Mitä tein kaverille väärin?

Vierailija

Taidan olla sosiaalisesti tampio, joka ei tajua loukkaavansa tai toimivansa väärin. En vain aina tajua, miksi kaverini loukkaantuu... kuten esimerkiksi tänään.



Kaverillani on suunnilleen samanikäiset lapset kuin minulla, eli hänellä on 4v3kk ja 1v5kk lapset. Minulla on 4v1kk ja 1v10kk ikäiset lapset. Hän laittaa usein vanhempaa lastaan "pois tieltään" (tai sellaisen kuvan usein saan hänen puheistaan) yöhoitoon tai päiväksi leikkimään muiden kanssa. Vanhempi lapsi on tosi tempperamenttinen, eli kaipaisi paljon huomiota ja saa hirveitä heittäytymisraivareita, joten tavallaan ymmärrän kaveriani.



Eilen illalla kaveri laittoi tekstarin, jossa kysyi voisinko ottaa tänään aamupäivällä vanhemman lapsensa ulos leikkimään kanssamme että hän saa pakattua autonsa rauhassa (ovat lähdössä muutamaksi päiväksi kyläilemään, mies jää kotiin ja töihin). Ei siis ilmeisesti saisi pakattua autoaan jos vanhempi lapsi olisi kotona..? Laitoin vastauksen, että olin luvannut lapsilleni menevämme kävelemään ja katselemaan tiettyjä juttuja, mutta hänen vanhempi lapsensa on tervetullut mukaan jos tahtoo.



Tänään sitten satoi ja ukkosti aamupäivän, joten laitoin jo aamusta kaverilleni tekstarin, jossa sanoin ettemme ehkä lähde ulos vaan pidämme siivouspäivän kun on noin kurja sää. Mutta laitoin että katsellaan säätä vähän mnyöhemmin aamupäivällä. Kun kurja sää jatkui, laitoin tekstarin, jossa sanoin ettemme lähde ulos vaan pidämme sisäpäivän ja toivotin mukavaa reissua ja turvallista ajomatkaa. Kaverini ei vastannut kumpaankaan viestiin mitään, mistä pystyn päättelemään, että hän loukkaantui. Hän vastaa aina tekstareihin, mutta kun loukkaantuu tai asia ei ole ehkä hänen mieleen, jättää hän vastaamatta.



Jäin vaan miettimään, teinkö jotenkin väärin tai loukkasinko kaveriani jotenkin? Olisiko minun pitänyt tarjota mahdollisuutta tuoda vanhempi lapsi meille hoitoon siksi aikaa että saa autonsa pakattua (asumme vähän matkan päässä)? Vai miten minun olisi pitänyt toimia?

Sivut

Kommentit (42)

Vierailija

En jaksanut lukea kaikkia vastauksia, mut tuntuu oudolle kun ENSIN kysyt täällä mielipiteitä aj sitten kun sulle VASTATAAN niin et hyväksy mielipiteitä. ???????

Kakkonen ja kolmonen(?) taisivat vastata väärin sun mielestä kun heität takas että pitäiskö sun mennä sateeseen vahtiin lasta.

ETKÖ NIMENOMAAN kysynyt MITÄ MIELTÄ muut ovat? Hyväksy sitten hyvä ihminen jos saat vastauksia, vaikkei ne ehkä ole sellaisia kuin näemmä haluaisit.

Vierailija

Kyllä minäkin selitän alpsille asioita, puhallan pipejä, vaihdan vaippoja ja keskeytän yhtämittaan tekemiseni. Sellaistahan se lasten kanssa eläminen on. Juuri tuossa pesin ikkunat isosta omakotitalosta kolme ja yksi vuotiaiden lasten kanssa. Toinen ojenteli rättejä, toinen pesi ikkunakarmeja jne. Puoli päivää meni, mutta tulipa tehtyä



Tehokas ehtii olla sitten kun lapset ovat isompia tai hoidossa. Meilä ei ole hoitoapua tarjolla, mutta jos olisi en tosiaankaan raskisi käyttää sitä aikaa siivoamiseen.

Vierailija

Silti ärsyttäisi se, että sovittu juttu perutaan. Mä en välttämättä katsois säätietoja ja jos on monta päivää ollut aurinkoista, niin tottakai tulis ehdotettua ulkoilua sille, joka lastani hoitaa. En silti hyväksyisi sitä, että sovittu hoito perutaan, jos sää sallisikin paremmin askartelun ja sisäleikit. Mutta mä oonkin ehkä vähän juntti maalta, jolle lupaukset on aina lupauksia, niin itse tehdyt kuin muilta saadutkin.

Vierailija

Ehkä kaverillasi on nyt kova kiire pakatessa, kun sinä teit oharit, joten ei siksikään ehdi vastaamaan. Mitäs tuohon vastaamaankaan... Ettekö voi tehdä palveluksia toisillennne? Molemmille helpotusta ja lapsille seuraa toisistaan.

Vierailija

paljon on valmis sanomaan lapsille että hus pois tiehenne siitä. Mä olen juuri niitä jotka ei "saa" mitään tehtyä lapsen kanssa. Koska harhaudun koko ajan tekemään juttuja lapsen kanssa, näyttämään asioita, leikkimään hetkeksi, puhalletaan pipiä, tuhansia pikku asioita. Siksi on aika tehotonta tämä tekeminen. Jos olen yksin kotona, on taivaallista miten jutut joskus valmistuukin. Varmasti tulisi asioita paljon tehokkaammin tehtyä jos aina lapsen lähestyessä vaan toteaisin että häivy ny siitä leikkimään jonnekin.

Vierailija

Itse kirjoitit, että lupasit ottaa kaverin lapsen mukaan kävelylle. Peruit kävelyn sään takia, mutta olisit samalla voinut tarjota vaihtoehtoa eli, että lapsi olisi tervetullut kuitenkin teille jos hoitopaikkaa tarvitsee.

Vierailija

energiaa piisas siivoukseen ja yleensäkkin kodin puhtaanapitoon ihan hienosti viel 2 lapsen kans.

en tosin vie lapsiani hoitoon et saisin siivottua.. siivoan sit taas paremmin kun lapset vähän kasvaa. sitä odotellessa elellään hieman siivottomammin!

Vierailija

hänhän vain ilmoitti kaverilleen, etteivät aio sateella mennä ulos.

ja minkä ihmeen takia hänen ois pitänyt sille kaverille rautalangasta vääntää et se lapsi vois tulla heille kotiin leikkiin.

kaippa se kaverikin ihan aikuinen on ja ymmärtää et sateella ketään ulos mee ja ois voinut kysyä ihan omaaloitteisesti et voisko sen lapsi tulla sisälle leikkiin .

Vierailija

Lainaus:

Kyllä ne mun askareissa ovat mukana ja välillä leikkivät siinä ympärillä. Ei ne mun töitä silti ratkaisevasti hidasta ja jos nyt hommat kestää vähän kauemmin, niin mitä sitten!?




No sitä sitten, että jos vaikka viikkosiivous ei tule tehtyä päivässä ja toivoisi lastenhoitoapua ettei ihan koko viikonloppua tarvi siivota, niin sit haukutaan uusavuttomaksi....

Vierailija

Miksi muka ei saa siivottua, käytyä kaupassa, tehtyä pihatöitä, pestyä pyykkejä samalla kun hoitaa omia lapsia???!!!! En ymmärrä en! Täytyy olla ihan "käsi" jos ei tuohon pysty! Anteeksi nyt vaan!

Vierailija

Lainaus:

Itse kirjoitit, että lupasit ottaa kaverin lapsen mukaan kävelylle. Peruit kävelyn sään takia, mutta olisit samalla voinut tarjota vaihtoehtoa eli, että lapsi olisi tervetullut kuitenkin teille jos hoitopaikkaa tarvitsee.




ja olisihan tämä uusavuton äiti voinut esittää pyynnön, saada pentunsa pois päiväjärjestystä sotkemasta.



Teit aivan oikein ap

Vierailija

Mulla on vauva ja aivan kauhean temperamenttinen uhmis, joka todellakin pistää vaikka koko kämpän sileeksi jos sille päälle sattuu. Sille päälle sattuu aina erikoistapauksissa, kriiseissä ja kiireessä.



Kyllä minä pärjään lasteni kanssa yksinkin, mutta eipä tuon esikoisen kanssa juuri mitään hommia voi tehdä. Oikeasti. Varsinkin ajattelutyötä vaativien hommien tekeminen on ihan mahdotonta.



Ymmärrän, että tätä ei kaikki voi ymmärtää tai tajuta.

Vierailija

Siinä ympärillä ne leikkivät iloisina niinkuin aina. Etteivät vaan olisi tottuneet jatkuvaan viihdyttämiseen, jos et saa mitään tehtyä lasten seurassa???? Ei ole aikuisen tehtävä olla ohjelmatoimistona 24/7. Näin tekee kyllä lapselle karhunpalveluksen!

Vierailija

Ei ap:n todellakaan olisi tarvinnut lähteä sateeseen, mutta reilua olisi tietysti ollut kertoa, että lapsi olisi voinut tulla siksi aikaa heille sisälle leikkimään äitinsä tuomana. Kaveri olisi itsekin voinut tulla vähän vastaan ja kysyä, että mitäs nyt, kun sataa ja ukkostaa, oletteko menossa.

Vierailija

Meillä omakotitalo kahdessa tasossa, eikä mitään ongelmaa.. En ole ikinä ymmärtänyt, että se olisi jotenkin poikkeuksellista, että saa kolmen lapsen kanssa ihan kodinkin hoidettua ilman mitään ihmeellistä lastenhoitoapua!?

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat