Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

ensimmäinen au-pair

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Meillä on kotona ekaa kertaa au-pair. Ihan kiva tyttö kaikin puolin, ei vaan kauhean oma-aloitteinen. Olisiko mitään vinkkejä kuinka saisi sanottua asioista sillai nätisti niin ettei ujuhkoa ja herkkää tyttöä loukkaisi?



Olemme esim sopineet, että tiistaisin työaika kestää kello 18 asti. Sattumalta tulenkin kotiin kello 16.30 ja ajattelen, että au-pair voisi auttaa minua hieman illallisen laitossa. Sillä aikaa kun halin lapsia ja kyselen kuulumisia au-pair on jo livahtanut yläkertaan huoneeseensa ja sulkenut oven. En oikein osaa mennä perään koputtelemaan ja sanomaan, että tuus kuorii perunoita.



Toinen on se, että olen joskus pyytänyt, että lasten päikkäreiden aikana hän silittäisi tai tekisi jotain muuta pikkuhommaa. tyttö ei meinaa ehtiä (vaikka lapset nukkuvat 3 tuntia) sillä hän syö lounasta ja lukee samalla vähintään 2 tuntia.



Kuten sanoin, tämä eka kerta kun meillä on au-pair, joten en tiedä olenko minä pikkumainen ja jos en niin kuinka asian ilmaisisin niin etten toista loukkaisi/suututtaisi?



vinkeistyä kiitollinen

riina

Sivut

Kommentit (19)

Vierailija

omasta kokemuksestani voin au-pairin näkökulmasta todeta, että minua auttoi suuresti kun sain heti ensimmäisenä päivänä kirjallisen listan niistä asioista, mitkä minun kuului hoitaa. Perheen äiti antoi minulle kaksi vaihtoehtoa - olenko pelkkä lastenhoitaja (ja tähän tottakai kuuluu kevyet kotityöt kuten tiskit ja yleinen siistiminen!) vai teenkö kerran viikossa isomman siivousurakan, ja saan enemmän palkkaa. Otin jälkimmäisen.



Muistan kyllä itsekin että kyllä sitä ajoittain laiskotutti, ja olisi halunnut tehdä niitä omia juttujaan - mutta kyllähän ne työt on hoidettava, en olisi edes kehdannut mitään jättää tekemättä.



Itse olin 19-20v kun olin au-pairi, ja näin jälkeenpäin (n10v jälkeen) pitää kyllä todeta että eipä ollut mulla kovinkaan kypsää kuvaa kodinhoidosta, vaan pidin sitä perheenäitiä joskus vähän nipottajanakin.



Asiat selviävät kyllä puhumalla, ja au-pairin pitäisi nimikkeensä puolesta olla tasavertainen perheen muiden jäsenten kanssa, mutta valitettavan monta au-pairia tapasin Iso-Brianniassa, jotka olivat suorastaan orjia isäntäperheissään.



Mutta siis KIRJALLISET ja TARKAT ohjeet luulisi menevän perille uusavuttomimmallekin nuorelle :)

Vierailija

että ennen kaikkea asiat pitää esittää selkeästi mutta iloisesti ja reippaasti. Todella nöyryttävää oli, että kun jokin ei mennyt kuten perhe oli ajatellut, tultiin ja raivostunut ilme naamalla tölväistiin parilla sanalla esim. " Liisa, mene hakemaan lapsille puhtaat vaatteet!" Lopputulos oli, että aloin entistä enemmän vetääntyä enkä uskaltanut tehdä pyytämättä mitään.



Sano tytölle reippaasti: " No niin, huomenna voitkin sitten silittää nämä pyykit sillä aikaa, kun lapset nukkuvat." Kaikki ei tapahdu kerralla: sitä oma-aloitteisuutta voi sitten koettaa tuoda kehiin vaikka seuraavana päivänä. Äläkä sano: " Voisit olla oma-aloitteisempi" vaan ennemmin vaikka: " Hei, tämä menee niin hyvin, että sinä voisit tehdä lähin tehdä ihan itse silloin kun sulla on aikaa."



En tiedä, onko tästä mitään apua, mutta lykkyä tykö!

Vierailija

ja meillakin on noin, etta tyttö usein livahtaa pikaisesti huoneeseensa kun tulen kotiin. Olen ratkaissut asian niin, etta sanon heti ovella kotiin tullessani esim: " terve - aletaanpa saman tien laittamaan yhdessa ruokaa" tai mika nyt sitten onkin se tehtava, jonka toivoisin tehtavan. Tai vaikka " jaatkö lasten kanssa leikkimaan viela siksi aikaa kun kayn suihkussa."

Kaikkein paras metodi on minustakin ystavalliseen ja kannustavaan savyyn puhuminen: " Saisinko pyytaa sinua viemaan roskat samalla kun menet ulos" tms... Kun itse on ystavallinen, sujuu kaikki paremmin :)

Vierailija

Eli kylla au pair jarjestely on mielestani tosi hyva juttu, se vaan vaatii harjoittelua ja paljon kommunikaatiota molemmilta osapuolilta. Monesti ulkomailla asuva suomalainen haluaa suomenkielta puhuvan hoitajan lapselle jotta lapsen suomenkieli kehittyisi/pysyisi hyvana, ja silloin au pairin ottaminen Suomesta on yksi tosi hyva vaihtoehto.



Onhan se myos hyva mahdollisuus au pairille nahda maailmaa ja tutustua eri maahan/kulttuuriin/kieleen. Mulla on ollut tosi hyvia kokemuksia au paireista, mutta jokainen tytto on ollut oma yksilonsa, ja jokaisen kanssa tulee esille hieman eri asiat. Toinen haluaa bailata paljon ja lentaa ulos heti kun tyo-aika loppuu, toinen tykkaa viettaa aikaa kotona, omassa huoneessaan telkkaria katsoen, ja kolmas taas tykkaa hengailla perheen kanssa. Kaikki on ihan ok, kunhan valit perheeseen on kunnossa ja kummatkin tietaa mita au pairilta odotetaan ja mita ei. Toiset au pairit vaativat enemman kadesta pitelya ja nayttamista, toiset ovat aloitteellisempia. Mitaan ei voi olettaa, vaan kaikesta pitaa puhua. Au pair on myos rikkaus perheelle, jos perhe vaivautuu haneen tutustumaan ja tuo uusia nakokantoja jotka voivat olla raikkaita tuulahduksia. Toisaalta on myos tosi avartavaa au pairille nahda miten perheessa tehdaan asioita eri tavalla kuin mihin itse on tottunut.



Eika au pair tietenkaan mikaan orja ole! Tassakin patee vanha kunnon nyrkkisaanto etta asettuu toisen asemaan, eli kohtelee sita au pairia niin kuin haluaisi itseaan kohdeltavan; kunnioituksella ja reiluudella. Jos ei tieda mita au pairin tyohon pitaisi kuulua, voi lukea jarjestojen ohjesaantoja perheelle.



Kuten sanoin aikaisemmassa kommentissa, lasten hoitaminen on tosi raskasta tyota, joten jos au pair hoitaa lapsia pitkan paivan, ei siihen mielestani pitaisi niita kotitoita enaa lisata. Meilla kay siivooja hoitamassa siivouksen ja au pair hoitaa lasta. Itse tehdaan ruoat. Mutta jokaisen perheen tilanne ja rutiini ovat erilaiset. Perheessa jossa vanhemmat/vanhempi on enemman itse lasten kanssa, voi olla ihan mahdollista etta au pair tekee myos kotitoita, tyo-ajan puitteissa.



Au pairin vapaa-ajasta on myos pidettava tiukasti kiinni, eli vaikka au pair olisikin vapaa-aikanaan kotona, ei voi olettaa etta au pair tekee toita. Se au pair on tullut uuteen maahan ja uuteen tilanteeseen, ja tarvitsee tilaa ja aikaa pystyakseen sopeutumaan kaikkeen erilaiseen. Sen takia kommunikoinnin merkitysta ei voi liikaa korostaa. Mika itselle tuntuu ihan normaalille, voi olla au pairille taysin vierasta ja omituista. Silloin taytyy vaan jaksaa karsivallisesti selittaa miksi tassa maassa/tassa perheessa on nain.









Vierailija

Samankaltaisia ongelmia meillä au pairin kanssa. Tuntuu välillä että maksan siitä, että tyttö istuu sohvalla videoiden ääressä lasten kanssa ja minä teen työt. Toiselle meistä vain maksetaan.

Yksi hyvä vihje on että kirjoitat ja kerrot miksi teillä on au pair. Nämä tytöt ovat niin nuoria ja usein vielä luulevat, että ollaan niille myös äitinä. Samoin, että au pairin ottavat perheet ovat niin ' rikkaita' että on kiva maksaa tytölle.

Vierailija

Eli kun tulet kotiin ja olet halimassa lapsia, tyttö saattaa antaa hienotunteisesti sinulle ja lapsille oman hetken, jossa ei ole vieraita. Ehkä hän ei oletakaan, että hänen työpäivänsä olisi päättynyt, mutta ei oikein tiedä muutakaan paikkaa mihin mennä kuin oma huoneensa. Voisit ehkä kertoa tytölle, että hän voi mennä jo aloittelemaan ruoan valmistamista sillä välin, kun tervehdit lapset.

Itse olen aika ujo luonteeltani ja en todellakaan aina tiedä vieraassa paikassa, että mitä voin alkaa tehdä. Tuntuu lähes mahdottomalta ruveta toisen kodissa toimimaan oman tavan mukaan ja kun ei toisen tapaa tunne, en osaa tehdä mitään. En ole ollut au pairina, mutta ihan vain täällä asuessani ja vieraillessani jonkun luona tai auttaessani lapsen luokassa olen huomannut, että toiset vain alkavat toimia, johon itse en pysty.

Vierailija


Tuosta kolminkertaistumisesta en sen sijaan olisi ihan varma. Ainakaan täällä Belgiassa maksut eivät kolminkertaistu. JOS au pairilla teettää vain tuon sallitut 20 tuntia ja maksaa taskurahaa määrätyt 450¿ + elämisestä aiheutuvia kuluja n.200¿, ei kulujen voi ihan laskea kolminkertaistuvan. Tuosta tulee nimittäin tuntipalkaksi yli 7¿, joka on enemmän kuin täkäläinen minimipalkka.



Mistä Nokkis olet nuo säännöt löytänyt? Suomi-klubin oppaassa (tervetuloa Belgiaan) mielöestäni puhutaan 30tuntia/viikko, eikä taskurahaa ole missään määrätty 450¿ kk. Useimmat au-pairit (ainakin Brysselissä) saavat 350-400¿ tuo saattaa sisältää kuukausikortin julkisiin välineisiin. Kielikurssi au-paireille maksetaan, mutta useimmat ovat kunnallisilla kursseilla jotka ovat noin 150¿/vuosi.



Meillä au-pair on perheenjäsenen asemassa ja samoin kuin muillekin perheenjäsenille, kyllä yleiseen siistuimiseen osallistumista odotetaan ja joskus ruoanlaitossa auttelua. Ovat kai tytöt kotonaankin osallistuneet kotitöihin- Eli mielestäni perheenjäsenen oikeudet mutta myös velvollisuudet. Meillä kaikki tytöt olleet mukavia ja tyytyväisiä olemme olleet puolin ja toisin.

Vierailija

Just tuo voi siinä olla vaikeeta, että mistä tietää pitäiskö olla ihan näkymätön, ettei riko toisten kotirauhaa, kun tuleevat kotiin ja haluaavat olla perheenä! Itse lapsia ja kotihommia myös nuorena hoitaneena ajattelen, että ei se helppoa ole aupairillekaan vieraassa perheessä tietää miten olis parasta tehdä. Voi olla että on nuori ja arka vielä lisäksi ja siksi ajattelee, että kun poistuu niin ei ainakaan ole häiriöksi. Siinä varmaan auttaa just se että selvitetään mitä odotetaan ja se että antaa aupairin kokea olevansa tervetullut apu perheeseen. Itse tartuin kyllä kotihommiin kun ihmiset oli poissa, siivosin kunnolla yms., mutta jos isäntäväki on paikalla, tuntuu vähän omituiselta alkaa tehdä hommia oma-aloitteisesti... siinä ei tiedä mikä omaan rooliin kuuluu. Siis keskustelu varmaan auttaa. Joku tuossa sanoi, että se lastenhoito on raskasta ja siksi hyvä pitää taukoa päiväunien ajan... Se voi olla totta, koska monesti lapset vaatii vieraalta paljon enemmän huomiota kuin mitä äidiltä vaatisivat. Siten mun mielestä äidille on paljon helpompaa lasten kanssa hoitaa kotihommiakin kuin vieraan. Ajatelkaa miten ihanaa sille aupairille saada lapset nukkumaan ja rauhassa olla pari tuntia... mulla ei ehkä olis sydäntä käskeä tehdä kotihommia siinä välissä. Ehkä sanoisin, että pyytää johonkin aikaan lapsia leikkimään itse ja ottaa vaikka puolen tunnin pätkiä muutaman kerran päivässä silitykseen tms, jolloin lapset leikkii itsekseen...

Vierailija

Asumme Dublinissa Irlannissa mieheni työn perässä muutaman vuoden, ja koska olen itse kotona, niin meillä ei käy au-pair eikä siivooja, sillä kyllä minä suomalaisena naisena kykenen hoitamaan itse oman talouteni ja lapseni. Tämä on osoittautunut ongelmalliseksi naapurien ymmärtää. Meillä on melkein joka naapurilla au-pair vaikka olisivat itsekkin kotona, naiset teetättävät nuorilla tytöillä melkein kaiken, mistä eivät itse pidä, ja sitten haukkuvat ja arvostelevat tyttöjä mielestäni aivan aiheetta, tonkivat näiden vapaa päivinä heidän tavaroitaan ym. Iso osa tytöistä tulee espanjasta, sitten on toki tanskalaisia, suomalaisia ja ruotsalaisia. Majoitin kerran viikoksi yhden tytön joka itku silmässä oli heitetty pois isäntäperheestä eikä hänellä ollut paikkaa minne mennä, sain kuulla tytöstä naapurini ruotsalaiselta au-pairilta. On niin kovin vaikeaa kuvitella että nämä ihmiset jotka kohtelevat nuoria tyttöjä talouskoneina ovat itse äitejä. Olen päätynyt siihen lopputulokseen että koska Irlannissa perheellisen naisen on käytännössä vaikeaa työllistyä niin he purkavat pahan olon ja turhautumisen näihin tyttöihin. Kuka puolustaisi näitä tyttöjä? ))0=

Vierailija

Se vaan todella vaatii molemmilta osapuolilta paljon.



Rascalin kirjoituksessa vaan pisti silmääni sellainen seikka, että jos au pair hoitaa lapsia pitkän päivän. Ymmärtääkseni au pair ei saisi hoitaa lapsia yksin pitkää päivää? En tietysti tunne jokaisen maan säädöksiä, mutta suuri osa maista on yhtenäistänyt ohjeitaan ja niiden mukaan au pair ei saa olla lapsen ensisijainen hoitaja. Lapsen täytyy siis olla koulussa, hoitopaikassa tai toisen vanhemmista täytyy olla kotona. Au pair siis on todellakin vain apulainen, jonka työnkuvaan kuuluuvat lastenhoidon lisäksi kevyet kotityöt.



Asiasta kolmanteen kuulin juuri, että Suomi ei ole ratifioinut tätä sopimusta au paireista. Suomen lainsäädäntö ei kuulemma tunne tällaista käytäntöä ollenkaan, vaan au pair on samalla tavalla veronmaksaja ja perhe työnantaja, kuin tavallisessakin työsuhteessa.



Kauan eläköön sosiaalidemokratia! (vitsi, vitsi...) :D

Vierailija

Kuinka moni teistä mammoista itse äitiyslomalla ollessaan tarttuu reippaasti silitysrautaan heti kun lapset nukkuvat?? Eiköhän se ole niin, että turha vaatia nuorilta tytöiltä enempää mihin itsekkään OIKEASTI pystyisitte. Lapset ovat kuitenkin suuri vastuu, joskus todella vaativia, saati kun ne eivät ole au pairin omia. Olen itse ollut au pair, enkä IKINÄ vaatisi omalta au pairiltani enempää kuin lasten hoidon, se on jo paljon. Aina voi tilata siivoojan/silittäjän erikseen, jos ei siihen itse omassa taloudessaan pysty.

Vierailija

miris:

Lainaus:


Mielenkiintoista huomata kuinka suomalaisistakin äideistä tulee ulkomailla ahneita..Kyllä ainakin tasan tarkaan kulut kominkertaistuisivat niin Ranskassa kuin Irlannissakin jos maksaisitte lapsistanne maan mukaiset hoitomaksut OIKEALLA lastenhoitajalla, Mutta jokainen tekee valintansa, itse en henkilökohtaisesti ottaisi au pairia, maksoin mielummin sitä kalliimpaa, ammattihoitajan palkkaa.




Tällainen valinta meilläkin on tehty, ja monta kertaa olemme kiitelleet viisasta valintaamme, kun olemme seuranneet vierestä muiden perheiden toilailuja au pairiensa kanssa.



Tuosta kolminkertaistumisesta en sen sijaan olisi ihan varma. Ainakaan täällä Belgiassa maksut eivät kolminkertaistu. JOS au pairilla teettää vain tuon sallitut 20 tuntia ja maksaa taskurahaa määrätyt 450¿ + elämisestä aiheutuvia kuluja n.200¿, ei kulujen voi ihan laskea kolminkertaistuvan. Tuosta tulee nimittäin tuntipalkaksi yli 7¿, joka on enemmän kuin täkäläinen minimipalkka.



Tietysti ihmiset yleensä maksavat enemmän kuin tuon minimipalkan ja usein kodinhoitajan/lastenhoitajan joutuu käytännössä palkkaamaan kokopäiväiseksi, että hänet saa pidettyä. Mutta hän tekee sitten toki suhteessa huomattavasti enemmän ja ammattitaitoisempaa työtä kuin au pair.



Au pair-systeemi on todella hieno ajatus, se ei vain useinkaan tunnu käytännössä toimivan. Milloin syynä on väärin odotuksin au pairiksi lähtenyt tyttö ja milloin ahne orjapiiskuriperhe. Molempi pahempi.



Vierailija

Mielenkiintoista huomata kuinka suomalaisistakin äideistä tulee ulkomailla ahneita..Kyllä ainakin tasan tarkaan kulut kominkertaistuisivat niin Ranskassa kuin Irlannissakin jos maksaisitte lapsistanne maan mukaiset hoitomaksut OIKEALLA lastenhoitajalla, ja vielä, oletteko ajatelleet, että se miten te kohtelette/vaaditte nuorilta tytöiltä heijastuu suoraan au pairin käytökseen lapsianne kohtaan kun ette ole itse kotona?? Kun minä olin itse au pair 19-vuotiaana, hoidin kotona 3 alle 7-vuotiasta, se oli rankkaa, vastuu oli valtava. Perheen äidillä ei tullut mieleenkään vaatia minua vielä siivoamaan, imuroimaan, silittämään ym. Sitä varten perheeseen oli palkattu siivooja., joten olin onnekas. Mutta muistan monia muita au paireja, jotka antoivat vauvojen huutaa vaikka tunnin tekemättä mitään, koska inhosivat perheen äitejä jotka vaativat liikaa. Mutta jokainen tekee valintansa, itse en henkilökohtaisesti ottaisi au pairia, maksoin mielummin sitä kalliimpaa, ammattihoitajan palkkaa.

Vierailija

Jokainen ihminen on tietysti oma yksilonsa ja jonkun kanssa kemiat sopii paremmin yhteen kuin toisen. Kaiken kaikkiaan olen huomannut etta saannolliset keskustelut, esim. kerran viikossa, odotuksista puolin ja toisin, seka mita on viikon aikataulussa, ovat todella hyodyllisia. Tama keskustelu pitaisi olla tiettyna paivana tiettyyn aikaan ja ennalta maaratty. Meilla on koettu hyvaksi keskiviikko. Lisaksi kannattaa ottaa sellainen tyyli etta pitaa minikeskustelun melkein joka paiva, mikali vaan pystyy. Esim. kotiin tullessa voi kysella miten paiva on mennyt ja onko tapahtunut mitaan mista pitaisi jutella jne.



Olen huomannut etta suurin osa au paireista tosiaan luulee etta kun perheen isa tai aiti tulee kotiin, tyopaiva on silta kohdalta ohi. Meilla on jokaiselle au pairille muistutettu etta tyotunnit ovat samat, olivat vanhemmat kotona tai ei. Jos joskus ei ole mitaan sen ihmeempaa tekemista, niin silloin au pairille sanotaan etta nyt voit ottaa loppupaivan vapaaksi.



Lisaksi kannattaa jutella tyon maarasta, ja siita mita tytto itse tuntee tulleensa tekemaan. Itse olen sita mielta etta lapsen hoidon ohella on hyvin vaikeaa tehda koti-hommia, mutta jos lapsi/lapset tosiaan nukkuvat kolmen tunnin saannolliset paivaunet, niin kylla silla valilla pitaisi pystya tekemaan kotihommiakin. Esim, etta tunnin lounas ja pari tuntia niita kotihommia. Kahdessa tunnissa saa jo ihmeita aikaiseksi. Lisaksi, varsinkin silloin kun itse olet kotona ja vietat aikaa lapsien kanssa, tyttoa voi tyo-ajan puitteissa hyvinkin pyytaa tekemaan niita kotihommia.



Kaikki tytot eivat tietenkaan ole yhta " palvelualttiita" ja se on vaan fakta jonka kanssa taytyy osata elaa. Silloin taytyy ottaa enemman tyonantajamainen asenne tilanteeseen. Eli kohtelet au pairia reilusti, demokraattisesti, mutta samalla myos tyonantajan auktoriteetilla. Au pairilla taytyy myos olla tilaisuus antaa sinulle palautetta. Ala lankea siihen etta luulet sinun palautteesi loukkaavan tyttoa. Kylla sellainen ihminen joka on au pairiksi lahtenyt pystyy ottamaan vastaan RAKENTAVAA palautetta. Ja talla en nyt tarkoita pelkkaa kritiikkia. Taytyy myos muistaa kiittaa - jatkuvasti ja usein. Lasten hoitaminen on todella raskasta, vastuullista ja vaativaa tyota ja sinun taytyy muistaa kiittaa ihmista joka hoitaa sinun lapsiasi. Palautetta voi antaa nain: arvostan todella paljon sita mita teet ja miten teet nain (anna elavasta elamasta esimerkki) mutta toivoisin etta tassa toisessa asiassa tasta lahtien tekisit nain (sano minka haluat muuttuvan - ja perustele miksi).



Esim. tuossa yllamainitussa tilanteessa, jos tytto menee suoraan huoneeseensa kun tulet kotiin, menisin ihan rauhallisesti oven taakse ja sanoisin, etta tulisitko viela hetkeksi auttamaan niin saadaan ruoka tehtya reippaasti ja paaset sitten sen jalkeen vapaalle.



Mitaan ei kannata olettaa, vaan asioita taytyy puhua, yleensa viela useampaan kertaan, ellei sitten kerrata melkein joka viikko. Jollain menee nopeammin perille, jollain hitaammin.



Onnea teidan tilanteeseen - viimeinen vaihtoehtohan on aina au pairin vaihtaminen jos muu ei auta.

Vierailija

miris:

Lainaus:


Mielenkiintoista huomata kuinka suomalaisistakin äideistä tulee ulkomailla ahneita..Kyllä ainakin tasan tarkaan kulut kominkertaistuisivat niin Ranskassa kuin Irlannissakin jos maksaisitte lapsistanne maan mukaiset hoitomaksut OIKEALLA lastenhoitajalla




Ei se ihan noin ole. Au-pairin palkka on vain osa kuluista. Lisakulua tulee ylimaaraisesta huoneesta, ruokakuluista (meilla au-pair oli mukana usein ulkonakin syodessa), vesilaskusta, autokyydeista jne. Me laskettiin, etta kuluja oli yli £400, josta palkka n. puolet. Tarhaan maksetaan verohelpotuksen jalkeen £600. Useammalla lapsella ero on tietysti isompi, kun au-pairin kulut eivat nouse.



Minustakin au-pairin hommaksi riitti lapsen hoitaminen, mutta perheenjasenena odotin hanen kylla esim. tiskaavan silloin talloin. Muuten ei kylla edes osallistunut esim. viikkosiivoukseen.



Lainaus:

Mutta jokainen tekee valintansa, itse en henkilökohtaisesti ottaisi au pairia, maksoin mielummin sitä kalliimpaa, ammattihoitajan palkkaa.




Samaan mekin paadyimme, erityisesti nyt, kun lapsi on vanhempi. Syyna oli seka lapsen etu (kielen oppiminen, sosiaalisuus) etta meidan yksityisyyden tarve.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat