Onko kukaan muu koskaan ihan oikeasti niin väsynyt, että on harkinnut

Vierailija

lähtevänsä joksikin aikaa ja jättävänsä lapsen/lapset isälle (ei siis pysyvästi)? Tarkoitan lähinnä henkistä väsymystä.



Itselläni tuntuu että seinät kaatuu päälle. Kodin ja lapsen hoito on kokonaan mun vastuulla. Mies oli ihana isä ensimmäiset 6 kk, sen jälkeen tuntuu että jonkinlainen " kriisi" on iskenyt. Valittaa, ettei hällä ole ollenkaan omaa aikaa koskaan, vaan aina on joko töissä (mieluinen työ!) tai kotona hoitaa lasta. Asia ei kuitenkaan ole näin.



Miehellä on säännöllisiä harrastuksia (mm. sulkapallo) ja työkavereiden kanssa viettää joskus aikaa, on yhteisiä saunailtoja jne. Lähellä asuvan kaverinsa luona käy aina silloin tällöin, käyvät kaljalla tms.



Iltaisin kotona mies saattaa kyllä syöttää vuoden ikäisen tyttömme, vaihtaa joskus vaipan jne. Tiedän että siitäkin pitäisi olla onnellinen, mutta se varsinainen päävastuu on koko ajan minulla. En voi olettaa, että mies vahtii lapsen, vaikka olisi lapsen kanssa samassa huoneessa. Jos pyydän miestä hoitamaan lapsen, mies kiikuttaa tytön luokseni heti jos se ei viihdy tai ei meinaa pysyä yhdessä huoneessa. Mies siis hoitaa lasta ehkä 1/2 - 1 tuntia päivässä, 3-5 lyhyessä pätkässä. Esim. sen aikaa että saan rauhassa käydä suihkussa. Tai sen aikaa, että saan rauhassa laittaa ruokaa. Yleensä kuitenkin yritän tehdä kotityöt samalla kun vahdin lasta.



Olen sairaan väsynyt siihen, ettei minulla ole hetkeäkään omaa aikaa. Ei hetken hetkeä, jolloin saisi olla rauhassa ilman vaatimuksia. Ei edes puolta tuntia illassa, että saisin tehdä jotain omaa. Lenkille en pääse, jumppaan en pääse. Kavereita ei ole tällä paikkakunnalla, äitituttuja kyllä, joiden kanssa käymme puistossa ja ulkoilemassa PÄIVÄLLÄ, koska kaikki muut tuntuvat tahtovan viettää illat kotona miehensä kanssa tai harrastuksissaan. En saa koskaan ketään lähtemään kanssani elokuviin, kahville tms. illalla, vaan aina päivällä! Ja päivällä luonnollisesti en ikinä, koskaan, milloinkaan saa lapsenvahtia. MLL:n palveluihin ei ole varaa, sillä meillä on iso asuntolaina ja autolaina, elämme tosi tiukasti. Mummot ja kummit asuvat yli 400 km päässä.



Aikuiskontakteja (äitituttuja) minulla jo onneksi on, joten yksinäisyys ei vaivaa enää. Lähinnä ahdistaa, kun kaikki pitää kotona tehdä yksin, eikä kukaan koskaan ota vastuuta lapsestani edes hetkeksi, niin että pääsisin lääkäriin rauhassa. Päivystykseenkin piti lähteä lapsen kanssa jonottamaan, kun mies ei viitsinyt tulla kotiin kesken sulkapallovuoron.



Joskus tuntuu, että yksinhuoltajanakin olisi helpompaa. Varmaan saisi jostain apua paremmin kuin nyt. Vaikka en tiedä huoltaisiko isä erossa ollessaankaan lasta, ottaisiko koskaan luokseen, kun ei kotonakaan halua lasta hetkeäkään hoitaa.



Ja mikä älyttömintä, mies toivoi lasta yhtä paljon kuin minäkin, ja hoiti ensimmäiset 6 kk lasta todella paljon. Tuuditteli, leikitti, kylvetti jne. Täysin oma-aloitteisesti, ja pystyin luottaa että miehen ja vauvan yhdessä olo onnistuu ja toimii. Silloin sain omaa aikaa, nyt en. Tuntuu kuin mies olisi kyllästynyt tähän arkeen, siihen mitä tämä sitten todellisuudessa onkin. Itse en ole väsynyt, enkä koe että minun nalkutukseni tai käytökseni on saanut miehen käyttäytymään noin. En ollut tippaakaan väsynyt tähän arkeen, ennen kuin mies päätti, ettei halua siihen enää osallistua.



Mä en jaksa! Mitä tässä oikein pitäisi tehdä?! Turha tulla sanomaan, että yksinhuoltajatkin jaksaa monen lapsen kanssa. Yh:t saa laittaa edes joskus lapset isälle viikonlopuksi tai arki-illaksi, ja jos ei, niin apua tulee sitten muulta suunnalta varmaan lähes jokaisen yh:n tilanteessa. Raskastahan se sekin varmasti on, mutta raskasta se on tämäkin!



Jaksaakohan kukaan lukea ja kommentoida, kun ei täällä av:lla oikein arvosteta pitkiä purkauksia... :P

Kommentit (7)

Vierailija

Muttä mitä tekee perheen äiti eli minä? Suoraan laittamaan ruokaa, lapsella on jo nälkä. Sitten syönnin jälkeen koneet pyörimään ja siivoamaan, kaupassa käymään jne. Ja molemmat siis olemme päivätyössä.

Tämä on a.p. sinullakin edessä, jos et nyt puutu tapahtumien kulkuun.

Vierailija

...heti kun hän tulee töistä! EI natinaa, valitusta tai asioiden tekemistä vaan hetki aikaa hengähtää! Vasta sitten kaikki muu! Toimii!!

Vierailija

Tuo mitä kirjoitit, on varmasti todellisuus hyvin monessa perheessä. Kun se arki lapsen kanssa alkaa väsyttämään, ei ole kummallakaan vanhemmalla helppoa. Teidän pitäisi pystyä puhumaan asiasta ja tekemään kompromissejä. Kyllä sun pitäisi myös päästä lähtemään yksin kodin ulkopuolelle, harrastamaan, edes kerran viikossa! Olet siihen täysin oikeutettu! Ja miehesi pitäisi se ymmärtää.

Meillä on monesti samanlaista. Mies valittaa ettei hänellä ole omaa aikaa ja että kun hän tulee väsyneestä töistä " joutuu" heti hoitamaan lastaan.. Niin, OMAA lastaan. Olemme asiasta puhuneet ja nyt jo parempi tilanne. Mies ymmärtää, että mä olen KOKO päivän lapsen kanssa ja tarvitsen irtiottoa siihen, muuten pimahdan (kirjaimellisesti!) ja että hän on koko päivän töissä ja kun tulee kotiin, täällä odottaa hänen perheensä, hänen lapsensa, joka haluaa myös olla isänsä kanssa. Miehelläni ei ole harrastuksia. Olen kyllä patistanut häntä siihen, mutta ei... ei saa aikaiseksi. Eli yrittäkään olla tasapuolisia kumpaistakin kohtaan. Ymmärrä miestäsi ja yritä saada hänet ymmärtämään myös sinua. Lapsi on teidän yhteinen ja teillä molemmilla on siitä vastuu. Jaksamisia :)

Vierailija

Hän on huomannut, että sinä hoidat lapsen jos hän ei viitsi, joten mitäs sitä sitten turhaan stressaamaan. Jos mielit sitä omaa aikaa saada, sitä täytyy ottaa. Ilmoitat miehelle, että olet ajatellut aloittaa oman harrastuksen kerran viikossa, esim. joku jumppa, joka pidetään aina tiettyyn aikaan ja johon olet jo muka maksanut maksun. Ilmoitat asiallisesti etukäteen, milloin toivot miehesi katsovan lasta sen pari tuntia. Perusteluna käy hyvin miehen sulkapallo, sinäkin tarvitset vastaavan henkireiän.

Vierailija

Mutta mieheni onneksi ottaa vastuun lapsista tasapuolisesti. Yhdessä vaiheessa miehellä oli vain hurjan pitkiä työpäiviä ja kovaa stressiä niin että itse hukuin lastenhoitovaatimusten alle ja olin lähellä ottaa puhelimen kouraan ja soittaa sosiaalivirastoon, että nyt tulette hakemaan lapset pois, en jaksa enää.



Siitä vaiheesta kyllä noustiin, mutta jouduin syömään mielialalääkkeitä pitääkseni hermot kurissa.

Sinun pitää tosiaan vaan lähteä menemään niinhin jumppiin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat