Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Vauva-arki yllätti...

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Onkohan muita sellaisia joita vauva arki on totaalisesti yllättänyt,enpä olisi koskaan uskonut olevani näin väsynyt ja ehkä hieman masentunut vauvan kanssa oloon joka on niin vaativainen ja itkuinenkin toisinaaan eikä saa yöllä nukuttua..Tiedän toki että tälläistä se vauvan kanssa on,mutta en olisi uskonut että se sitten vaikuttaa joka asiaan.ei oikein huvita lähteä mihinkään eikä ole ystäviä.Tytön (4kk)ollaa vaan kotosalla kahdestaan ja odotetaan miestä töistä kotiin..

olisi niin kiva jos olisi kohtalotoveri jonka kanssa jakaa iloja ja suruja ja vauva -arkea..mutta ei täällä meillä päin taida olla.KAikki vaan tuntuu puhuvan kuinka ihanaa ja ruusuista se vauvan kanssa on olla..olisi kiva tutustua samoin tuntevaan kuin minä :)Onko teitä?Itse asustan Joensuussa..Ja vaunulenkitkin päivisin toisi vaihtelua ja saisi itsensä täältä kotoa ulos ;)

Kommentit (10)

Vierailija

Myös meidän vauva oli vaativa lapsi ensimmäisten kuukausien aikana. Väsyttävää oli muun muassa se, että hän nukahti vain kantelemalla ja hyssyttelemällä sylissä. Liikkumisen harjoittelun alkuvaiheessa hän kääntyi lattialla mahalleen, mutta ei jaksanut olla siinä kauaa. Näin hänet piti kääntää selälleen monta kertaa päivässä.



Meillä tämä vaihe helpotti noin viiden kuukauden iässä, kun lapsemme alkoi voimistua. Hän jaksoi touhuta lattialla pitempiä aikoja ja koko ajan ei tarvinnut olla kääntämässä takaisin selälle. Hän käytännössä myös touhuissaan väsytti itse itsensä ja saimmekin aina lopulta viedä väsyneen lapsen sänkyyn, johon hän nukahti melkein samantien.



Omaan jaksamiseeni vaikutti myös syksyllä alkaneet kerhot. Omalla paikkakunnallani ainakin seurakunta järjestää äiti-lapsi kerhoja eri asuinalueilla. Olemmekin käyneet kerhossa viikottain. Siellä tapaa muita äitejä ja voi keskustella kaikenlaisista asioista. Olen myös huomannut, että kerhoissa käy äitejä, jotka kaipaavat uusia sosiaalisia verkostoja. Näin hyvässä tapauksessa kerhoista voi saada jopa ystäviä. Kerho myös rytmittää viikkoja mukavasti. Suosittelen tutustumaan, koska ei siinä ainakaan menetä mitään.



Vierailija

Vauva-arki varmasti yllättää yhden jos toisen uuden äidin! Minut se ainakin yllätti aivan täysin, olin nuori kun eka lapsemme syntyi eli omia äitikavereita ei ollut, asuimme ulkomailla eikä sillon ollut edes tällaisia nettipalstoja joten kuvittelin pitkään että minussa on jotakin vikaa ettei minua ole äidiksi tehty jne.



Tottakai väsymys tuli ihan shokkina (vaikka en todellakaan ollut olettanut että vauva nukkuisi yöt putkeen jne), samoin vauvan jatkuva itku, imetyksen vaikeus, kaikki mahdollinen.



Suurin shokki oli kuitenkin omat tunteet! Niitä en olisi voinut aavistaa. Jotenkin en tiennyt minussa olevan sellaisia tunteita joita vauva aiheutti (siis myös niitä positiivisia). Jotenkin se kamala vastuu joka alkoi sinä hetkenä kun tultiin sairaalasta kotiin oli myös alussa aika ahdistavaa. Kuuluin niihin jotka ajattelivat että vauva ei muuta meidän perheen arkea vaan hupskeikkaa, vaikka lasten kanssa paljon tehdäänkin niin kyllä sielunelämä on muuttunut aivan totaalisesti ja tuntuu välillä että on vaikea puhua niiden kanssa joilla ei ole lapsia.



Heh, nykyään mua vaan naurattaa kun kaverit selittää olevansa ihan poikki rankan biletysillan jälkeen. Mäkin olen välillä poikki rankan 6 " lapsibiletysvuoden jäljiltä ;-) Vaan päivääkään en vaihtaisi. Tai no ehkä pari...

Vierailija

Kyllä minutkin arki yllätti. Asun eri paikkakunnalla kuin ystäväni, joten en tapaa heitä enää usein. Minä myös odottelen vaan, että mies tulisi kotiin töistä, että saisi jonkun aikuisen kanssa jutella. Eniten minua kyllä yllätti se, että minulle tämä " masennus" iski vasta, kun tyttö oli jo n. 4kk vanha. Siihen asti kaikki olikin (muistaakseni) ihan ruusuista. Jaksoin vielä noita unettomia öitä silloin paremmin. Meillä alkoi tuolloin neidin ollessa 4kk kamala yöährääminen ja sitä on jatkunut ihan lähipäiviin asti. Välissä oli jakso, jolloin neiti nukkui tosi hyvin öitänsä, heräsi vain kerran syömään. Eli totuin jo ajatukseen, että elämä vauvan kanssa helpottaa pikku hiljaa...Tyttö nyt siis 6,5kk. Nyt on tyttö nukkunut kolme yötä heräämättä, toivottavasti jatkuu näin.



Eniten itse kaipaan keskustelukumppania, aikuisen ihmisen seuraa. Ihanaa päästä välillä neuvolaan puhumaan! Minulla ainakin arki tuntuu ihan ennalta-arvattavalta, jokainen päivä tuntuu samanlaiselta. Teen joka päivä vaunulenkin koiran kanssa, vauvan kanssa seurustelut, syöttämiset, päiväunet.... Sellaistahan se on, mutta silti olin yllättynyt siitä miten suuret mittasuhteet se voi omassa päässä saada. Joskus siis tuntuu, että ei vaan jaksaisi. Mutta kun se oma vauva katsoo sinua ja hymyilee... Se on jotain niin ihanaa, että taas saa voimia hurjasti.



Jos haluat, voit laittaa meiliä. ( saija.m@luukku.com )



-Saibu-

Vierailija

Moikka!Musta tuntuu melko lailla samalta, kun susta. Meidän vaaveli on 4,5 kk vanha. Päivisin ei ole juurikaan hyvällä tuulella ja yöt menee jatkuvasti heräillessä. Ennen olin tosi sosiaalinen tyyppi, mut nyt kun tää väsymys on kamalimmillaan ei tosiaan jaksaa kauheesti mihinkään lähtee. Ja silloin harvoin ku johonkin lähdetään, niin hirveen huudon kans tullaan pois. Kohokohta tosiaan on kun mies tulee kotiin...Lisäks meijän poju nukkuu tosi huonosti päivisinkin et oma aika on tosiaan kortilla...Jaksamisia sulle, sitä tässä tarvitaan :)

Vierailija

Juttele asiasta neuvolassa. Sieltä osaavat varmasti auttaa. Ja yritä saada itsesi joka päivä vauvan kanssa ulos, käy vaikka kaupungilla kattelemassa näyteikkunoita (jos ei ole liian pitkä matka) tai jossain puistossa. Se auttaa, kun raahaa itsensä vaikka väkisin ulos.

Ja tuossa vaiheessa se ihan pikkuvauvaikä alkaa olla jo ohi ja sitten helpottaa. Tieto ei ehkä vielä auta, mutta usko vain, muutaman viikon sisällä vauvan itkuisuus vähenee. Yleensähän ne kolme-neljä ekaa kuukautta ovat pahimmat. Sitten pääset oikeasti nauttimaan vauva-arjesta, kun vauvakin jo rupeaa touhuilemaan enemmän.

Tsemppiä ja voimia sinulle!

Vierailija

mutta helpotti myöhemmin. Lohdutukseksi voisin sulle nostaa ton mun alottaman ketjun, joka käsitteli ihan samaa asiaa. Että eiköhän se kohtsiltään ala helpottaa - vaikka elämään kuuluu tietty määrä ahdistusta ja potutusta, niitä vaikeita päiviä tulee toki vielä kymmenkuisenkin kanssa. Ja sua ei tietenkään MIKÄÄN ärsytä niin paljon kuin se " kyllä se siitä sitten" -latteus, eikö vain? Mua ainaki n otti se päähän.



Mutta lue nyt tuo ketju, siinä on monta valoisaakin ajatusta.



Voimaa!

Uusimmat

Suosituimmat