Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Te, 35+ vuotiaana esikoisenne saaneet/saavat

Vierailija


Kysymykseni saattaa kuulostaa negatiiviselta, mutta se ei ole tarkoitukseni. Jokaisella on omat suunsä, miksi lapsia tekee/saa jonkun ikäisenä. En halua sitä arvostella.



Mutta...oletteko ajatelleet, että ette mahdollisesti pääse näkemään omia lapsenlapsianne ollenkaan? Tai jos elätte vielä, jos heitä siunaantuu, ette välttämättä enää jaksa nauttia heidän kanssaan pelmuamisesta?



Jos teissä on joku, joka on oikein suunnittelemalla suunnitellut hankkivansa lapset vasta lähempänä neljääkymppiä, ajattelitteko tätä asiaa matkan varrella?



Tulipahan vaan mieleeni tämä, kun äitini kävi meillä kylässä. Tuntui mukavalta, kun hän on niin pirteä ja jaksavainen mummu (56v). Kaikilla ei ole samalla lailla.

Sivut

Kommentit (43)

Vierailija

luuletko etten olisi halunnut esikoistani jo aiemmin, luuletko etten olisi halunnut enemmän lapsia, luuletko että elämänsä voi suunnitella ja harkita. Olet vähän nuori, kyllä sinullekin vielä valkenee että elämä ei mene käsikirjoituksen mukaan, se otetaan vastaan mitä annetaan ja sen kanssa sitten eletään. Sanoisin kysymykseesi että olen niin ikionnellinen että minulla ylipäätään on tämä yksi, ja vielä terve lapsi, että tuonkaltaiset murheet on kyllä niitä pienimpiä...

Vierailija

ja harkiten ovat siirtäneet esikoisen syntymän siihen ikävaiheeseen, joten sikäli kysymyksesi menee ohi. Kyllä se on se elämäntilanne, joka yleensä vaikuttaa kyseiseen päätökseen.



Olen itse saanut esikoiseni 21-vuotiaana ja kuopukseni 38-vuotiaana, ja pari siinä välissä, joten silloinkin kai pitäisi miettiä, että lapset täytyy tehdä pikapikaa peräjälkeen, jotta kaikilla olisi yhtäläinen potentti isovanhempiin?? Nimittäin nyt on niin, että esikoisellani oli 5 mummoa ja 2 pappaa syntyessään, kuopuksella enää 2 mummoa, joista toinen dementoituneena vanhainkodissa.



Kyllä tämä äitivaihe on se, mitä yleensä mietitään, kun lapsia hankitaan/saadaan, eikä suurtakaan painoa panna isovanhemmuuteen. En ole kuuna kullan valkeana kuullut kenenkään pohtivan isovanhempien olemassaoloa harkitessaan lastensaantiaikaansa. Ihan absurdi ajatuskin jo!!

Vierailija

silti haluan kommentoida tätä!



Nimittäin sekä minun että mieheni suvut ovat oikeasti varsin

pitkäikäisiä! Ellemme kuole onnettomuudessa, niin voimme

helposti elää 90 vuotiaiksi.



Perusteluita:



Emme tupakoi tai ryyppää, ja syömme terveellisesti ja

monipuolisesti. Harrastamme liikuntaa. Meillä ei ole

perinnöllisiä sairauksia. Emme ylipäänsä sairasta

juuri koskaan.



Työmme on kevyttä toimistotyötä. Olemme kohtuullisen

hyvin toimeentulevia, eikä meillä ole liikoja stressejä.

Elämä on helppoa ja mukavaa.



Lisäksi:



Emme varmasti ole poikkeuksia! Suomessahan odotettavissa

oleva elinikä noussee koko ajan, ja etenkin naiset elävät

kohta pääosin yli 85 vuotiaiksi.



Täten voimme todeta, että moni 35-vuotiaana lapsen saava

näkee lapsenlapsensa ja ehkä jopa lapsenlapsenlapsensa.

Kaikella ystävyydellä ap, olet väärässä. :)

Vierailija

Sullahan menee nuoruus hukkaan tuollaisia asioita pohtiessa ja surkutellessa, pian huomaat olevasi +35 ja parhaassa tapauksessa toisella kierroksella pienen lapsen äitinä. Elämästä kun ei etukäteen voi koskaan tietää, mitä kymmenen vuoden kuluttua tapahtuu....

Vierailija

itse sain esikoispoikani 36-vuotiaana, mutta enpä ole tähän päivään mennessä vielä kokenut mitään todella negatiivisia puolia ko. asian takia. Jopa omat vanhempanikin ovat vielä todella pirteitä ja hyväkuntoisia ja jaksavat leikkiä pojan kanssa (tapaavat poikaa ja meitä vähintään kerran viikossa, vaikka asuvat toisella paikkakunnalla) ja usein hoitavatkin lastamme, jos minulla on esim. jotain menoja.



Yritä ap karistaa noita piiloennakkoasenteitasi. Itselläni lapsen tekeminen siirtyi elämäntilanteiden takia, kun esim. 3-kymppisenä kariutui pitkäaikainen suhteeni. Sitten jatkoin vielä opintojakin ja elelin sinkkuelämää muutaman vuoden (eikä tietenkään perheen perustaminen sopinut kesken opiskelujen), kunnes tapasin nykyisen mieheni. Mutta enpä sännännyt tämän nykyisenikään kanssa saman tien perhettä perustamaan, ei vaan sovi mulle sellainen, vaan " seurusteltiin" ensin melkein 3 vuotta ja sitten asuttiin vuosi yhdessä, ennen kuin päätettiin yritää lasta. Ja vieläpä tärppäsi saman tien, joten kai minä olen sitten " onnekas" , kun olen VIELÄ onnistunut raskautumaan, vaikka jätin sen yrittämisen niin myöhään... ;-)

Vierailija

Olisihan se toive, mutta kaikilla on aikansa.Yritän kuitenkin elää terveesti, että terveys riittäisi ahdollisimman pitkään. Omista vanhemmistani ei kyllä olisi ollut mitään iloa lasten hoidossa, vaikka olisin tehnyt 20-vuotiaana. Minulla ei ole ollut mitään iloa lapsieni isovanhemmista, ei myöskään lapsillani, mutta kyse ei ole iästä vaan persoonasta.

Vierailija

Oih & voih. Kyllä olisi niin paljon helpompaa jutustella naamatusten kun näin kirjoittelemalla! Tekstin voi käsittää niin monella tavalla väärin, koska paljon jää sanomatta ja eleet näkemättä.



En laske isovanhempien varaan yhtikäs mitään.



omat vanhempani asuvat 500 km päässä ja toiseen heistä ei ole kuin heikko yhteys, joka luultavasti katkeaa lähiaikoina kokonaan.



Mieheni vanhemmat asuvat 300 km päässä. Toinen heistä on juoppo ja toinen ei muuten vaan ole kiinnostunut lapsenlapsistaan.



Ajattelin tätä asiaa lähinnä omalle kohdalleni, eli JOS olisinkin löytänyt mieheni vasta myöhemmin/saanut lapset vasta vuosien kuluttua, ajattelisin luultavasti tätäkin kysymääni asiaa. Luultavasti tuntuisi surulliselta se, että ei ehkä näkisi lapsenlapsiaan ollenkaan. Kaikenlaisia ajatuksia se herättäisi kai.



Ilman muuta se päällimmäinen ajatus (niin nuorilla kuin vanhemmillakin vanhemmilla) on kai saada lapset kunnialla kasvatettua aikuisiksi. Eipä sitä niin hirveästi pitkälle tulevaisuuteen katsele, mutta kurkistus silloin tällöin on hauskaa ajanvietettä :)



ap

Vierailija

Ei tullut pienee mieleenikään miettiä lapsenlapsia kun omia lapsia hankin. Itse en ole eläissäni nähnyt yhtään omaa isovanhempaa, joten en ole automaattisesti ikinä odottanut, että he kuuluisivat lapsen elämään.



Olen päättänyt nauttia oman lapseni kanssa pelmuamisesta niin paljon, että ei jää harmittamaan, jos lapsenlapset jää näkemättä. Jos lapseni vielä lapsia tekevät ja olen vielä hengissä, niin se on sitten tosi extraa kaiken tämän kivan päälle, jota jo omista lapsista tulee!!!



Lapsieni isä on yli 50 v, ja nämä ovat hänen ensimmäiset lapsensa. Ikätoverit nauttivat lastenlapsista, hän omistaan! Ja sen näkee ja kuulee. Lasten isän äiti elää edelleen ja myöskin hän nauttii lapsista (on +80 v). Jaksaa vielä lasten kanssa pelmuta, mutta hoitamaan ei enää hoitamaan.



Jokainen hankkikoon minun puolesta lapsensa sillon, kun haluaa ja pystyy.

Vierailija

Itselläni oli vanhat isovanhemmat, joista osa jo kuolleita syntyessäni. En heitä kaivannut elämääni. Minulla oli muita mukavia aikuisia, 40 - 80 vuotiaita aktiivisena elämässäni.



Itse en näen lisäarvoa isovanhemmissa erityisesti itselleni: isovanhemmatjaksavat vielä auttaa lastenhoidossa. Ja juuri se mummo, joka on jo eläkkeellä jaksaa kiinnostua! Alle 50-vuotias mummo ei ehdi, eikä jaksa kauheasti tavata lapsiamme, saatika hoitaa.



Mietin myös, että millaisia ihmisiä nämä isovanhemmat ovat, en näe kauheasti arvoa huonoissa isovanhemmissa. Toisaalta olisi hyvä, että lapsemme muistaisivat isovamhempamme aikuisina, niin voisimme paremmin kertoa lapsuudestamme. Itse on ollut vaikea joskus eläytyä näihin jo kuolleisiin isovanhempiimme, millaisia vanhempia he ovat olleet vanhemmillemme siis.



Itse halusin tehdä lapset nuorena, koska haluan itse viettää mahdollisimman paljon aikaa heidän kanssaan. Nyt minulla on hyvät todennäköisyydet tuntea heidät jopa eläkeikää lähestyvinä!

Elämässä mulla ei ole kiire mihinkään, en ole tehnyt valintaa olla kotiäiti vs. uraäiti. Ura odottaa nyt muutaman vuoden.

Vierailija


Kirjoitanko todellakin noin epäselvästi? Tulee jo ihan epätoivoinen olo.



Minulla EI ole ennakkoasenteita. Minä EN missään nimessä tuomitse vanhempana lapsensa saaneita.



Olen onnellinen puolestasi, että löysit sopivan miehen ja sait lapsen :)





ap

Vierailija

ajattelin etten ehkä näe lapsenlapsia, mutta tuntui niin suurelta asialta mahdollisuus saada oma lapsi ettei lapsenlasten puute haitannut. Pyrin elämään niin että pysyisin terveenä oman lapsen aikuisikään asti, se tavoite riittää minulle jonka omat vanhemmat kuolivat kun olin alle kouluikäinen.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat