Onko tämä sinun miehesi?

Vierailija

Erilainen nuorimies



Olen 28-vuotias mies, jolla on vaimo ja kaksivuotias poika. Puolisoni ei ole koskaan suhteemme aikana halunnut kokeilla mitään uutta sänkypuuhissa. Aina samaa lähetyssaarnaajaa. Menetin aikoinani neitsyyteni hänelle. Noin viisi vuotta sitten tuli halu päästä kokeilemaan muitakin naisia. Silloin löysin maksulliset naiset, joiden kanssa saattoi kokeilla kaikenlaista. En haluaisi käyttää heidän palvelujaan, mutta olen koukussa niihin. En pelkästään hyvään seksiin vaan enemmänkin siihen jännitykseen, jota maksullisten naisten käyttäminen tuottaa. Olen käynyt viiden vuoden aikana 20-30 kertaa maksullisten naisten luona. Ekan kerran jälkeen omatunto hieman kolkutti, mutta ei nykyään enää. Kotona menee sänkyhommien lisäksi muutenkin huonommin kuin ennen, joten hommasin itselleni myös salarakkaan. Hänkin suostuu seksin osalta kaikkeen mahdolliseen. Ja häneltä saa seksiä enemmän kuin tarpeeksi. Silti minulla on vieläkin tarve käyttää silloin tällöin myös maksullisia naisia. Minulla on niin ikään pakonomainen tarve masturboida yleensä 3-4 kertaa päivässä, vaikka olisin saanut seksiä lähiaikoina. Kaiken huippuna on, että aina kun näen jonkun 18-40 vuotiaan naisen, niin ensimmäisenä mietin, millaista olisi seksi hänen kanssaan, onko hän hyvä suihinottaja jne. Mikä minussa on oikein vikana? Olenko seksiriippuvainen? Miten saisin seksin sivummalle elämässäni? Ja miksi aviopuolisoni ei riitä minulle? Kokeilunhaluinen

Kommentit (1)

Vierailija

Ja vaimoparka ei huomaa mitä mies touhuaa. Tuollaiset siat pitäis kastroida, ties mitä tauteja kantaa kotiin huorissa käydessään. Ja vielä pieni lapsikin:(

Sairas mies tuo on kaikinpuolin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat