miten esikoisenne suhtautuneet vauvaan?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

meillä esikoinen pian neljävuotias ja on hieman ristiriitaisia tunteita vauvaa kohtaan.välillä silittelee ja hoitaa kovastikkin ja sanoo että vauva on hänen kultansa vauva on kolmen viikon ikäinen.Toisinaan taas vauva saisi lähteä pois.Itselläni on todella vaikeaa ollut tämän uuden tulokkaan syntyminen.Poden niin huonoa omaa tuntoa esikoisen puolesta ja tunnen että olen vähintäänkin pilannut hänen ja meidän elämän,kun vauvan hoitoon menee kuitenkin aikaa ja tuleehan se kuitenkin aina viemään esikoiselta osansa.tunnen oloni riittämättämättömäksi ja odotan vain että vauva kasvaa pian.En todellakaan koe nauttivani ainakaan vielä tästä ajasta.paha mieli vain koko ajan omista ajatuksista ja siitä miten voin olla hyväksymättä omaa lastani.haluaisin vaan antaa aikana esikoiselle niinkuin ennenkin,enkä nähdä että hän kärsii tilanteesta.päivät tuntuu välillä todella vaikeilta.sekavaa, mutta ehkä joku ymmärtää mitä tarkoitan.

Kommentit (1)

Vierailija

Ymmärrän varsin hyvin miltä susta tuntuu!

Meillä tyttö oli tasan kaks vuotta kun poika syntyi neljä kuukautta sitten. Siihen asti tyttö oli äitin kullanmuru, kiltti kun mikä ja sen lisäks oli aivan kiinni mussa koska olin hoitovapaalla ja päivät puuhasteltiin äitin jakamattoman huomion keskipisteenä.

Sit kun poika syntyi, tyttö joutui eka kertaa olemaan musta 6 päivää erossa, mikä oli tietenkin aika kummallista pienen tytön mielestä. Etenkin kun äiti oli sairaalassa jonkun pienen vauvan kanssa...

Sit kun tultiin vauvan kans kotiin, alkoi kauhea uhmaaminen ja kiukuttelu. Ei sellaista asiaa ollutkaan, mihin tyttö ei olisi kapinoinut. Vauvaan kiukku ei suoranaisesti kohdistunut mut aina piti päästä sen syliin, kuka vauvaa piti ja joka asiaan piti pistää hanttiin. Ekat kolme- neljä viikkoa oli aivan yhtä helvettiä!!! Pelkkää huutoa ja raivoamista, vauvan kanssa omat vaikeudet kun etuaikaisena syntyi ja näin jälkikäteen huomaan, että olin aivan loppu.

Itselläni oli tosi kauhea olla kun toivoin että oisin voinut antaa itsestäni tytölle yhtä paljon kuin ennenkin ja kärsin vähän syyllisyyttäkin kun hänellä oli niin paha olla. Kuitenkin yritimme parhaamme mukaan häntä valmistella vauvan tuloon ja yritettiin ottaa mahdollisimman paljon mukaan vauvan hoitoon ja joka asiaan ja silti lopputulos oli kaoottinen.

Kun isäntä palasi kolmen viikon isyysloman jälkeen töihin, alkoi meillä taas arki ja tyttökin rauhoittui pikku hiljaa. Aina kun poika meni päikkäreille, yritin olla tytön kanssa ihan niin kuin ennenkin ja puuhailla kaikkea hauskaa. Kyllä se siitä sit tasaantui ja nyt menee jo ihan kivasti, tyttö silittelee ja paijaa poitsua eikä mustistele ollenkaan.

Neuvolassa juttelin heti asiasta ja ne vaan sanoi että paha yhdistelmä tollanen uhma ja mustasukkaisuus. Neuvoi, että kannattaa ottaa vaikka joka ilta joku säännöllinen juttu, minkä äiti ja lapsi tekee yhdessä ilman vauvaa. Meillä se oli ilta- puuhastelut ( pesulle, iltapalalle, hampaat, satu ja nukutus)jonka aikana isä antoi vauvalle maidon pullosta ja yritti pitää vauvan parhaansa mukaan hiljaisena. Uskon, että siitä oli meille apua.

Älä masennu vielä, ehkä se vaan ottaa aikaa teilläkin sopeutua uuteen tulokkaaseen. Voimia sulle, tiedän että toi on tosi raskasta aikaa ennen kuin tilanne tasaantuu...

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat