Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

En käsitä miksi lapsensa " helposti" saaneet ei joidenkin mielestä osaa arvostaa lapsiaan yhtä paljon, kuin ne jotka ovat

Vierailija

vuosia yrittäneet.Ärsyttää..

Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

Adoptio on kallis, mutta mä säästäisin sinä prosessiaikana rahaa, että olisi varaa olla kotona lapsen 3-vuotispäivään. Lisäksi voi jättää ostamatta Reimatekit, sen sadannet paidat ja pipot.

Vierailija

Itselläni on ollut kova elämä.En ymmärrä tätä keskustelua.Mielestäni elämä pitää aina nähdä kokonaisuutena.Te sanotte ettei helposti lapsensa saaneet arvosta sitä.Minä kysyisinkin et arvostavatko terveet ihmiset omaa terveyttään,vai tuleeko arvostus vasta siinä vaiheesa kun on terveytensä menettänyt?Ei elämässä kannata vertailla kuka on päässyt helpolla ja miten.Mistä me toisten elämästä tiedämme.Jos lapsen on saanut helposti,ei se vielä takaa mitään.Et niillä perheillä olis jotenkin helpompaa.Siellä voi olla sit muita vaikeuksia.Kannattaa aina miettiä ensin mitä sanoo.

Vierailija

Mun mielestä ei sitä lasta saa jalustalle nostaa. Noi liikaa lapsia arvostavat ovat usein niitä pahimpia hemmottelijoita. Olen tullut kaksi kertaa saman tien raskaaksi (kyllä, ensimmäinen oli vahinko) mutta rakastan silti lapsia enemmän kuin mitään, olisin valmis kuolemaan kummankin puolesta. Silti lapset ovat mulle lapsia, eivät mitään palvonnan kohteita.

Vierailija

tuttavapiirissä tää on usein mennyt toisinpäin.

Ne jotka on tulleet suurinpiirtein vahingossa raskaaksi ovatkin sitten aivan onnensa kukkuloilla kun saavat lapsen ja selittävät kaikille kuinka ihanaa vanhemmuus on.

Ja sitten on näitä jotka kaikkien hoitojen jälkeen raskautuvat ja lapsesta tuleekin aivan kauhea taakka.



Vierailija:

Lainaus:


Lapsensa helposti saaneiden joukossa on paljon niitä ihmisiä, jotka eivät loppujen lopuksi olisi sitä lasta halunneetkaan. Eivät vaan ehtineet miettiä asiaa ennen raskaaksi tuloa.



Siinä joukossa taas, jotka ovat pitkään yrittäneet ja mahdollisesti jopa apua tarvinneet on asiaa ehditty punnita ihan toisella tavalla ja lapsi koetaan varmasti myös useammin erityisenä lahjana koska se ei ole tullut tuosta noin vaan sormia napsauttamalla ;).




Vierailija

Myös minä olen tullut ekasta kierrosta raskaaksi, ja hyvä niin. Voin vain kuvitella, millaista on kuukausi kuukauden perään odotella positiivista testiä. Joka päivä huokaisen (edes vähän) myös lapseni terveydestä, miehellä kun on astma, jonka pelkäsin periytyvän.



Ehkäpä ne, joilla on vaikeuksia saada lasta, helposti kuvittelevat, että helposti raskautuneet heille kehuskelevat ja irvailevat omalla onnellaan, vaikka viimeksi mainituilla ei välttämättä ole edes tietoa toisen vaikeuksista, ja siksi laukovat kevytmielisesti ikäviltäkin tuntuvia kommentteja.

Vierailija

että kun lasta odotetaan pitkään ja lapsensaannista tulee pakkomielle, niin ne haaveet ja mielikuvat lapsen kanssa elämisestä eivät vastaa enää todellisuutta. Lyhyemmän aikaa odottaneilla pysyy paremmin realismi matkassa, eivätkä he odota, että lapsi muuttaa elämän täydelliseksi tai muuta vastaavaa. Ja mitä vanhemmuuteen tulee, niin kukaan ei ole valmis äiti tai isä ennen kuin tosiaan on vastuussa lapsesta. Ei siihen auta edes kymmenen vuoden valmistautuminen.



Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


Adoptio on kallis, mutta mä säästäisin sinä prosessiaikana rahaa, että olisi varaa olla kotona lapsen 3-vuotispäivään. Lisäksi voi jättää ostamatta Reimatekit, sen sadannet paidat ja pipot.




Kiitos. Just tätä mieltä minäkin olen ja olenpa paasannutkin siitä vertaisryhmissä... ja sain paskaa niskaani.



t. adomansa kanssa kotona kunnes täyttää 3, pidempäänkin jos mahdollista

Vierailija

Vierailija:

[quote]


tuttavapiirissä tää on usein mennyt toisinpäin.

Ne jotka on tulleet suurinpiirtein vahingossa raskaaksi ovatkin sitten aivan onnensa kukkuloilla kun saavat lapsen ja selittävät kaikille kuinka ihanaa vanhemmuus on.

Ja sitten on näitä jotka kaikkien hoitojen jälkeen raskautuvat ja lapsesta tuleekin aivan kauhea taakka.

[quote]




Esikoiseni sai alkunsa vahingossa, ja jollain tavalla se tekee hänestä minulle aivan erityisellä tavalla merkityksellisen. Tuntuu, että tällä lapsella täytyy olla minun elämässäni jokin erityinen tarkoitus, kun hän valitsi meidät ja päätti tulla vastoin suunnitelmiamme ja ehkäisystä huolimatta " sekoittamaan" koko elämämme. Jopa mietin, kun alettiin suunnitella " pikkukakkosta" , että voisiko suunniteltu ja tieten tahtoen alulle pantu lapsi koskaan tuntua yhtä rakkaalta ja merkittävältä. No, toki kuopustakin rakastan yhtä paljon, mutta eri tavalla.

Vierailija

Olen ollut kaksi kertaa raskaana, molemmat ovat tärpänneet heti 1. kierrosta!!! 1. raskauden loppuraskaus oli kuitenkin vaikea ja lapsi syntyi pienipainoisena, mutta on onneksi täysin terve. Toinen raskaus päättyi keskenmenoon nyt syksyllä.



Kun tulin 1. kerran raskaaksi, tavallaan sitä vaan " haihatteli" , tietenkin iloitsi ja oli onnellinen, mutta ei kyllä osannut yhtään samaistua niihin, joilla on ongelmia raskaaksi tulemisessa/raskaudessa. Loppuraskaus sitten pudotti maan pinnalle, mutta kun toinen raskaus alkoi, olin ikään kuin unohtanut vaikeudet ja taas vaan iloitsin, kun tulin heti raskaaksi ja että kyllä meillä on " helppoa" . Mutta keskenhän se meni. Nyt sitä pitäkäkin lapsen saantia lähes ihmeenä ja väitän, että kyllä sitä elämänarvotkin ovat jollain lailla muuttuneet (kylläkin hyvään suuntaan) ja osaa myös ymmärtää niitä ihmisiä, jotka kärsivät lapsettomuudesta ja kuinka karmeaa se voi olla.



Mutta kaikillahan niitä vaikeuksia elämässä tulee väistämättä. Toisilla niitä on lasten saannin kanssa, toisilla sitten jollain muulla elämänalueella.

Vierailija

Muutamassa vuodessa vain ehtii pohtia lapsiin, vanhemmuuteen yms. liittyviä asioita huomattavasti paljon enemmän kuin muutamassa kuukaudessa.



Jokainenhan tietää, ettei lapsia noin vain hankita jne. Se on klisee jonka jokainen lapsen saanut varmasti sanoo, olipa sitten yrittänyt lasta 2kuukautta tai 10 vuotta. Kyse ei mun mielestä olekaan siitä, etteikö ihmiset tätä tietäisi vaan kyse on enemmänkin tunteesta. Miltä se sitten oikeasti TUNTUU kun lasta ei niin vain saadakaan, ei parissa kuukaudessa todella oivalleta tuota tunneta samalla tavalla kuin mitä on kun elää tuon tunteen kanssa vuosia. Kun siitä kliseestä tuleekin osa elämää. Lapsettomuuden kokeneet varmasti kokevat ja tuntevat tuon tunteen tavalla johon pystyvät vain toiset samassa tilanteessa olevat. Ja totta kai se vaikuttaa vanhemmuuteenkin, ihan niikuin mitkä tahansa muutkin kokemukset eletyn elämän aikana.



Vanhemmiksi voi tulla niin monella tapaa. Ja just nyt minä olen onnellinen siitä millainen matkani tähän pisteeseen elämässäni on ollut. En valitsisi nopeampaakaan reittiä, jos voisin. Lapsettomuus on kuitenkin myös antanut paljon.

Vierailija

että monien hoitojen kautta saaneista ei kukaan varmaan pidä lasta itsestäänselvyytenä. silloin myös on kokenut pelon siitä, mitä elämä olisi jos lapsia ei tulisi lainkaan.



helposti lapsensa saaneissa on toki myös lapsiaan arvostavia, mutta myös niitä jotka sanovat että mitäs ihmeellistä niissä lapsissa nyt on ja ihan hyvin sitä ihminen voi elää onnellisena ilman lapsiakin.



monet lapsettomat tietävät että kaikki ei voisi todellakaan elää onnellista elämää ilman lapsia.

Vierailija

Kaikissa tapauksisssa äiti masentui, lapsi on ollut n.viikon vanhasta yökylissä ym. todella hämmentävää käytöstä sitä lasta niiiiiiin pitkään halunneilta. Onhan näitä tapauksia niissäkin jotka on vähemmän aikaa sitä lasta odotelleet.



Jotenkin vain tuntuu, että tuossa lapsettomuudessa ja sen tuomassa tuskassa on enemmänkin kyse siitä tuskasta minkä ihminen kokee kun huomaa olevansa epätäydellinen. Lapsi voikin sitten olla oikeasti taakka kun huomataan, ettei sen lapsen puute ollutkaan se ydin.



Monesti täälläkin huomaa hirvittävän narsistisia kirjoituksia lapsettomilta. Ja en nyt tarkoitan kaikkia, EN TODELLAKAAN, mutta jotkut ihmiset vain eivät mun sympatiaa saa tässä asiassa.

Vierailija


eli pitkällä hoitorumballa lapsen saaneita, jotka ei tosiaankaan

sitä valmista lasta hirveästi arvosta. On semmosiakin ihmisiä,

joille lapsi on vähän kuin statussymboli ja se on saatava " hinnalla

millä hyvänsa" .



Tunnen kaksi pariskuntaa, jossa molemmat mies ja nainen tosi

urasuuntautuneita. Siinä 35 ikävuoden kieppeillä sitten hoksasivat,

että lapsetkin kuuluu menestyneen ihmisen imagoon. No, sitten kun

lapset oli muutaman vuoden hoitoputken jälkeen maailmassa, niin eipä se arkinen lapsen kanssa oleminen hirveästi kiinnosta.



Kummankin pariskunnan lapsi on ollut alle vuoden ikäisestä 10 tunnin päiviä hoidossa. Tavallisen hoitopäivän lisäksi kummallakin perheellä käytössä usein babysitteri, koska vanhemmilla iltaedustusta ja liikuntaharrastuksia.



Lisäksi tietysti vaativaa työtä tekevät vanhemmat tarvitsevat useamman kerran vuodessa virkityslomia kaupunkimatkojen muodossa. Ja sinne ei tietenkään jaksa lasta ottaa mukaan.



Eli minä kyllä luulen, että ei tässäkään asiassa voi yleistää. Tuttavapiirissä on myös joitain lapsettomuushoitojen kautta lapsen saaneilla, joilla ehti ne kuvitelmat lapsiperheen arjesta kohota niin ruusunpunaisiin sfääreihin, että se todellisuus iski naamalle vielä

kovempaa kuin semmoiselle, joka ei vauva-arjesta ehtinyt hirveästi

mielikuvissaan haaveilla ennen kuin tärppäsi.



Vanhempia on monenlaisia, eikä se hoitojen kautta saavutettu vanhemmuus mitenkään lähtökohtaisesti jalostetumpaa ole kuin ihan

tavis- vanhemmuus.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat