Irronnut munasolu

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Tietääkö kukaan, kauanko irronnut munasolu säilyy hedelmöityskykyisenä? Olen miettinyt mistä inssien epäonnisuus on johtunut, kun kaikki muu on ollut ok.. No syitä voi olla monia.

Kommentit (15)

Vierailija


Meillä parisen vuotta ilman ehkäisyä ja vuonna 2004 joulukuussa oli eka inseminaatio. Ollaan Fertinovalla hoidossa ja siellä nuo kaikki inssit on tehty eikä yhtään plussaa. Menkat aina tulleet ajallaan.



On ollut luonnolliseen kiertoon ja sitten on mukana ollut puregon+pregnyl yhdistelmä yhdessä inssissä ja neljässä näistä on ollut luget. Viimeisin inssi oli syyskuussa. Meille on tehty noin monta inssiä, koska lääkäri on uskonut onnistumismahdollisuuksiin. Ollaan vielä selittämättömiä.



Suunnittelukäynti ivf:n on vasta helmikuun alussa, kun mennään julkiselle puolelle. Minkälainen hoito tuo IVM on verrattuna IVF:ään, siis miten eroaa? Siitä en ole juuri kuullutkaan.



Kyllä jaksoin lukea hyvin, on kiva vaihtaa ajatuksia, vaikkakin näin ikävän asian tiimoilta.





Vierailija


... oli aikoinaan jo heikentyneet simpat, joten me odotettiin, että ovistikun mukainen otollinen aika meni ohi ja 2 pv vielä sen jälkeen vasta hommailtiin... ajateltiin, että munasolu on jo " tyrkyllä" ja simpoilla ei ole niin pitkä matka... tämä siis ilmeisesti vastaisi aikalailla inssiä (oli luomu)... Onnea kaikille hoitoihin!



Eemeli





(mun yleinen mainospätkä: 4*ICSI takana, otetaan lahjoituksena vastaan ylijäämälääkkeitä ulkomailla loppuvuodesta olevaan hoitoon: Menopur tai Menogon ja Orgalutran... mailaile:

eemelikaksi@hotmail.com)

Vierailija

Kysinpä lääkäriltä tuota asiaa eikä osannut sanoa varmasti, mutta n. 24-48 h säilyisi hedelmöityskykyisenä. Joku kyseli irrotuspiikistä, mulla irrotuspiikki laitettu aina n. 36 h ennen inseminaatiota.

Vierailija

ja inssi siitä seuraavana päivänä (näin Helsingin väestöliitolla).

Munasolu elää mun tietojen mukaan irtoamisen jälkeen korkeintaan 24 tuntia.

Mulla ovistesti näytti lh-huippua tänä aamuna, ja klo 11.00 otin Pregnyl-piikin. Jos munasolu irtoaa 24-36 tuntia lh-huipun havaitsemisesta, niin mun laskujen mukaan mulla paras aika inssille olisi huomenna päivällä - ja mulla onkin inssi klo 14.40! Eli kaiketi ihan suht optimaalinen aika, tietysti vähän aiemmin aamupäivällä olisi vielä parempi mutta aikoja ei ollut kuin tuo 14.40. Me mennään siis ekaan inssiin, ja tunnelmat on melkoisen jännittyneet. Toiveet on korkeella vaikka kyllähän sen tajuaa että tässä on vaan se 20-25 prosentin mahd. plussata...

Vierailija

Mulle on tehty kolme epäonnistunutta inssiä. Olisin kiinnostunut kuulemaan, että missä vaiheessa teille on irrotuspiikki Pregnyl laitettu? Eli jos se on laitettu liian aikaisin, kun munosolu jo irronnut ennen inssin tekemistä. Meillä taas päinvastainen tilanne, että lääkäri on määrännyt Pregnylin vasta samalle päivälle milloin inssi tehty. Eli itse epäilen meillä syyski epäonnistumisiin sitä, että jos munasolu irtoaa liian myöhään jolloin siittiöt ei ole enää elinkelpoisia.

Vierailija

Kohta tulee 5 vuotta lapsettomuutta, selittämätön siis. Ei yhtään plussaa. Hoitoina meillä on ollu clomit useampi kierto. 3xIUI ja nyt viikko sitten testasin ekasta " rankemmasta" hoidosta (IVM) negaa. Punktiosta saatiin vain 3 solua, mutta ne kaikki jaksoivat kuitenkin hedelmöittyä. Kaksi siirrettiin ja sitä yhtä ei kannattanut pakastaa, sen verran huonolaatuinen oli. Eli pakkasessa ei ole mitään. :( Lääkäri oli sitä mieltä, että seuraava hoito olisi sitten IVF, koska IVM tuotti niin huonon tuloksen solumäärän suhteen.



Mentäis vaikka heti uuteen yritykseen, mutta rahatilanne ei anna periksi tällä hetkellä, ollaan siis yksityisella (VL Hki) hoidossa. Ehkä ensi vuonna sitten.



Tulipas pitkää stooria... :) Toivottavasti jaksoit lukea! :) Missä te olette hoidossa? Koska teijän vika hoito oli? Harmi, että nuin monta inssiä ja kaikki tuloksettomia. :( Mutta ehkäpä teillä se eka ivf tuottaa heti hyvän tuloksen!! :) Peukutukset sinne!! :)

Vierailija

Se voi tietysti olla yksi syy epäonnistumiseen teillä.



Meillä tuskin vaikuttanut, kun ei jaksanut alkiotkaan kiinnittyä. Syy meillä tod.näk. jossain paljon " syvemmällä" , vaikka mitään näkyvää vikaa ei ole löytynytkään.



Tsempit teille!! :)

Vierailija

Eli kyllä se silläkin tavalla on mahdollista. Tuossa kierrossa kyllä varmisteltiin kotona pari päivää ennen inssiä, kun miehen siittöitä on niin paljon, eli en sit tiedä, vaikuttiko se enemmän asiaan kuin varsinainen inssi. Itse raskaus oli kyllä ku, mutta hedelmöittyminen ja kiinnittyminen kuitenkin onnistui.

Vierailija

On todella kiva vaihtaa ajatuksia! :) Toivotaan, että aika menee teillä nopeasti ja pääsette pian sinne IVF hoitoon!! Ja eihän luomuplussan mahdollisuuskaan ole ihan poissuljettu! :)



IVM hoidossa solut punktoidaan raakoina (n. kp10 paikkeilla) ja niiden kasvatukseen ei käytetä mitään hormoneja. Ja IVM:ssä hedelmöitysaika siellä maljalla on vähän pidempi kuin IVF:ssa. Netistä löytyy aika vähän tietoa ko. hoidosta. Me tykästyttiin tähän hoitoon just sen lääkkeettömyyden takia. Mä käyn vähän ylikierroksilla hormonien vaikutuksen takia.. Alkion siirron jälkeen oli kuitenkin käytössä luget+zumenon.



Nyt lopettelen tältä illalta. Hyvää illan jatkoa! Ollaan " kuulolla" . :)

Vierailija

Täällä kans yks jolle selittämättömään tehty 4*IUI ja yks niistä oli sellanen et munasolu oli ehtiny jo puhjeta. Mulla voi ongelma olla kyllä siinä että ku on tehty 8/2004 1/2005, 2/2005 ja 8/2005 niin KAIKKI irtoavat munasolut (siis ne isoimmat) on ollu samalla puolella, eli vasemmalla ja kuiteski mun kivut on aina ihan toisella puolen menkkojen alkaessa. Lääkäri ihmeissään et kuin ne aina samalla puolen on.. vaikka vartavasten tehtiin 2 peräkkäin et jos Vahingossa saatas toiselle puolelle.. mut ei ni ei...



ja SSG:ssä oli ongelmia koska eka luultiin et toinen putki on tukossa mut sitte se alkokin pulpattaan mutta t-o-d-e-l-l-a h-i-t-a-a-s-t-i. en sit tiiä onko vika siinä vai missä. Mutta sen sanon etten koskaan ois voinu kuvitellakkaan odottelevani 3v lapsettomana ja tässä sitä ollaan juuri eilen 3v täyteen tulleena *huokaus* ja tuskinpas tästä sen kummemmax enää muuttuu..



Murtunut Annu

Vierailija

Minulle on tehty 3 inssiä ja kahdessa ekassa laitoin irrotuspiikin 1,5 vuorokautta ennen. Esim. jos inssi on ke aamuna, laitoin irrotuksen ma illalla. Vikassa inssissä laitoin irrotuksen ed. iltana.

Vierailija


No mulle on tehty jo viisi inssiä, joista kolmessa munasolu oli jo irronnut. Lääkärin mukaan siitä ei kauaa ollut, kun nestettä oli niin paljon ja onnistumismahdollisuudet olis ollut hyvät. Millainen hoitohistoria sulla Mirkka on? Ja mikä tilanne tällä hetkellä? Mä olen ivf-jonossa nyt.

Vierailija

Lääkäri sanoi meille, että nimenomaan se on parempi, että siittiöt ovat jo valmiina odottelemassa ennen munasolun irtoamista. Siis ajankohta kaikista otollisin silloin raskautua. Eipä vaan meillä se onnistunut..

Vierailija

Mulle opetettiin, että normaali munasolu säilyy hedelmöityskykyisenä 48h, siittiöt 72h (jopa 102h). Siittiöt tarvitsevat matkalla munanjohtimiin 2-6h aikaa kapasitaatioon eli lopulliseen kypsymiseen, ennenkuin ne ovat täysin hedelmöityskykyisiä. Munasoluun tunkeutumiseen siittiö tarvii päässään olevassa osassa (kutsutaan akrosomiksi) olevaa entsyymiä avukseen. Tunkeutumista auttaa myös siittiön hännän liikkuminen ja ehkä myös munatorven liman entsyymit. Hedelmöityshoidoissa ongelmana on usein alkion kiinnittyminen kohtuun, sillä vain 20-25% hedelmöittyneistä munasoluista kiinnittyy (normaalisti 50%). Tutkijat eivät vielä tiedä tarkkaa syytä tähän, mutta toivottavasti vielä joskus... Eli monen asian täytyy mennä oikein niin keinohedelmöityksessä kuin luomussakin.



Itselläni piti kahdessa epäonnistuneessa inseminaatiossa olla kaikki hyvin. Johtava munarakkula ekassa 22mm ja toisessa 21mm, limakalvo molemmissa 9mm ja muutama tunti toisen IUI:n jälkeen ehkä jopa tunsin ovulaation, mutta eipä vaan silti onnistunut. Nyt olen menossa suunnittelemaan IVF:ta ja toivottavasti päästään itse asiaan jo ensi kuussa.



Kaikille onnistumista todella toivoen!!! Oikku72

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat