Millaisia tapaturmia teidän lapsille on sattunut?

Vierailija

Meidän lapsille on sattunut..

Vanhin (8v):

-Kömpsähti mummolan tuvassa kynnykseen ja kopautti päänsä takan reunaan -> otsa auki ja lievä aivotärähdys. Lapsi oli tuolloin 1v6kk.

-Kaatui viime talvena koulun luistelutunnilla ja käsi murtui.

Toiseksi vanhin (6v):

-Tippui keinusta 3 vuotiaana ja otsaan ommeltiin pari tikkiä.

-Tippui liukumäen rappusista alas neljä vuotiaana,kun toinen lapsi tyrkkäsi -> venähti.

-Viime talvena lapsi kaatui jäällä (olivat papan kanssa pilkkimässä) ja solisluu murtui.

Toiseksi nuorin (4v) onkin sitten oikea tättähäärä, jolle sattuu ja tapahtuu melkein koko ajan..

-2 vuotiaana juoksi mummolassa ja kaatui ja löi päänsä takan reunaan. Päähän ommeltiin muutama tikki.

-Kolme vuotiaana pomppi mummolan sohvalla, vaikka kiellettiin ja tippui pää edeltä lattialle. Tuloksena aivotärähdys ja kulmaan pari tikkiä (löi päänsä patterin kulmaan).

-Kolme vuotiaana liukastui pulkkamäessä ja solisluu murtui.

-Vuoden ikäisenä poltti kämmenensä mummolan mökin saunan kiukaaseen. Pappa käänsi pariksi sekunniksi selkänsä ja tuona aikana lapsi oli ehtinyt tulla väliin.

-Pari kuukautta sitten lapsi tippui kiipeilytelineestä ja huuli halkesi.

-Tänään taas istuttiin vaihteeksi ensiavussa, kun lapsi kaatui fillarilla ja leukaan tuli kiva vekki.

-Talvella kaveri heitti lapsen otsaan pikkuauton, missä olikin joku terävämpi reuna ja kulmaan tuli haava.

-Ja mitähän vielä, jotenkin tuntuu, että lapselle pitäisi olla koko ajan laittamassa laastaria, milloin mihinkin naarmuun ja haavaan.

Kuopus (2v):

-Liukastui viime talvena ja kaatui niin, että hampaat menivät melkein huulesta läpi.

Kommentit (3)

Vierailija

Hampaat on tulleet pari kertaa huulesta läpi. (Tykkää juosta pihalla paikasta toiseen, ja on kompastunut omiin jalkoihin)



Silmä on ollut kerran musta, kun kaatui leluauton päälle.



Jättänyt itse(!) sormet jo kolmesti auton oven väliin. (tälläkin hetkellä peukalo hieman turvoksissa ja kynsi mustana)



Lisäksi ne päivät jolloin ei mustelmia kehosta löydy, ovat harvassa.



Kuopus 2v riehuu myös, mutta tähän mennessä on selvitty mustelmilla.

Vierailija

- esikoinen ihan pienenä hyppi pari kertaa sängyllä ja kaatui laitaa vasten. Päälaelta liimattiin haava umpeen.

- samainen lapsi liukastui kylppärin laittialla ja etuhammas puhkaisi huulen

- pahin ehdottomasti tällä lapsella oli se, että sai lumipallon silmäänsä ja silmästä meni pysyvästi näkö :(



- keskimmäinen kompastui jalkoihinsa ja kulmakarvojen alle aukesi 4 tikin haava, joka tulehtui vielä ja arvesta jäi aikas näkyvä.

- samainen lapsi törmäsi paristikin johonkin ja silmäkulma aukesi

- ja vielä liukastui päiväkodissa ja sai 2 tikkiä leuan alle



-kuopus on säilynyt 6-vuotiaaksi ilman suurempi havereita

Vierailija

- iski pään patteriin ja takaraivoon pari tikkiä

-pomppi sängyssä ja otsaan liima

-uimahallissa liukastui (ei edes juossut) ja hampaat läpi ylähuulen yläpuolelta



muuta ei ole onneksi vakavampaa sattunut vielä, mutta osaan tältä pojalta odottaa mitä vain. on kyllä niin kova päinen kaveri, ettei ihan pieni kopsahdus satu :)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat