Parisuhde pahasti karilla, mielipiteitä ja neuvoja?!

Vierailija

Nyt tulee pitkä sepustus, kiitos jos jaksat lukea...Olen nyt ihan hukassa. En tiedä, mitä tekisin ja mikä olisi järkevää tässä tilanteessa, tuntuu että olen nyt tätä jauhanut omassa päässäni ja läheisen kaverini kanssa niin paljon, että en ikäänkuin näe metsää puilta enkä osaa ajatella asiaa siltä kannalta, mikä olisi parisuhteen kannalta paras. Omalta kannaltani tuntuisi olevan paras se, että saisin laskettaa kaiken ketutuksen ja turhautumiseni kaunistelematta miehen silmille, mutta se taas ei todennäköisesti auta.



Ongelma on siis mun mielestäni laiska ja saamaton mies. Hän on kiltti ja hyväkäytöksinen, mutta hän on mielettömän vetelä eikä saa aikaan yhtään mitään. Olemme olleet 9 vuotta yhdessä, ja olen viimeiset pari vuotta miettinyt jollain tasolla että mihin ihmeeseen oikeastaan tarvitsen häntä, hän on yksi lapsi lisää vain perheessä (meillä on kaksi lasta). Hän opiskelee tällä hetkellä, lapset pph:lla ja minä olen töissä. Minä siis tienaan perheen rahat. Minä teen kotityöt 80%:sesti. Minä siivoan, raivaan ja sisustan. Minä vaihdan palaneet lamput, maalaan ja tapetoin seinät, kokoan huonekalut, vaihdan talvirenkaat, hoidan puutarhan, ulkoilutan koiran. Mies ei ikinä saa yhtä ainutta aloittamaansa " projektia" loppuun, ja minä siivoan aina jäljet hänen jäljiltään. Hänellä on siis peukalo keskellä kämmentä. Sen antaisin anteeksi, koska meitä ihmisiä on erilaisia, eivätkä kaikki voi osata kaikkea, mutta sitä en voi sulattaa, että häntä ei kiinnosta edes yrittää, hänen perusasenteensa on, että en minä osaa!



Tähän en muuten sitten tarvitse typeriä kommentteja " miksi olet mennyt hänen kanssaan naimisiin." Jokainen pitkässä suhteessa parisuhdeongelmiin törmännyt tietää, että ongelmat tulevat vähitellen eivätkä todellakaan näy ensimmäisten yhteisten vuosien aikana. Esim. meidän elämäntilanteemme on muuttunut rajusti kaupungin keskustassa asuvista " citysinkuista" nykyiseen elämänmuotoomme maaseudulla, joten ei näitä tilanteita voi ennakoida. Elämä vie, ja vaikeudet hiipivät salakavalasti.



Kysymys kuuluu, että MITÄ tässä pitäisi tehdä? Puhumme aivan liian vähän tällä hetkellä tästä, mikä on huono juttu, mutta mua ei huvita puhua ongelmasta koska mulla on niin paljon patoutunutta raivoa ja turhautumista sisälläni. Jos lasetan ne mieheni niskaan ja sanon just sen, miltä MUSTA tuntuu ja mitä mä ajattelen, niin se on niin rumaa kuultavaa että en usko minkään parisuhteen siitä kostuvan, päinvastoin. Hienovaraisempi puhuminen ei taas tepsi, sitä olen kokeillut useaan kertaan, ja tilanne liukuu äkkiä taas samaan jamaan.



Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

Auttaako oikeasti? Mitä siellä tehdään?



Periaatteessa mua ei todellakaan kiinnostaisi ottaa tätä asiaa puheeksi tällä pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat kaikki ja moista parisuhdeterapiaa varmaan pyydettäessä antaisi joku neuvolannurkasta kaivettu apuhoitaja, jolla ei ole oikeasti hajua mistään.



ap

Vierailija

(vanhemmat ovat olleet niin tarmokkaita ja aikaansaavia, että ovat tehneet liian paljon lastensa eteen?)



Tunnen lähipiiristä muutaman tapauksen, jossa äiti on ollut niin dominoiva, että tyypit eivät edes viitsi yrittää mitään itse, kun lapsuudessa ja nuoruudessa on " kaikki" tehty väärin.



Miehesi on todennäköisesti tottunut siihen, että asiat hoituvat joka tapauksessa, teki hän jotain tai ei.

Vierailija

Hänen äitinsä on siisti ja järjestelmällinen olematta kuitenkaan mitenkään hysteerinen siivouksen suhteen. Heillä on kaunista, siistiä ja hyvällä maulla sisustettua kotona, tavarat eivät ajelehdi ympäriinsä. Hänen isänsä on varsinainen tarmopesä myös. VÄhän tuntuu, että siinä voisi olla ongelman juuri. Ehkä vanhemmat ovat olleet niin tarmokkaita ja aikaansaavia, että ovat tehneet liian paljon lastensa eteen?



ap

Vierailija

eli siis valoa on tunnelin päässä :)

meillä aika lailla sama juttu, positiivista tietää, että muutos voi tapahtua

Vierailija:

Lainaus:


Nyt tulee pitkä sepustus, kiitos jos jaksat lukea...Olen nyt ihan hukassa. En tiedä, mitä tekisin ja mikä olisi järkevää tässä tilanteessa, tuntuu että olen nyt tätä jauhanut omassa päässäni ja läheisen kaverini kanssa niin paljon, että en ikäänkuin näe metsää puilta enkä osaa ajatella asiaa siltä kannalta, mikä olisi parisuhteen kannalta paras. Omalta kannaltani tuntuisi olevan paras se, että saisin laskettaa kaiken ketutuksen ja turhautumiseni kaunistelematta miehen silmille, mutta se taas ei todennäköisesti auta.



Ongelma on siis mun mielestäni laiska ja saamaton mies. Hän on kiltti ja hyväkäytöksinen, mutta hän on mielettömän vetelä eikä saa aikaan yhtään mitään. Olemme olleet 9 vuotta yhdessä, ja olen viimeiset pari vuotta miettinyt jollain tasolla että mihin ihmeeseen oikeastaan tarvitsen häntä, hän on yksi lapsi lisää vain perheessä (meillä on kaksi lasta). Hän opiskelee tällä hetkellä, lapset pph:lla ja minä olen töissä. Minä siis tienaan perheen rahat. Minä teen kotityöt 80%:sesti. Minä siivoan, raivaan ja sisustan. Minä vaihdan palaneet lamput, maalaan ja tapetoin seinät, kokoan huonekalut, vaihdan talvirenkaat, hoidan puutarhan, ulkoilutan koiran. Mies ei ikinä saa yhtä ainutta aloittamaansa " projektia" loppuun, ja minä siivoan aina jäljet hänen jäljiltään. Hänellä on siis peukalo keskellä kämmentä. Sen antaisin anteeksi, koska meitä ihmisiä on erilaisia, eivätkä kaikki voi osata kaikkea, mutta sitä en voi sulattaa, että häntä ei kiinnosta edes yrittää, hänen perusasenteensa on, että en minä osaa!



Tähän en muuten sitten tarvitse typeriä kommentteja " miksi olet mennyt hänen kanssaan naimisiin." Jokainen pitkässä suhteessa parisuhdeongelmiin törmännyt tietää, että ongelmat tulevat vähitellen eivätkä todellakaan näy ensimmäisten yhteisten vuosien aikana. Esim. meidän elämäntilanteemme on muuttunut rajusti kaupungin keskustassa asuvista " citysinkuista" nykyiseen elämänmuotoomme maaseudulla, joten ei näitä tilanteita voi ennakoida. Elämä vie, ja vaikeudet hiipivät salakavalasti.



Kysymys kuuluu, että MITÄ tässä pitäisi tehdä? Puhumme aivan liian vähän tällä hetkellä tästä, mikä on huono juttu, mutta mua ei huvita puhua ongelmasta koska mulla on niin paljon patoutunutta raivoa ja turhautumista sisälläni. Jos lasetan ne mieheni niskaan ja sanon just sen, miltä MUSTA tuntuu ja mitä mä ajattelen, niin se on niin rumaa kuultavaa että en usko minkään parisuhteen siitä kostuvan, päinvastoin. Hienovaraisempi puhuminen ei taas tepsi, sitä olen kokeillut useaan kertaan, ja tilanne liukuu äkkiä taas samaan jamaan.



Vierailija

lla tekee?



Vierailija:

[quote]


Nyt tulee pitkä sepustus, kiitos jos jaksat lukea...Olen nyt ihan hukassa. En tiedä, mitä tekisin ja mikä olisi järkevää tässä tilanteessa, tuntuu että olen nyt tätä jauhanut omassa päässäni ja läheisen kaverini kanssa niin paljon, että en ikäänkuin näe metsää puilta enkä osaa ajatella asiaa siltä kannalta, mikä olisi parisuhteen kannalta paras. Omalta kannaltani tuntuisi olevan paras se, että saisin laskettaa kaiken ketutuksen ja turhautumiseni kaunistelematta miehen silmille, mutta se taas ei todennäköisesti auta.

Vierailija

oon samaa mieltä, ettei toisen ihmisen perusluonnetta voi muuttaa. Mutta kodinhoitoon liittyvistä asioista voi sopia, niin, että molemmat tekevät oman osansa. Ex-mieheni kuitenkin tykkäsi siitä, että oli siistiä ja puhdasta ja lopulta monien " keskustelujen" jälkeen ymmärsi, ettei se ole mikään minun velvollisuus huolehtia kodista.



Voisihan ap miettiä, että mitkä ovat ne asiat, mitä mieheltään saa... Ja verrata, olisiko tosiaan parempi olla yksin. Kodinhoitoon liittyvät asiat pystyy kyllä sopimaan, kunhan vaan molemmat sitoutuvat siihen.



t. 6

Vierailija

tekstisi oli melkein kuin minun kirjoittamaani. meillä taas miestä ei huvita tehdä mitään, ei pihatöitä, ei remontointia. pakkohan syksyn lehdet on haravoida jne. mutta minun tehtäväksi ne jää. samoin viikonloppuisin nukkuu niin myöhään kun huvittaa eikä ole _koskaan_ sanonut minulle aamulla, että jää sinä nukkumaan, minä hoidan lapset. sitten hän iltaisin ihmettelee kun en esim jää seuraksi katsomaan leffaa, kun pitää mennä nukkumaan että aamulla taas jaksaa herätä jne



minä olen myös miettinyt että olemme tosi erilaisia,minä tykkäisin tehdä, laittaa kotia kauniiksi jne. mies taas tyytyisi nykyiseen. kamalat riidatkin on saatu tästä monta kertaa aikaiseksi.



mistä siis löytää kultainen keskitie?

Vierailija

pitää siis kai muuttaa omaa ajattelutapaa??





Vierailija:

Lainaus:


Hyvin vaikea on näin maallikkona ainakaan sanoa, miten voisit muuttaa miestäsi, jos sitä haluat. Nimittäin minun nähdäkseni tuo " energiataso" on ihan kunkin perusluonteessa oleva seikka, toiset saavat enemmän aikaan eivätkä osaa olla paikoillaan ja toiset ovat hitaita pohdiskelijoita, jotka eivät edes tunne tarvetta touhuta niin paljon. Että mitään ahkerajaakkoa tuskin koskaan miehestäsi saat.



Tietysti välttämättömät kotityöt pitäisi jakaa puoliksi, ja siitä asiasta on voitava keskustella. Ehkä voitte vaikka kirjoittaa listan tehtävistä asioista ja merkitä kummalle ne kuuluvat. Toinen ei voi vältellä velvollisuuksiaan kun töistä on mustaa valkoisella.




Vierailija

Ymmärsinkö oikein, että asutte nyt omakotitalossa, jossa on paljon kunnossapitotyötä? Vähentäisikö se töitä teiltä molemmilta (siis käytännössä ainakin sinulta), jos asuisitte esim. rivarissa taikka kerrostalossa? Ymmärrän kyllä, että se ei ole se syvällisin ongelma parisuhteessanne, mutta käytännön ratkaisuna auttaisi kuitenkin varmaan jossain määrin.



Tai jos miehesi käyttäytyy mielestäsi kuin lapsi, ehkä häntä täytyy jossain määrin myös kohdella sellaisena. Mitä jos sanoisit rauhallisesti mutta jämäkästi, että et yksinkertaisesti jaksa loputtomiin tehdä kaikkea yksiksesi, vaan haluat että työt jaetaan reilummin. Ehdota että kirjaatte ihan paperille pakolliset, viikoittaiset kotityöt, ja jaatte ne teille molemmille. Tarvittaessa pistätte vaikka rastia ruutuun, kun homma on tehty. Myönnettäköön että tämä saattaa kuulostaa vähän älyttömältä, mutta jos mikään muu ei auta...



Entä miten miehesi opinnot etenevät? Onko hän niissä yhtä saamaton kuin kotitöissä?



Jos miehesi on kautta linjan " vetelä ja saamaton" , voisiko kyse olla jonkinasteisesta masennuksesta? Siinä tapauksessa miehesi kannattaisi hakea ammattiapua.

Vierailija

Yritin monta kertaa puhua asiasta, mutta ei tuntunut menevän perille. Tuolle ex-miehelle oli kotoa tarttuneet sellaiset tavat, ettei tarvitse tehdä mitään, talo on kuin läävä ja ruoka haetaan valmiina kaupasta, kotitöitä ei tehdä (edes ex-anoppi ei tehnyt niitä ja talo oli juuri sen näköinen). Purin oman pettymyksen ja raivosin asiasta monta kertaa ja lopulta mieskin uskoi, etten ole mikään kotiorja, eikä hän mikään lapsi, joka ei osaisi muka yhtään mitään. Ei meillä auttanut muu kuin tehdä selvä työnjako ja vuorot, jolloin kotihommat oli tehtävä. Kummankin oli pidettävä kiinni vuoroista. Minä en tehnyt enempää, eikä mies yhtään vähempää. Siitä se vähitellen... Tosin suhteemme sitten loppui, mutta siihen johti taas ihan muut syyt.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat