Olen tajunnut, miksi olen niin masentunut. Ikävä kyllä

Vierailija

nautin masennuksesta. Se on olotila, jossa tunnen olevani kotonani ja joka on ominta itseäni. Se ehkä tappaa minut joskus, mutta se on olennainen osa minua.

Sivut

Kommentit (34)

Vierailija

" Noita syvyyksiä jatkuvasti yhdistävä silta oli suhteellisen kestävä, huolimatta kevyestä rakenteestaan ja ajoittaisesta huojunnastaan pyörryttävän tyhjyyden yllä. Silloin tällöin he mittasivat kuilun syvyyttä luotisuoralla; se rauhoitti heidän hermojaan."



Se ilmaisee kuvallisesti tunteen, jota koen suhteessa useimpiin muihin ihmisiin.

t. ap

Vierailija

Kuvittelen miltä tuntuisi, jos esimerkiksi hyppäisin rekan alle. Mutta toisaalta ymmärrän, ettei kuolema ratkaise mitään, ja että aina kannattaa odottaa: asiat kääntyvät pakostakin parempaan, kun jaksaa odottaa. Jos tulee oikein paha olo, syön hiukan suklaata ja odotan sen vaikutusta. Usein itsemurha-ajatukset menevät jo sillä ohi :) Kieroutuneen helppoa. Onneksi. Vaikka minulla siis on tuollaisia ajatuksia, ymmärrän niiden turhuuden ja osaan ylittää niiden houkuttelevuuden.



Sosiaalinen sopeutuminen tuntuisi kovin merkityksettömältä ja tylsältä, myös stressaavalta. Pidän yksinäisyydestä, kunhan saan silloin tällöin ystävällisen ja toden kontaktin muihin ihmisiin.



t. ap

Vierailija

Voithan tuollaisen olotilan hyväksyäkin, ei siinä mitään. Mutta itse samassa tilassa olleena voisin sanoa, että lopulta kuitenkin on kyse pelosta ja suojamekanismeista. Käytät masennusta ja sitä maailman pahuudessa möyrimistä suojamuurina maailmaa vastaan. Se, että et voisi saada koskaan ystävää, koska olet liian outo...no se on myös sitä, ettet koskaan ota riskiä siitä, että näyttäisit todellisen minäsi jollekin. Vaikka väität, että elämä on hailakampaa ilman masennusta, niin todellisuudessa se ei ole. Tällä hetkellä masennus ja melankolia on ainoat tunteesi joita osaat tuntea, mutta jos oikeasti uskaltaisit avautua ja näyttää todellisen minäsi maailmalle, saisit kokea niin paljon enemmän tunteita. Nyt tosiaan luulet, että jos masennus jätetään pois, jäljelle ei jää mitään.



Samoin on helppo välttää pettymykset elämän ja maailman suhteen, jos ei niille koskaan edes anna mahdollisuutta. JOs vaan sitkeästi kuvittelee että maailma on vain paha ja raadollinen paikka, niin silloin latistaa jo ne pienetkin hetket onnea ja kauneutta joita maailma tarjoaa. Silloin ei koskaan anna todellista mahdollisuuttaa onnelle, jos koko ajan pitää toisella kädellä kiinni kyynisyydestä ja maailmantuskasta, ettei vaan tarvitsisi pettyä.



Ja mun mielestä se syyllisyys-lainaus oli tosi hyvä. Negatiivinen minäkuva on usein tulosta lapsuudesta, vanhemmista, jotka eivät kannustaneet vaan latistivat, vanhemmista, jotka saivat iskostettua lapsen päähän, että tämä on laiska, huono, kuriton, tuhma tms. Tällaiselle ihmiselle masennus ja negatiivisuus on nimenomaan sitä minäkuvan vahvistusta, vaikka ihminen itse ei sitä tajuaisikaan. Eli silloin negatiiviset tunteet ja kokemukset antavat ihmiselle sitä turvallisuuden tunnetta, josta me kaikki olemme niin kovin riippuvaisia.

Vierailija

onhan maailma paha, eihän siitä pääse yli eikä ympäri. Toisaalta maailma on myös hyvä. Jos mietin omaa elämääni, todellisuudessa voi havaita moninkertaisesti enemmän hyvää kuin pahaa muitten ihmisten taholta. Siinä mielessä maailman voi nähdä varmasti monella tavalla, eri lailla hyvää ja pahaa painottaen.



Erikseen on sitten tieysti luonto, jota ei voi ajatella hyvän ja pahan akselilla. Luonnossa on omat lakinsa, moraalin ulkopuolella. Ja se on kyllä todella pelottavaa. Luonto on usein ihmisen näkökulmasta armoton.

Vierailija

on tuttua viidelletoistakin, voisipa melkein olla itseni kirjoittama. Ja minulle myös on viime aikoina tullut mieleen, että tämän kanssa nähtävästi tosiaan joutuu elämään koko loppuikänsä. Tunnistan kyllä myös masennuksesta saatavan oudon tyydytyksen. Mutta toisaalta vaakakupissa on painavampi masennuksena aiheuttama tuska ja pelko siitä mitä ahdistus tekee aikaa myöten kropalle.

Vierailija

Yritän löytää ja lukea nuo kirjat mahdollisimman pian. Jos olisi mahdollista jättää masennus taakseen menettämättä yhteyttä todellisuuden tunteeseen ja kontaktia muiden ihmisten kanssa, tekisin sen mielihyvin.

t. ap

Vierailija

Yritin vuosikausia parantaa itseäni, mm. terapialla ja lääkkeillä, mutta tuloksetta. Olen myös huomannut, että elämäni tosiaan on merkityksettömämpää ja hailakampaa ilman surumielisyyttä. Tuntuu siltä, että elämän näkee realistisemmin, ja on jotenkin vastaanottavaisempi ja viisaampi kaiken suhteen - kuten sinäkin sanoit. Maailmantuska on voimavarani nykyään, ei taakka.



Ollaan vain tavallista herkempiä ihmisiä, ei siinä sen kummempaa. Yritä hyväksyä itsesi.

Vierailija

Ensinnäkin se, että itse sen loppujen lopuksi valitsee, miten tämän elämän elää ja kokee. Ihan oikeasti. Oma asenne on kaiken a ja o. Eikä niitä asenteita pysty hetkessä muuttamaan, mutta pikkuhiljaa.



Elämä on myös kaunista ja ihanaa. Mä pelkään kamalasti menettäväni lapseni, koska he ovat kallisarvoisinta elämässäni. Mutta koska tuo pelko vain tuhoaa elämääni ja onnellisuuttani, yritän muuttaa sennettani niin, että nautin jokaisesta päivästä heidän kanssaan, ja jos heidät menettäisin, olisin onnellinen ja kiitollinen ajasta, jonka sain heidän kanssaan viettää... Okei ei se ihan noin simppeliä olisi, mutta esimerkkinä.



Tiedän ihmisiä, joilla on kaikki olennainen ympärillään (ihanat lapset, tarpeeksi materiaa, jotta loppuelämän hyvinvointi turvattu, ihmisiä jotka välittää), ja jotka silti ovat onnettomia, vihamielisiä ja negatiivisia´. JA sitten tiedän ihmisiä, jotka ovat kokeneet kamalia menetyksiä elämässään ja todellisia vastoinkäymisiä, ja jotka silti ovat onnellisia ja iloisia. Kyllä se elämänilo ja onnellisuus lähtee yksilöstä itsestään, ja siihen voi itse vaikuttaa. KAiken avain onse, että tahtoo todella vaikuttaa ja uskaltaa tehdä sen. Että opettelee rakastamaan itseään tarpeeksi ymmärtääkseen, että todella ansaitsee sen.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat