Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kolmas neuvontakerta ohitse!

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Hei vaan kaikille!

Tosiaankin kävin siellä neuvonnassa yksin, koska neuvonnan antajamme halusi tavata meidät erikseen. Kävimme siellä läpi minun elämääni lapsuudesta aina tähän päivään asti. Hän halusi näin erikseen paneutua kummankin elämäntaipaleeseen. Ensi viikolla on miehen vuoro mennä kertomaan tarinansa.



Lueskelin viestiketjua huomioon otettavista asioista ja olen miettinyt sitä asiaa, että vasta adoptoitua ei saisi muut hoitaa tai sylitellä. Olen toki aikaisemminkin lueskellut asiasta, mutta mietityttää edelleen. Onko tähän jotain nyrkkisääntöä, että kuinka pitkään näin tulisi toimia? Entäs mummit ja kummit, täytyykö heiltäkin kieltää sylittely? Tai mitä jos lapsi itse haluaa mennä jonkun syliin, pitäisikö sekin kieltää?



Toinen juttu mikä on askarruttanut minua jo pitkään, on lapsen nukkumapaikka. Olisikohan paha virhe nukuttaa lapsi heti omassa huoneessaan? Vaikuttaisiko tämä kiintymyssuhteen kehitykseen? Mietin tätä siksi, että meidän makuuhuone on todella pieni enkä ymmärrä, miten saisin sinne pinnasängyn mahtumaan, puhumattakaan isommasta lapsen sängystä. Tätä samaa asiaa pohdin jo biolapsesta haaveillessani ja ajattelin, että laitan vain pienen vauvakopan meidän sängyn viereen ja vauvan kasvaessa siitä ulos, alan nukuttaa sitä omassa huoneessaan.



Kummallisia asioita sitä mielessään pyöritteleekin jo tässä vaiheessa, vaikka ei edes ole varmaa, saammeko lapsen. Kiitollisena kuitenkin kuulisin mielipiteitänne asiasta!

Kommentit (4)

Vierailija

..luin kahdesta nettilähteestä:

" Pienen lapsen etuoikeus on saada luottaa vanhempiinsa päivin ja öin. Kun vauva nukkuu vanhempiensa kanssa samassa huoneessa tai sängyssä, hän saa nopeasti varmuuden, ettei häntä ole hylätty. Noin vuoden ikäisenä alkaa lapsella olla ajattelun puolesta paremmat mahdollisuudet selviytyä yksinäisyydestä. Siihen asti hän on kokenut, ettei äitiä ole olemassa, ellei äiti tunnu tai näy.



Lisätietoja

Ritva Kuusisto: Imetän ja hoivaan



Toimittaja

TIIA VÄRE"



Yllä oleva teksti löytyi Akuutin sivuilta.



Tuo koskee varmaankin biologisia lapsia ja ajattelisin että jos nyt saisin adoptiolapsen iin varmaan yrittäisin varata tuon puoli vuotta tiiviiiseen yhdessä oloon. Mutta sitä en osaa sanoa milloin hänet voi antaa toisten syliin.

Ehkä adoptoineet ovat saaneet tietoa tai he tietävät mistä sitä voisi saada.

Tuntuu erikoiselta että lasta pitäisi kieltää menemästä toisten syliin, sillä kyse on kuitenkin lapsen perusturvallisuudesta ja minusta tuntuu että lapsi menee toisten ihmisten lähelle sitten kun hän on ensin muodostanut suhteen vanhempiin ja hänen perusturvallisuuden tunteensa on saanut pohjan. Kyllä lapsi varmaan itse tietää milloin on valmis läheisempään kontaktiin. (Pieni vauva alkaa itkeä jos hänet ottaa syliin joku outo. Ehkä adoptio lapsi ei reagoi samalla lailla joten siksi voi olla hyvä että hän itse ottaa kontaktia eikä vieras ota häntä syliin.) Luulisin että silloin adoptiolapsi leimautuu paremmin omiin vanhempiinsa.

Minä olen sinun kanssa samassa tilanteessa joten en osaa neuvoa.

Meillä ei ole neuvontaa vain toiselle puolisolle, mutta se kyllä kuulostaa järkevältä sillä neuvonta aikaa tuntuu välillä loppuvan kesken, kun tuo mieskin on siellä aika puhelias.



Kirjoitit siitä myös että sulla tulee jo nyt mietittyä lapsen nukkumisjärjestelyä yms, mutta pakkohan niitä on pikku hiljaa mietittävä, sillä joskus asiat voi edetä yht äkkiä nopeastikin ja toisaalta jos neuvonnassa kysytään niistä niin on ihan hyvä jos on joitain vastauksia valmiinakin. (Ja vaikka meillä mies on muuten todella innolla mukana niin hän ei vielä ajattele että mitä sitten kun lapsi on meillä, siksi en puhu siitä hänen kanssaan, edetään yksi asia kerralllaan.)

Minustakin tuntuu että on adoptio koko ajan mielessä ja se tuntuu hyvältä. Kerrankin on jotain positiivista mitä odottaa.

Vierailija

Eli että lapsi oppisi turvallisesti kiintymään, niin hänen pitää opetella sitä ensin vain omien vanhempiensa kanssa.



Tuo " jos on valmis" ja " mikäli lapsi itse sitä haluaa" on juuri se kompastuskivi. Adoptiolapsi voi nimenomaan haluta huomiota ja hellyyttä kaikilta. Hän voi suorastaan shoppailla sitä. Hän voi olla ylireipas ja vaikuttaa että suorastaan nauttii kaikkien huomiosta.



Todellisuudessa hän ei silloin pysty luottamaan, että hän saa sitä omilta vanhemmiltaan, vaan koettaa varmistaa, että hänellä on joku hoitaja, jos nämäkin hänet jättävät.



Ennen kuin toisiin suuntautuminen on ns. normaalia, lapsen täytyy olla käynyt läpi se vaihe, jossa hän on osannut vierastaa, on osannut valita äidin ja/tai isän, pitää häntä turvallisempana ja parempana hoitajana kuin ketä tahansa muuta.



Kiintymyssuhteen muodostumisessa on nimittäin tietyt vaiheet. Ensin lapsi kääntyy yleensä ottaen toista ihmistä kohti (keinot keho- ja katsekontakti, hymy, ääntely).



Seuraavaksi hän suntautuu valikoidusti tiettyjä aikuisia kohti (erityinen hymy hoivaajalle, asioiden varmistaminen katsekontaktilla, orientoituminen maailmaan aikuisten kautta, arviointi äidin/hoitajan kautta).



Kolmanneksi on ns. ¿Secure base¿ ¿vaihe, jossa äiti/hoitaja on turvapesänä. Tässä lapsi osoittaa selkeästi preferenssin, ja osaa vierastaa. Hän tankkaa turvallisuutta, hänellä on läheisyyden tarve ja hän kulkee hoitavan aikuisen perässä.



Neljännettä vaihetta kuvataan ¿Goal-corrected partnership¿-termillä. Siinä maailmaan tutustutaan yhdessä aikuisen kanssa, luodaan neuvottelusuhde, ja lisätään yhteistyökykyä.



Adoptiolapsi on noin vuoden sisällä perheeseen tulosta yleensä vaiheessa 3. Päivähoitoon menoa suositellaan vasta tässä vaiheessa. Jos taas lapsella on selkeä kiintymyssuhdehäiriö, saattaa sen korjautumiseen mennä neljäkin vuotta.



Maalaisjärkeen ei tosiaan voi tässä asiassa luottaa.



Tietoa voi löytää esim. kirjasta Sinkkonen J, Kalland M (toim.): Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen, 2001. WSOY

Vierailija

Adoptiolapsilla voi olla myös taipumus " rynnätä" kenen tahansa syliin (riippuu lapsen iästäkin) ja pyrkiä miellyttämään aikuisia, koska ovat huomanneet tämän johtavan lastenkodissa myönteiseen reaktioon tms. Meidän lapsemme oli alle 1v tullessaan kotiin, mutta hänellä oli myös välillä selvä " kestohymy" kasvoillaan ja koitti meille " virnistellä" ja saada meitä hymyilemään. Kesti aikansa, että tämä hiipui ja lapsi alkoi näyttää enemmän todellisia tunteitaan, pahaa oloaan jne.



Me pidimme n. kuukauden verran perheellemme rauhoitettua aikaa kotiin tultuamme, jolloin tapasimme vain lähimmät ystävät ja sukulaiset lyhyesti pariin kertaan. Selitimme ihmisille, että tarvitsemme aikaa perheellemme, totuttelemme kaikessa rauhassa toisiimme ja kutsumme sitten kyläilemään, kun sen aika on. Jotkut suhtautuivat kivasti, jotkut vähän ihmetellen, mutta tämä oli meille niin tärkeä asia, että mikään ei mennyt sen ohi. Lasta ei sylitelleet muut kuin me ensi alkuun, tosin ei hän muiden syliin suostunutkaan.Hyvä niin.



Meillä tyttö nukkuu kanssamme samassa huoneessa edelleen ja monen muun ad.vanhemman kanssa olen puhunut, miten lapsi voi pitkään öisin " tarkistaa" , että vanhemmat ovat paikalla, haluaa nukkua vieressä jne. Jokainen tilanne on tietysti yksilöllinen, mutta uskon, että kun saatte lapsen, voitte tarvittaessa miettiä sitten vaikka toisenlaista huonejärjestystä tms. jos tarpeen on. Lapsi voi omassa huoneessaan kokea olonsa turvattomaksi, mutta tietysti toisinkin voi olla. Alkuajat varsinkin lapsen kanssa ovat yleensä hyvin kiinteää yhdessäoloa, lapsi ei halua päästää vanhempia silmistään ja kestää aikansa, kunnes hän oppii luottamaan siihen, että te ette häviä mihinkään, vaan olette olemassa, vaikka ette ihan sentin päässä olisikaan.



Kummallisia asioita sitä mielessään pyöritteleekin jo tässä vaiheessa, vaikka ei edes ole varmaa, saammeko lapsen. Kiitollisena kuitenkin kuulisin mielipiteitänne asiasta

**** Ei ollenkaan kummallisia :o) Monet asiat loksahtavat konkreettisemmin paikalleen sitten kun lapsenne on jonain päivänä kotona luonanne, silloin edessä on toisenlainen arki ja on tosi viisasta miettiä asioita etukäteen :o)

Onnea neuvonnan etenemisestä ja tsemppiä jatkoon!



Vierailija

En ole vielä perehtynyt mihinkään alan kirjallisuuteen, mutta ehkäpä olisi jo aika alkaa lueskelemaan. Siinähän tätä odottajan aikaa saisi kulumaan ja oppisi ehkä jotain asiasta.



Kyllä varmaan tuohon sylittelyyn täytyisi jonkinlainen periaate ottaa. Ja ehkä alkaa jo pikkuhiljaa mummeja varoittelemaan, että ei ehkä ole hyväksi heti alkaa hoivaamaan lasta. Tuo Maryn kertoma noin kuukauden kestävä " rauhoitusaika" kuulusti aika hyvälle idealle. Olenkin jo varautunut siihen, että ensimmäisen vuoden aikana ei lasta anneta/laiteta mihinkään hoitoon, kuin ihan hätätapauksessa.



Nukkumisjärjestelyhinkin pitää varmaan alkaa etsimään ratkaisua, koska kyllähän se varmaan on kaikkien kannalta parempi, että nukumme samassa huoneessa. Lapselle turvallisuuden kannalta ja itselle jaksamisen kannalta (yöthän saattavat ainakin aluksi mennä valvoessa). Mittailinkin jo meidän varastossa olevaa pinnasänkyä ja meidän makuuhuonetta ja kyllä sen saattaisi sittenkin juuri ja juuri saada sinne mahtumaan (isompaa lastensänkyä sinne ei kyllä mahdu). Tai sitten muutamme joksikin aikaa nukkumaan meidän vierashuoneeseen, joka on hieman suurempi. Eli eiköhän sekin asia ratkea, kun tulee ajankohtaiseksi.



Kiitos vielä kerran mielipiteistänne ja hyviä alan kirjavinkkejä otetaan vastaan!

Uusimmat

Suosituimmat