Millä perusteella inssiin pistoslääkkeet tai clomit ?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Meille on tehty nyt kaksi inssiä, joista ensimmäisestä biokemiallinen ja toisesta nega. Lääkkeinä on ollut clomit ja luget. Ensimmäisessä hoidossa kypsyi kaksi munista, jälkimmäisessä yksi. Luin klinikan inssiohjeista, että hoitoon voidaan liittää superovulaatio, jossa pistoksilla kypsytellään 2-3 munista. Maalaisjärjellä ajattelisin, että todennäköisyys onnistumiseen kasvaa paljonkin, jos munasoluja on enemmän liikkeellä. Monikkoraskauden riski lienee kuitenkin aika pieni. Ajattelin lääkäriltä tätä mahdollisuutta kysyä. Seuraava tehdään kuitenkin vielä clomeilla.



Siispä millä perusteella teille on pistoslääkitys määrätty ? Olen lueskellut tältä palstalta, että monella nämä on kuitenkin käytössä.



Tiedoista kiitollinen,



Anno

Kommentit (6)

Vierailija

Yleensä kokeilevat ensin clomeja ja jos ne toimii, hoidot ovat niillä. Jos clomit eivät toimi, tulee lisäksi tai vaihtoehdoksi pistoshormoonit.



Itse kysyin 3. inssiin Menopuria clomien tilalle, mutta lääkäri halusi jatkaa clomeilla, kun ne mulla toimii hyvin. Yhdellä tabulla on tullut kummallakin kerralla 2 rakkulaa, mikä lienee tavoitekin. Mun lääkärin mukaan pistoksilla on riskinä, että rakkuloita voi tulla liikaa.

Vierailija

eli munasolu ehkä kasvoi, muttei irronnut (näkyi ultrassa mutta s-prog alhainen eikä menkkoja), ja limakalvo jäi turhan ohueksi. Joten siksi siirryttiin piikitykseen. Tosin minulla piikkihormonejakin tarvitaan melkonen määrä, että edes se yksi munasolu saadaan kasvamaan, eli en puhuisi vielä mistään superovulaatiosta omalla kohdallani...



En tiedä, vastasinko nyt yhtään haluamastasi aiheesta, mutta piikkihormoneja käytetään siis myös tästä syystä inssien yhteydessä.

Vierailija

Ehkäpä jatkamme clomeilla, kun ne kerran toimivat. Hätäpäissäni vaan tein maallikkojohtopäätöksen, että enemmän lääkettä = paremmat mahdollisuudet ;)



Juttelen lääkärin kanssa kummiskin.

Vierailija

niitä söin ennen kuin lähdettiin edes yrittämään inssiä. Inssiin otettiin siksi pistoshoito ettei noi Clomit sopineet mulle. Mulla ensimmäiset pistoshoidot sai aivan liikaa munarakkuloita kasvamaan ja hoito keskeytettiin. Pienellä annoksella saatiin sitten 2 munasolua kasvamaan. Ihanne on kuitenkin 1-2 max 3 et suostuvat hoitoja jatkamaan. Ultraseuranta on tosi tiivistä et ei se mikään pieni riski ole saada monikkoraskautta.



Mutta voihan sitä aina kysyä jos vaikka pistoshoito ois parempi, noi lääkkeet on niin yksilöllisiä. Toisaalta Clomeista aina aloitetaan

Vierailija

Meidän lääkäri sanoi että hän tekee inssin pelkästään clomeilla JA pistoksilla (menogon - gonadotropiini) koska normaaliin kiertoon tehdyssä inssissä on niin heikot onnistumismahikset (?). Varmaan asiaan vaikuutta myös se, että lääkkeillä oviksen voi suht suurella varmuudella ajoittaa tiettyyn päivään ja siten lisätä mahiksia että inssi osuu oikein. Meillä tilanne se, että miehellä alentunut siittiöiden liikkuvuus, mulla kaikkien tutkimusten mukaan kaikki ok ja ovuloin normaalisti. Silti lääkäri siis määräsi clomit ja pistokset. Molemmilla kerroilla tuli kaksi hienoa follikkelia jotka laitettiin irrotuspiikillä irtoamaan. Mutta käytäntö on varmaan eri eri lääkäreillä ja eri paikkakunnilla.

Vierailija

niitä söin ennen kuin lähdettiin edes yrittämään inssiä. Inssiin otettiin siksi pistoshoito ettei noi Clomit sopineet mulle. Mulla ensimmäiset pistoshoidot sai aivan liikaa munarakkuloita kasvamaan ja hoito keskeytettiin. Pienellä annoksella saatiin sitten 2 munasolua kasvamaan. Ihanne on kuitenkin 1-2 max 3 et suostuvat hoitoja jatkamaan. Ultraseuranta on tosi tiivistä et ei se mikään pieni riski ole saada monikkoraskautta.



Mutta voihan sitä aina kysyä jos vaikka pistoshoito ois parempi, noi lääkkeet on niin yksilöllisiä. Toisaalta Clomeista aina aloitetaan ja jos ne ei tepsi niin mietitään muita vaihtoehtoja.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat