Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Muille kertominen ja saamasi vastaanotto...

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Hankala oli tota otsikkoo laittaa, mutta sitä haen takaa, että kun ootte kertonu muille lapsettomuustutkimuksiin ja/tai -hoitohin menosta, niin millasia vastaanottoja ootte saanu??



Mulle on nyt käyny niin, että kun oon kertonu et me ollaan menossa viikon päästä tutkimuksiin, ni monet on sanonu, että " lapsettomuus on niin yleistä nykyään!!" jne. Eli ei siis mikään huono vastaanotto, mutta sit lopulta jää sellanen olo, että no nyt kun se on niin yleistä kerta, ni sen ei pitäis tuntuu missään tai että se on ihan normaalia. Vaikka ittestä tuntuu ihan muulta!



Ei siinä oikeen viitti sitten alkaa kertoo, että kuin masentunu olo tai surkee fiilis on jo pelkästään siitä, että ei saa omin avuin lasta ja joutuu sen takii lähtee " ronkittavaks" .



Onks muilla vastaavasta kokemuksia?

Kommentit (7)

Vierailija

Nimittäin sillä, että mun ympärillä on ihmisiä jotka ei oo ihmetelleet tai kyselleet syitä hoitoonlähtöön (siis että kummassa vika). Kaikki joille oon asiasta kertonu, ovat kannustaneet täysillä heti alkumetreiltä. Tosin esim. omasta perheestä isä ja veli eivät tiedä mitä oon läpikäymässä ja sanoinki äitille, että kerron sitte ku testi näyttää mitä näyttää. Tää kaikki oottaminen (piinailu) on sen verran raskasta henkisesti etten halua kaikkien osalle tätä. Mielummin yllätän sitte osan iloisilla uutisilla tulevasta pienokaisesta, jos se on sitte tullakseen.

Vierailija

Kun mainitsin ensimmäistä kertaa asiasta, hän kannusti kovasti ja molemmat uskoimme, että kyllä se luomu sieltä tulee. Nyt kun ollaan siinä vaiheessa, että alkuvuodesta aloitellaan IVF-hoitoja, niin on hieman rasittavaa, kun tuo ystävä edelleen " muistuttaa" luomumahdollisuudesta. Toisaalta lapsettomuutemme syy on sellainen, että luomuplussa voisi olla mahdollinen, mutta kun hoidoissa ollaan jo tässä vaiheessa, niin eipä sitä kehtaa koko ajan sitä luomua miettiä ja stressata ja masentua joka kuukausi. Ajatukset ovat siellä hoidoissa jo.

Vaikka olemme molemmat huumorintajuisia, niin tästä asiasta en kyllä pysty leikkiä laskemaan. Maanantaina meillä oli aika lapsettomuuspolille. Sunnuntaina olin käymässä ystäväni luona ( jolla siis kaksi villiä lasta) ja hän totesi lasten melskatessa, että oletko varma, että haluat mennä sinne lääkärille? Ja nauroi perään, heh heh, oliko huono vitsi... Eipä auttanut kun väkisin hymyillä. Kerran hän on myös tokaissut lastensa villinä hetkenä että ihmettelen, kuka lapsia tekee vapaa-ehtoisesti...

Sanoinkin miehelleni, että ihminen, jonka lapset ovat saaneet alkunsa parissa kuukaudessa, ei voi läheskään ymmärtää meitä lapsettomia.

Von loukata jotakuta, mutta vannon, että näin on. Voi sanoa ymmärtävänsä, mutta sitä ei pysty käsittämään, miltä tuntuu, kun ikioman vauvan saaminen on niin vaikeaa. Kun sitä ei saa aikaiseksi omin avuin. Miltä tosiaan tuntuu mennä ronkittavaksi ja selvittämään intiimielämäänsä tuikituntemattomille? Kun toisilta se saattaa käydä yhdessä yössä.



No niin... Aamu alkoi niin iloisilla mielin. Tänne se taas ropisi.

Mutta sitähän se on. Aurinkoista viikonloppua kaikille =)

Myöhästyn kohta muuten töistäkin... =)

Vierailija

Monille on vaikea suhtautua asiaan, jos itsellä ei ole kokemusta. Ja tottahan se on, että se on yleistä, mutta niin on nälänhätäkin, eikä siitä kärsivää varmaan lohduttaisi vaikka niin sanottaisiin... no, ehkä tuo on liian räikeä vertaus, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan.



Me olemme kertoneet hoidoista melko avoimesti, ja lohduttavia vastaanottoja on yleensä tullut vasta vähän ajan päästä. Monet menevät hiukan lukkoon asiasta kuullessaan eivätkä tiedä, miten pitäisi suhtautua. Mutta ajan myötä myös myötätunto pääsee esille ja niitä " oikeita" sanojakin alkaa löytyä.



Itselläkin on joskus sellainen olo, ettei viitsi toisille vuodattaa, miltä nyt tuntui, kun kaksi lääkäriä ja kolme hoitajaa seurasi ja ronkki meikäläistä... Mutta silloin, kun olo on ollut pahimmillaan, olen itsekkäästi vain ajatellut omaa napaani ja vuodattanut asiaa kaikille, jotka vain ovat jaksaneet kuunnella. Välittämättä siitä, mitä toinen on sanonut.



Ja ehkä kun jatkossa kerrot, mitä tutkimuksissa selviää, osaavat ystäväsi jutella enemmän. Vaikka minusta tosiaan on ollut tärkeintä se, että ovat jaksaneet kuunnella eikä se mitä osaavat sanoa. Kyllä he sinusta välittävät, usko pois! Anna vain uusi mahdollisuus lohduttaa.



Ja muista, että täällä aina on joku, joka ymmärtää ja koittaa ainakin löytää niitä oikeita sanoja. Tsemppiä tutkimuksiin!

Vierailija

Minä olen puhunut lähimmille ihmisille siitä, että on vaikeuksia saada lasta ja tietävät meidän saavan hoitoja. Meillä siis tietää minun äiti, pikkusiskot, kaksi parasta ystävääni, miehen äiti (liekö hän kertonut miehen isälle ja pikkusiskolle) ja lähimmät työkaverit. Pitkään pohdin kertoako töissä, kun olen vielä määräaikaisena, mutta toisaalta se oli tavallaan pakko, koska lääkärikäynnit vaikuttavat niin paljon työntekoon. Erityisesti työkavereiden suhtautumisen suhteen yllätyin positiivisesti: he ovat nurisematta vaihtaneet työvuoroja, jotta pääsen lääkäriin ja tänäänkin toinen heistä kysyi, miten eilinen meni kun tiesivät, että mulle tehdään hoito. Anpin suhtautuminen myös suoraan sanoen pelotti, koska kerran kun telkkarissa oli juttua hedelmöityshoidoista hän oli sitä mieltä, että " tuleeko tuolla keinoin normaaleja lapsia lainkaan" ja " minä en kyllä kaiken maailman hormooneilla itseäni myrkyttäisi!" . Kun kerroin, että vauvaa on kovasti toivottu ja yritetty ja että minussa on vikaa jonka takia vauvaa ei tule, niin hän suhtautui asiaan tyynesti ja sillä periaatteella, että me mieheni kanssa päätetään mitä tehdä asian suhteen.



Mutta ei sitä lapsettomuutta tee kyllä mieli ihan kaikille huudella. Tähän asti olen onnistunut kertomaan asiasta sellaisille ihmisille, jotka ovat osoittautuneet hyvinkin suureksi tueksi. Se on vähän ollut rasitteeksi, että ihmiset ovat tietoisia, miten paljon ja kauan olen lapsia halunnut, joten voi olla että kohta alkaa tulla niitä töksäytyksiä. Ja olen jo huomannut itsestäni, että karsastan nykyisin kaikkia sukukekkereitä ja jos tulee puhetta vauvoista niin yritän kääntää keskustelun johonkin muuhun suuntaan. Onneksi on tosiaan tätä vertaistukea täällä netissä ja rakastavia ihmisiä ympärillä joista saa voimaa kun maailma murjoo tai on taas saanut ottaa vastaan jonkun raskausuutisen tai nähnyt liikaa mahoja ;)

Vierailija

eikä miehenikään. Hänelle myös kova paikka, koska " vika" hänessä. Kahdelle ystävälleni olen puhunut ja töissä terkalle. Mies parille ystävälleen maininnut jotakin. Ehkä sit joskus puhutaan sukulaisille. Äidilleni taatusti kova pommi. Mieheni vanhemmille ei ehkä puhuta koskaan, mies ei ole heidän kanssaan niin läheinen. Nyt kun miehelläni on juuri leikattu umpisuoli ja on angiinaa ja korvatulehdusta, niin isältä kommentti: miten sinustakii on tollanen ressukka tullu...? Sen mielestä umpisuoli on itseaiheutettu.

Itsellä työkaverit kovasti kyselee perheenlisäyksestä, kun rakennamme omakotitaloa. Myös siskontyttö/kummityttö kuuluu isona osana elämäämme.

En ole edes myöntänyt olevani vauvakuumeessa, koska alusta asti päätin etten halua ihmisten tuijottavan minua kuukaudesta toiseen ihmetellen miksei mahani kasva. (Olen kaiken lisäksi todella hoikka)

Noh, tulipas taas tekstiä ja hieman asian vierestäkin...

Vierailija

Nyt on tutkimuksissa käyty ja ens kierrosta alkaa clomit (PCOS). simppa tuloksia vielä odotellaan. Tänään kerroin tutkimustuloksista äitelle, kummitädille ja yhdelle ystävälle + töissä työkaverille... vastaanotto oli kyllä tosi hyvä! Tippalinssissä luin maileja (muilta paitsi työkaverilta) ja pala kurkussa koitin lukea niitä miehelleni... Ihana huomata, että ympärillä on välittäviä ihmisiä...

Tänään ollaan menossa anoppilaan käymään... saa nähdä mitä se sanoo kun asiasta kerron. =S



T.ap

Uusimmat

Suosituimmat