Vierailija

Sivut

Kommentit (75)

Ahdistaa ihan sairaasti edelleen, vaikka lapsi on nyt terve uusiutumisen riski on aina olemassa vaikkakin pieni mutta silti. Ja sit oliskin ennuste jo huonompi. Ja tämä ahdistus seuraa mua lopun elämää ellei tilalle tule suru lapsen menetyksestä :(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

- vanhempieni välinpitämättömyys ja kylmyys, kun olin lapsi

- äidin vakava masennus

- yksinäisyys

- miehen kasvukivut, joita en osannut kohdata ja joissa tietysti olin pahan kerran osallisena



=> nykyään olemme onnellinen perhe, vaikeudet ovat opettaneet nauttimaan pienistäkin asioista ja toisaalta olemaan piittaamatta turhista. Jäljelle on myös jäänyt sinnikkyys ja tahto pitää itsestä huolta, keksiä mikä tekee minut onnelliseksi, toteuttaa omat haaveet, ihmissuhteet ovat tärkeitä. Negatiivista, joskus vaivun surkuutelemaan itseäni, kun olisi niiiiin ihanaa, jos olisi ollut ruusuinen lapsuus ja nuoruus ja vailla huolia aina vaan...

keskosena syntyneet kaksoset. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja saimme terveet vauvat. Tulin uskoon lapsettomuuden aikana ja sain paljon tukea Jeesukselta.

Mulla myöskin ystävän henkisiä ongelmia ihan näihin aikoihin menossa.

Myös se miten hänen " läheisimmät" ystävät suhtautuu häneen on kyll aika ahistavaa.

Se muutti monta vuotta elämästäni, pilasi paljon muistoja ja inhotti se seläntakana pelaaminen ja sen toisen naisen tekemiset. Toisella naisella oli jo silloin kumppani ja yhä vieläkin tekee mieli kertoa heidän sikamaisuudesta tälle miehelle, toistaiseksi vain yritän mielessäni antaa anteeksi.

Olen itsekin menettänyt mieheni ja suru on suunnaton.



Mutta lapsista ja yhteisistä muistoista saa voimaa!





*halauksia* sinulle..



Kaikkea hyvää elämääsi.

viikkoa ennen laskettua aikaa.

Aikaa on reilu vuosi ja mielessä on joka päivä. Puhuminen puolison ja lasten kanssa on auttanut selviämään. Ei unohdu koskaan, mutta suru helpottaa ajan myötä.

Tuli vaan mieleen kun ei nämä omat ole ollenkaan niin pahoja kuin monilla muilla mutta kerron nyt kun ne ovat olleet pahimmat minulle:

-isän alkoholismi kun olin lapsi

-koulukiusaaminen

-paras kaveri vei teininä pojan jota rakastin (ihan naurettavalta tuntuva juttu nyt, mutta silloin romautti täysin)

-synnytyksen jälkeinen masennus

Yhä lähes päivittäin mielessä se tilanne kun rakas kuoli rajuun sydänkohtaukseen - aluksi oli voimakas kuoleman pelko, yksin olo kammotti, paniikkikohtauksia jne. aikaa kulunut jo vuosia, mutta koskaan en voi unohtaa !

8

sekä hengellinen väkivalta, jota olen joutunut elämäni aikana kokemaan. Myös eräiden sukulaisten kylmyys ja henkinen painostus minua kohtaan.



Pahin ehkä kumminkin se, kun soitonopettajani lähenteli minua 11-15-vuotiaana ja sen jälkeen olenkin aika turta ollut henkisesti. Ahdistaa vaan aivan sikana koko ajan, enkä pääse tuosta tuskasta ja häpeästä eroon koskaan.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat