Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Onko muita joiden itsetunto on laskenut nollaan hoitovapaalla

Vierailija

ollessa? musta tuntuu nyt kun olen ollut kotona 2 ja puol vuotta, että en enää ole oma itseni. Mietin esim kyläilyjen jälkeen, et sanoinko jotain hölmöä ja vatvon muutenkin aivan turhia asioita itsestäni ja muistakin ihmisistä. Olen kai myös kade muiden onnesta ja silleen. Mua vituttaa itseni, mut en voi tälle mitään. Olen yrittänyt vaan ajatella, että on parasta lapsille, et ollaan kotona. Ehkä se on vaan paree mennä takas töihin...

Sivut

Kommentit (26)

Vierailija

typerää taas tuli sanottua. Hoitovapaalla oli niin vähän muiden kanssa tekemisissä, että ihan mökkiytyi. Tuntu, et aina jotain typeriä kommentteja itellä, mietin aina tarkkaan mitä sanon ja jälkeenpäin vatvoin miehelle sanomisiani.



ap: Kiva oli huomata, et joku muukin ajattelee noin.









Vierailija

4 vuoden hoitovapaan aikana:

1) en enää osannut keskustella luontevasti miesten kanssa, kun hiekkiksellä on vain naisia

2) jännitin jopa julkisilla liikkumista

3) en osannut liikkua missään ilman rattaita (kaaduin liukkaalla ja en tiennyt mihin laittaa kädet)

4) jännitin muita ihmisiä, kun olin ilman lapsia, koska tällöin huomio kiinnittyi minuun eikä lapsiin

5) olin aivan huolissani, jos joku vieras hoiti lapsiani

6) en muistanut työasioista mitään

7) olin unohtanut englannin kielen taitoni



Ensimmäiset päivät olin töissä, kuten arvaattekin, ihan paniikin vallassa. Nyt muutaman kuukauden jälkeen hanskaan työasiat, osaan taas englantia ja pystyn keskustelemaan järkeviä myös miesten kanssa. Jonkin verran jännitän vielä uusia työtilanteita/ihmisiä.

Kotiäidistä voi tulla taas työäiti, mutta alku ei ole kyllä helppoa!

Vierailija

No mulla ei tällä hetkellä ole erityisesti itsetunto laskenut, töihin meno ens vuonna jännittää kyllä. Et alkaakohan ahdistaa liikaa? Ja miten pääsen vauhtiin.



Mutta muuten toi kotona oleminen on saanut musta jotenkin yksinkertasemman. Tuntuu ettei osaa jutella muiden kanssa , ei keksi mitään sanottavaa ja miehellekin kerron vain tosi yksinkertasia juttuja ja koti juttuja tms joita vatvon! Ärsyttävää, mutta kun on pienet piirit niin ei paljon liiku päässäkään! Ja sit jos tapaa jotain kaveria pitkästä aikaa, niin ne jutut pyörii myös kauan mielessä jälkeenpäin ja toisaalta piristävät tavanomasia ajatuskuvioita.



Kyllä sitä jotenkin avuttomampi ja alotekyvyttömämpi ainakin tuntee olevansa. Mies tosin sanoi että kuuntelee mielellään mun juttuja! :) hyvä niin.

Vierailija

Tarkoitin tekstini yleisellä tasolla, näin yleensä käy. Ystävieni joukossa on monta perhettä, joissa on juuri tuo kuvio tapahtunut.

Toivottavasti joku tätä lukiessaan miettii kahdesti, kun se sattuu omalle kohdalleen.



Ymmärrän huolesi ap. Olen itse ollut kotona lasten (3) kanssa reilun kolme vuotta. Vuoden vaihteessa palaan töihin. Olen aiemmin jo kokenut työhön palaamisen ja voin vannoa, että kuukauden tai kahden päästä huomaat sulautuneesi työtoveriporukkaan ja peilistä katsova naama on se sama vetävä mimmi mikä oli siellä joskus parhaimpina aikoina :)



Ystäväni palattua työhön hän muuttui täysin ja positiivisen suuntaan. Verkkarit vaihtuivat uusiin vaatteisiin ja meikkiäkin tuli kasvoihin. Eniten mikä muuttui ja mikä merkitsee, oli se energia ja iloisuus, mikä häneen tuli. Kyllä se niin vain on, että työkaverit saavat jo paljon aikaan. Vaikka lasten kanssa on todella ihanaa, ei mikään korvaa sitä oman palkkatyön tuomaa arvostusta ja itsetuntoa.



T: 5

Vierailija

tulee muuttumaan töissä aika paljonkin... Mut tää kotona olo ei ole kai sit mun juttu. olen yleensä kovinkin positiivinen ja reipas ihminen, joka ei juurikaan mieti turhia. Ehkä tämä on vain kasvun paikka, täytyy ainakin ajatella niin.

Vierailija

jatkoin lapsen hoitoa hoitovapaalla ja aion olla kotona niin kauan kuin se musta vain tuntuu hyvältä. En aio kuitenkaan olla marttyyri. Ja se, miksi en tunne alemmuutta enää, on paitsi tuo omakin elämä, myös se, että tunnen vahvasti tekeväni oikein. Tämä on tärkeää aikaa lapselle ja minulle. Se antaa minulle itsetuntoa.

Vierailija

Onkohan tuossa perää, että on tottunut, että huomio on lapsissa.

Jututkin ovat vaan pelkästään lapsiin liittyvää...silloinkin kun lapsia

ei näy mailla halmeilla???

T. Eräs kummasteleva vauvakuumetta poteva..

Vierailija

Töissä sai nauraa ja hymyillä, kahvitauot, ruokatunnit, sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten kanssa. Kotona näet lähinnä samassa elämäntilanteessa olevia, jutut pyörii vaippa_valvotut yöt_lasten uhmat_sairastelut_uudet opitut asiat-rinkiä. Perhekerhot ja muut eivät minulle tuo kaipaamaani tuulahdusta ulkomaailmasta.



Hmm.. 2v 3kk olen vielä kotiäiti,

-väsähtänyt

-ilman omaa elämää

-turhia vatvova

-verkkareissa kulkeva

-piiri pieni pyörii-ajatusmaailmalla



Saan olla lasteni kanssa, mutta epäilemättä tekee hyvää palata " normaalielämään" sitten joskus.



Kotityö on aika yksinäistä ja päivät pienine vaihteluineenkin hyvin samankaltaisia, mitenköhän perhepäivähoitajat jaksavat vuodesta toiseen?

Vierailija

pieni lapsi, ensimmäinen tai toinen, äiti kotona itsetunto alentuneena. Äiti aloittaa työt ja huomaa taas elävänsä, meikkaa, kuntoilee ja vastaan tulee mies, joka puhuu kauniita sanoja ja vinkkaa kerran silmää. Äidin itsetunto nousee täyteen sataan ja oma mies pitää pistää pihalle, että saa tämän uuden kauniita puhuvan miehen ylistämään äitiä kotiin.



Jäljelle jää rikkoutunut perhe, toimimaton uusi suhde ja kotia vuoroviikoin vaihtava lapsi/lapset.



Moni tunnistaa itsensä?

Vierailija

Uusiakin työkuvioita olisi tarjolla, mutta en saa edes hakemusta tehtyä kun on olo että olen ihan onneton tunari enkä mitään osaa...



Kieltämättä on tietysti entinen seksikkyyskin kateissa, ei joka päivä jaksa meikata ja tukkaa laittaa niin on aika homssuinen olemus ja kyllä se vaikuttaa...

Vierailija

Olin siis aktiivinen puisto- ym. toiminnassa. Opin small talkin salat ja uskalsin tuoda itsestäni ulos luovuuden välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat ideoistani yms.



Ja töihin palaaminen oli ihan helppoa. Lasten myötä vaan elämän tärkeät asiat ovat loksahtaneet paikoilleen ja työ ei ole niistä tärkein. Suhtautuminen työhön ei ole enää niin raskasta, että pakko olla yliahkera ja hyvä osaaja jne. Ja ennen kaikkea luottamus itseeni ja omaan osaamiseeni on kasvanut. Ja uskallan enemmän tuoda omia ajatuksiani julki.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat