Suuri ikäero, onko aina huono juttu?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Olen aina tahtonut, että lapsilleni tulisi pieni ikäero, koska itselläni ja siskollani on 5v, mikä on mielestäni liikaa. Poikamme on nyt 1,5 vuotta ja on ollut hyvin itkuinen, vaativa, uneton ja hänellä on atopia ja allergioita. On kyllä muuten huipputyyppi:) Mutta pelottaa, että miten ikinä uskallan " tehdä" toisen lapsen, jos on yhtä vaikea tai vielä vaikeampi. Minä ja mieheni opiskellaan vielä pari vuotta, että senkään vuoksi ei toista vauvaa oikein voisi tulla. Ja eikä meidän parisuhdekaan voi mitenkään mielettömän hyvin.



Mutta jotenkin minulle on tullut lähes pakko mielle, että pitäisi saada toinen lapsi piakoin. Tahdon vauvan niin hirmuisesti ja surettaa, että kun pojallamme ei tule pitkään aikaan sisarusta (toivottavasti nyt joskus kuitenkin). Tuntuu vaan niin jotenkin pahalta, kun kaverit saa toisia lapsia, ja itellä menee haaveet ihan ohi. Ja etenkin harmittaa pojan puolesta, että hänellä ei ole suurin piirtein saman ikäistä leikkikaveria. Ja jotenkin vielä ajattelen, että olisi hyvä saada vauvavuodet kerralla pois.

Onko kellään muilla samoja tuntemuksia tai hyviä kokemuksia isosta ikäerosta?

Kommentit (15)

Vierailija

Meillä pojat 2v1kk ja 9kk ikäeroa on siis 1v4kk. Ja aika raskasta tämä on ollut. Pienellä ikäerolla haluttiin ja saatiin, mutta vaikka se kolmas lapsi siintelee aina välillä haaveissa niin se ollaan kyllä päätetty, että kuopuksen ja mahdollisen kolmannen lapsen välille tulee ikäeroa ainakin se 3-4v.

Onhan tässä se hyvä puoli, että pojat touhuavat nyt jo paljon yhdessä ja todennäköisesti reilu vuoden päästä vielä enemmän.

Minulla ja minun siskolla on ikäeroa 4v ja me olemme kyllä nyt todella läheiset. Pienenä minä kyllä häiritsin hänen leikkejään:)

Ja jos parisuhteessa on tällä hetkellä huonompi vaihe niin ei nyt välttämättä kannattaisi siihen samaan syssyyn yrittää toista lasta saada. KYllä se toisen aikakin sitten tulee:)

Vierailija

Meidän lapsilla on ikäeroa 4.v...arki on ollut helppoa kahden kanssa kun tuo pian 5vuotias on jo niin omatoiminen. nyt alkaa jo pikkuhiljaa " leikit" sujumaan. isoveli yrittää kovasti opettaa pikkusiskolle ( 10kk )miten autoilla leikitään =)



nyt olemme ajatelleet että kolmas vauva saisi tulla koska tahansa,sillä haluan palata lähivuosina työelämään takaisin...sitten olisi ne lapsetkin sitten " hankittu " =)

Vierailija

Hei!



Riippuu vähän mitä tarkoitat tässä asiassa " hyvällä" ja " huonolla" . Selvää on se, että sisarusten suhde toiseen on kovin erilainen isolla ja pienellä ikäerolla.



Meillä poika on pian 13-vuotias, tyttö 6-vuotias ja " vauva" 1-vuotias. Esikoinen ei reagoinut mitenkään mustasukkaisesti tytön syntymän jälkeen ja muutenkin tytön vauva-aika meni tosi " helposti" , kun toinen oli jo kuuden, eskarilainen, eikä tarvinnut esim varoa, että olisi mennyt tekemään vauvalle pahaa minun selän takana.

Oikeastaan vasta vime kesänä tuli vastaan lasten suuri ikäero. Kesälomalla pienempään meni vielä täysillä läpi laivalla Muumiesitykset ja Puuhamaat ym, kun taas esikoinen alkaa olla kiinnostunut " teinimeiningistä" . Päätettiinkin, että ensi vuonna yhteinen loma suunnitellaan erilailla mitä tähän saakka.



Kuopuksemme syntyessä tyttömme oli 5-vuotias ja reagoi hyvin voimakkaasti raivoten vauvan tuloon! Tämä yllätti meidät täysin. Tyttö oli jo monta vuotta odottanut pikku sisarusta ja sitten tulikin kotiin sellainen pieni rääpäle, josta ei " ollut mihinkään" , niin kuin tyttö itse sanoi silloin. Ja vielä poika kaiken lisäksi , kun hän oli ajatellut, että pikku sisarus olisi tyttö... Tätä vaihetta kesti puolisen vuotta. Nyt kun pienin on vuoden ikäinen, alkaa isosisko olla oikeasti kiinnostunut veljen kanssa puuhailusta.



Meillä lapset eivät tappele keskenään, miellä lapset (eikä kukaan muukaan) eivät nimittele tai tyhmittele toista ja isommat kohtelevat pienempää lähinnä suojelevasti.

Tuttavaperheissämme, joissa lapsia on tiheämpään tahtiin, tuntuu lasten välillä olevan enemmän kilpailua ja erimielisyyksiä. Voi olla, että on vaan kiinni perheiden tavoista, mene ja tiedä??

Toivon, että meillä lapsille tulisi yhtä ihanat välit toisiinsa mitä itselläni on viisi vuotta vanhempaan siskooni, joka on paras ystäväni isolla Y:llä!

Vierailija

lapista voi auttaa nuoremman hoidossa.



Olen aina tahtonut, että lapsilleni tulisi pieni ikäero, koska itselläni ja siskollani on 5v, mikä on mielestäni liikaa. Poikamme on nyt 1,5 vuotta ja on ollut hyvin itkuinen, vaativa, uneton ja hänellä on atopia ja allergioita. On kyllä muuten huipputyyppi:) Mutta pelottaa, että miten ikinä uskallan " tehdä" toisen lapsen, jos on yhtä vaikea tai vielä vaikeampi.



-kuulostaa inhottavalta, lapsesi on sairas ja ongelmat hänen käyttäytymisessään johtuvat joko hoitamattoman sairauden oireista (ko. sairauksia pystytään nykyään hoitamaan siten, että oireet poistuvat, mikä ei aiemmin ollut mahdollista), sairauden vakavuuden vuoksi kehittyneestä kommunikaatiohäiriöstä tai äidin ilmeisesistä käytösongelmista.



On luonnollista ja järkevää harkita toisen lapsen hankkimista, jos esikoisne sairaus kuluttaa liikaa vanhempien voimia. Tekstistäsi kuitenkin selviää se, että pidät lasta hankalana ja et pyri parhaaseen mahdolliseen hoitoon, mikä saattaisi vähentää huomattavasti ongelmianne.



Minä ja mieheni opiskellaan vielä pari vuotta, että senkään vuoksi ei toista vauvaa oikein voisi tulla. Ja eikä meidän parisuhdekaan voi mitenkään mielettömän hyvin.



-parisuhde ei voi olla kunnossa, jos lähdet leimaaman lasta. Saattaisi olal hyvä, jos hankkisit apua omiin käytösonegelmiisi, joiden taustalla saattaa olla myös dysfasia. Dysfaattinen henkilö saatta tahtomattaa kirjoittaa tökerösti, toista (tässä tapauksessa) lasta loukaten,



Mutta jotenkin minulle on tullut lähes pakko mielle, että pitäisi saada toinen lapsi piakoin. Tahdon vauvan niin hirmuisesti ja surettaa, että kun pojallamme ei tule pitkään aikaan sisarusta



-kun tätä lukee tulee mieleen joko edellä mainittu dysfasia tai sitten tarkoitus teeskennellä jotakuta toista, jonka arvelet lukevan tätä palstaa ja jota haluat loukata.Tekstiin sisältyvät kaikki tavanomaisimmat lapsenhankintafraasit ja lisäksi teksissäsi iljettää tunteita kuvaavien sanojen liiallinen käyttö hieman sivistymättömään tyyliin.



Vierailija

itse en koskaan olisi halunnut pientä ikäeroa. Omat voimat ei riittäisi siihen rumbaan, eikä miehen rahkeet riitä kun tekee niin paljon töitä. Meillä oli myös vaikea ensimmäinen vuosi, lapsi moniallerginen eikä nukkunut " koskaan" . Muistan vaan sumuisia hetkiä miten itkin ja kannoin lasta ensimmäiset pari kuukautta. Kun lapsi oli puolivuotias, alkoi hän nukkua edes muutamia tunteja pätkissä, ja elämä alkoi helpottaa.



Nyt ikää 2v5kk eikä vieläkään ole tippaakaan vauvakuume. Toisaalta ajattelen että max 4v ikäero, mutta lasta ei voi tehdä mielestäni vain järkiperusteella. Tiedän ja tunnen, että en halua missään tapauksessa vielä toista. Olen oikein tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, jossa lapsen kanssa voi jutella asioista, hän nukkuu yönsä ja itse olen töissä, jossa saan aikuista seuraa :-) Kärjistetysti sanottuna siis. En mitenkään voisi kuvitella, että alkaisin sen valvomisrumban ja allergiaselvittelyt ja hiekkalaatikon reunalla kököttämisen taas. Ei vielä. Toivon, että joksu mulle vauvakuume vielä tulee, mutta jos ei tule, niin sitten meille ei tarkoitettu enempää lapsia. Ennen omaa lasta kuvittelin olevani pullantuoksuinen äiti, joka haluaa 3 lasta, mutta toisin kävi. Vaativuus ja se jatkuva vastuuntunto ja huoli oli jotain uskomattoman rankkaa minulle.



Minulla on siskooni 5v ja 10v ikäerot ja 5v ikäerolla me olemme siskoni kanssa todella läheiset. Muistan kyllä että aina lapsinakin leikimme yhdessä. Toki ei hänen ekoina vuosinaan, mutta myöhemmin kun olimme ala-asteella molemmat esim.



Minulla on ystäväpiirissä tapauksia, joiden mielestä on todella ollut haitallista että on näitä 2v ikäeroja. Ovat aikuisinakin usein riidoissa sisaruksiensa kanssa, ja muistavat miten aina riitelivät samoista leluista ja samoista kavereista ja vanhempien huomiosta. Uskon, että enemmän vaikutusta asiaan on lasten luonteilla, kuin ikäerolla.

Vierailija

Voi herranjestas sentään!!! Joo, taitaa tässä itse kullakin olla vähän käytöshäiriöitä... Opiskelen lastensuojelun ammattilaiseksi korkeakoulussa, joten ei nyt ihan hirmuisia käytäshäiriöitä ja dysfasiaa voi olla. Ja lapsemme on mitä ihanin ja rakastetuin tenava, jonka atooppista ihoa ja allrgioita hoidetaan hyvin meillä kotona ja säännöllisin väliajoin lastentautien poliklinikalla käydään kontrollissa, että äläpä kuule ole huolissasi. Lapsemme on temperamenttinen ja vaativa lapsi, (sen ovat myös päiväkodin täditkin huomanneet;) mutta ei kait nuo ominaisuudet nyt kenestäkään sen parempaa tai huonimpaa ihmistä tee, äidille ja isille vain toisinaan aiheuttavat harmaita hiuksia!!!



Tarkoitin lähinnä viestilläni sitä, että kun pojan vauva-aika oli todella vaikeaa. Itselleni tuli synnytyksen jälkisiä komplikaatioita, pojalta epäiltiin milloin mitäkin (sydänvikaa ym. ONNEKSI mitään ei ollut) ja poika oli siis vauvana masukipujen ja ihonsa takia hyvin ärtynyt ja itkuinen sekä uneton, joten raskasta oli niin fyysisesti että psyykkisesti. Joten pelottaa, että jos sama on edesä toisen lapsen kanssa, niin miten sitä uskaltaa tehdä lisää lapsia.



En oikein ymmärrä miksi otit noin ihme asenteen, mutta eipä se mitään.Kivaa syksyä vain kaikille tai oikeastaan talvea, taitaa pitää käydä etsimässä toppahaalarit esiin:)



ja kiitos muille:)

Vierailija

Meillä on vajaa 3-vuotias lapsi ja olen alusta saakka ollut sitä mieltä, että lapsille saa tulla vähän suurempi ikäero (4-5 vuotta). Haluan panostaa täysillä molempien lasten vauva-aikaan ja valitettavasti uskon, että jos olisin hankkinut lapset pienellä ikäerolla, olisi siitä kärsinyt niin esikoinen kuin kuopuskin (oma hyvinvointi ja parisuhdekin). Ja olen kai sen verran mukavuudenhaluinenkin, että mieluummin kasvatan esikoisen vähän isommaksi ja omatoimiseksi ennen vauvaa, kun hoitelisin kahta ihan pientä saman aikaisesti. Lisäksi minusta on mukavaa olla jonkin aikaan työelämässäkin ennen kuin on uuden äitiysloman aika.



En ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt sitä, miksi lapset pitäisi tehdä pienellä ikäerolla. Voihan siitä olla se hyöty, että lapsista tulee läheisempiä tai että on se leikkikaveri kotona. Minulla itselläni on kaksoisveli ja pari vuotta vanhempi isoveli ja siltikään minulla ei ole koskaan ollut leikkikaveria kotona. Olen aina jäänyt ulkopuolelle veljieni leikeistä. Eli ei se väkisin sitä tarkoita, että jos on pieni ikäero, on lapsista toisilleen seuraa...

Vierailija

minulla ja siskollani on 7v ikäero. Koskaan ei meillä leikit sopineet yksiin, eikä oikein sovi vieläkään.. :-/ Olemme siskoni kanssa täysin eriluonteisia.



Nyt itselläni on tyttö 13kk ja masukki ulostautuu maaliskuun puolessa välissä, ikäeroksi tulee näin 1v 5kk. Vauva-ajan koin minäkin raskaana ja tiedän että tuskin tämänkään vauvan kanssa elo tuskin ihan ruusuista on. Mutta se vaihe helpottuu toivottavasti 6kk jälkeen.. Heh, minä ikuinen optimistiko?? :-D Mukavaa itselle olisi tehdä lapset isommalla ekäerolla, mutta meilläkin lähin lapsiperhe asuu 6km päässä. Jos asuisimme kaupungissa missä leikkikavereitakin olisi lähettyvillä, tilanne tietenkin olisi toinen.



Kuten jo edellä joku kirjoitti ei tähän asiaan löydy yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Se on kuitenkin jokaisen perheen oma asia millä ikäerolla jälkikasvunsa tekee. Vai tekeekö ollenkaan.



Vielä, Minttulille, xcsx taisi olla sinulle uusi tuttavuus. Vastaisuudessa ei kannata hänen tekstejään edes lukea saatika uhrata kallista aikaansa niihin vastaamiseen. xcsx tekstit ovat provoilua ja niiden tarkoituksena on vain aiheuttaa pahaa mieltä. Ylläpito on poistanutkin hänen tekstejään palstalta, harmi että antavat hänen silti kirjoittaa näitä... :-(



Mukavaa talvea!



Lila75 ja Sini 13kk

Vierailija

sillä meillä on 3 lasta 1v11kk ikäeroin.

Nyt kyllä huomaa, että ekat kaksi leikkii paljon yhdessä (ja tappelee vielä enemmän), mutta toisaalta esikoinen (4v2kk) on paljon kiinnostuneempi kuopuksesta (4kk) kuin keskimmäinen. Haluaa syliin, leikittää vauvaa, ym. Eli kyllä isommallakin ikäerolla voi leikkikavereiksi tulla ja silloin isommalla lapsella on usein paljon realistisempi kuva siitä, millainen vauva on ja mitä siltä voi odottaa.



Muistan myös jonkun Nylon Beatin Jonnan haastattelun tai vastaavan, jossa hän kertoi että hänellä on 4 vuotta nuorempi sisarus ja että se ikäero oli tosi hyvä, leikkivät todella paljon yhdessä lapsena ja heillä oli aina hauskinta yhdessä. Eli tuskin se ikäero kaikkea tekee, enenmmän ehkä lasten luonne.



Parikin ystävääni, joilla on 1,5v nuorempi sisarus, ovat kertoneet, että heillä ei ollut juuri mitään yhteistä tämän sisaruksen kanssa, koska olivat niin eri luonteisia. Yksikin kaverini sanoi, että eivät koskaan leikkineet yhdessä isompana ja että on viettänyt aina paljon enenmmän aikaa 8 vuotta nuoremman sisaruksensa kanssa. He olivat samanluonteisia.

Vierailija

pikkusiskon kanssa ikäeroa 2v10kk ja isosiskon kanssa 11 v.

Molempien kanssa ollaan läheisiä, nuoremman kanssa oltiin tietysti pienempinä enemmän yhdessä mutta nyt aikuisena isosiskosta on tullut kyllä erittäin läheinen ja tehdäänkin perheidemme kanssa kaikenlaista yhdessä. Pikkusiskon kanssa oli murrosiässä melkeimpä vaikeaa, riideltiin ja tapeltiin oikein kunnolla eikä siedetty toisiamme yhtään. Itse olen ajatellut että olisi ihanaa saada toinen lapsi kun esikoinen aloittelee koulun. Olisin sitten kotona vauvan kanssa häntä odottamassa koulun alkutaipaleelta. Saa nähdä maltetaanko odottaa niin kauaa, esikoinen nyt 1v5kk ja itselläkin mittarissa pian 30...

Vierailija

Poika on reilun vuoden. Järjellä ajateltuna (siis omasta mielestäni) toinen lapsi olis hyvä yrittää saada pian. Kaveriltakin olen kuullut pienen ikäeron hyviä puolia, alkuhan on tietty raskasta. Mutta meilläkin poika on ollut todella vaativa ja itkuinen, on sitä edelleen. Eihän poika luonteestaan eroon pääse. Lisäki vähän allergioita. Itselläni on isoveli, joka on mua 6 vuotta vanhempi ja niin pitkää ikäeroa en tietenkään omilleni toivoisi. Mutta jotenkin vaikea ajatella toisaalta tähän toista lasta, toisaalta taas haluais kovastikin. Mutta kun se parisuhde ei todellakaan tällaisen vauvavuoden jälkeen ole ihan parhaassa iskussa sekään...

Vierailija

Älä välitä tuosta xcsx:n kirjoituksesta! Kirjoittaa aina tuommoisia outoja ja epäystävällisiä, ja asiattomiakin vastauksia kaikille.

Jätä omaan arvoonsa moiset vastaukset.





Isosta ikäerosta meillä on kokemusta, sillä esikoisella ja keskimmäisellä on ikäeroa huimat 12 v.

Esikoinen on ex-suhteestani, ja se kertoo paljon tuosta ikäeron suuruudesta.



Tyttäreni kaipasi vuosikaudet pikkusiskoa tai veljeä, mutta hänen toiveestaan huolimatta joutui odottamaan tuota hetkeä pitkään.

Kun vihdoin kuuli, että vauva on tulossa, oli tosi iloinen :)

Syntyi pikkuveli, ja ikäeroa tuli siis melko tarkalleen 12 v.

Turhan iso ikäero, mutta toisekseen tyttö osasi tosi hyvin ottaa veljensä vastaan, ja ymmärsi, että pikkuveli tarvitsee paljon äitiä ja isiä alkuun.

Kovasti on aina tykännyt veljestään, ja isosta ikäerosta huolimatta ovat tavallansa tosi tärkeitä ja läheisiä toisilleen.

Eivät tietty leiki keskenään, mutta isosisko tykkää kovasti leikittää ja hoivata pikkuista veljeään.

Tyttö on nyt 15 v, ja poika 3 v 3 kk.



Sittemmin perheeseemme syntyi 1 v 7 kk ikäerolla keskimmäiseen toinenkin poika, joka on nyt 1 v 8 kk.

Pojat leikkivät mukavasti keskenään, mutta toki riitelevätkin leluista, huomiosta jne.

Tämä ikäero oli mielestäni kiva lapsille, onhan heistä seuraa toinen toisilleen, mutta tietyillä tavoin ollut " konstikkaampikin" , kun eihän 1 v 7 kk ikäinen vielä tajua sitä, että vauva kaipaa äidin syliä, ja halusi yhtälailla huomiota ja hellyyttä kuin vauvakin.

Onneksi sylittelijöitä on riittänyt, ja nyt yritellään jo neljättä lasta perheeseemme :)

2,5 v tulisi ikäeroa vähintään tuohon nykyiseen kuopukseen, mutta katsotaan nyt, kauanko tärppiä pitää odotella ;)



Kaikissa ikäeroissa on varmasti puolensa, hyvät ja huonot yhtälailla.

Ei siis voi ihan " yksioikoisesti" sanoa mikä on hyvä ja mikä huono, ja jollekulle joku on parempi kuin toiselle.



Kaikkea hyvää elämäänne ja vauvapohdintoihinne! :)

Vierailija

Mulla ja veljellä on ikäeroa 4 vuotta ja vielä nytkin pitkälle yli 30-kymppisinä ollaan läheisiä! Ja mulla ja siskolla on ikäeroa 13 vuotta! ja mekin ollaan tosi läheisiä, voisin kai kutsua häntä parhaaksi ystäväkseni. Mutta tuossa kai vaikuttaa se, että sitä ikäeroa on tosiaan jo niin paljon... Muuten en kyllä osaa nyt neuvoa, ideaalista kai olisi jos sitä ikäeroa olisi 2-4 vuotta, mutta tiedän tosiaan monia, joilla ikäeroa on paljon enemmän ja silti ollaan läheisiä...



--------

xcsx: mä en nyt sano tätä yhtään pahalla, mutta oletko tosissasi tai jos olet, oletko ihan järjissäsi? Miksi joka kerta, kun joku kysyy yhtään mitään mistään asiasta, löydät taustalta sairauksia ja tauteja ja ties mitä?

Vierailija

Ja molempien kanssa olen läheinen! Toki 2 v:n ikäerolla

oleva sisareni on ollut lapsuudessa enemmän leikkikaveri

minulle, mutta näin aikuisiässä oikeastaan 9 v:n ikäerolla

oleva siskoni on tullut erityisen läheiseksi ja tarpeelliseksi.



Hän mm. on asunut meillä aika ajoin sekä toiminut meidän

lapsiemme lastenvahtina jne. Sen sijaan taas 2 v:n ikäerolla oleva

siskoni asui vuosikausia ulkomailla, ja näimme todella

harvoin, emmekä muutenkaan olleet niin paljoa yhteyksissä.



Toki luonteet vaikuttavat paljon sisarussuhteen kehityksessä.

Samoin elämäntilanteet vaikuttavat. Ja sukupuoli! Murrosiässä

pienellä ikäerolla syntyneet poika ja tyttö eivät ehkä ole

kovinkaan mielellään tekemisessä (tosin tässäkään ei voi

yleistää).



Minusta siis suuri ikäero ei ole ollenkaan huono juttu.

Sisarus on aina tärkeä, oli sitten ikäeroa vuosi tai kymmenen

vuotta.



Meidän lapset ovat syntyneet reilusti alle 2 vuoden, mutta

pikkukolmosta suunnittelemme sitten vasta " iltatähtenä" .

Minusta tämä ratkaisu on hyvä meidän elämäntilanteessamme.

Vierailija

Ajattelin aikaisemmin, että toinen lapsi saa tulla heti kun on tullakseen. No ei ole vieläkään tullut/tulossa (esikoinen 2v) ja nyt pikemmin ajattelen, että ihan hyvä. Valtaosalla äititutuista, joilla on suurinpiirtein esikoisen ikäinen eka lapsi, on nyt myös toinen tai vähintään pian syntymässä. Aika suurella osalla näistä alku kahden kanssa ei ole ollut ruusuinen, vaan pikemminkin kaaottinen. Ja jos äiti uupuu täysin, miten hän pystyy vastaamaan vauvan viesteihin tai huomioimaan esikoista. Tietysti paljon riippuu myös kumppanin tuesta, mutta pikkulapsiaika on aikamoinen rasite myös parisuhteelle.



Olenkin itse kallistunut siihen, että etenkin jos esikoinen on alle 2v toisen syntyessä, jää tämä helposti " jalkoihin" eli ei ehdi saada tarpeeksi syliä/huomiota. Tästä johtunee myös sisaruskateus ja kilpailu. Joten suosittelen malttia lapsenhankinnassa, vähän suurempi ikäero onkin ehkä eduksi kaikille. Ihmisillä vaan tuntuu olevan ihmeellinen kiire kaikkeen. Ehkäpä kuitenkin olisi kaikkein tärkeintä antaa aikaa kullekin lapselle vuorollaan, ja eniten juuri vauvavuonna.



Ps. Mulla on siskoni kanssa ikäeroa 10v ja ollaan nykyisin parhaat ystävät.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat