vauvan rutiineista ja nukuttamisesta

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

meidän 6vk:lla vauvalla on ollut alusta saakka sellainen rytmi, että ennen yöunia syödään viimeisen kerran noin klo 23-24 ja tämän jälkeen nukutaan noin viitisen tuntia. Tavaksi on tullut nukuttaa vauva syliin esim. keinutuoliin imettämisen jälkeen (ei siis nukahda " tissille" ) ja kantaa sen jälkeen puolihorteessa omaan sänkyyn. Yösyötöltä jää sitten monesti sänkyymme nukkumaan, kun nukuttaminen siihen on helppoa.

Kyselisinkin nyt siis " tyhmiä" kun esikoinen on kyseessä: nukahtaako muiden vauvat " itsekseen" vai tarvitsevatko aikuista, omasta mielestäni on vielä ihan luonnollista että tämänikäinen tarvitsee aikuista nukahtaakseen, kokee olonsa turvalliseksi jne. " Rakas" anoppini nimittäin opasti taas ilmeisesti 70-lukulaisia oppejaan ja ilmoitti, että vauvan pitää jo pienestä saakka nukahtaa itsekseen omaan sänkyynsä...

Entä missä vaiheessa olette alkaneet luomaan selkeitä rutiineja esim. nukkumisen suhteen, eli iltapesut ja yöpuvun laitot jne. Meillä on kyllä yöpukurutiinit, mutta ei mihinkään tiettyyn aikaan, koska vauva saattaa joko valvoa tai nukkua alkuillan, riippuen miten päivällä on nukuttu. Eli esim. eilen nukkui klo 21-24, ja toissailtana taas valvoi 23 saakkan, jolloin syötiin ja sitten nukkumaan. Tuntuu vaan, että jos vauva on kovin virkeä, niin kannattaako alkaa väkisin nukuttamaan, eli viemään esim. omaan sänkyyn, koska ei sinne nukahda.

Eli minkä ikäisestä " pitäisi" jo saada nukahtamaan kokonaan omaan sänkyyn, entä minkä ikäisenä olette alkaneet muokkaamaan selkeää rytmiä ja rutiineita?

Kommentit (2)

Vierailija

illat on mennyt tämän 1kk pojun kanssa alusta asti niin, että yleensä hän on hereillä illalla ja yhdeksän aikaan mennään iltapesuille ja yöpuvun laittoon, jonka jälkeen on vielä iltapala maito. Toki on poikkeus iltojakin, mutta melkein tällä kaavalla on tähän asti menty.

Vierailija

Teidän vauveli on vielä kovin pieni, joten rytmit muuttuvat vielä moneen kertaan =). Heti kun tuntuu, että nyt vauvalla on joku rytmi, niin johan se kohta muuttuu!



Meidän poika söi kolmen tunnin välein kuusiviikkoisena, joten se rytmitti aika lailla. Iltapesut tehtiin suunnilleen samaan aikaan joka ilta, siinä yhdeksän maissa. Varsinaisesti poika kävi tuolloin nukkumaan yöunille siinä klo 23:n maissa, josta saattoi hyvinkin nukkua neljä tuntia putkeen.



Varsinainen rytmi iltoihin tuli siinä pojan ollessa kolme-nelikuinen. Nelikuisena hän oppi itse nukahtamaan sänkyynsä, oli sitä ennen aina nukahtanut rinnalle ja maitopullolle. Mielestäni kuusiviikkoinen on vielä niin pikkuinen, että on turhaa alkaa miettimään mihin hän nukahtaa. Noin puolenvuoden iässä vauvan uni muuttuu niin, että se koostuu sekä vahvemman unen että herkemmän unen jaksoista. Silloin kannattaa viimeistään alkaa opettamaan vauvaa nukahtamaan itse, koska jos yöllä herää eri paikasta kuin minne on nukahtanut, saattaa olla vaikeaa nukahtaa uudestaan ilman äitiä tai isiä.



Eli kannattaa mennä niin, kuin teistä parhaalta tuntuu! Kyllä vauvanne vielä ehtii opetella nukkumaan menemiset =)



Hauskaa syksyn jatkoa!



Nalle ja poika 8kk





jessiina77:

Lainaus:


meidän 6vk:lla vauvalla on ollut alusta saakka sellainen rytmi, että ennen yöunia syödään viimeisen kerran noin klo 23-24 ja tämän jälkeen nukutaan noin viitisen tuntia. Tavaksi on tullut nukuttaa vauva syliin esim. keinutuoliin imettämisen jälkeen (ei siis nukahda " tissille" ) ja kantaa sen jälkeen puolihorteessa omaan sänkyyn. Yösyötöltä jää sitten monesti sänkyymme nukkumaan, kun nukuttaminen siihen on helppoa.

Kyselisinkin nyt siis " tyhmiä" kun esikoinen on kyseessä: nukahtaako muiden vauvat " itsekseen" vai tarvitsevatko aikuista, omasta mielestäni on vielä ihan luonnollista että tämänikäinen tarvitsee aikuista nukahtaakseen, kokee olonsa turvalliseksi jne. " Rakas" anoppini nimittäin opasti taas ilmeisesti 70-lukulaisia oppejaan ja ilmoitti, että vauvan pitää jo pienestä saakka nukahtaa itsekseen omaan sänkyynsä...

Entä missä vaiheessa olette alkaneet luomaan selkeitä rutiineja esim. nukkumisen suhteen, eli iltapesut ja yöpuvun laitot jne. Meillä on kyllä yöpukurutiinit, mutta ei mihinkään tiettyyn aikaan, koska vauva saattaa joko valvoa tai nukkua alkuillan, riippuen miten päivällä on nukuttu. Eli esim. eilen nukkui klo 21-24, ja toissailtana taas valvoi 23 saakkan, jolloin syötiin ja sitten nukkumaan. Tuntuu vaan, että jos vauva on kovin virkeä, niin kannattaako alkaa väkisin nukuttamaan, eli viemään esim. omaan sänkyyn, koska ei sinne nukahda.

Eli minkä ikäisestä " pitäisi" jo saada nukahtamaan kokonaan omaan sänkyyn, entä minkä ikäisenä olette alkaneet muokkaamaan selkeää rytmiä ja rutiineita?




Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat