Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Hui kauhistus! Peptidi Tuttelin uudet ohjeet!

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

No. Huomasin juuri, että Peptidi-tuttelipurkissa on uudet ohjeet! Pitääkö nyt muuttaa omia systeemejään, kun purkki on muuttunu?



Siis, siinä lukee nyt, että sekoita valmiiksi vasta juuri ennen ruokailua ja heitä yli jäänyt pois. Ennen luki, että tee korkeintaan vuorokauden annos.

Eihän tuo millään voi toimia, että yölläkin, kun vauva herää, ensin keitetään vettä, sitten jäähdytetään vettä, sitten sekoitetaan ja sitten jäähdytetään syömälämpötilaan ja sitten vasta syötetään! Tuossahan on mennyt jo puoli tuntia ainakin ja vauva siinä vieressä huutaa nälkäänsä. Ennen sopi vain lämmittää valmiiksi jääkaappiin sekoitettu muona.



Ja nyt siinä lukee myös, että valmistetta saa käyttää vain lääkärin tiukassa valvonnassa. Me on neuvolalääkärissä puhuttu, että meillä syötetään rintamaidon lisäksi peptidiä, kun mikään muu korvike ei sovi. Ja nlalääkäri ei siihen mitään. Ja nyt sitten pitäisi mennä uudelleen lääkärille, kun ei meitä mitenkään erityisesti valvota.



Mitä tuossa peptidissä on sellaista, miksi sitä ei voisi vauvalle syöttää, jos kerran muut eivät mahavaivojen takia sovi?

Kommentit (6)

Vierailija

Koskien kaikkia äidinmaidonkorvikke-jauheita.



Ennen juuri suositeltiin tuota vuorokauden annoksen tekemistä, mutta siinä havaittin jotain... En nyt muista tarkkaan et miten se meni mutta bakteerit rupee kasvamaan siel nopeammin tai jotain...

Mut kuiteskin nyt tämä uusi suositus on että valmistetaan kerralla vain se yhden ruokailun määrä...



Yö-syötöt ovat silloin aika hankalia... Mulla tää ei ole enään ajan kohtainen asia mutta muutama kk sit viel oli.



Silti vaikka olin saanut / tiesin nuo uudet suosituksen valmistuksen suhteen niin valmistin silti illalla maitoa yö-syöttöä varten.

Sitten huomasin että neiti juo myös huoneen lämpöistä... Jotenka keitin veden illalla valmiiksi ja kävin vaan kaatamas veden pulloon johon olin annostellu sopivan määrän jauhetta...



Vähän tuli sekava sepustus mut toivottavasti ny saatte jotain selkoo...



-girl- joka painuu juomaan lisää kahvia...

Vierailija

SoeraPlazan vauvapalstalla tuosta oli paljon juttua aikoinaan. Nuo käyttöohjeet ovat muuttuneet. Koska vauvat ovat saaneet paljon vakavia ruokamyrkytyksiä, koska ohjeita ei oltu noudatettu!



Eli ihmiset eivät noudattaneet ohjeita, vaan tekivät juuri isompia annoksia valmiiksi. Etenkin Omneon kohdalla. Myös eräs lääkäriäippä kirjoitteli ja kertoi, että jos tuotteista tulee paljon ongelmia, ne vedetään pois tai ohjeistusta tiukennetaan.



Tuo vain todella kestää, etenkin yöllä. Vatsataudissa kun keitimme ja jäähdytimme vauvalle vettä Osmosalia varten, niin se todella kestää.



Mutta ainakin kun noita juttuja tuolla luki, niin ilmeisesti kannattaa noudattaa noita ohjeita. Mutta tietenkin päätät itse noudatatko " uusia" ohjeita. Etenkin jos teillä ei ole aiemmin ongelmia tullut. Jaa a itse kyllä ehkä noudattaisin. Mutta kyllä tuota valmistusaikaa yöllä etenkin pitäisi saada lyhyemmäksi.

Vierailija

meillä on vauva 3 kk



Ja olen nyt vähän harkinnut, että jatkaisin silti samalla linjalla. Meillä tehdään aamulla päiväksi ja illalla yöksi. Tissiäkin meidän tyttö syö. Kyllä.



Mutta kauhistuttaa tuo bakteerihomma kyllä. Ja vielä enemmän ne tiukat ohjeet.





Vierailija

On tehty tutkimuksia ja ne on antaneet tällaisia tuloksia ja siksi ei suositella sitä etukäteen valmistamista.. Voi olla että se on hiukan liioittelua mutta siihen kannattaa suhtautua kuitenkin tosissaan.



Tuolla toisella puolen oli mainittu se vedenkeitin ja lantraus kylmällä vedellä, eihän se vie yöllä kuin hetken kun tekee.. Onhan sekin oma vaivansa mutta lämittäähän se kuitenkin täytyy... Vedenkeitin keittää veden nopsaan ja sitä kun lantraa sitten kylmällä vedellä niin ei se valmistus ja jäähdytys kauaa vie.

Vierailija

ohjeissa lukee, että vastiketta saa käyttää vain lääkärin tiukassa valvonnassa, vie purkki takaisin apteekkiin. Muotoilu on ehdottomasti epäasiallinen.



Tuoteselosteissa on ollut paljonkin lievempiä ongelmia viime vuosikymmeninä, teksteihin kohdistuneen laajan tahallisen turmelemisen ja kirjoittamisen häirinnän johdosta. Tuoteselosteet painetaan erinä paperitehtailla ja virheellisiä tietoja sisältäneen erän löydyttyä joudutaan odottamaan vuoroa erikoispaperikoneelta ennenkuin uusi tuoteseloste-erä saadaan elintarviketehtaille.



Poikkeuksellisen suuri suomalaisten elintarvikkeiden kysyntä hidastaa vielä entisestään virheellisillä tuoteselosteilla varustettujen elintarvike-erien poistumista markkinoilta ja uusien saamista tilalle.



Vierailija

Jauhemaisissa korvikkeissa voi elää Enterobakteeri Sakazakiista, jolloin tuon vuorokausiannoksen tekeminen ja säilyttäminen _voi_ olla vauvalle hengenvaarallista. Tästä syystä nykyään saa tehdä vain yhden annoksen kerrallaan. Minkä ikäisestä vauvasta on kyse? Isommilla vauvoilla ei ole tarpeen tehdä annosta kuumaan keitettyyn veteen vaan voit keittää veden valmiiksi ja yöllä sekoittaa kylmään veteen ja tarvittaessa lämmittää maidon juomakelpoiseksi.



Purkin kyljessä on numero josta saat tarkempia ohjeita.



Voimia yösyöttöihin!





Suolapala:

Lainaus:


No. Huomasin juuri, että Peptidi-tuttelipurkissa on uudet ohjeet! Pitääkö nyt muuttaa omia systeemejään, kun purkki on muuttunu?



Siis, siinä lukee nyt, että sekoita valmiiksi vasta juuri ennen ruokailua ja heitä yli jäänyt pois. Ennen luki, että tee korkeintaan vuorokauden annos.

Eihän tuo millään voi toimia, että yölläkin, kun vauva herää, ensin keitetään vettä, sitten jäähdytetään vettä, sitten sekoitetaan ja sitten jäähdytetään syömälämpötilaan ja sitten vasta syötetään! Tuossahan on mennyt jo puoli tuntia ainakin ja vauva siinä vieressä huutaa nälkäänsä. Ennen sopi vain lämmittää valmiiksi jääkaappiin sekoitettu muona.



Ja nyt siinä lukee myös, että valmistetta saa käyttää vain lääkärin tiukassa valvonnassa. Me on neuvolalääkärissä puhuttu, että meillä syötetään rintamaidon lisäksi peptidiä, kun mikään muu korvike ei sovi. Ja nlalääkäri ei siihen mitään. Ja nyt sitten pitäisi mennä uudelleen lääkärille, kun ei meitä mitenkään erityisesti valvota.



Mitä tuossa peptidissä on sellaista, miksi sitä ei voisi vauvalle syöttää, jos kerran muut eivät mahavaivojen takia sovi?




Uusimmat

Suosituimmat