailija

Kolme ja puoli vuotta oltiin yhdessä ja sit avioiduttiin ja marraskuun lopussa tulee 6 vuotta kun olemme olleet naimisissa!



Myrskyä monella tapaa koko suhteen ajan... vain pahempaan suuntaan mennään!



Lapset on 5v. ja 1v.7kk. Että ei ihan pieniä!



Meillä myös isän ja poikien välinen suhde todella hyvä! Ja isä tekee paljon kotitöitä jne... Eli ihan unelma isä pojille...



Mutta meillä miehen kanssa välit niin huonot! En tunne häntä kohtaan mitään ja mikään ei tunnu enään miltään, mutta vielä yritettään mennä perheenä eteenpäin!



Tilanne varmasti vuoden sisällä ratkeaa, uskon niin! Ei näinkään ole helppo olla ja jatkaa!

Toivoen tietenkin parasta...



Meillä minä lähden, jos joku lähtee... ja pojat jää iskälle! En vois niitä erottaa, ovat niin tärkeitä toisilleen!



Itse tietenkin kärsin eniten, mutta sitä saa mitä tilaa!

Kauhean vaikeita asioita pitää osata ratkaista ja päättää!

Ihan listalle vois laittaa mitäs on hyviä puolia ja huonoja jne...

Ja niitä sit puntaroida!



Voimia teille kaikille samassa tilanteessa oleville!



T.7

Vierailija

häntä ei niin tunnu häiritsevän se, että meillä ei ole keskenämme minkäänlaista suhdetta, vaan lähinnä asutaan saman katon alla

Vierailija

mitään motivaatiota ei enää ole. 9 vuoden riitelyn jälkeen en todellakaan jaksa uskoa, että tämä tästä enää miksikään muuttuisi Toki niitä hyviäkin hetkiä on ja on ollut, mutta nykyyään hyvin hyvin harvassa. Tiedän varmasti, että ilman lapsia en olisi tässä enää hetkeäkään.

Vierailija

Voisitteko ehkä kokeilla jotakin pariterapiaa tai avioliittoleiriä? Tietenkään lapsille ei ole mukava tilanne, jos koti on enimmäkseen riitainen, mutta suosittelisin hakemaan ulkopuolista apua tilanteeseen. Jos sitten mikään ei tunnu tehoavan, ettekä pysty saamaan sopua aikaiseksi ja rakkautta takaisin, niin kai silloin on parempi erota. Mutta omasta mielestäni kannattaa tehdä työtä eikä luovuttaa ja usein tilanne lähtee purkautumaan vain ulkopuolisin voimin.

Vierailija

Lyhyt vastaukseni on, ettei sitä kukaan muu voi sanoa. Meillä ollaan vastaavanlaisessa tilanteessa oltu ainakin pari vuotta. Aiemmin taidettiin riidellä enemmän, nyt kahakoita tulee harvemmin. Enemmän taitaa mennä silleen, ettei kumpaakaan enää liikuta asioitten kulku. Ollaan kavereita, ja lasten takia yhdessä. Monesti ainakin minä suren tahollani, etteikö elämässä voisi jotain muutakin olla. Toisaalta taidan pelätä, ettei elämä sitten kuitenkaan olisi sen kummempaa, vaikka lähtisin. Lapset pitävät isästä kovasti, ja toisaalta isä hoitaa lapsia paljon. En minä kykene heitä toisistaan erottamaan, ennemmin ilmeisesti kärsin itse. Tänään kun olimme koko porukalla saunassa, minäkin kotona (teen vuorotyötä), näin taas sen miten valtavan tärkeää se on lapsille että ollaan kaikki yhdessä. Meidän kohdalla siis ainakin olen tullut siihen tulokseen, että kyllä, kannattaa olla yhdessä vain lasten takia. Sitten tietysti olisi ehkä eri juttu, jos elämä olisi pelkkää riitelyä.



Olisi kiva vaihtaa ajatuksia jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa. joten jos haluat meilata, osoitteeni on roseheart@suomi24.fi

Vierailija

Ei ole helppoa tehdä ratkaisuja suuntaan eikä toiseen!

Toisessa perheessä voi olla toinen vaihtoehto parempi jne.



Vanhempien välinen suhde = lasten koti!

Joten ei huonossa suhteessa minun mielestä kannata elää...

lapset kärsii myös negatiivisesti!



Mutta kaikki mahdollinen kannattaa tehdä;

- puhuminen asiasta

- parisuhde terapia, siittä on kyllä hyviä kokemuksia!

Jos välit on niin " tulehtuneet" , että ei kunnon keskustelua kotona saa aikaan niin terapetti ohjaa keskustelua!

Ja esittää hyviä kysymyksiä!

Siellä käydyt keskustelut sit herättää kysymyksiä ja niistä on helpompi kotonakin sitten puhua!



Terv: Vielä yritettään... monesti on ollut jo olo, et nyt lähden!







Vierailija

Mutta ihan ensimmäisenä täytyy molemmilla olla tahtoa. Ei se ole oikeasti lapsillekaan hyvä asia, että kasvavat kodissa jossa vanhemmat ovat vastentahtoisesti yhdessä. Ei se ole mitään " teemme tämän lastemme parhaaksi" -toimintaa. Jos ihan oikeasti haluatte toimia lastenne parhaaksi, siis perheen molemmat vanhemmat, niin silloin selvitätte välinne.



Ei jokaisen perheen vanhempien tarvitse olla samalla tavalla rakastuneita ja yhteen liimaantuneita. Mutta se että ollaan katkeria toisilleen ja kodin ilmapiiri vanhempien välillä on kylmä, ei varmasti tee lapsille hyvää.



Vanhemmatkin voivat tehdä sopimuksia keskenään. Ihan ensimmäinen voisi olla sellanen, että kun asioista puhutaan, niin kumpikin sitoutuu olemaan riitelemättä. JOs meinaa lipsahtaa, niin silloin vaikka poistuu vähäksi aikaa paikalta muotoilemaan viestinsä uudestaan. JA kumpikin puhuu asioista sillä MINUSTA TUNTUU TÄLTÄ-tavalla, eikä sillä KUN SÄ AINA ja SUN SYYSI-tavalla.



Mun mielestä olennaisinta on selvittää haluaako molemmat vanhemmat sitä, että koko perheellä, myös sillä omalla puolisolla olisi hyvä olla. Haluaako rakastaa sitä puolisoa joka on siinä. Koska rakkaus toden totta on tahtolaji, vaikka välillä tuntuu ettei omat taidot riitä. Jos on niin, ettei toisella tai kummallakaan ole mitään motivaatiota jäljellä tehdä siitä perhe-elämästä kaikille hyvää, niin silloin on järkevämpi erota, koska se olisi edessä joka tapauksessa.



Jos taas esim. tuntuu, ettei just sillä hetkellä(esim. pikkulapsivaihe) ole energiaa sille omalle puolisolle, niin siitäkin voi puhua ja sopia, että nyt eletään näin, ja silti sitoutua esim. siihen, ettei pura sitä arjen raskautta kumpaaniinsa, vaan ennemminkin kumppaninsa kanssa.





Tässä nyt jotain juttuja, jotka meidän liittoa on pitäneet kasassa, ja suuriin kriiseihin ei olla edes ajauduttu, kun ei päästetä tilannetta niin pitkälle, että toinen alkaisi tuntua ihan jo kummajaiselta.

Vierailija

Yritä miettiä niitä kaikkia hyviä puolia miehessäsi ja suhteessanne, asettaa ne vaakakuppiin huonojen puolien kanssa ja katsoa kumpi " painaa" enemmän. Liian helposti ihmiset eroaa, varsinkin pienten lasten vanhemmat. Lapsi ansaitsee molemmat vanhemmat, mutta myös sellaiset vanhemmat, jotka rakastavat myös toisiaan. Ottakaa nyt aikalisä, puhukaa, yrittäkää olla tappelematta. Mistä te muuten edes tappelette? Turhan päiväisistä asioista..? Asiat nyt tärkeysjärjestykseen. Tsemppiä!

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat