Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Odotin parempaa elämää, mutta petyin. Elämä ei ole reilua!

Vierailija

Kun olin vielä sinkku, toivoin löytäväni ihanan miehen ja eläväni hänen kanssaan onnellista perhe-elämää. Mies löytyikin, mutta pian naimisiinmenon jälkeen alkoivat ongelmat. Miehellä alkoi olla yhä isompia mielenterveysongelmia ja itsellä yhä ankeampaa.



Toivoin tasapainoista, keskustelevaa suhdetta. Sain miehen, joka ei pysty olemaan minulle tukena tai tasaveroisena kumppanina. Toivoin onnellista elämää ja sain miehen, joka on sairaalassa, eikä paranemisesta ole tietoa. Toivoin lapsia, enkä niitä saanut. Toivoin yhteisiä matkoja, harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Nyt matkustan yksin, harrastan yksin ja koetan selvitä arjesta yksin.



Koetan lohduttautua sillä, että kaikilla on joku asia, joka on hankala. Mutta ei se silti oikein auta. Tasan ei käy onnen lahjat ja se suututtaa ja masentaa! Vai onko jollakin muullakin tilanne, joka on yhtä vaikea ja masentava?



P.S. Niin, ja älkää sanoko, että eroa miehestä. Sen olen kuullut jo liian monta kertaa.

Kommentit (7)

Vierailija

Ehkä huominen on parempi, vaikka nyt on koettelemuksia.

Miehelläsikö ei ole siittiöitä vai muuten ei pysty ?

Kyllä se siitä. Elämässä pärjää hyvin jos hyväksyy realiteetit.

En tiedä, miten itse jaksan lapsettomuuteni kanssa. Olisin

aina halunnut äidiksi. Olisin halunnut menestyä elämässäni.

Kaikki tuntuu kuitenkin menevän välillä pieleen..

Vierailija

Ihan " hyvä" kuulla välillä muidenkin koettelemuksista, ettei mene suhteellisuudentaju kokonaan. Muillakin voi tosiaan olla yhtä vaikeaa kuin minulla. Onneksi minulla on jotakin, johon olen tyytyväinen. Minulla on usko, joka auttaa jaksamaan, vaikkei viekään pois kielteisiä tunteita tai ajatuksia. Minulla on myös muutamia ihania ystäviä. Työni on myös ok.



Mutta... Olkaa onnellisia te, joilla on ihana mies. Olkaa onnellisia mysö lapsistanne, joilla niitä on.



3: Emme ole saaneet lapsia, koska mieheni ei pysty niitä " tuottamaan" . Lapsettomuushoitoihin emme ole halunneet mennä, koska tilanne on, mikä on, ei mikään paras mahdollinen lasta ajatellen. Emme myöskään pysty adoptoimaan, koska mieheni ei ole terve. Niin, ja hullua tässä on se, että kenties voisin yksin adoptoida, jos miestä ei olisi. (Ehkä en sitä silti haluaisi.)

Vierailija

Lisäksi olen kärsinyt lapsettomuudesta jo pitkään.

Mies on kuitenkin ihana.

Miksi ap ei ole saanut lapsia? Oletteko olleet hoidoissa?

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


Niin, ja hullua tässä on se, että kenties voisin yksin adoptoida, jos miestä ei olisi. (Ehkä en sitä silti haluaisi.)




Eli yksin voisin adoptoida koska syy siihen että emme nyt voi on mieheni perussairaudessa. Ja toisaalta mies voisi saada biolapsia jonkun muun naisen kuin minun kanssani koska syy lapsettomuuteemme on 100% minussa.



Kylläpä on elämä todellakin " oikeudenmukaista" . :-(

Vierailija

En osaa kertoa sinulle miten voisit parantaa elämääsi mutta ehkä voin kertoa omasta kurjuudestani. Josko se vaikka helpottaisi oloasi (minua suoraan sanoen helpottaa kun luen muiden murheistä...)?



Luulin vielä 10v sitten että elämäni 30v ikäisenä on suunnilleen tällaista: rakastava hyvä mies, kummallakin hyvä (akateeminen koulutus kummallakin) työpaikka ----> paljon rahaa, kaksi mukavaa lasta, matkustelua. Jne jne.



No osittain tämän olenkin saanut. On hyvä mies. Mutta....mieheni jäi työttömäksi 2,5v sitten. Meni vuosi ennen kuin hän sai uuden työpaikan, ei kylläkään hyvää. Mieheni ehti olla 8kk töissä niin minä jäin työttömäksi. Olen sitä yhä. Lasta olemme yrittäneet jo 5v. Ei tulosta vaikka hoidoissa ravaamme. Emme saa adoptoida miehen todella pienen (perus)sairauden vuoksi - kysytty on (syy lapsettomuuteemme on kuitenkin minussa).



Eli summa summarum: olen työtön, miehelläni on " ihan ok" työ mutta rahat ovat todella tiukoilla, lapsia meillä ei ole eikä nähtävästi koskaan tule. Ei tunnu tosiaan reilulta ei.

Uusimmat

Suosituimmat