Ivf-hoidoista jäljelle jääneiden alkioista luopuminen, onko muita? Kaikki saa kirjoittaa muutkin

Vierailija

Kärsin lapsettomuudesta viisi vuotta ennen ensimmäistä raskautta, mikä meni kesken. Keskenmeno oli elämäni kauhein asia, vaikka olen muutenkin kokenut paljon surua elämässäni. Eka raskauskin tuli ivf-hoidoilla. En olisi halunnut jättää pakkaseen yhtään alkiota mutta mies ei enää suostu hoitoihin eikä jatkamaan pakastesopimusta, joten (kun ilman molempien suostumusta ei jatketa) minulla ei ole vaihtoehtoa. Haluaisin pitää kaikki alkioni tai antaa ne jollekulle mutta mies ei suostu luovutukseenkaan. Olen toivonut ja toivonut, että tilanne muuttuisi pitkän aikaa muttei se muutu. Nyt minulla on kauhean suuri suru tästä. En tiedä, voitteko ymmärtää tälläistä. Älkää neuvoko enää terapiaakaan, käyn jo itse aiheesta. Se on helpottanut. Mies ei halua sellaiseen. Voi, silti olisin toivonut, että alkioni olisivat saaneet mahdollisuuden jonkun toisen kohdussa, kun lapsettomia on niin paljon ja tiedän niin hyvin, miten sattuu, kun omaa lasta ei saa!

Kommentit (6)

Vierailija

tuohan on kauhea tilanne! Mitä se mies sitten haluaa? Lopettaa hoidot, luopua alkioista muttei antaa niitä muillekaan eli siis tuhota ne? En saata ymmärtää miestäsi...



Mielestäni sinä ajattelet todella kauniisti - harva pystyisi ajattelemaan muille lahjoittamista jos itse ei saa. Harmi kun miehesi ei ole yhtä jalo ihminen kuin sinä.



Pakkohan teidän on pystyä puhumaan asia selväksi. Vaadi sitä. Kerro miltä sinusta tuntuu ja mitä sinä haluat. Eihän alkioita nyt kai saa tuohotakaan ilman _sinun_ suostumustasi!



Vierailija

On sinulla ollut kovia kokemuksia keskenmenon ja lapsettomuuden kanssa. Anteeksi tyhmyyteni, mutta ymmärsinkö oikein, ettette saanut omaa lasta hoidoista huolimatta ja silti alkoiota jäi pakkaseen etkä saa niitä käyttää? Erityisesti ymmärrän siinä tilanteessa tunteesi, jokainen alkiohan tavallaan tuntuu pieneltä mahdollisuudelta ja jos ne vielä jää käyttämättä, niin tuntuu vaikealta.



Itselläni on myös lapsettomuustausta ja sain tuplat ivf:llä. Meillä jäi aikanaan 4 alkiota pakkaseen ja stressasin kyllä paljon, mitä niille tehdään, koska itse emme niitä tarvinneet. Mietin aina, mikä vaihtoehto on oikein ja mikä on väärin. Me päädyimme lopulta alkioiden hävitykseen yhteisymmärryksestä monesta syystä. Olimme siis saaneet lapset erittäin vaikean raskauden jälkeen ja lapsemme ovat olleet kovilla keskosuuden yms. ongelmien vuoksi edelleen 2,5v iässä. Siispä itse emme tarvinneet enää niitä. Tutkimustyö periaatteessa oli hieno ajatus, mutta kuitenkaan en siihen pystynyt, kun ajattelin niitä lasteni " sisaruksina" . Alkion adoptioon emme päätyneet, koska tuli tunne, että missä sitä " lasten sisarukset" asuisivat ja mielestäni jokaisen pitäisi saada tietää alkuperänsä eli en olisi osannut ajatella kohtaavani myöhemmin biologista lastani, joka olisi jonkun muun ja toisaalta ajattelin, että geeniperimäni ei olisi ehkä niin hyvä, että lahjoittaisin eteenpäin soluja (toinen lapsi tarvinnut paljon leikkauksia). En tiedä, onko tämä teksti sinun tilanteesi kannalta yhtään asiaa auttava, mutta ajattelin kirjoittaa omasta tilanteestani, joka tietenkin poikkeaa paljon sinun tilanteestasi.



En voi kuvitella kuitenkaan, miltä sinusta tuntuu, jos sinulla kuitenkin on alkioita ja haluaisit niitä vielä itse käyttää. Tuntuu, että asialle tulisi paremmin piste, jos saisi käyttää kaikki alkiot loppuun niin koko asia tuntuisi paremmin " loppuunastihoidetulta" niin paljon kuin itse sen hyväksi voi tehdä.



Voimia kovasti tämän asian kanssa. Toivottavasti miehesi vielä muuttaa mieltään.

Vierailija

Tiedän tuosta vaihtoehdosta. Teorian tasolla ymmärrän, että tuollainen tutkimus on todella arvokasta ja voi säästä paljon ihmiselämien laatua jonain päivänä mutta käytännössä en voisi luovuttaa alkioitani sellaiseen lapsettomuuden kipuilujeni jälkeen. Tiedän, etteivät alkiot varmasti kärsisi fyysisesti mutta se tuntuu minusta liian irvokkaalta tehdä ihmisalkiolle. Anteeksi kaikille, jotka ehkä luette tämän ja olette niin tehneet! En missään tapauksessa sano teidän tehneen väärin! Tämä on vain minun tunteeni.

Vierailija

Meillä on kaksi lasta, IVF.llä saatuja. Toisen lapsen jälkeen pakkaseen jäi kaksi hedelmöittynyttä alkioita. Loppuraskaudessani minulle rupesi selviämään, että tämä on minun viimeinen raskauteni. Molemmat raskauteni ovat olleet erittäin hankalia ja jälkimmäisen raskauden lopussa oli minun ja vauvan henki todella vaakalaudalla.

Jossain vaiheessa reilusti synnytyksen jälkeen soittelin paikkaan jossa IVF tehtiin ja kyselin mitä mahdollisuuksia alkioiden kanssa on. Saimme kotiin paperin, jossa oli vaihtoehdot alkioitamme ajatellen. Minulle ja miehelleni oli heti selvää, että annamme alkiomme jollekkin niitä tarvitseville. Mahdollisesti voisimme antaa jollekkin maailman parhaimman lahjan.

Muutama ihminen on kovasti miettinyt sitä, että jos alkioista syntyvä lapsi tulee joskus meidän oven taakse, ilmoittamaan, että on meidän biologinen ja lastemme sisarus.

En jaksa tähän uskoa, enkä pelätä asian vuoksi.

Se nainen, joka alkiomme saa ja toivottavasti siitä raskaaksi tulee on meidän luovutettujen alkioiden OIKEA äiti. Alkiomme ei voisi kasvaa ilman emoalusta ja minä en voi koskaan olla se emoalus.



Toivotan sinulle paljon voimia ja todella toivon, että miehesi vielä muuttaisi mielensä. Sinulla on kaunis ajatus mielessäsi!!!

Vierailija

Onpa teillä hankala tilanne. Jos miehesi ei suostu alkioiden luovuttamiseen lapsettomuuden hoitoon, se sinun on jossain vaiheessa hyväksyttävä. Niistä alkioista puolet on toki hänestä lähtöisin.



Suomessa IVF-hoidoista ylijääneitä alkioita voi lahjoittaa kantasolututkimukseen. Tällä tavoin voisitte tutkimustyön kautta auttaa esim. syövästä tai alzheimerin taudista kärsiviä ihmisiä. Kantasoluilla tullaan jatkossa hoitamaan todella monenlaisista sairauksista kärsiviä.



Suomessa kantasolututkimus on maailman huippuluokkaa. Voisitteko ajatella tällaista vaihtoehtoa? Voitte kysyä asiasta klinikaltanne ja keskustella siellä aiheesta. Ehkä tällainen auttamistapa sopisi miehellesikin.

Vierailija

Vastaukseni tulee vähän myöhässä mutta ehkä vielä näet tämän. Kiitos lämpimästä ja ihanasta viestistäsi! Lämmitti mieltä!



Olen kaksi vuotta yrittänyt saada miestä vaatimallakin tajuamaan, ettei alkioita kannattaisi tuhota missään tapauksessa. Hän tahtoi jo eroakin, jos vielä vaadin. Eli en voi mitään. On pakko hyväksyä tosiaan.



Raskaana olevan ja alkioita tuottaneen naisen laillinen oikeus säilyttää alkionsa on ihan erilainen. Valitettavasti naisella ei ole oikeutta yksinään päättää alkioidensa kohtalosta. Ilman miehen suostumusta ei voi ole mahdollista luovuttaa alkioita toiselle tai käyttää itse niitä. Pakastamissopimuksestakin sanottiin, että sitä voidaan jatkaa periaatteessa vain kerran eli yhden vuoden verran ilman toisen puolison suostumisen pyytämistä. Kenties, ellen olisi puhunut tästä jo klinikalle, olisin voinut jatkaa sopimusta pidempäänkin. Kun hoitopaikka on ollut yksityinen, maksu pakastuksestakin on kova eikä rahani riittäisi sopimuksen maksamisenkaan enää.



Minun on siis annettava tehdä vaikea asia. En tiedä, miten tästä jaksaa eteenpäin mutta pakkohan se on.



Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat