Seuraa 

Meillä yöimetykset ovat nyt vihdoin loppuneet, mutta sitä vastoin unet ovat jääneet aivan liian lyhyiksi ja meillä herätään nykyään jo viideltä. Esikoisen kanssa tein aikoinani että otin aamuyöstä viereen ja annoin maitopullon ja nukuimme vielä 2-3 tuntia, mutta nyt ajattelin kerralla päästä koko yöjuomisesta...onkohan mahdoton ajatus? Alkaakohan pikkuisemme nukkua pian taas ilman maitoa pidemmälle aamuun? eihän tätä voi ennustaa, mutta miten muut olette toimineet ja miten on mennyt?

Nyt herätään niin aikaisin että väsyneenä kiukutellaan koko aamu.

Kommentit (2)

vauva saattaa tarvita (aamu)yön maidon vuoden ikään saakka, näin luin HUSin sivulta artikkelista, jossa käsiteltiin nukkumisasioita. Uskon, että näin myös on. Olen antanut meidän pikkumiehelle (kohta 11kk) maitoa klo 4-5 maissa. Sillä saamme aamut jatkumaan puoli seitsemään, jopa seitsemään. Nyt hän on itse alkanut jättää syömistä silloin tällöin väliin.



Eli uskon siihen, että kannattaa antaa se aamuyön maito, jotta vauva ja eritoten äiti saavat nukkua.

aiheuttamista allergiaoireista ja/tai pelkästä nälästä.

Yöimetys muodostaa osan vauvan ravinnosta. Jos kiinteät ruuat tai imetystä korvaava päivällä annettu vastike aiheuttavat allergiaoireita tai vauva ei vielä jaksa päivisin syödä tarvitsemaansa ravintomäärää, voi hän itkeä allergiaoireitaan tai nälkäänsä.



Vauva yrittää kertoa pahoinvoinnistaan ja vanhempi joutuu mahdollisten oireiden perustella ja ruokamäärää lisäämällä etsimään syytä vauvan käytökseen. Jos vanhempi löytää syyn ja pystyy sen poistamaan tai ainakin lohduttamaan vauvaa, saa vauva viestin, että hän pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan omaan vointiinsa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat