Vaikea äitisuhde

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Olen 8 kuukautta vanhan ihanan pojan äiti, ja elänyt 30 vuotta vaikeassa äiti-tytärsuhteessa. Itse olen adoptiolapsi, joka on adoptoitu aivan vauvana. Äidilleni en ole koskaan kelvannut sellaisena kun olen, vaan kritisoimista ja vähättelyä on lennellyt ja lentelee edelleen miltei joka sivulauseessa. Nyt ollessani itse oman lapsen äiti, masentuneisuus ja ahdistus omaa äitiäni kohtaan, osittain väsymyksenkin myötä, on vain kasvanut. Mieheni vanhemmat asuvat muualla, joten omat vanhempani ovat ainoa tukirengas lapsenhoidossa. Ja joskushan sitä apua tarvitsee pakostakin.



En vain haluaisi pyytää äitiäni hoitamaan poikaani, koska hän jatkaa sivulauseessa minun mollaamistani myös lapsen kuullen. Kuinka en osaa ruokkia, kasvattaa, hoitaa, nukuttaa häntä oikein, kuinka en saanutkaan vauvakiloja pois, lista on surullisen pitkä. Kauhukuvissani pelkään jo päivää, kun poika tulee hoidosta mummilta, ja haukkuu minua tyhmäksi. Ja kun kysyn, että mistä sä tuollaista olet saanut päähäsi, niin hän sanoo, että mummi sanoi niin.



Äitini on luulosairas, ja oikeastikin hänellä on vaivoja mutta eläkkeellä ollessaan, aikaa on paljon ja lääkärikirja on liian tuttua luettavaa. Itsetuntoni ei enää kestäisi sitä, että oma lapsenikin alkaisin polkea minua maanrakoon. En kuitenkaan haluaisi loukata äitiäni, osittain siksi, että hän ei kestä mitään vastaan sanomista (uhkailee kuolevansa tai muuta vastaavaa), ja saan sen jälkeen myös isäni sättimään minua. Alan pikkuhiljaa olla äärettömän väsynyt tilanteeseen enkä oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä...



Radikaalein ratkaisuhan olisi, että sanoisin hänelle, että ei tartte näyttää naamaansa meidän elämässä (poikani on hänelle kaikki kaikessa, tai näin hän ainakin väittää) mutta mistä sitten apua kun sitä tarvitsee. Onko tuo sillanpoltto kohta ainoa vaihtoehto, kun puhuminen kuin kaksi aikuista ei auta, jos toinen suhtautuu minuun edelleen kuin pieneen lapseen. Ehdotuksia, pian kiitos!



Kommentit (5)

Vierailija

Kiitos kaikille kommenteista. Vaikka olettekin tuntematon tuki, niin on helpottava kuulla, että en ole ainoa, joka painii ahdistavassa ihmissuhteessa. Täällä kun saa usein lukea masentavista anopeista. Sama kai se, onko oma äiti vai anoppi. Jonkun äiti se anoppikin on.



Yritin ottaa äitini kanssa aiheen puheeksi. Hän perääntyi välittömästi ja vetosi siihen, miksi ei aio ja halua keskustella aiheesta, koska asia ei etene mihinkään. Siinä hän on kyllä aivan oikeassa, ei etenekään, koska hän ei ota asiasta mitään vastuuta. Vaikeahan siinä on sitten keskustella ihmisen kanssa joka on aina oikeassa.



Ajattelin yrittää vielä kirjeen kirjoittamista. Katsotaan miten käy. Kaunista talvea kaikille!

Vierailija

Hei



Minulla on kohtuullisen täysijärkinen äiti, mutta olen silti saanut kokea koko lapsuuteni, että minulta on odotettu ihan mahdottomia. Liian usein on pitänyt laittaa omat toiveet syrjään. Tiedostan, että äitini suhtautuminen minuun johtuu hänen äiti-suhteestaan.

Minulla irtiotto äidistäni tapahtui oman eroni myötä. Äitini käytös oli tuolloin varmaankin sinun äitisi tasoa. Hän kävi läpi omaa eroaan minun erotessani, eikä kyennyt tukemaan yhtään. Ainoastaan syyllisti ja haukkui. Se oli aika kamala tilanne.

Yhden kerran kun hän tuli kotiini huutamaan (lapseni kuullen, lapsi oli vielä kuumeessa ja tosi kurjassa kunnossa), heitin äitini ulos. Totesin, että minun kotiini et kyllä tule huutamaan. Sitä ei ollut helppo tehdä, mutta sen tehtyäni pääsin tietyllä tavalla omilleni ja varmaan lopullisesti itsenäistyin, niin hassulta kuin se kuullostaakin.



Jos sinua on kohdeltu huonosti tai hyväksytty edellyttäen että siedät mahdottomia tai elät vanhempiesi toiveiden mukaan, sitä helposti ottaa sellaisen roolin elämässä, että tekee asioita väärällä tavalla toisten toiveiden mukaan.



Minä pääsin tilanteesta irti vain siten, että tein äidilleni selväksi, että minua ei kohdella näin. Kun tämän tekee, ei todennäköisesti anna kenenkään toisenkaan kohdella itseään kaltoin. Minusta ei voi jäädä toisen sättimistä kuuntelemaan, vaikka sättijä olisi oma vanhempi. Silloin pitää vain lähteä pois tai pyytää toista poistumaan. Äitiäsi et pysty muuttamaan, jollei hän itse halua muuttua. Mutta ratkaisevaa onkin kuinka itse reagoit tilanteeseen.

Vierailija

pyry74:

Lainaus:


Äidilleni en ole koskaan kelvannut sellaisena kun olen, vaan kritisoimista ja vähättelyä on lennellyt ja lentelee edelleen miltei joka sivulauseessa.



Radikaalein ratkaisuhan olisi, että sanoisin hänelle, että ei tartte näyttää naamaansa meidän elämässä (poikani on hänelle kaikki kaikessa, tai näin hän ainakin väittää) mutta mistä sitten apua kun sitä tarvitsee. Onko tuo sillanpoltto kohta ainoa vaihtoehto, kun puhuminen kuin kaksi aikuista ei auta, jos toinen suhtautuu minuun edelleen kuin pieneen lapseen. Ehdotuksia, pian kiitos!






Hei pyry!

Ensinnäkin kovasti voimia ja sympatiaa. Itse olen kokenut koko ikäni etten ole hyväksytty enkä ole koskaan täyttänyt äitini vaatimuksia. Avioliittomme natisi kesällä aika lailla ja siinä prosessissa olen saanut huomata oikeasti kuinka " hatara" äitisuhde minulla oikeasti on; tällä hetkellä ei yhteyttä taida olla taas vaihteeksi ollenkaan.



Itse olen saanut apua kirjallisuudesta, jossa käsitellään lapsuutta ja sisäistä lasta jne ja sitä kautta löytänyt voimia kohdata asioita ja käsitellä niitä. Kerroin myös ajatuksistani ja tunteistani äidille, hän ei niitä kyennyt ottamaan vastaan mutta olenpahan saanut omalta sydämeltäni ne pois.



Tuosta siltojen polttamisesta: itse olen elänyt lapsuuteni niin, että isoisä oli olemassa muille serkuille mutta ei minulle ja sisaruksilleni. Syytä en vieläkään tiedä. Mutta siitä oppineena: lapsella on oikeus isovanhempiinsa ja isovanhemmilla lapsenlapseen; aikuisten ihmisten olisi hyvä osata laittaa kaunansa syrjään lapsen vuoksi (niinpä minäkin nielen kommenttini ja olen yhteydessä äitiini lapseni osalta).



Vierailija

Heippa!



kuullostaa hyvin ahdistavalta ja vaikealta tilanteelta.



Oletko koskaan keskustellut äitisi kanssa hänen lapsuudestaan ja äitisuhteestaan?

Vanhassa sanonnassa " mitä ihminen ei muista - sitä hän toistaa" saattaa olla perää.



Jos keskusteleminen on vaikeaa, tai ei johda mihinkään voisit kokeilla perinteistä kirjettä, jossa ilmaise tunteesi ja ajatuksesi liittyen aiheeseen.



Terapiakin voisi olla hyvä jutska, ainakin itse pääsisit tuulettamaan tunteitasi ja pikkuhiljaa irti äitisi " vallan" alta. Jos on rahaa niin voi mennä yksityisesti ilman lähetteitä ja KELAn jonoja, muutoin lääkärin kautta.



Paljon tsemppiä!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat