rv 35+ olijta, kuinka paljon vauva liikkuu?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

olen vähän huolestunut, koska tähän asti vilkas vauva on selvästi hidastanut tahtia, lähinnä sellaista punkemista ja työntämistä, ja sitäkin harvemmin kuin ennen. onkohan kyse vaan siitä, että alkaa rauhoittumaan kun tilaakaan ei ole enää niin paljoa masussa? vai milloin tässä täytyy toden teolla huoestua?

Kommentit (1)

Vierailija

Eli kyllä liikkeet on vähentyny ainakin mulla (tai siis sikiöllä) loppuaikoina. Välillä liikkuu kyllä ihan hurjannäköisesti edelleen (maha heiluu puolelta toiselle), mutta liikkumisjaksot on aika rajallisia. Eli voi olla esim. että päiväsaikaan ei liiku oikeestaan juurikaan, mutta yleensä joskus iltakaheksalta alkaa levoton punkeminen. Mulla on viikkoja jo kasassa tosin 40+3, mutta kyllä ne liikkeet tais monta viikkoa sitten jo vähentyä. Neuvolassahan pidetään sitä 10 liikettä tunnissa -vauhtia miniminä. Oma neuvolatätini sanoi tosin, että tämä minimi tarkoittaa niitä vilkkaita aikoja. Eli ne jaksot päivästä, jollon vauva liikkuu enemmän, pitäisi tulla vähintään 10 liikettä tunnissa. Vauvaa voi " herätellä" syömällä jotain makeaa ja tarkkailla sitten liikkeitä kylkimakuulla. Tälleen mulle ainakin neuvottiin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat