Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Mita jos olinkin " tajuamattani" masentunut nyt 3-vuotiaan lapseni vauva-aikana? Suomen Kuvalehdessa oli tanaan ihan hyva juttu synnytykse...

Vierailija

Sivut

Kommentit (25)

Vierailija

Mutta nyt mietin, entä jos se olikin masennusta, olenko todella Pilannut vuorovaikutuksemme eliniäksi? Onko asia korjattavissa ja jos niin miten?



Suomen Kuvalehden jutusta saa sellaisen kuvan, että jopa lapseni syömis- ja uniongelmat saattavat johtua varhaisen vuorovaikutuksen puutteeista, jotka sitten ilmeisesti masennus aiheutti.



Onko peli nyt sitten menetetty?

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


Siinä vaiheessa kun rupeat miettimään itsemurhaa ja itket vaan niin kyllä huomaat, että pitää hakea apua. Mitä siinä jutussa sitten oli?

Vierailija

Paineet kasvattaa äiti omassa päässään, ei vauva osaa pyytää jotain kantoliinaa tai täysimetystä. On vain nälkä, märkä vaippa, maha kipeä jne. Samoin jos äiti käväisee jossain muualla ja vauva on sen aikaa jonkun muun kanssa, niin ei se vielä osaa ajatella, että voi äiti minkä teit.

Masentuukohan moni äiti turhaan hirveiden suorituspaineiden edessä? Kun täältä netistäkin voi lukea ties mitä. Tieto lisää tuskaa...

Vierailija

Mutta, se ei taas oikeastaan saisi olla syynä sille ettei näistä asioista voisi puhua, vaan päin vastoin. On totta, että varhainen vuorovaikutus on lapsen kehitykselle äärettömän tärkeä (voit googlettaa vaikka varhainen vuorovaikutus tai kiintymyssuhdeteoria).



Ymmärrän hyvin huolesi, mutta kuten sanoit mitään peruuttamatonta ei liene tapahtunut, jos lapsesi on hyvinvoiva.



Hyvää jatkoa ja hellää huolenpitoa!



t. alan ammattilainen

Vierailija

olin TAKUULLA masentunut vauva-aikana, olihan mieheni kuollut odotusaikana. Ihan mukava ja kaikin puolin normaali lapsestani on kasvanut, on jo koulussa.

Vierailija

Kaikki oli alussa yhtä kaaosta ja minä siinä hötäkässä masennuin. Mietin pitkään, että mitä jos se on vaikuttanut lapseeni vakavasti. Mutta nyt kun lapsella on jo enemmän ikää, niin en voi sanoa, että hän olisi mitenkään erilainen kuin muut. Päinvastoin, hän on hyvin ulospäin suuntautunut ja reipas lapsi joka ilmaisee tunteensa selkeästi meitä kohtaan. Ja myös luottaa meihin, joten perusturvallisuuden pitäisi ollla kunnossa. No, psykologi en tosin ole, mutta uskon kyllä tuntevani oman lapseni. Samoin lapsen hoitopaikasta ei ole tullut mitään huolestuttavaa palautetta.



Vaikka olinkin masentunut, hoidin kyllä lapseni hyvin, esim. sylissä pidettiin alussa todella paljon itkuisuudenkin takia eikä koskaan jätetty yksin huutamaan tms. Masennukselle on tyypillistä se, että äiti kuvittelee olevansa huono ja epäonnistunut, vaikka vauva ei todennäköisesti näin koe. Suurin osa tuntemuksista on ainakin alussa äidin pään sisällä. Jos tilanne korjataan ajoissa, ei ymmärtääkseni mitään tapahdu. Hoitamattomana tilanne VOI pahentua, mutta usein myös korjaantua itsekseen.



Itselleni huomautettiin siitä, että vauvalle pitää jaksaa puhua paljon, vaikka olisikin väsynyt. Masentunut usein hoitaa vauvaa mekaanisesti ja unohtaa tärkeän katsekontaktin ja lepertelyn. Mieheni sanoi joskus fiksusti, että ei se vauvan hoitaminen mitään tiedettä ole. Vauvan tarpeiden tyydyttäminen on aluksi hyvin yksinkertaista perustarpeista huolehtimista. Aikuisena sitä kuvittelee, että vauva jotenkin osaa lukea meidän ajatuksemme, vaikka näin ei ole.



Vierailija:

Lainaus:


Mutta nyt mietin, entä jos se olikin masennusta, olenko todella Pilannut vuorovaikutuksemme eliniäksi? Onko asia korjattavissa ja jos niin miten?






Vierailija

Nythän ei enää mitään voi menneiden osalta korjata, mutta silti välillä huolettaa, olinko liian poissaoleva ja jos olin, miten se on vaikuttanut lapseeni. Tietenkin tämä on tärkeä asia ja siitä pitää keskustella mutta joskus tuntuu, että masennukseksi luetaan paljon ihan tavallista väsymystä ja arkiuupumustakin, joilla ei ehkä sinänsä ole paljon oikean masennuksen kanssa tekemistä. Mutta vauvan kannalta ehkä sama, mistä poissaolevuus tai mekaaninen suorittaminen johtuu, siis masennuksesta tai muusta väsymyksestä.



ap

Vierailija

Mää olen kärsinyt joskus lievästä alakulosta ja se oli jo tarpeeksi kamalaa.. En voi uskaltaa ajatella miten pahalta masennus edes tuntuu!

Ittelläni oli kotiinsulkeutuneisuutta, itkusuutta ja itsemurha ajatuksia. Kävin juttelemassa asiantuntijan luona joitain kertoja.



Minusta nykyaikana on semmonen trendi että kaikilla on heti masennusta jos hommat ei suju. Ei ole mitään siinä välissä muka, siis joko kaikki pelittää tai ollaan masentuneita. Mutta elämään kuuluu se että joskus väsyttää ja itkettää -varsinkin väsymys ja vauva-aika kuuluu aika monella samaan yhtälöön. Sitten tulee alakulo ja sitten masennus.



Ei kymmenen vuotta sitten kukaan kärsinyt stressistä, saati sitten masennuksesta.. ;) Nykysin kun kuuntelee jonkun väsyneen juttua linja-autossa niin harmaa päivä on heti masennusta.



Ittellänikin on lapsia ja ne on sentäs helppoja tapauksia.. Silti sitä väsyy arkeen ja hormoonit laittaa itkettämään.



Mutta takasin astialle; en usko että olet masentunut. Tai olet ollut. Lapsen kasvattaminen on raskasta.

Aina ei kaikkea lukemaansa kannata ottaa niin tosissaan, siksi en lue lääkärikirjojakaan koska alkaisin luulemaan pian että mulla on heisimatoja tai ainakin vatsahaava..



Mutta jaksaa toki pitää ja onnellisuuteen kannattaa aina pyrkiä. Jos et jaksa niin juttele neuvolassa!



Kaikkea hyvää pimeneviin syysiltoihin!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat