Mitä " sanoa" pienen keskoslapsen vanhemmille?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Sellaista kun kaverille syntynyt pienoinen vauva ja kaikki niin epävarmaa vielä, että mitä sanoa/ puhua ettei ainakaan pahenna oloa? Ja mitä te pienten keskoslasten vanhemmat toivoitte että vauvanne/ saisitte tuliaiseiksi kun teitä tulee katsomaan,vaikkei varmaan ne lahjat muutenkaan päällimäisenä mielessä ole...



Toivottavasti sepustuksesta sai etes jotain selvää ja kiitos vastauksista jo etukäteen. :)



Ja tietääkö kukaan voiko oulusta ostaa jostain keskosten vaatteita?

Kommentit (14)

Vierailija


Joo, hankala on olla, kun voi vain arvailla kuinka vaikeaa on vanhemmilla. sairaalaan olemme menossa Äitiä katsomaan, mutta hänen omasta tahdostan. En siis hössöttää aikonutkaan koska kaikki on vielä todella epävarmaa.. MUtta ajattelin että koska hän haluaa että menen katsomaan, niin tuntuu että jotakin olisi mukava viedä hänelle ja vauvallekkin koska todella toivon että hän selviää ja kaikki kääntyy parhain päin.. Vaikka ei se tilanne parane millaan lahjoilla/ tuliaisilla , mutta en kyllä halua että se niillä pahenisikaan.

Olemme ostaneet sellaiset pienet töppöset jotka meinasimme hälle viedä, eli se on siis huono idea? Ja tilasin netistä pikkukeskosille tarkoitetun bodyn ajattelin että se olisi joteknkin kertonut siitä että haluiaisimme että vauva voimistuu ja voi hyvin.. Mutta emme ehkä sitten annakaan niitä... :/ jos olo sitten meneekin huonommaksi..olisiko se ollut kauheaa ja surullista jos olisit saanut sellaiset kun olitte sairaalassa?

Vierailija

Itselläni rv:lla 24 syntynyt keskonen,painoa reilut puoli kiloa.



Omalle kohdalle kun miettii mitä olisin/en olisi toivonut ystävien ja sukulaisten sanovan pienen keskosen vanhemmillle on seuraavaa:



-Ainakin ensimmäiseksi kun tapaa keskosen vanhemmat olisi hyvä onnitella vanhempia vauvasta.Omalla kohdallani oli välillä että ihmiset eivät onnitelleet vaan he suurin piirtein ottivat osaa tapahtuneeseen vaikka eihän vauva ollut menehtynyt.Se loukkasi aika paljon ja tuntui ikävälle sillä samalla tavalla sellainen pieni kirppu on meidän vauva vaikka onkin teholla keskoskaapissa.Mielen sai iloiseksi aina kun meni osastolle katsomaan vauvaa kun tapasi uuden hoitajan niin he heti ensimmäiseksi onnittelivat vauvan syntymän johdosta.



-Ei kannata udella milloin vauva kotiutuu,koska se kotiutuu sitten aikanaa ja vanhemmat kyllä kertovat siitä itse kun on sen aika.Sillä pienten keskosten kohdalla tarkkoja kotiutumisaikoja ei voida sanoa,riippuu niin vauvasta ja sairauksista jne.Omalla kohdallani koin sen todella raskaana kun monet tutut kyselivät jatkuvasti milloin vauva kotiutuu,sillä keskosemme oli sairaalassa kuukausitolkulla ja kotiinpääsyä ei osannut kukaan ennustaa.



-Kannattaa jättää väliin ns. omat " tietämykset" keskosista jos et ole niin perillä niihin liittyvistä asioista tai ylipäätään jos et tiedä mitään vauvan asioista.Esim. meidän vauvan kohdalta,muutamat tutut luulivat olevansa vissiin fiksujakin.Meidän vauvan ollessa hieman alle 2 kiloinen he sanoivat että kohtahan se pääsee kotiin,koska heidänkin sillä ja sillä tutulla on ollut keskonen ja ne kyllä saivat vauvan kotiin 2 kg:n painoisena.Ainakaan meidän vauvan kohdalla ei todellakaan tuo 2 kiloa ollut mikään kotiinpääsyn raja vaan se että hän sairasti erittäin vaikeaa BPD:tä ja tarvitsi lisähappea.



-Itse myös sain kuulla semmoisia kommentteja silloin kun vauvaamme vielä hoidettiin toisella paikkakunnalla yliopistollisessa sairaalassa,että miten te maltatte pysyy poissa sieltä vauvan luota.Se oli jo aika tökeröä,sillä jos nyt järkeä käyttää niin ei meillä ollut mitään mahdollisuutta olla vauvamme luona päivittäin vaikka kuinka halusimme sillä matkaa sairaalalle oli lähes 200 kilometriä.



Omalla kohdallani koin hyväksi tueksi että kyseltiin kuinka vauva voi,sitä nyt kysyttiin aina ensin,mutta tärkeää olisi myös kysyä vanhemmilta kuinka he voivat?Vanhemmilta voi myös kysyä tarvitsevatko apua jossain.Voit sanoa vanhemmille että voivat soittaa sinulle koska tahansa jos tarvitsee kuuntelijaa/juttukaveria.Kannattaa ehkä enemmän olla kuuntelevana osapuolena,ei ainakaan kannata esittää hirveästi omia näkemyksiä jne.Ole sinä aktiivisempana osapuolena pitämässä yhteyttä ystävääsi,sillä ystävälläsi on todella paljon huolta tällä hetkellä elämässään.



Jokainen on tietysti yksilö meistä ihmisistä ja toinen asia voi tuntua toisesta pahalta ja voi loukata,mutta tässä on vähän minun kokemuksia ja mielipiteitä.Kannattaa vaan muistaa olla hienotunteinen.



Vielä niistä viemisistä,niin minun mielestäni olisi aivan ihanaa jos veisit ystävällesi niitä keskosvaatteita.Itse en kokenut niitä lahjojen saanteja vaikeina.



Vierailija

Meillä on rv29 syntyneet kaksostyöt, jotka lähtivät ' yllättäin' syntymään levättyäni kaksi viikkoa sairaalassa. Sairaalaan joutuessani lääkärit sanoivat vain, että voivat syntyä huomenna tai kahden kuukauden päästä. Eli tilanne oli mielessä kovin sekava, toivoi vain, että pysyisivät sisällä mahdollisimman pitkään. Toinen painoi syntyessään 1270g ja toinen 1150g. Pienempi tytöistä oli hengityskoneessa kolme päivää. He olivat teho-osastolla kuukauden ja jatkohoidossa kuukauden. Nyt ovat 10kk ikäisiä terhakkaita ja terveitä, toinen on jopa pullukka =)



Itse kyllä ilahduin sairaalaan saamistani onnittelu korteista ja kukista, vaikka ei tietenkään ollut aivan varmaa, että lapset selviävät. Tai oli kai, mutta ei sitä itse tajua tällaisessa tilanteessa mistään mitään. Siis kaikkihan sanoivat, että kyllä tämä keskosten hoito on Suomessa huippuluokkaa ja näinkin ' hyvillä' viikoilla syntyneillä on todella hyvät mahdollisuudet terveeseen elämään. Olin itse sairaalassa vain kaksi päivää ja kotiin sain paljon paketteja; vauvanvaatteita lähinnä. Itse en kokenut tätä mitenkään huonona asiana. Lähinnä niitä 50cm kokoisia vaatteita vain katsoi, että kestää iäisyys että kasvavat tähän mittaan... Eli mun mielestä töppöset voi antaa, mutta kaikki on tietysti yksilöllistä. Etenkin keskosten vaatteista olisin ollut erittäin mielissäni parin viikon jälkeen, että olisi pikkuisilla ollut omia vaatteita sairaalassa.



Ikävin toisen sanoma asia oli tätini puhelinsoitto, jossa hän sanoi, että ei oikein osaa edes onnitella kun on tällainen tilanne. Sitä jäin pitkään miettimään, että olisi vain ollut hiljaa. Lapset, pienet keskosetkin, ovat kuitenkin lapsia ja heidän olemassaolonsa oli totta. Tuntui, että hän maalasi piruja seinille sanomalla ääneen sen mitä itse oli kovasti meittinyt, eli että selviävätkö tytöt, ja selviävätkö terveinä. Mielestäni voit kysyä suoraan lasten voinnista, synnytyksestä ja tietysti äidin voinnista.



Vastauksena kysymykseesi olen sitä mieltä, että kannattaa maltillisesti olla iloinen lapsesta, onnitella äitiä ja todellakin kysyä äidin jaksamista. Eihän sitä itse ainakaan osannut kuin itkeä alkuun, mutta silti muiden huolenpito teki hyvää. Ja se, että sai puhua lapsista, joita ei edes saanut syliin kuin vasta parin viikon päästä viltteihin pakattuna ja letkuihin sidottuna.

Vierailija

sitä, että ainakin minun mielestäni on ehdottoman tärkeää, että ystävät näkevät asian mahdollisimman valoisana ja pysyvät luottavaisina, koskä vanhemmilla on kuitenkin hirveä hätä ja huoli. Meille syntyi keskonen rv 29, joka sairastui keuhkoverenvuotoon. Sairaalassa oltiin yhteensä lähes puoli vuotta. Näin jälkeenpäin koko aika tuntuu helvetin painajaiselta, jota ei kenellekään toivo. Kuitenkin positiivisimpina hetkinä muistan ne, kun esim. sairaalan hoitaja puhui tulevaisuudesta siihen sävyyn, ihan kuin olisi täysin varmaa, että me sieltä vielä kotiin päästään. Samoin oli todella mukavaa, että ystävät näkivät vaivaa, ja hankkivat pikkuiselle keskosvaatteita. Sekin kuvasti jotenkin sitä, että ystävät luottavat pienen elämänlankaan. Halaa ystävääsi, onnittele sydämestäsi, luo uskoa, pidä hänet kiinni tässä päivässä, tarjoa apua päivittäisiin rutiineihin ja jaksa kuunnella. Äläkä myöskään loukkaannu, jos vastaanotto ei ole mielesi mukaista. Mikään, ei mikään ole niin järkyttävää, kuin äidin ja isän pelko pienokaisensa menettämisestä.

Vierailija


Sain tosi hyviä nevoja ja auttoi minua kovasti..

Tänään kävin kaveriani sairaalassa katsomassa js ihana oli häntä nähä.

Vauvaa näin kuvista ja minusta hän oli ihan vauvan näköinen ja ihana. Ja toivon niin kovasti että kaikki menee hyvin.

Lahjasta kaveri piti tosi paljon, sanoi ettei ole koskaan nähnyt varmasti mitään niin ihanaa( Pistimme ne pienet tossut pienen nallen jalkaan ja sanottiin että lämmittävät nallen varpaita siihen asti kunnes vauvalle sopivat) Ja sanoi että ihana kun ajattelemme että vauva selviää.

onnitelluhalaus tuntuikin täysin luonnollisesta ku hänet näin ja muutenkin oli ehkä helpompi käydä kun oli vähän ajatellut asiaa ensin..

Ja nyt täytyy jatkossakin sitten olla tukena sillä taival on varmasti pitkä ja raskas.

Ja kiitos siis teille neuvoista. :)

Ja mukavaa alkutalvea kaikille.

Vierailija

Hei! Hyviä neuvoja oletkin saanut. Myös minusta oli mukavaa saada onnitteluja ja onnittelukukkia ja -lahjoja, olihan meille syntynyt kuin ihmeen kaupalla pieni rakas lapsi. Pahalta tuntui se, että ihmiset eivät tuntuneet uskaltavan onnitella, tai tulla käymään, tai että meidät " unohdettiin" pitkäksi aikaa sairaala-aikana.



Mutta toisaalta pahalta tuntui myös se, että jotkut suhtautuivat asiaan kuin olisi syntynyt täysiaikainen vauva ihan " normaalisti" . Siis että ei tajuttu että tilanne on hyvin erilainen, äidin ja isän tunteet erilaiset, tarpeet jne. Että ei voinut olla vain iloinen syntymästä, vaan oli myös suuri suru. Ja paljon yhtäkkisiä avun tarpeitakin, joissa ystävät olisivat voineet olla avuksi.



Meillä " pahimmat" kommentit omasta mielestäni olivat " no olihan ne viikot jo ihan hyvät" (31) tai että " olihan hän kuitenkin hyvän kokoinen viikkoihin nähden" . Ja tällä kuitattiin koko asia. Pieniä asioita mutta jäävät mieleen.



Ihanaa että olet jo ajatellut asiaa etukäteen, ylipäätään se että olet läsnä on hienoa!







Vierailija

Heippis!!

Todella hyvä aloitus! Itselläni on rv 33+2 syntynyt tyttö. Alku oli tärpillä, menehtyminen hiuskarvan varassa.



Täällä on tullut todella osuvia vastauksia. Itse kommentoisinkin tilannetta kun syntymästä on jonkin verran aikaa ja vauva kotona ja kaikki silleen ok. Minä aloin käsitellä asioita myöhemmin ja puhuin niistä paljonkin.

Monet vastasivat että mutta nythän on kaikki hyvin, kun oli puhunut lapsemme dramaattisesta syntymästä ja sen jälkeisestä ajasta. On tuntunut niin pahalta tuo. Ehkä ihmiset eivät osaa sanoa muuta mutta sattuu silti. Asia ei ole niin. Niin kauan kun vanhempia asia puhututtaa, ei asis ole heille niin että mitäs siitä enää kun nyt kaikki hyvin.



Jos siis vain kestät kuunnelle niin älä kommentoi kertomaani tyyliin.

Vierailija

Sain itse kaksoset viikolla 33+0, joista toinen sga-keskonen eli viikkoihin nähden hyvin pieni (945g) ja toinen kilon enemmän.



Minua jäi kyllä harmittamaan, kun saimme vain muutaman onnittelukortin. Vaikka tehoaika (2kk) olikin tosi rankka ja epätietoisuus painoi rintakehässä, me olimme ylpeitä vanhempia.



Meitä neuvottiin myös rajoittamaan vieraiden määrää, käyttämään kotonakin alkuun käsien desinfiointiainetta ja harmitti, kun kaikki eivät oikein tätä tajunneet. Appivanhemmat esimerkiksi olivat lähes aina näitä käytäntöjä boikotoimassa, vaikka halusimme noudattaa sairaalan ohjeita. Toisella pojalla oli kuitenkin BPD (keskosten keuhkosairaus) ja painoa kotiutuessa vain 2kg. Itse en nyt veisi esimerkiksi lapsiani katsomaan kenenkään keskosvauvaa, ettei tartuta mitään pöpöjä.



Hyvä neuvo on tuo, että kysyt vanhempien jaksamisesta? Vauvan tilanteen kauhistelu on tosi surullista kuultavaa muutenkin pelokkaille vanhemmille. Päässä kaikuu reilun kahden vuoden jälkeenkin, hui kauhee kun se on pieni, ihan kuin jauhelihapaketti. Minulle olivat kuitenkin omia rakkaita lapsia, ei jauhelihaa.



Kiva, että on ihmisiä, jotka ajattelevat etukäteen tällaisia asioita. Tavaroiden tai lahjojen antamisesta en osaa sanoa, riippuu varmaan tilanteesta ja ihmisistä. Itse en uskaltanut ostaa lapsille mitään ennen kuin vähän ennen kotiutumista. Tuntui, että jos nyt tuudittaudun, että lapset selviävät, käy takapakki. Tehoaika on kuitenkin usein vuoristorataa, toisena päivänä lapsella on kaikki hyvin, toisena saattaa olla puhjennut infektio, joka vie huonoon kuntoon ja taas taistellaan.



Toivottavasti ystäväsi vauva selviää ja ystäväsi saa voimia ja tukea! Itselläni moni ystävyys jäi tämän koettelemuksen aikana. Oli paljon ihmisiä, jotka eivät uskaltaneet ottaa kuukausiin yhteyttä ja se loukkasi tosi paljon. Ei kai minua sitten kiinnosta, kun taas tilanne on parantunut ja lapset suht ok. Eipä olisi varmaan kuulunut monesta ollenkaan, jos vauvat olisi menetetty.



Vierailija

Lisään vielä pari juttua, joita en olisi halunnut kuulla tuoreena äitinä.



- " Oli varmaan helppo synnytys, kun vauva oli niin pieni"

Mulla ei ollut, synnytys oli ensisynnyttäjälle tavanomainen (11,5 h), mutta avautumisvaihe oli kamala ja lopuksi tarvittiin vähän imukuppia. Ja olisin mieluummin synnyttänyt vaikka 5-kiloisen perätilavauvan, jonka olisi saanut heti rinnoille ja vierihoitoon ja kohta kotiin.



- " Yritä nyt nukkua paljon, kun vielä voit"

Hyväähän tällä tarkoitetaan, mutta... Huoli lapsesta on kova. Ja vaikka ei olisi kovaa huolta, ikävä on. Maito nousi rintoihin, masensi, epparihaava särki, myös yöllä täytyi herätä lypsylle. Sairaalaan oli kiire heti kun pääsi. Ei se lepoa ollut. Mieluummin olisi kotona köllötellyt vauva kainalossa ;) (Joopa, ei se kotiutumisen jälkeen ihan niin mennyt.)



Hattaralle: jos teidät on kutsuttu, en näe syytä vaivaantua. Mua ei häirinnyt ns. tutut lapset yhtään. Sen sijaan oli vaikea nähdä vieraita äitejä lastensa kanssa, tai vielä pahempaa, onnellisesti raskaana olevia, jotka tuskailivat, että saisi jo kohta syntyä, kun ei millään enää jaksa...



Sen vielä sanoisin näille ihanille ihmisille, että älkää unohtako vanhempia alkuhössötyksen jälkeen. Sairaala-aika on varsinkin pikkukeskosilla pitkä, puhutaan kuukausista. Meillä meni vain n. 5 viikkoa (tyttömme syntyi rv 35+3), mutta sekin tuntui tooodella pitkältä ajalta. Etenkin, kun koko ajan ei menty eteenpäin vaan takapakkiakin tuli.

Vierailija

Olen edelleen katkera anopilleni. Hän tuli minua katsomaan viikon päästä kun poikamme syntyi viikolla 31+1. Samalla tuli mieheni sisko ja hänen mies. Eivät tuoneet edes onnittleu kukkia vaan tuumasivat etteivät osanneet ostaa. Huoh. Siinä olivat naama nyrpeenä ja sanoinkin että voivat mennä jo kotiin kun mua väsyttää. Mä en todellakaan jaksanut alkaa heitä viihyttään osastolla kun eivät näytettävästi viihtyneet.

Vie ystävällesi pienenpienet villasukat. Tosiaan riittää että on pikkutillin pituinen terä. Mä kudoin itse mutta miten ihanalta tuntukaan kun näki pikku töllikät pojan jalassa kaapissa.

Halaa ja halaa. Ole kuin kototnasi jos menet hänen kotiinsa. Laita kahvit tippaseen ja jätä ystäväsi aukoonpakettia. Hänen ajatukset lentää nyt vain vauvassa ja huolipainaa sydäntä. Minulle tuli vieraita passattavaski kun kotiuduin itse 2vko sairaala olon jälkeen niin oli vähän väsy. Kun sitä vaan mietti poikaansa.

Ja jos jotenki tuntuu että ystäväsi miettii että miten siellä menee kun hän kotona rohkase soittamaan osastolle vaikka te olettekin kylässä. Se kalvaa kokoajan mieltä jos ei ole itse istumassa keskoskaapin vierellä.

Kuuntele kaikki tuntemukset ja elä kysy mahdollisista vammoista. Mä en edes ollut ajatellut enne kuin appiukko kysyi että onkohan se edes tervepäinen tämän jälkeen. Niitä kerkiää murehtia kun ne tulee vataan myöhemmin.

Ja soittele äidin vointia edes kerran pari viikossa. Mutta sovi soittoaika kun osastolta soitetaan vain jos on hätäj apuhelimen pirinä saa aikaan ylimääräisiä sykkeitä. Ainakin mulla.

Vierailija

Meille syntyi iso keskonen, mutta kyllä ne ekat päivät/viikot olivat aika masentavia. Ja kuitenkin olin jossain hyvin syvällä onnellinen siitä, että olin äiti. Musta oli ihana kuulla onnitteluja ja saada kukkia, vaikka ehkä vähäeleisesti. Mä en loukkaantuisi pikku töppösistäkään...



Kuuntele vanhempia; se on tärkeintä. Kysy äidiltä, tarvitsisiko hän jotain. Mulla synnytys lähti niin äkkiä käyntiin, ettei siinä ehditty juuri sairaalakassia pakkaamaan.



Vauvan pienuuteen tottuu pian. Keskoset eivät välttämättä ole kovin vauvamaisia, mutta yritä nähdä vauvassa muutakin kuin pieni koko, letkut ja piuhat.

Vierailija

Moi!

Kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa ottaa iisisti sen onnittelurumban kanssa.

Omasta synnytyksestä on jo 8 kk. Oikeastaan vasta nyt pystyy käsittämään, mitä on tullut koettua. Vauvan sairaalassaoloaika eli noin 5 kk meni täydessä sumussa, päivät kuluivat autossa matkustamiseen ja teho-osastolla oleskeluun. Todella raskasta aikaa se oli, nyt sen ymmärtää. Tunteet nousevat vieläkin pintaan. Minusta tuntui hyvältä, kun joku joskus kysyi " miten sinä jaksat" ja toivotti voimia.

Anna kaverillesi aikaa sopeutua tilanteeseen. Kukkia voit viedä, mutta mitään vauvannuttua en kyllä tässä vaiheessa lähtisi antamaan. Vaatteita ehtii antaa sitten, kun vauva vihdoin pääsee kotiin.

Ja kun vauva kotiutuu, kuulostele haluaako kaverisi vieraita kotiin. Meille sanottiin sairaalassa, että vierailuja kannattaa rajoittaa eikä minnekään Prismaan ole viisasta vauvaa viedä.



Vierailija

aloitus! Minun ystäväni sai myös pari viikkoa sitten pienen pienen keskosen (rv 24). Kuulin tämän ystäväni äidiltä. Näemme ensimmäisen kerran tuoreita vanhempia tulevana viikonloppuna ja itseäni ahdistaa jo ajatus mennä kylään kolmen pienen lapsen kanssa (nuorin reilu vuosikas). Ystäväni on kutusunut meidät kylään, mutta silti oma oloni on hieman vaivaantunut. Onnitteluviestin pienokaisen syntymästä laitoin heille välittömästi uutisen kuultuani, sillä oma lapsihan se keskonenkin on siinä missä täysiaikainen... Anteeksi jos nyt hölmöyksiä kirjoittelen..en vain osaa ajatella tätä asiaa oikein, kun itselläni ei ole kokemusta..

Vierailija


Ajattelin miekin onnitella kun ovat vanhempia ja heillä on lapsi vaikka kuinka pieni olisi..

Ajattelin nyt kuitenkin lähteä juuri sellaisella " kuuntelevalla" mielellä ja yrittää olla vain siinä, kun en muutakaan osaa. Valmiita sanoja ei tosiaankaan voi miettiä eikä kannata ja sitä tunnetta ei tiedä mikä heillä on. Että vähän niinku omalla painollaan annan mennä ja äidin ehdoilla..Ja isän.

Ja ajattelin asian niin että kun äiti minut sinne itse on tahtonut niin en silloin tunkeile vaan haluaakin että olen läsnä.

Ja töppöset ovat varmasti isot mutta varmasti vanhemmistakin niin hellyttävät että ei kai niistä sitten kuitenkaan voi loukkantua tai pahoittaa mieltään.Ja ne ovat nallella jalassa josta voivat sitten vauvalle ne pukea kun ovat sopivat.

Ja heillä sairaalassa oloaika venyy varmasti pitkäksi kun vauva niin pieni että ajattelin että ihana vauvalle pukea päälle jotain omaa ja pientä ja sopivaa.

Sitä en edes halua ajatella että se pieni elämä päättyisi ja vanhemmille en varmasti sitä ajatusta esille tuo.Kuuntelen kyllä jos itse siitä haluavat jotain puhua..



Kiitos teille jotka vastasitte, auttoi minua. :)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat