Onko 2-3 vuotiaan vaikeampaa aloitaa hoito kuin 1v?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Olen ajatellut olla kotona pojan kanssa vähintään niin kauan kuin kun täyttää 2v tai aina 3v asti. Osa tuttavistani on sitä mieltä, että aina vaan vaikeampaa hoidon aloitus on mitä kauemman lapsi ollut kotihoidossa. Olisi kiva kuulla miten teillä on hoidon aloitus sujunut, joiden lapsi on aloittanut hoidon vähän " vanhempana" . Onko hoitoon jättö ollut vaikeaa alussa?



Me käydään n. kaksi kertaa viikossa perhekerhossa ja muutenkin ollaan paljon menossa, joten poika saa tavata muita lapsia useaan kertaan viikossa. Itse uskon, että hoitoon sopeutuminen on ihan yksilöllistä, eikä sen vaikeampaa aloittaa vanhempana kuin esim 1v. Päin vastoin uskoisin olevan helpompaa, kun lapsi jo ymmärtää, että äiti tulee takaisin, osaa puhua, syödä ja ehkä käydä jo potallakin.



Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Minusta lapsen kanssa olisi hyvä olla kotona ainakin puolitoistavuotiaaksi (peilaan oman tyttöni kehitykseen). Aikaisemmin en olisi omaa tyttöäni hoitoon laittanut. Meillä siis tyttö menee nyt kahden kuukauden kuluttua hoitoon, jolloin on kuukautta vajaa 2vuotta. Me ollaan myös käyty ahkerasti perhekerhoissa ja tyttö on ollut hoidossa tutuilla ja sukulaisilla. Uskon, että neiti sopeutuu hyvin tulevaan hoitopaikkaa, jos vaan annetaan riittävä aika tutustumiseen. Nyt minusta on alkanut tuntumaan, että kaipaa jo muutakin toimintaa kuin äidin kanssa olemista, vaikka jonkinlainen äiti-vaihe onkin menossa.

Mitä olen lukenut niin ainakin 8-10kk iässä tutkimusten mukaan pidetään huonona, jos lapsi joutuu olemaan erossa äidistään. Siksi olenkin miettinyt, että on tosi hullua, että tuossa vaiheessa juuri tuo vanhempainvapaa loppuu. Eipä asiaan kuulu, mutta kritisoin hieman yhteiskuntaa myös siitä, että imetystä suositellaan yksivuotiaaksi, mutta eikö silloin tuo vanhempainvapaakin tai äitiysloma pitäisi olla yksivuotiaaksi.

Mutta loppupelissä, jokainen tuntee oman lapsensa ja perheensä. Joillekin sopii aikainen hoidon aloitus, joillekin taas ei. Ja joskus sitä vaan on palattava töihin. Itsekin viihtyisin vallan kotona, mutta elämä maksaa, joten rahaakin on jostain saatava, eikä ole kivaa olla vallan miehen elätettävänä. Huom. onneksi on mukava työpaikka, mihin mennä.



Vierailija

pienenä aloitettu hoito edesauttaa sitä, että lapsi ei koe hylätyksi-tulemisen tunteita myöhemminkään, kun tietää vanhemman tulevan hakemaan hoidosta. Olipas hassusti muotoiltu lause..! Tarkoitan lähinnä sitä, että meillä ainakin on ollut tosi helppoa viedä poikaa hoitoon, kun olen anatanut pienestä pitäen mummojen ja omien sisarusten hoitaa myös lastani. Ei ole vierastanut eikä myöskään kiukutellut pahemmin. Joskus kaipailee äitiä, mutta syö ja nukkuu silti hyvin.

Itse teen kolmivuorotyötä, mutta olen saanut järjestettyä niin ettei lapsen tarvitse olla " vieraalla" iltoja eikä öitä, vaan saa olla mummolassa.

Meillä ainakin huomaa, että on paljon tyytyväisempi kotonakin, kun on saanut päivän touhuta muiden lasten kanssa... =)



Leijona76 & ipana 1v4kk

Vierailija

Äitini on perhepäivähoitaja ja olen seurannut monta vuotta siinä kotona asuessa, että millaista on aloittaa hoito. Sen huomasin, että mitä pienempi lapsi niin yleensä hoidon aloittaminen oli helpompaa.

Vierailija

huonoin aika alottaa on kun lapsella on pahin uhmaikä menossa (+/- 2-vuotias) koska sillon lapsi saattaa todella tuntea tulevansa hylätyksi kiukkuilunsa vuoksi.



Esikoinen meni tarhaan 1v3kk ikäsenä ja on nyt ekaluokkalainen. Mitään pahoja ongelmia en ole huomannut ja tyttö on aina viihtynyt tarhassa. Keskimmäinen on 2v2kk ja kotihoidossa, alottaa tarhan kolmivuotiaana.

Vierailija

niin kenelläkään sellaisella ei ole ollut ongelmia, joilla pk-hoito on aloitettu vasta 3v (vähän molemmin puolin). Lapsia nyt on ehkä kymmenkunta yhteensä. Oman lapseni päivähoitopaikoista olin huomaavinani, että vähän isommat lapset vaikuttivat tykkäävän hoitopaikasta ihan eri tavalla, kun leikkiminen + askartelu ja pihajutut jo kiinnostavat. Ihan pieni ei välttämättä kovin hyvin jaksa pitkiä päiviä (jos siis joutuu olemaan pitkään). Isompi tietty osaa protestoida sanallisesti ;)

Vierailija

Totta tietenkin on että 1-vuotiaalla ei ole kauheasti vielä resursseja ilmaista itseään. Toisaalta pari vuotiaalla voi olla kova äiti-vaihe päällä, ja ero äidistä tuntuu tosi tuskaiselta.



Oma poikani meni hieman alle 2-vuotiaana hoitoon ja viihtyi hyvin (ja viihtyy edelleen). Hoitajatkin ihmettelivät miten hyvin niinkin pieni viihtyi ryhmässä ja esim. leikki toisen saman ikäisen pojan kanssa paljon (vaikka aina väitetään ettei tuon ikäiset leiki keskenään). Juttelin silloin aika paljon hoitajien kanssa ja heistä moni oli sitä mieltä että alle 2-vuotiaan sopeutuminen hoitoon menee monesti kivuttomammin kuin 2-3 -vuotiaan. Toisaalta sen ikäinen tuntuu mielestäni siinä mielessä toki paremmalta että pystyy jo ilmaisemaan paremmin jos tuntuu pahalta jne. Toivottavasti tämän toisen kanssa pystyisin/jaksaisin olla hieman vielä pidempään kotona.



Joka tapauksessa olen sitä mieltä että kaikki tekee niin kuin itse parhaaksi näkee (ja niinkuin on ehkä pakko tehdä) ja vaikka itse en ehkä laittaisi ihan pientä (esim. kävelemätöntä) lasta hoitoon, pidän tiedon itselläni. Pyrin näkemään mustan ja valkoisen lisäksi myös harmaan sävyt. Ah, olenpa tänään hyvä ihminen ; )

Vierailija

Eli kyllä kannatan myös tuota että vaikka lapsi vanhempana protestoisikin enemmän hoitoa (ei tosin välttämättä), niin lapsella on enemmän keinoja käsitellä tuota vanhemmista erossa oloa ja ymmärtää asiota paremmin ja omaa jonkinlaisen aikakäsityksen. Kyllä se kehityksen kannalta taitaa olla että mitä nuorempana mitä pidempiä eroja vanhemmistaan lapsella on sitä traumatisoivampaa se on. Kyllähän se lapsi sopeutuu varsin hyvin pienempänä asioihin/tilanteisiin, mutta eri asia on onko sopeutuminen lapsen kehityksen kannalta hyvä. Kaikki protestointi ei siis ole pahaksi, vaan myös merkki lapsen kehityksestä!



Jos olisi mahdolisuus valita, niin itse hoitaisin lapsen kotona niin pitkään kuin pystyisin. Meillä on kotonahoidetut (miehen kanssa vuorotellen) isommat pian 6v ja 4v lapset ja suren nyt jo että 6kk ikäinen nuorin joutuu joskus hoitoon 3,5v:na.

Vierailija

Meillä sisarukset olivat 4v. ja 2,5v. kun joutuivat hoitoon ja tosi hyvin sujui. Silloin kumpikin osasi jo sanoin ilmaista itseään ja ymmärsivät syyn miksi joutuvat hoitoon jäämään. Tämä siis oma kokemus, on varmaan lapsesta ja perheestä kiinni kumpi on helpompaa.

Vierailija

Ehdottomasti isommalla lapsella on jo paremmat keinot sopeutumiseen ja stressinsietoon, sekä itsetuntemusta, riippumatta siitä protestoiko hän ulkoisesti hoidonaloittamista vai ei.

Vierailija

Parhaitenhan lapsi sopeutusi, jos veisi heti kuukauden ikäisenä esim...

Musta on hassua, että peltätään sitä lapsen ulkoista reagointia hoidon aloitukseen, muttei pohdita, miten se sisäisesti lapseen vaikuttaa (esim. pitkällä tähtäimellä).



Noin yleensä, sanoisin että puolitoistavuotiaalla on jo paremmat keinot seliytyä hoitoon viemisestä (tai kestää sen aiheuttamaa stressiä ja ymmärtää tilannetta ja pärjät hoitopaikassa, kun ehkä jo vähän puhuu tai ainakin ymmärtää puhetta). Kaksi-kolmuvuoitaalla on jo paljon paremmat keinot käsitellä asiaa.



Mutta puolitoistavuotiaalla tai kaksivuotiaalla voi olla myös eroahdistuskausi, eli jos se sattuu olemaan juuri päällä kun hoito alkaa, voi se hankaloittaa hommaa entisestään. EIkä muutenkaan olisi hyvä aloittaa hoitoa juuri silloin. Mutta noita eroahdistuskausiahan ei voi etukäteen ennustaa, tuleeko sellaista uudelleen ja missä vaiheessa tarkalleen.

Vierailija

että 3-vuotias on valmiimpi kestämään eron äidistä (tai isästä, jos tämä on häntä hoitanut ;-)) vaikka sopeutuminen saattaakin kestää pidempään. Isompi lapsi osaa ilmaista ikävänsä mutta ymmärtää myös paremmin miksi hän on hoidossa. Hän myös hahmottaa aikaa paremmin eli toisaalta tajuaa aamulla miten pitkä aika äidin tuloon vielä on, mutta toisaalta myös ymmärtää että äiti aina lopulta tulee hakemaan. Eli tavallaan tieto lisää tuskaa mutta myös auttaa sen käsittelyssä, niin että syvempiä traumoja ei pitäisi jäädä.



Mulle yksi pk-hoitaja kerran sanoi, että kaikkein helpointa olisi tuoda lapsi päiväkotiin alle 9-kuisena, silloin lapsi sopeutuu nopeasti eikä päivisin enää muistakaan äitiä tai sitä että ei ole aina ollut päiväkodissa hoidossa. Varmaan näennäisesti totta, mutta eihän se että lapsi alistuu eikä muista kaivata parempia aikoja, tarkoita että hänellä olisi kaikki hyvin¿ Sitä paitsi minusta kasvatuksen perustavoite ei ole että lapsi sopeutuu päiväkotiin vaan että hänellä on turvallinen, omaan ikätasoon sopiva kasvuympäristö mahdollisimman pitkään. Siksi hoitaisin lasta mahdollisimman kauan kotona vaikka se tarkoittaisikin sitä, että hoitoonmeno aikanaan on tuskallisempaa. (Meidän kuopus meni 3-vuotiaana tarhaan, ja se oli todella vaikeaa. Aamuprotestointeja kesti monta kuukautta eikä poika myöntänyt puoleen vuoteen viihtyvänsä hoidossa yhtään. Toisaalta yritin häntä jo vuoden vanhana puistotädille eikä hän sopeutunut sinne silloinkaan; onneksi saatoin silloin antaa periksi ja pitää pojan ihan kotihoidossa tuonne 3v asti.)

Vierailija

No enpä ainakaan sen vuoksi kiirehtisi lasta hoitoon laittamaan, että nuoremmalle se olisi jotenkin helpompaa. Olisin vaikka 10 vuotta lasteni kanssa kotona, jos se taloudellisesti olisi mahdollista.



Oman kokemukseni mukaan aikanaan 1.8 vuotias tyttö jäi tyytyväisenä hoitoon aamulla, mutta kiukutteli sitten mulle välittömästi kun ilmestyin tarhan portille, sitten olikin loppuilta pelkkää huutoa. Puolen vuoden töissäkäynnin jälkeen luovutin, jäin vielä kotiin vuodeksi, enkä sen jälkeen ole haaveillut työhönpaluusta ennen kuinl apsi on kolme vuotta.

Vierailija

Ja mennyt yllättävän hyvin. Poika puhuu tosi hyvin ja nauttii selvästi kavereiden seurasta ja kaikista askartelu- ym. jutuista, joita päiväkodissa tehdän (selvästi kivempaa kuin kotona samojen juttujen tekeminen).



Samassa päiväkodissa on myös ns. vauvaryhmä ja kun katselee konttaavia & puhumattomia vauveleita joita on 4-5 per hoitaja, en kyllä missään nimessä laittaisi omaa lastani niin pienenä pk:iin. Mielestäni oikea aika pk:iin menoon on silloin kun lapsi saa siitä jotain (sosiaaliset kontaktit, ohjatut leikit yms.) eikä ole siellä vain ' varastoituna' .



Tottakai pojasta oli alussa kurja jäädä pk:iin kun lahdin aamulla, mutta itku ja murhe loppui hyvin nopeasti lähtöni jälkeen.

Vierailija

ja se meni tosi hyvin :-) poika kaipasi jo kavereita,osasi leikkiä,ymmärsi kun sanoin että töihin pitää mennä ja tulen sitten hakemaan.Mikä minua helpotti oli se että poika osasi jo itse kertoa päivästä,mitä oli tehny ja mitä tykkää hoidosta,eikä kaikki asiat ollu vaan hoitajien kertomia.Reilu 2v on poika pk:ssa ollut ja lomillakin kavereitaan kaipailee ja kyselee että millon hoito alkaa taas.Kotivuosina poika oli tosiaan vaan mun kanssa ja välillä isovanhempien,mutta ei ketään ulkopuolista hoitajaa.

Että hyvä kokemus ainaki meillä 3vuotiaan hoidon alotuksesta :-)

Vierailija

jotta hänelle pystyy selittämään, minne hän on jäämässä päiväksi ja missä vanhemmat poissaolonsa aikana ovat. Eli kaksi-kolmivuotiaana on helpompaa.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat