Armomurha tai armokuolema

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Heitän pallon tässä nyt toisille, sillä en itse hyväksy kumpaakaan, mutta asia on eettisesti vaikea.

Sivut

Kommentit (25)

Vierailija

On vain kaksi pakkoa: syntyä ja kuolla. On jaloa ajatella, että meillä olisi oikeus hyvään elämään ja oikeus hyvään kuolemaan. Kuka meille nuo oikeudet takaa? Maailmaan syntyy jatkuvasti ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä hyvään elämään sellaisena kuin se yleisesti nähdään. Syntyy vaikeasti vammaisia lapsia, syntyy lapsia äärimmäiseen köyhyyteen. Mikä on sellaisen elämän tarkoitus, merkitys? Kuka määrittelee hyvän elämän toiselle? Vielä vaikeampaa, kuka määrittelee hyvän kuoleman toiselle?



Rajataan aihetta vähän " helpommin käsiteltäväksi" , vaikeasti/parantumattomasti sairaaseen ihmiseen, joka haluaa kuolla omilla ehdoillaan, kärsimystään pitkittämättä. Ok, ihmisellä on oikeus päättää omasta kuolemastaan ja tehdä itsemurha. Entä sellainen henkilö, joka ei itse kykene päättämään päiviään, mutta ilmaisee tahtonsa selkeästi ja toistuvasti, tai on tehnyt aikoinaan hoitotestamentin? Minusta sellaisen ihmisen tulisi saada kuolinapua, mutta se, miten se voitaisiin järjestää, onkin jo vaikeampi kysymys. Ketään ei voi velvoittaa toisen ihmisen, vaikkakin kuolemaan halukkaan, pyöveliksi.



Entä sitten ns. passiivinen eutanasia, hoitotoimenpiteiden lopettaminen? Itse pidän lähinnä irvokkaana sitä, että ihmisiä pidetään keinotekoisesti elossa koneeseen kytkettynä tai että huonokuntoista vanhusta elvytetään kerta toisensa jälkeen, pakkosyötetään ja nesteytetään. Kuolema nähdään luonnottomana elämän riistäjänä, joka täytyy pitää kaikin keinoin loitolla. Vaikka vanha ihminen olisi tullut luonnollisen kaarensa päähän? Vaikka ihmisen sairaus olisi edennyt sellaiseen vaiheeseen, että toivoa ei enää ole? Vaikka elämänkipinän ylläpitäminen tarkoittaisi vain elintoimintoja ilman tajuntaa? Tai vielä pahempaa, sietämättömiä kipuja?



Jos ihmisellä on selvä tahdonilmaus, hoitotestamentti, en näe ongelmaa tässäkään. Piuha irti seinästä, pois turhat elvytykset ja nesteytykset, kunhan kipulääkityksestä huolehditaan, ok. Jos taas ihminen ei ole ilmaissut toiveitaan ollessaan täysissä hengenvoimissaan, on omaisten ja hoitohenkilökunnan tehtävä päätöksiä. Vaikeitakin. Olisiko mahdotonta ajatella, että omaiset tai hoitohenkilökunta kykenisivät tekemään päätökset ainoastaan ja vain potilaan parasta ajatellen? Luopuen omista pyyteistään, ajattelematta omaa tai kansantaloutta, ajattelematta läheisestä luopumisen surua? Pitäisikö tällaisia tapauksia varten olla jonkinlainen " viisaiden neuvosto" , eettinen toimikunta? Niin ettei kukaan yksittäinen henkilö voisi päättää toisen ihmisen elämän lopettamisesta. yksittäiselle ihmiselle en tällaisia päätöksiä jättäisi. En omaiselle, en terveyskeskuslääkärille, en edes erikoislääkärille.

Vierailija

miksi ei saa kuolla?



Itse rukoilen usein että saan kuolla MUSLIMINA ja hyvissä voimissa.

Perhe tietää että näin on. En halua että elämääni pidetään yllä keinotekoisesti tai että lääkitään ja lääkitään vaikka ennuste olisi kuolema. Toivon että saan riittävän kipulääkityksen jos siihen on tarve mutta siinäpä se melkein.



ewamaria:

Lainaus:


Terveyskeskusten osastoilla makaa valtava määrä vanhuksia, joita hoidetaan ja hoidetaan, mutta jotka koetaan rasitteena yhteiskunnallemme ja tälle etsitään ratkaisua.



En itsekään ymmärrä aina elämän väkisin ylläpitämistä. Monet vanhuksemme kuitenkin jo odottavat tämän elämänsä loppua, mutta jos vanhus ei aikoinaan ole tehnyt mitään hoitotestamenttia, hänet tehoelvytetään joka kerta, kun sydän alkaa lyödä loppuaan, vaikka hän olisi 102 vuotias.






Ei heitä loputtomiin teholvytetä. Jossain vaiheessa lääkäri tekee päätöksen että ei enää elvytetä. Jos kyselet vaikka vanhainkodeissakin niin voit saada selville että kyllä monessa paikassa annetaan nukkua pois.



Minusta jokaisella pitäisi olla oikeus kuihtua pois. Kieltäytyä lääkkeistä ja hoidoista siinä vaiheessa kun tuntuu että tämä elämä on kuljettu ja voimat ovat kadonneet. Että kivut hoidettaisiin mutta ei välttämättä enä niiden aiheuttajaa.



!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Mutta jokaisella pitäisi olla myös oikeus siihen että elämäntarinan lopussa ympärillä on ihmisiä ja siihen että vielä sänkyyn käpristyneenäkin ja liikkumatomana voi saada suuhun lempikaramellin ja niskahieronnan. Että joku on lähellä pitämässä kädestä kiinni kun oikein sattuu ja pelottaa.Että ihminen ei jäisi niin kamalan yksin. Laitoksissa tapaa ihmisiä jotka toivovat kuolemaa. Kotihoidossa paljon paljon vähemmän.

Kuka sitä haluaisi elää kolkossa sairaalahuoneessa neljän muun liikkumattoman kanssa niin että ainoat asvot jotka näkee on kiireisen hoitajan joka sanoo että " nyt alapesu ja sitten käännetään kylkeä" ja että ainoa kosketus on muovihanska tai kylmänkostea pesulappu.



Mitään armomurhaa tai armokuolemaa en kannata. Kannatan sitä että ihmiset pitäisivät huolta läheisistään ja sen sijaan että tapattaisivat läheisensä yrittäisivät tehdä heidän elämästäänelämisen arvoista.



Kannattaa kokeilla ja käydä vaikka jonkun laitosvanhuksen luona kerran viikossa. Lukemassa ja silittelemässä kättä. Voi hyvin lla että jonkin ajan kuluttua vanhus ei enää odota kuolemaa vaan torstaita jolloin se ihana uusi ystävä tulee tapaamaan taas.

Vierailija

tuhve:

Lainaus:


Luultavasti Suomessa heidän olisi annettu vain oleskella sängyssä ja heidät olisi syötetty siihen. Heitä ei olisi ainakaan nostettu päivähuoneeseen istumaan kahdeksi tunniksi päivässä..




voin iloksesi kerta että tällaisia vuodeosastoja löytyy joilla myös puhumattomat ja liikuntakyvyttömät puetaan ja tuodaan yhteiseen tilaan. Myös ihan täältä koti-Suomesta ja vieläpä pääkaupunkiseudulta. Niistä vaan ei pidetä yhtä kovaa ääntä kuin niistä huonomaineisista osastoista.



Vierailija

Todella vaikea. Sillä ihmisellä on oikeus myös kuolla arvokkaasti. Minusta ei ole kovin eettistä sekään, että ihmiselämää ylläpidetään keinolla millä hyvänsä. Ehkä se on luonteva jatke sille, että ihmisen ei myöskään sovi vanheta, vaan näyttää ja toimia kuin kaksikymppinen.



Jostain syystä kuolemasta on tehty vihollinen. Kuolema on kuitenkin osa elämän luonnollista kiertokulkua. Jos ihminen on päätynyt sairauden tai onnettomuuden seuraksena tilaan, että hän ei enää voi viettää ihmisarvoista elämää, tai kärsii tuskista, joita ei pystytä lievittämään, miksi hänen kärsimystään pitäisi pitkittää?



Olen vakaasti sitä mieltä, että ihmisellä pitää olla myös oikeus kuolla. Se on eri asia, pitäisikö tässä asiassa avustaminen olla hyväksyttävää. Siinäkin on puolensa.



Toivon itse, että kuolen ns. saappaat jalassa hyvän elämän eläneenä, eikä minun ikinä tarvitse maata liikunta- ja kommunikointikyvyttönä sängyssä muiden autettavana.



Vierailija

Tinuri:

Lainaus:


On jaloa ajatella, että meillä olisi oikeus hyvään elämään ja oikeus hyvään kuolemaan. Kuka meille nuo oikeudet takaa? Maailmaan syntyy jatkuvasti ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä hyvään elämään sellaisena kuin se yleisesti nähdään. Syntyy vaikeasti vammaisia lapsia, syntyy lapsia äärimmäiseen köyhyyteen. Mikä on sellaisen elämän tarkoitus, merkitys? Kuka määrittelee hyvän elämän toiselle? Vielä vaikeampaa, kuka määrittelee hyvän kuoleman toiselle?



.




Ei niitä oikeuksia kukaan takaa. Eivät kai mitkään oikeudet ole sellaisia että ne toteutuisivat absoluuttisesti aina ja kaikkialla. Se on ihanne johon tulisi pyrkiä. Hieno se YKn ihmisoikeuksien julistuskin mutta missä se toteutuu.. sitä voipi miettiä.



Sitä tarkoitustahan me emme tiedä.





Tinuri:

Lainaus:


Rajataan aihetta vähän " helpommin käsiteltäväksi" , vaikeasti/parantumattomasti sairaaseen ihmiseen, joka haluaa kuolla omilla ehdoillaan, kärsimystään pitkittämättä. Ok, ihmisellä on oikeus päättää omasta kuolemastaan ja tehdä itsemurha. Entä sellainen henkilö, joka ei itse kykene päättämään päiviään, mutta ilmaisee tahtonsa selkeästi ja toistuvasti, tai on tehnyt aikoinaan hoitotestamentin? Minusta sellaisen ihmisen tulisi saada kuolinapua, mutta se, miten se voitaisiin järjestää, onkin jo vaikeampi kysymys. Ketään ei voi velvoittaa toisen ihmisen, vaikkakin kuolemaan halukkaan, pyöveliksi. .






Kuolinapu ja se että antaa ihmisen kuolla ovat minusta kaksi eri asiaa. Kuolinapu on jotain sellaista jota ilman potilas ei siinä tilanteessa kuolisi ja toimenpiteen on tarkoitus johtaa kuolemaan. Se on minusta täysin VÄÄRIN. En tiedä minkälaista eutanasiaa harrastetaan täällä Euroopassa. Esim Hollannissa se kai on nykyään laillista?



Tinuri:

Lainaus:


Entä sitten ns. passiivinen eutanasia, hoitotoimenpiteiden lopettaminen? Itse pidän lähinnä irvokkaana sitä, että ihmisiä pidetään keinotekoisesti elossa koneeseen kytkettynä tai että huonokuntoista vanhusta elvytetään kerta toisensa jälkeen, pakkosyötetään ja nesteytetään. Kuolema nähdään luonnottomana elämän riistäjänä, joka täytyy pitää kaikin keinoin loitolla. Vaikka vanha ihminen olisi tullut luonnollisen kaarensa päähän? Vaikka ihmisen sairaus olisi edennyt sellaiseen vaiheeseen, että toivoa ei enää ole? Vaikka elämänkipinän ylläpitäminen tarkoittaisi vain elintoimintoja ilman tajuntaa? Tai vielä pahempaa, sietämättömiä kipuja?

.






Passiivinen eutanasia on sitä jota minä kutsun sanoilla " antaa kuolla" . Suurimmaksi osaksi tämä jatkuva elvytys jne on omaisten pakonomaista tarvetta pitää kiinni kuolevasta omaisesta.

Mutta Tinuri varmasti tiedät että DNR-päätöksiä tehdään ja sellaisen voi itse itselleenkin kirjoittaa ettei halua elvytystä. Eihän se akuuttitilanteessa (esim auto-onnettomuus) mitään takaa mutta on ohjeena silloin kun siitä ollaan tietoisia eikä ihmistä sitten enää elvytetä.

Minusta elämän loppupään pitäisi olla KIVUTONTA ja ihmisen itsensä näköistä.

Mutta mielestäni SEN LOPPUMISTA EI SAA missään tilanteessa EDESAUTTAA.



Tinuri:

Lainaus:


Jos ihmisellä on selvä tahdonilmaus, hoitotestamentti, en näe ongelmaa tässäkään. Piuha irti seinästä, pois turhat elvytykset ja nesteytykset, kunhan kipulääkityksestä huolehditaan, ok. Jos taas ihminen ei ole ilmaissut toiveitaan ollessaan täysissä hengenvoimissaan, on omaisten ja hoitohenkilökunnan tehtävä päätöksiä. Vaikeitakin. Olisiko mahdotonta ajatella, että omaiset tai hoitohenkilökunta kykenisivät tekemään päätökset ainoastaan ja vain potilaan parasta ajatellen? Luopuen omista pyyteistään, ajattelematta omaa tai kansantaloutta, ajattelematta läheisestä luopumisen surua? Pitäisikö tällaisia tapauksia varten olla jonkinlainen " viisaiden neuvosto" , eettinen toimikunta? Niin ettei kukaan yksittäinen henkilö voisi päättää toisen ihmisen elämän lopettamisesta. yksittäiselle ihmiselle en tällaisia päätöksiä jättäisi. En omaiselle, en terveyskeskuslääkärille, en edes erikoislääkärille.




Varmasti kaikki mainitsemasi tahot haluavat ihmiselle parasta ja kaikkia mahdollisuuksien mukaan kuullaan juuri esim saattohoidon suunnittelussa jne.

Omasta rakkaasta on kuitenkin niin kamalan vaikea päästää irti. Jos ei käy usein tapaamassa omaistaan ei välttämättä edes tiedä todellista tilaa. Hoitohenkilökunnalla ja lääkäreillä on oma näkemyksensä.



Niinpä niin. Mitkä sitten on ne kriteerit joilla määritellään hyvä elämä ja hyvä hoito. Ne kriteerit joiden perusteella päätetään toisen ihmisen elämästä...



Eräs vanhusten kanssa paljon töitä tehnyt sanoi että laitoksessa oleva vanhus määrittelee oman elämänsä yleensä aina paremmaksi kuin kukaan muu.

Kun menee kysymään 24h liikkumattomana makaavalta ihmiseltä että minkälainen päivä oli ja pitkällä viiveellä kuuluu " hyvä" sitä miettii että kuka sitä oikein luulee olevansa määrittelemään mikä on hyvä elämä.



Vierailija

kosmomamma:

Lainaus:


Ja surullinen. Mutta ei siinä voi kuin kunnioittaa ihmisen omaa tahtoa.



Vuodeosastolla vanhaa sukulaistätiä (jalat amputoitu) tavatessa saan usein kuulla sen: " Ottaisi jo Jumala pois. Pitikö sitä vielä tämäkin kärsimys nähdä."



Siihen ei voi sanoa yhtään mitään. Miltä se kuulostaisi, jos myötäilisin? Miltä se kuulostaisi, jos sanoisin, että elä höpsehdi? Ei voi kuin olla hiljaa...




Tuohon olen itsekin törmännyt... joskus keski-ikäisen ja ihan kohtuullisesti voivan ihmisen kohdalla ja sitten myös hyvin vanhan ihmisen kohdalla. Mutta tosiaan... mitä ihmettä siihen sanoisi?!?





kosmomamma:

Lainaus:


Itsekäs ja typerä teko pistää vihaksi. Ehkä viha on ainoa primitiivinen tunne, jolla sitä pystyy aluksi käsittelemään. Myöhemmin tulee suru ja ikävä. Mutta oikeus siihen jokaisella on.






Usein juuri sanotaan, että itsemurha on itsekäs teko. Onko sitten itsekkyys AINA pahasta... asian toinen puoli: jos joku eläisi vain siksi, että ei tuottaisi vaikkapa sukulaisilleen pahaa mieltä, olisiko näillä sukulaisilla sitten mukavaa elää sen tiedon kanssa....



Kuolemaan ihmiset reagoi varsin omituisesti. Olin 12 kun 95-vuotias isomummoni kuoli. Tulin koulusta ja äitini sen kertoi, minä aloin nauraa. En todellakaan tiedä miksi.

Vierailija

Minusta periaatteessa jokaisella pitaisi olla oikeus paattaa omasta elemastaan ja sen loppumisesta. Eli itsemurha (niin itse tehden kuin avustettu) ei ole sinansa paha. Ja olisi hyva, etta sellaisen ihmisen elamasta, joka ei pysty itse siita paatoksia tekemaan, paattaisi joku vilpiton taho.



Kaytannossa naen useitakin ongelmia. Jos joku muu paattaa, milla kriteereilla? Miten paljon raha saa vaikuttaa, enta ika? Ovatko sukulaiset vilpittomia, vai onko kyseessa oma etu? Hoitotestamentti tietysti on aika selva asia, mutta entas muissa tapauksissa?



Enka ole ihan varma siitakaan, miten todellinen oma tahdonilmaus aina on. Jos eutanasia olisi yleisesti kaytossa, huonokuntoinen vanhus voisi pyytaa sita ihan vain siksi, ettei olisi taakkana ja kuluja aiheuttamassa, vaikka itse haluaisi viela elaa.

Vierailija

mamadza:

</p> <p> <br /> Rae.:</p> <p>[quote kirjoitti:


jotenkin nykyaikana ollaan vieraannuttu elämän varjoisemmasta puolesta. Sairauksista vanhenemisesta ja kuolemasta. Ei osata suhtautua niihin ja suljetaan ne laitokseen. Samalla menetetään yhteinen kosketuspinta näiden ihan samalla tarvitsevien -niin kuin sanoit- ja ansaitsevien ihmisten kanssa eikä ymmärretä miten tärkeätä olisi pitää huolta heistä ja miten helppoakin se olisi jos vain viitsisimme opetella olemaan läsnä.




Se on tämän yksilökulttuurin tulos. Yhteisöllisyydessä tälle oli vielä tilaa...

Vierailija

Sait minut itkemään!!!



Olen kanssasi samaa mieltä.



Juuri tänään ajattelin, kuinka hyvää tekisi jokaiselle nuoremmalle ihmiselle olla tekemisissä vanhojen ihmisten kanssa. Miten sitä ei osaa ajatella heitä yhtä tarvitsevina, ansaitsevina ihmisinä kuin itseään.

Vierailija

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hoitotestamentti



tällaisen siis voi laatia



http://fi.wikipedia.org/wiki/Eutanasia



aktiivisesta ja passiivisesta eutanasiasta



ja YKn ihmisoikeuksien julistus...



1. artikla.

Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.



2. artikla.

Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.



Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.



3. artikla.

Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.



4. artikla.

Ketään ei saa pitää orjana tai orjuutettuna, kaikki orjuuden ja orjakaupan muodot on kiellettävä.



5. artikla.

Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.



6. artikla.

Jokaisella ihmisellä on kaikkialla oikeus siihen, että hänet henkilönä tunnustetaan lain edessä.



7. artikla.

Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.



8. artikla.

Jokaisella on oikeus tehokkaaseen hyvitykseen asianomaisessa kansallisessa tuomioistuimessa häneen kohdistuneista teoista, jotka loukkaavat hänelle valtiosäännöllä tai lailla turvattuja perusoikeuksia.



9. artikla.

Ketään ei saa mielivaltaisesti pidättää, vangita tai ajaa maanpakoon.



10. artikla.

Jokaisella on täysin tasa-arvoisesti oikeus siihen, että häntä oikeudenmukaisesti ja julkisesti kuullaan riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa hänen oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan määrättäessä tai häntä vastaan nostettua rikossyytettä selvitettäessä.



11. artikla.

Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.

Ketään ei pidä tuomita rangaistavaksi teoista tai laiminlyönneistä, jotka eivät kansallisen tai kansainvälisen oikeuden mukaan olleet rikollisia tekohetkellä. Myöskään ei pidä tuomita ankarampaan rangaistukseen, kuin mikä oli sovellettavissa rangaistavan teon suoritushetkellä.



12. artikla.

Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.



13. artikla.

Jokaisella on oikeus liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa kunkin valtion sisällä.

Jokaisella on oikeus lähteä maasta, myös omasta maastaan, ja palata maahansa.



14. artikla.

Jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa.

Tähän oikeuteen ei voida vedota, kun on kysymys tosi epäpoliittisista rikoksista johtuvista syytteistä tai teoista, jotka ovat vastoin Yhdistyneiden Kansakuntien periaatteita ja päämääriä.



15. artikla.

Jokaisella on oikeus kansalaisuuteen.

Keltään ei saa mielivaltaisesti riistää kansalaisuutta eikä evätä oikeutta kansalaisuuden vaihtamiseen.



16. artikla.

Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.

Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta.

Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.



17. artikla.

Jokaisella on oikeus omistaa omaisuutta yksin tai yhdessä toisten kanssa.

Keltään älköön mielivaltaisesti riistettäkö hänen omaisuuttaan.



18. artikla.

Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.



19. artikla.

Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.



20. artikla.

Kaikilla on oikeus rauhanomaiseen kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen.

Ketään ei saa pakottaa liittymään mihinkään yhdistykseen.



21. artikla.

Jokaisella on oikeus osallistua maansa hallitsemiseen joko välittömästi tai vapaasti valittujen edustajien välityksellä.

Jokaisella on yhtäläinen oikeus päästä maansa julkisiin toimiin.

Kansan tahto on hallitusvallan perusta; tämä tahto on ilmaistava määräaikaisilla ja aidoilla vaaleilla, joissa kaikilla on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja joissa äänestys on salainen tai muuta vaalivapauden turvaavaa menettelyä noudattava.



22. artikla.

Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeus kansallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin maan järjestelmä ja voimavarat huomioonottaen, nauttia hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.



23. artikla.

Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan.

Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä.

Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot.

Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi.

24. artikla.

Jokaisella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, työajan järkevään rajoittamiseen sekä määräaikaisiin palkallisiin lomiin.



25. artikla.

Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Jokaisella on myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden sekä muun hänen tahdostaan riippumatta tapahtuneen toimeentulon menetyksen varalta.

Äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun. Kaikkien lasten, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai sen ulkopuolella, tulee nauttia samaa yhteiskunnan suojaa.



26. artikla.

Jokaisella on oikeus saada opetusta. Opetuksen on oltava ainakin alkeis- ja perusopetuksen osalta maksutonta. Alkeisopetuksen on oltava pakollinen. Teknistä ja ammattiopetusta on oltava yleisesti saatavilla, ja korkeamman opetuksen on oltava avoinna yhtäläisesti kaikille heidän kykyjensä mukaan.

Opetuksen on pyrittävä ihmisen persoonallisuuden täyteen ke-hittämiseen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen vahvistamiseen. Sen tulee edistää ymmärtämystä, suvaitsevaisuutta ja ystävyyttä kaikkien kansakuntien ja kaikkien rotu- ja uskontoryhmien kesken sekä pyrkiä edistämään Yhdistyneiden Kansakuntien toimintaa rauhan ylläpitämiseksi.

Vanhemmilla on ensisijainen oikeus valita heidän lapsilleen annettavan opetuksen laatu.



27. artikla.

Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.

Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.



28. artikla.

Jokaisella on oikeus sellaiseen yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen järjestykseen, jonka puitteissa tässä julistuksessa esitetyt oikeudet ja velvollisuudet voivat täysin toteutua.



29. artikla.

Jokaisella ihmisellä on velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, koska vain sen puitteissa hänen yksilöllisen olemuksensa vapaa ja täysi kehitys on mahdollinen.

Käyttäessään oikeuksiaan ja nauttiessaan vapauksiaan kukaan ei ole muiden kuin sellaisten lailla säädettyjen rajoitusten alainen, joiden yksinomaisena tarkoituksena on turvata toisten oikeuksien ja vapauksien tunnustaminen ja kunnioittaminen sekä moraalin, julkisen järjestyksen ja yleisen hyvinvoinnin oikeutetut vaatimukset kansanvaltaisessa yhteiskunnassa.

Näitä oikeuksia ja vapauksia ei missään tapauksessa saa käyttää vastoin Yhdistyneiden Kansakuntien päämääriä ja periaatteita.



30. artikla.

Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.





näin asiaa sivuten vaikka lienee kaikilel entuudestaan tuttu.

Vierailija

Aikoinaan on tullut istuttua useammankin kuolevan vieressä. Yhdestä muistan, että hänestä hoitajat sanoivat, että silmät ovat aina niin kirkkaat aivan kuin hän olisi uskossa. Koska hän ei pystynyt puhumaan, emme tienneet oliko arvio oikea. Näin kuitenkin muut hoitajat päättelivät. Näistä vanhuksista en koskaan ajatellut, että heitä pitäisi tappaa sen takia, että heitä syötettiin, heille puettiin päälle, heidät istutettiin päivähuoneeseen ja taas laitettiin petiin. Tämä kaikki tapahtui Tukholmassa. Luultavasti Suomessa heidän olisi annettu vain oleskella sängyssä ja heidät olisi syötetty siihen. Heitä ei olisi ainakaan nostettu päivähuoneeseen istumaan kahdeksi tunniksi päivässä. Siihen sairaalaan voisin mennä edelleen töihin, jos vain minut sinne otettaisiin, onhan tästä jo kuitenkin 16 vuotta aikaa.



Sen sijaan on jäänyt mieleen eräs itsemurhaa hukuttamalla yrittänyt, joka oli jäänyt " vihannekseksi" sänkyyn. Hänestä olen aina ajatellut, että sellainen en haluaisi olla. Hän ei kuitenkaan ollut kovin vanha ihminen vielä. Tämä on yksi tarina, jota olen kertonut erittäin masentuneille ihmisille. Kertoakseni, että aina ei yritys itsemurhaan kannata.



En ainakaan tappaisi tai kannustaisi tappamaan ihmistä, joka ei ole selkeästi kertonut, että hän haluaa kuolla. Enkä toisaalta keinotekoisesti pitäisi yllä elämää, kun muuhun ei enää olisi mahdollisuutta. Eräs ystäväni kertoi, että heiltä kysyttiin, mitä hänen mummilleen haluttiin tehdä. He olivat sanoneet, että tippa saa mennä, mutta mitään muuta hoitoa ei enää tarvita. Vain kivunlievitys oli heidän mielestään enää paikallaan ennenkuin mummi nukkui pois.

Vierailija

mamadza:

Lainaus:


Ei niitä oikeuksia kukaan takaa. Eivät kai mitkään oikeudet ole sellaisia että ne toteutuisivat absoluuttisesti aina ja kaikkialla. Se on ihanne johon tulisi pyrkiä.




...Itseasiassa en ole sitä mieltä, että meillä sinänsä olisi minkäänlaisia " subjektiivisia oikeuksia" elämään, elämä on ansaitsematon lahja. Ihanteena toki olisi, että kaikilla olisi mahdollisuus niin hyvään elämään kuin suinkin. Hyvä elämä sisältää kuitenkin mielestäni vapauden valita omasta puolestaan, myös kuoleman niin halutessaan. Alkuperäisestä vastauksestani näköjään sitten unohdin sen toisen pointin kokonaan, velvollisuuden. Mielestäni meillä ei ole myöskään velvollisuutta elää, jos elämän lahja tuntuu liian tuskalliselta. Meillä voi olla velvollisuuksia läheisillemme jne, mutta kukaan ei saisi velvoittaa meitä elämään vasten tahtoamme.



mamadza:

Lainaus:

Niinpä niin. Mitkä sitten on ne kriteerit joilla määritellään hyvä elämä ja hyvä hoito. Ne kriteerit joiden perusteella päätetään toisen ihmisen elämästä...




Niinpä. Jos asia olisi täysin yksiselitteinen, meillä olisi nuo kriteerit ihan kristallinkirkkaina lakiin kirjoitettuina. Valitettavasti vain tuntuu siltä, että eräs tärkeimpiä määrittäjiä on raha. Hyvän elämän ja hyvän hoidon mittapuuna voidaan käyttää rahayksiköitä, ja tunnutaan unohtavan kaikki inhimillinen. Ikärakenteen muuttuessa tulemme vielä kauheampaan tilanteeseen, kun yhä niukemmilla resursseilla meidän tulisi taata arvokas loppuelämä yhä useammalle vanhukselle. Toivon hartaasti, ettei ainakaan raha ratkaise, jos hoitamattajättämispäätöksiä tehdään. Olen lukenut, että esimerkiksi kivunlievityksessä säästetään jo nykyään aivan turhan usein, ja yhä useamman vanhuksen loppu on kaikkea muuta kuin kivuton ja rauhaisa :(. Meillä on velvollisuus myös kunnioittaa elämää, ja hyvä kuolema on osaltaan kunnianosoitus elämälle. Että se saisi ihmisarvoisen päätöksen.

Vierailija

Täällä on jo käyty läpi niin paljon pohtimista, ettei siihen ole juurikaan lisäämistä. Hyväksyn armokuoleman, jos ihminen sitä itse haluaa, toisen haluamana asia on vähän monimutkaisempi.



Itsemurhan tehneen lähiomaisena hyväksyn myös itsemurhan. Vaikka se meille muille onkin iso asia sulateltavaksi ja ymmärrettäväksi.

Vierailija

kosmomamma:

Lainaus:




Vuodeosastolla vanhaa sukulaistätiä (jalat amputoitu) tavatessa saan usein kuulla sen: " Ottaisi jo Jumala pois. Pitikö sitä vielä tämäkin kärsimys nähdä."



Siihen ei voi sanoa yhtään mitään. Miltä se kuulostaisi, jos myötäilisin? Miltä se kuulostaisi, jos sanoisin, että elä höpsehdi? Ei voi kuin olla hiljaa...






Minä olen sannut (silloin kun siis keskustelukumppani on uskonut Jumalaan ja tuonut sen ilmi) että Jumalan suunnitelmaan ei ole vielä kuulunut ottaa sinua pois...(ja jotain sen tyylistä)" . Niin kuin itse uskon. Tietysti täytyy olla tosi varovainen että pysytään sillä liikkuma.alalla jonka jaamme eri uskonnoista huolimatta...

Vierailija

Mutta vain siinä tapauksessa, että ko. henkilö itse on saanut päättää asiasta (esim. tekemällä etukäteen asiasta ns. testamentin tjsp.) tai antanut valtuudet jollekin tietylle henkilölle. Ja tietysti vain silloin kun sairastetaan jotakin kivuliasta sairautta jota ei voida parantaa. Tai ollaan täysin halvaantuneita tai koomassa (koomassa vaikka jokin aikaraja).

Minä hyväksyn itsemurhankin.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat