Tamperelaiset huom!!

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Tampere on täysin vieras kaupunki, mutta ensi vuonna sieltä pitäisi löytää hyvä paikka asua. Pojat (2- ja 5-vuotiaat) toivovat leikkikavereita ja tilaa ympärille, vanhemmat palveluita, hyviä kulkuyhteyksiä myös julkisella sekä mukavia naapureita. Kaunis luonto olisi iso plussa.

Mikä sinusta on paras paikka lapsiperheelle Tampereella (tai lähistöllä) ja miksi? Vinkkejä kaivataan.

Kommentit (5)

Vierailija

on kylläkin kerrostalo aluetta, mutta kaikinpuolin mukava asutusalue. Alueella on paljon leikkipuistoja ja ikinä puistoissa ei tarvitse olla yksin vaan kavereita on aika paikalla. Kivenheiton päästä löytyy arboretumin ruusutarha, jossa lapsetkin viihtyvät ja välillä voi pulahtaa järveen uimaan. Talvisin arboretum tarjoaa mahtavat jäämäet. Kaupunkiin on kävelymatka eli kaikki palvelut löytyvät sieltä. Bussejakin kulkee kokoajan jos vajaan kahden kilometrin matka tuntuu liian pitkältä kävellä. Päiväkoteja alueella on kaksi, joista toinen tarjoaa iltahoitoa.

Vierailija

Kiitos! Heti kun mahdollista pitää käydä tutustumassa alueen " henkeen" . Kavereita ei ainakaan meidän pojalla ole koskaan liikaa, joten jos Hatanpäässä on paljonlapsia, huippu juttu.

Vierailija

hyvästä alueesta/kodin sijainnista...



Aivan ihana alue on Käpylä eli Lapin alue, Lapinniemen kylpylän vieressä, vain noin kilometri keskustaan mutta silti todella rauhallinen alue, ihan kuin jossain maalla asuisi. Käykää joskus kävelemässä siellä :-) Ihania pikkuisia vanhoja hirsitaloja, sellaisia " pitsihuviloita" . Lapinniemi muutenkin mukava alue, siis ne kerrostalotkin siellä kylpylän takana. Paljon lapsia ja kiva päiväkoti siinä vieressä. Suht kallis alue kylläkin. Toinen kiva lähellä keskustaa on Onkiniemi (kerros- ja rivitaloja), uimaranta vieressä ja rauhallista kuin maalla asuisi :-)



Toinen lähellä tätä on Petsamo. Mukava alue, metsät ja lenkkipolut lähellä.



Jos ei tarvi olla keskustan tuntumassa, mukavia ja lapsiperheelle sopivia on esim. Lielahti, sitten pitemmällä Villilä (nokian moottoritien kupeessa rannassa), ja onhan niitä mukavia hyviä alueita muitakin paljon. Ja toki jos rahaa löytyy kuin roskaa, niin huippuihania alueita tietysti Pyynikki, Tahmela ja Hyhky :-)



Itse en suosittelisi ainakaan seuraavia, vaikka näissäkin on poikkeuksia: Hervanta, Hallila, Tesoma, Lentävänniemi.

Vierailija

jokainen tietysti suosittelee sitä omaa aluettaan,mutta toisaalta eipä sitä muutoin kuin kyselemällä saa tietää.

Tampereella varmaan jokaisessa kaupunginosassa on ne hyvät ja huonot puolet lapsiperheille,mutta ehkä oleellisin tieto on,että oletteko ostamassa asuntoa,ja minkälaista,vai vuokralle?Koska joissakin kaupunginosissa on sikakallista ja toisaalla kohtuuhintaisia asuntoja,siitä olisi hyvä lähteä miettimään.Itse olen asunut ikäni täällä,ja vähän joka puolella,omasta puolestani suosittelen katselemaan Linnainmaa (mutta kouluongelma siellä on paha),Vehmainen,Ruotula,Atala,Tasanne,Lielahti

En suosittele:Hervanta,Tesoma,Lentävänniemi (perinteisiä isoja kerrostalohelvettejä),Hallila (nätti paikka,palvelut nolla),Ikuri,Härmälä (=spurgula),Annala/Kaukajärvi (yökkk!!!)

Vierailija

ihania omakotitaloalueita. Hyvät bussiyhteydet, lähellä kaupunkia....Mutta aika kalliita asuntoja.



Olkahinen/tasanne mukavia rauhallisia ja arvostettuja alueita mutta aika kaukana keskustasta. Myös hyhkystä olen kuullut pajon hyvää.



Pirkkala, lempäälä, kangasala sivukunnista mainttakoon. Kaikki kivoja ja hyvien liikenneyhteyksien päässä tampereelta, tosin tarvitsee oman auton..





Tässäpä jotakin mitä itse tiedän... Hervannasta ja tesomalta en itse asuntoja katselisi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat