Talviliinailu ja vauvan naama :)

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Miten suojaatte vauvan nassua paleltumasta kantoliinassa?



Tänään liinassa ulkoillessa näytti, että kylmä ja viima käy vauvan nenänpäähän ja poskiin. Vauva siis ristisidonnalla (menikö oikein) trikooliinassa.

Yritin nostaa oman takkini kauluksia tuulensuojaksi, mutta silti pienen nenänpää punoitti.



Pidättekö muuten jotain ' säärajoituksia liinaillessa?



Auroora

Kommentit (4)

Vierailija

Vauva on 2kk vanha ja nukkuu/torkkuu aika usein liinassa ulkoilun aikana.

Minullakin siis käytössä tuo kietaisuristi2-sidonta. Muuten vauvalla tuntui olevan lämmin, tuo nenänpään paleltuminen vaan huoletti.



Probleema tuleekin, kun vauva nukahtaa, jolloin käännän pään liinan ' olkaimen' alle ettei pää retkota. Silloin tuntuu, että poski ja nenä jää kylmälle alttiiksi.



Miten viritit harson vauvan suojaksi?



Vierailija

Minkä ikäisestä vauvasta on kyse?



Itse olen liinaillut talvella sekä aivan pienen että nyt vajaan vuoden ikäisen kanssa, joten vastaan siltä pohjalta.



Kuopus on ollut liinassa ulkona jo aika pienestä ja silloin hän nukkui aina liinaillessa. Käytin trikooliinaa ja kietaisuristi2-sidontaa, jonka smokkivyön nostin mahdollisimman ylös. Kypärämyssy, lakki ja haalarin huppu suojasivat lisää. Kerran meidät yllätti kunnon myräkkä, jolloin viritin harson vauvan pään yli estämään lumen tuiskuamista hänen kasvoilleen.



Ihan pieni vauva kääntää yleensä päänsä vasten kantajaa, jolloin hän itse lämmittää hengityksellään omaa naamaansa. Huomasin tänään, että 10kk ikäinen teki vähän samaa eli piti välillä naamaansa lähellä takkiani ja lämmitteli sillä tavalla.



Nykyään suuri myssy tai huppu suojaa pientä naamaa edelleen aika hyvin. Punainen nenä ei vielä kerro tarpeeksi siitä, onko vauvalla kylmä, kannattaa kokeilla kaulan seutua, jos se on lämmin, on vauvallakin lämmin. Ei tietenkään kannata silti palelluttaa herkkää ihoa :)



Itse olen pitänyt säärajoituksina niitä rajoituksia jolloin en itsekään viitsi mennä ulos eli kun pakkasta on todella paljon tai tuulee todella lujaa. Maalaisjärjellä pärjää pitkälle ;)



Porenn *kantoliinatukihlö*

Vierailija

Jos nenänpää vielä huolettaa, voit yrittää asetella vauvan päähinettä tai huppua hieman vinottain, jotta eteenpäin oleva puoli kasvoista saisi enemmän suojaa. Oma kuopukseni käänsi itse itseään enemmän suojaan, kun tuuli, mutta hän oli kyllä hyvin suojassa liinassa ja haalarin huppu oli niin iso, että se tarjosi lisäsuojaa.



Tuo harson käyttö oli hätäratkaisu kesken matkan ja tein sen niin, että laitoin kaksinkerroin olevan harson vauvan pään yli ja taitoin reunat liinan smokkivyön alle. Jätin kuitenkin hieman aukkoa, jotta ilma kulki vaivatta. Kantotakkia tai -suojaa en omista, niillä tuo suojaaminen olisi varmaan helpompaa. Toisaalta en ole kyseisiä varusteita vielä tarvinnut :)

Vierailija

auroora05:

Lainaus:


Vauva on 2kk vanha ja nukkuu/torkkuu aika usein liinassa ulkoilun aikana.

Minullakin siis käytössä tuo kietaisuristi2-sidonta. Muuten vauvalla tuntui olevan lämmin, tuo nenänpään paleltuminen vaan huoletti.



Probleema tuleekin, kun vauva nukahtaa, jolloin käännän pään liinan ' olkaimen' alle ettei pää retkota. Silloin tuntuu, että poski ja nenä jää kylmälle alttiiksi.



Miten viritit harson vauvan suojaksi?






Minä käytin (ja käytän edelleen :) pitkää kaulahuivia (sään mukaan viskoosista / villasta valmistettu) suojaamaan vauvan kasvoja viimalta - toimii samalla rauhoittavana näkösuojana ulkomaailmaan. Kaulahuivia on helppo viritellä tarpeen mukaan + se pysyy hyvin paikoillaan (laitan ensin oman kaulani ympärille, ja tarvittaessa voi tunkea huivia vielä takin reunojen sisään), ja isommalla lapsella (jonka pää ei enää sovi liinan liepeen alle) kaulahuivi toimii mainiosti myös päätukena.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat