Bruno ja 3d/4d

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Osaako joku kertoa tekeekö Bruno 3d/4d ultran vatsan päältä vai emättimen kautta? Mietimme, kun voi olla että emme saa lastenvahtia siksi aikaa, mutta toisaalta ei kai suositella ottamaan sisarusta mukaan ultraan ollenkaan.

Kommentit (6)

Vierailija

Olen käynyt Brunolla kahdesta ja molemmilla kerroilla minua ennen olevilla on ollut vanhempi sisarus mukana. Toisella kerralla otin myös itse vanhemman lapsen mukaan ja Bruno toivotti tervetulleeksi.

Vierailija

Meillä rv 25+0 Bruno teki 4D:n mahan päältä.



Tuo voi olla aika mukava tapahtuma vanhemmalle sisaruksellekin, kun pääsee kurkkaamaan pikkuveljeä/siskoa jo etuajassa. Varmaan konkretisoi asiaa ihan eri tavalla.



Tietysti omalla kohdalla ehkä mietityttäisi, että mitä jos lääkärillä olisikin joitain ikäviä uutisia, miten sitten toimittaisiin sisaruksen läsnäollessa? Tämäkin epätodennäköinen mahdollisuus kannattaa ehkä ottaa huomioon.



Lene rv 26+5

Vierailija

ja kysy huoliiko Bruno sisaruksen mukaan katsomaan. Bruno on loistotyyppi mutta aika töksähtelevä luonne, enkä hämmästyisi jos eväisikin lapsen pääsyn tutkimukseen. Eli ihan oman mielenrauhan takia kannattaa tarkistaa tilanne ensin Femedasta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat