Olisiko täällä Jorvin L2:sella olleita?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Me oltiin aika tarkalleen vuosi sitten. Reilu viikko siellä vierähti, nyt kun ajattelee niin todella lyhyt aika. Silloin se tuntui ikuisuudelta!

Kauan olitte?

Miksi?

Millaiset muistot?

Kommentit (9)

Vierailija

Siinä esikoisen sektiosyntymässä oli pahinta juuri se, että vauva vietiin heti pois ja minä jouduin heräämöön ja kipujen vuoksi en pystynyt pariin päivään hoitamaan vauvaani. Mutta, mutta - takaisin kuopuksen syntymään: tyttö nostettiin vatsani päälle heti syntymän jälkeen ja pian huomattiin että hänellä on hengitysvaikeuksia. Niinpä hänetkin vietiin pois :-( . Se oli hirveä isku ja tietysti vielä pelko että mikä on vialla. Lisäksi kun istukkani ei tullut tunninkaan kuluttua ulos, jouduin kuin jouduinkin leikkaussaliin ja taas sinne hirveään heräämöön.

Se oli kuin painajaista.... Minut vietiin synnyttäneiden osastolle, olin omassa huoneessa yksin, vauva lastenosastolla.

Kivut leikkauksen jälkeen (4 asteen repeämät todettiin istukkaa poistettaessa) olivat hirveät. Vauvaa pääsin katsomaan kerran päivässä sängyssä maaten. Onneksi tyttö tokeni hyvin (oli kosteutta keuhkoissa), mutta hän pääsi luokseni vasta 4:n päivän jälkeen...

Sekä ekan että tämän tokan synnytyksen pahimmat ja ahdistavimmat muistot liittyvät juuri tuohon vauvasta eroon joutumiseen. Niinkuin joku jo totesi; tuskin toivun siitä koskaan kokonaan, sillä niin syvälle se jotenkin koskettaa...

Vierailija

..siis streptokokki B jota Jorvi ei hoida etukäteen ->vastasyntynyt L2:lle.



Kun sain kakkosen kohdalla tietää että tämä " hoidetaan vasta kun on aihetta" on Jorvin tapa, oli synnytyssairaalavalinta selvä. Mikä tahansa muu paitsi Jorvi.

Vierailija

Minulla todettiin hyvissä ajoin neuvola/terveyskeskusseurannassa b-sterptokokki. Neuvolakortissa se oli punakynällä ja joku lääkäri jossain seitsemästä ultrasta Jorvissa sanoi, että synnytyksessä sitten saat antibioottitipan. Kyselin itsekin synnytyksessä kaikkien tuskien keskellä sen tipan perään, vaan totesivat, että kyllä nuo lääkekuurit on sen hoitaneet. Tuloksena vauva 15 h ikäisenä L2:lle. Tulehdusarvot eivät käyneet kuin 20:ssä eikä viljelyssä löytynyt bakteeria, mutta olen itse ajatellut sen johtuneen tuosta b-streptokokista. Lisäksi minä sain viimeisen viikon verenpainelääkettä ja vauvalla oli huonot sokeriarvot. Synnyttäneiden osastolla hoitajat sanoivat vauvaa väsyneeksi ja että syö huonosti. Minä olisin halunnut harjoitella imetystä ja pitää lapsen koko ajan rinnalla, vaan pakottivat pullolle, eikä lapseni halunnut pullomaitoa juoda.



Koin todella ahdistavana eron lapsestani. En edes tajunnut etukäteen, että lapsi voidaan viedä pois. Kun on kerran terveen synnyttänyt, niin eihän sitä noin vain viedä pois. Sitten kun mieheni kanssa mentiin L2:lle katsomaan, vauvamme söin tuttia sängyssään. En olisi halunnut opettaa tutille, vaan eipä ollut asia minun päätettävissäni. Tyttömme oli viisi päivää osastolla, minä taisin olla 3. Itse olin todella kipeä episiotomian takia, eikä paraneminen oikein päässyt käyntiin, kun istuin kaiket päivät lapsen sängyn vieressä, enkä päässyt makaamaan. Turposin kuin elefantti, sairaalaan jäi vain 2 kg painosta.



Tapahtuneesta on kulunut nyt 1 v 8 kk ja vieläkin ahdistaa. Joka kerta kun nyt vien lastani lääkäriin tai allergiasairaalaan, pelkään, että löydetään jotain kauheaa ja lapseni eristetään minusta. Pelkään, etten saisikaan häntä syliin, niin kuin silloin. Vieläkin alkaa itkettää kun muistelen asiaa. Sekin oli hirveää kun itse kotiuduin sairaalasta ja vauvani jäi sinne.



Todellakin L2:lla voitaisiin panostaa vierihoidon tukemiseen. Jos lapsi on sen verran hyväkuntoinen, ettei vaadi keskoskaappia tms. niin miksi ei voisi äiti ja lapsi köllötellä samassa vuoteessa, vaikka nyt pari piuhaa meneekin lapsesta mittareihin. Hoitajat siellä olivat aivan ihania ja ymmärsivät hyvin äidin hädän (vaik oikeesti ei mitään hätää ollutkaan) ja tukivat minkä kerkesivät. Muistan erään sanoneen, että ei sun tartte olla nyt vahva, sen kun itket jos siltä tuntuu. Huomaa, että on äidinvaistot heränneet.



Voisin kirjoittaa tästä aiheesta loputtomiin. Milloinkohan pääsen yli.

Vierailija

jättänyt tämän asian käsittelemättä. Kaikki asiat nousivat taas mieleen kun tyttöni täytti 1v. Vähän väliä ajttelen että vuosi sitten oltiin sairaalassa yms. Olen tavallaan siis sulkenut asiat mielestäni vuoden ajaksi.



Nyt kun " ei koskaan enään toista lasta" - tunne on lähtenyt olen alkanut pohtimaan, että mitenhän toinen raskaus/synnytys menee. Vielä tosin emme edes yritä toista raskautta. Mutta ehkä vuoden päästä, jos uskallan.



Sanoin lapseni ollessa L2:sella että olisin synnyttänyt vaikka 5kertaa peräkkäin kunhan olisin saanut pitää vauvan vierelläni. Minusta itse synnytys oli helpponakki verrattuna siihen tuskaan mitä tunsin kun en saanut pientä tyttöäni lähelleni.



Onneksi kuitenkin kaikki on hyvin ja tyttö on terve!

Uskallankohan enään toista lasta yrittääkään?!

Vierailija

Sen eron vastasyntyneestä - se on jotakin NIIN sanoin kuvaamattoman hirveää, ettei se ole tästä maailmasta. Kyllä minullekin siitä jäi (varmasti koko elämän kestäviä) traumoja, en esimerkiksi pysty ollenkaan käsittelemään sitä, että joku menettää vauvansa kuolemalle. Siis olisihan se " normaali olosuhteissakin" hirveää kuulla sellaisesta, mutta jotenkin sitä itse on vielä herkempi tuollaiselle, koska on kokenut (vaikka vain) murto-osan siitä pelosta, kauhusta ja surusta - täysin allekirjoitan kyllä sen, että oman lapsen menettäminen on varmasti pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua.



Muistan kuinka musertavaa se oli katsella vauvaa siellä happikaapissa, hänellä oli siinä vaiheessa crp arvo reippaasti päälle 100 ja ns. " uninykinät" päällä - eli vauva säpsähteli koko ajan, kun oli niin kipeä. Joka puolelta pientä kehoa tuli piuhoja ja letkuja =0(.



Erityisen ahdistavana muistan myöskin sen ainaisen pistämisen. Aamuin illoin verinäyte (crp seuranta), kanyylien umpeutuminen - ja uuden kanyylin pistäminen =0( =0( =0(. Jotenkin minulla oli niin vahvasti äidinvaistot päällä heti syntymän jälkeen, että omasta heikkovointisuudestani huolimatta en osannut oikein muuta tehdä, kun " taistella" lapseni puolesta siellä L2:lla. En edes oikein tiedä mitä vastaan minä niin kauheasti taistelin, mutta jotenkin kovalta taistelulta se tuntui. Ehkä sitä taisteli itsensä kanssa, että sai pidettyä itsensä aisoissa siellä osastolla - istua vain rauhassa, ja odottaa ajan kulumista, että mahdollisimman pian voisi viedä vauvansa kotiin. Ja että se pistäminen loppuisi.



Meillä siis tosiaan oli sellainen tilanne, että synnytyksessä minulla oli lapsivedet menneenä 32 h ennen kuin vauva syntyi - seurauksena siitä oli minulla (jo synnytyksessä alkanut) kohtutulehdus ja vauvalla sitä kautta infektio. Me olimme molemmat vahvoilla antibiooteilla se sairaala-aika (10 vrk) mitä kokonaisuudessaan Jorvissa vietimme.



Ajan kanssa asia helpottuu, vaikka jollakin tasolla se kokemus varmasti jätti jälkensä loppu elämän ajaksi. Omaa toipumistani edes auttoi vahvasti kuopuksen syntymä nyt kuluvan vuoden tammikuussa, ja se että tällä kertaa vauva säilyi terveenä - sain itse hoitaa vastasyntynyttäni ihan omaan tahtiini. Kuopuksen kanssa olimme vielä Tammisaaren sairaalassa, missä kiinnitetään oikein erityistä huomiota vierihoitoon ja läheisyyteen vauvan kanssa.



Jatkan huomenna kirjoittamista, nyt sänsin nukkumaan =0). Hyvää yötä!

Vierailija

Tytär syntyi puolen päivän jälkeen suunnitellulla sektiolla ja muutama minuutti syntymän jälkeen ilmeni hengitysvaikeuksia. Vauva muuttui veltoksi ja ihan väri harmaaksi. Kuulutukset pyysivät lisää lääkäreitä leikkaussalimme. Tuijotin vain kyyneleet silmissä oma vatsa auki lääkäreiden hyörimistä vauvan ympärillä. Mies kävi välillä katsomassa lähempää mitä siellä tapahtuu ja kertoi minulle. En huomannut oman verenpaineeni romahdusta ja mitään muutakaan ympärilläni tapahtuvaa, kun kaikki huomio oli vauvan selviämisessä. Hengitys alkoi onneksi kulkea lisähapen avulla (ei jouduttu elvyttämään tsm.). Vauva vietiin suoraan leikkurista L2:lle, mies meni tyttären mukaan. Minulle vilautettiin pikaisesti tytärtäni kun minua siirrettiin heräämöön odottamaan puudutuksen häipymistä.



Olin ihan pihalla heräämössä. Huoli vauvasta oli hirmuinen. Mies pääsi heräämöön minua katsomaan juuri ennen kuin hänen piti lähteä sairaalasta hakemaan esikoinen päiväkodista. Mies toi pari pikakuvaa vauvasta ja tiedon, että mitään hätää ei ole. Vauva on keskoskaapissa, jossa kuivatettiin keuhkoissa olevaa nestettä. Vauva oli saatu jo vähän syömään.



Heräämöstä minut siirreettin synnyttäneiden osastolle, jossa oli tosi kauheeta olla ilman omaa vauvaa. Huoli painoi. En ollut saanut edes vielä koskettaa lastani. En pystynyt itse menemään L2:lle. Mies joutui olemaan kotona esikoisen kanssa (ei hoitoapuja lähelläkään). Ei haluttu tuoda esikoista katsomaan vielä vauvaa, kun oli keskoskaapissa. Soittelin L2:lle vauvan tilanteesta. Onneksi eräs sairaanhoitaja ymmärsi hätäni ja sanoi, että hän vie minut pyörätuolilla vauvaa katsomaan, kunhan saa jonkun raon raivattua aikatauluunsa. Lopulta sh vei minut sängyllä vauvaa katsomaan (olisin istunut pyörätuoliin (viis mistään kivuista), mutta hän oli tullut siihen tulokseen, että parempi kun lähdetään sängyn kanssa). Pääsin sitten vähän ennen kahdeksaa L2:lle ja sain tyttäreni keskoskaapista viereeni sänkyyn. En ikinä unohda sitä tunnetta, kun sain viimein koskettaa lastani. Sain 15 minuuttia pitää häntä vierelläni ja sitten oli minun lähdettävä takaisin omalle osastolleni. Sain tiedon, että vauva voidaan siirtää luokseni aamulla, jos labravastauksissa ei ole mitään ihmeellistä.



Aamulla aloin taas soittelun L2:lle. Labratulokset viipyivät viipymistään. Lopulta yhden aikaan hermostuin ja pyysin hoitajaa viemään minut pyörätuolilla L2:lle vauvan luo. Tyttö ei ollut enää keskoskaapissa vaan nukkui normaalissa vauvakopassa. Pääsin heti hoitamaan häntä. Imettämisen aloitin heti kun vauva ilmaisi nälkäänsä ja homma lähtikin käyntiin hyvin. Neljän jälkeen iltapäivällä pääsimme vihdoin yhdessä synnyttäneiden osastolle.



Onneksi kaikki meni hyvin ja tyttö on terve 2 ½-vuotias. Mies kertoi jälkeen päin ajatelleensa leikkaussalissa, että jos tytär ei selviä, niin meille ei tule tämän jälkeen enää yhtään lasta (= pysymmy yksi lapsisena perheenä), koska hän ei ikinä halua enää joutua kokemaan sitä tunnetta ja hätää.

Vierailija

L2:selle noin 10tunnin ikäisenä. Vauva syntyi neljä viikkoa ennen laskettua päivää. Hoitoon joutumisen syy oli bakteerin aiheuttama tulehdus.



Itse pääsin kotiin vuorokauden päästä synnytyksestä, koska itse halusin. Vauva oli jorvissa ja minä istuin happikaapin vieressä aamusta iltaan. Kotona kävin vain nukkumassa. Reilun viikon aikana oma painokin putosi hurjasti, kun syöminen unohtui. Mies oli todella ihana, ilman häntä olisin ollut todella hukassa.



Vauvamme sai erinomaista hoitoa, mutta minä olin aika pihalla, enkä mielestäni saanut tarpeeksi tietoa esim. hoitotoimenpiteistä. Lääkärin kanssa pääsin ekan kerran juttusille vasta kun vauva oli ollut 2vuorokautta hoidossa. Minulle tämä aika oli elämäni rankin kokemus. Ero vastasyntyneestä oli tuskallista, olisin vaan halunut pienen lähelleni. Kuoleman pelko oli myös kamalaa, vaikka jälkeenpäin vasta olen tajunnut että vauvallamme ei ollut hengenvaaraa. Tämä kyllä jätti minuun ikuiset jäljet.

Vierailija

Meidän esikoisemme joutui L2:lle vastasyntyneen infektion vuoksi 15 tunnin ikäisenä - siihen saakka sai olla minun kanssani synnyttäneiden (N7:lla) osastolla. Vauva oli loppujen lopuksi kokonaista 6 vrk L2:lla, ja minä ramppasin noiden em. osastojen väliä sen ajan. Kun vauva oli 6 vrk ikäinen ja voinniltaan jo huomattavasti parempi, sain hänet vierihoitoon synnyttäneiden osastolle takaisin (kun itse asiaa vaadin!).



Tästä on jo aikaa - kaikki tapahtui 2003 syksyllä, silloinen vauva on nyt jo iloinen ja reipas 2 vuotias =0). Tuo aika on jäänyt kuitenkin mieleen ahdistavana ajanjaksona - itseasiassa se ero vastasyntyneestä on varmasti elämäni tähän astisin raskain kokemus =0(, josta laitoin palautetta L2:lle ja N7:lle koskien vierihoidon tärkeyttä sairastuneenkin vastasyntyneen ollessa kyseessä, L2 osaston viihtyisyyttä (missä olisi parantamisen varaa) ym. tärkeäksi kokemaani asiaa.



Millainen kokemus sinulla oli L2:sta?



Vierailija

Eli sellaista piti kysymäni, että millainen tunne sinulla on nyt tuosta kaikesta? Oletko saanut siihen asiaan vertaistukea?



Itselleni nimittäin oli tärkeää purkaa tuota lasten osasto kokemusta useampaan kertaan eri ihmisten kanssa (varsinkin saman kokeneiden kanssa!), kävin jopa juttelemassa kuopusta odottaessani Jorvin pelkopolilla vielä siitä mahdollisuudesta, että toisellakin vauvallani olisi tuo infektio (ja minulla aikainen vesien meno) - halusin tietää, mitä konkreettisesti tehtäisiin toisin ettei sama toistuisi. Kaikista eniten pelkäsin toisessa synnytyksessä sitä eroa vastasyntyneestä ja luonnollisesti sitä, että vastasyntynyt sairastuu. Jorvin kanta oli se, että kaikki tehtäisiin uudestaan tismalleen samalla tavalla (eli, että odotellaan vesien mentyä omia supistuksia 1 vrk ennen kuin käynnistellään - huolimatta siitä, että infektioriski on siinä vaiheessa jo aikas suuri).



En uskaltanut ottaa sitä riskiä uudestaan, että kaikki menisi jälleen samalla tavalla ja valitsin synnytyssairaalakseni Tammisaaren. Siellä minulta tutkittiin etukäteen Strepto B bakteeri, ja sain siihen tiputuksen synnytyksen käynnistyessä kuopuksesta - siis siinä vaiheessa tiputettu antibiootti estää vauvan infektoitumista. Tuo bakteeri on aika yleinen synnyttäjillä, mutta sitä ei muualla (Hus.in alueella ainakaan) kontrolloida rutiinin omaisesti kaikilta synnyttäjiltä, ainoastaan Tammisaaressa - koska heidän kantansa on se, että jos sillä saadaan estettyä yhden vastasyntyneen antibioottitiputushoito, on se sen arvoista. Aika hyvä kanta etten sanoisi =0). Ja kuopuksen kanssa kaikki menikin siltä osin oikein hyvin - toinen (onnistunut) synnytys ja lapsivuodeaika kokemus kultaa muistoja tuon lasten osasto kokemuksenkin tiimoilta, asia ei ole minulla enää NIIN kipeänä muistona, kun mitä se oli ennen kuopuksen syntymää.



Toivottavasti tästä kaikesta kokemusten vaihdosta oli sinulla apua =0), kysy vaan vielä jotain, jos jokin asia jäi askarruttamaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat