Miksi kukaan ei rakasta, miksi epäonnistun aina

Vierailija






Jotain on oltava vialla, sillä kaikki suhteet päättyvät aina mitä eriskummallisimpiin eroihin, mitä eriskummallisimmista syistä.



En ole mielestäni mikään tiukkapipo/nalkuttaja tms. murheenkryyni, mutta minua ei kai kukaan ole koskaan oikeasti rakastanut. Ihmettelen vain miksi jokainen suhde epäonnistuu. Eikö hiljalleen jo pitäisi löytää kumppani, jonka kanssa tämä elämä jakaa¿? Tasapuolinen suhde, jonka eteen molemmat ovat valmiita tekemään työtä. Joskus mietin, että minut on ¿tuomittu¿ yksinäisyyteen.



Eräs ystävä sanoi minulle 5 vuotta sitten erään eron jälkeen: ¿En voi ymmärtää miksi sinulle käy aina noin¿. 5 vuotta on mennyt ja mikään ei ole muuttunut. Tuntuu, että lähipiirillä on joka suhteeni aikana nk. lähtölaskelma siitä koska alamäki/ero tulee.. Eihän ¿X¿ voi onnistua tms. En kaipaa kenenkään sääliä, enkä muuta sellaista, mutta ainakin viimeisessä nk. suhteessani on jopa varoiteltu (eivät kukaan ole sitä miestä edes tavanneet), että ¿Älä nyt vielä intoile ettet taas pety¿ tms. Ei kuulosta kivalta.



Nuorempana kaipasin aina jotain jännitystä ym. kumppani ei voinut olla nk. tavallinen tallaaja, vaan aina jotenkin uniikki ja ihmeellinen täynnä yllätyksiä¿ nyt sitä kaipaa nk. aitoa rakkautta.

Sitä kai on mahdoton keneltäkään pyytää ¿ ehkä minussa on jotain vialla :-) nimittäin en usko, että kukaan ei oikeasti ole minua rakastanut. Kaikki ovat hakeneet minusta kai jotain mitä vailla ovat olleet¿ kyllästyneet?



Olen miettinyt myös onko syynä palava rakkauteni viimeisen 8 vuoden ajalta, kun olen ollut kovin rakastunut, sittemmin laantuneemmassa mittakaavassa yhteen parhaimpaan ystävääni. Meillä ei ole koskaan ollut nk. seurustelusuhdetta, mutta kumpikin arvostaa toistaan ja yhteinen ¿taso¿ on ihmeellinen. Ihan kuin hän olisi puuttuva pala minusta ja minä kuulemma hänestä. Hän on tahollaan jo kihloissa toisen kanssa, ja seurustelumme tuskin koskaan onnistuisi, koska olemme ¿liian¿ läheisiä. Mieskään ei tahtoisi pilata välejä mahd. epäonnistuvan suhteen vuoksi¿ Fiksua/tekosyy en tiedä.



Minulla suhteet ovat olleet aika lyhyitä ¿ takana kuitenkin on pari vakavampaa suhdetta, joista viimeisin avioliitto. Yhdessä oltiin 3 vuotta. Avioerosta on yli puoli vuotta.



Kovasti sitä yritin saada suhteen toimimaan ja eroprosessi oli pitkä. Mies vannoi rakkauttaan viimeisenä yönä saman katon alla ja itki¿ tahtoi yrittää hänkin¿ Seuraavana päivänä kuitenkin lähti luotani, vailla selitystä ensimmäisen ex-vaimonsa luo, jota kuulemma aina halveksi yli kaiken ¿ lähinnä hänen elämäntyyliään yms. Kaikki ne ilkeät sanat/ilmaukset joita hän tästä naisesta kaikille käytti ihmetyttävät jälkeenpäin.Ihmettelin, miksi juuri hän? Ehkä hän oli vain loinen, kun minä en antanut enää muuta mahdollisuutta kuin muuttua ja yrittää korjata kanssani suhteen - lähti hän paikkaan, jossa varmasti oli ovi avoinna¿. liian (!) vapaamielisen ex:nsä luo.



Ero sattui aluksi paljon, vaikka tiesin ettei vaihtoehtoja ole. Lapsi kysyi kerran: äiti, miksi itket aina. Silloin ne hälytyskellot soivat. Minä yritin ja mies lupasi yrittää, ja keskusteltiin nk. kultaisesta keskitiestä, mutta ei pystytty kai löytämään sitä yhdessä. EX on nykyisin kovin katkera erostamme, mutta itse annoin hänelle mahdollisuuden ja hän juoksi pakoon. En tiedä olinko edes alkuaikoina lopulta onnellinen hänen kanssaan vai en.



Minulla on sentään lapsi ¿ elämäni ykkösjuttu, ilman häntä minua ei varmasti olisi. Olen tyytyväinen uuteen itsenäiseen elämään ja taloudellisesti menee paremmin kuin koskaan (uusi loistava työ ja pienemmät menot pienemmälle perheelle). Lapsen kanssa keksii paljon aktiviteetteja yms. mutta illat ja yöt kärsin siitä yksinäisyydestä, kun ei ole ketään kenelle puhua tms. Ei ole ketään kenen viereen nukahtaa, kenen lähellä olla.



Olen tapaillut nyt 3 kk yhtä miestä. Emme ole kiirehtineet ja suhde on kaukosuhde. Hän on ensimmäistä kertaa nk. kunnon mies, joka ajattelee muitakin kuin itseään. Kohtelias ja huomaavainen, pitää lupauksensa yms. Meillä on yhteiset intressit monesta asiasta, seksi on taivaallista ja hauskaa on, mutta jokin puuttuu: se ihmeellinen tunne, joka on ollut muiden kumppanien kanssa. Ehkä olemme enemmänkin kavereita, kuin rakastavaisia. Hänkin viihtyy seurassani kovin hyvin, mutta ei kai ole kuitenkaan mitenkään erityisen rakastunut. Tuntuu, että jokainen suhteeni on ollut liian yksipuolinen. Minua ei ole kukaan nk. koskaan pommittanut rakkaudellaan tms. ehkä olen vaikeasti lähestyttäväkin. Suhteet päättyvät aina siihen, että kumppani sanoo jotain ¿Olet ihana, kanssasi on hauskaa jne.. MUTTA¿.¿ Mutta, mutta, mutta



Tiedänköhän edes mitä haluan?

Silti alan hiljalleen kyynistyä, vaikka olen pohjimmiltani romantikko.

Ehkei minua varten ole vain tarkoitettu sitä oikeaa onnea¿ ehkä joudun etsimään aina. Alan olla jo väsynyt.. En varsinaisesti etsi ketään ¿ enkä ole koskaan etsinyt, kaikki nämä henkilöt ovat jostain elämääni kävelleet, mutta elämä menee kovaa kyytiä eteenpäin ja pelottaa ajatella sitten myöhemmin, etten saanut tätä elämää jakaa koskaan jonkun yhden tietyn ja tärkeän ihmisen kanssa¿ Alan olla jo voimaton tähän ikuiseen etsiskelyyn, löytämiseen ja epäonnistumiseen¿ Mietin, että kunpa joku rakastaisi minua jossakin, mutta ehkä se on vain ällöromanttista ja naiivia, täysin epärealistista.















Kommentit (0)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat