Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Lueskelin tuossa keskustelua synnytyksen kestosta ja huomasin, että siellä oli muitakin äitejä, joiden lapsi on myös autettu maailmaan imukupilla niinkuin minunkin tyttäreni.

Mietinkin tässä, että kuinka kauan teitä ponnistutettiin ennen kuin imukuppi otettiin avuksi? Itsellä ponnistuvaihe kesti 1 h ja 16 min (lakitarjonta ja yli 4 kg vauva) ja imukupilla siis autettiin. Ja jäikö teille pitkästä ponnistusvaiheesta ja imukupista jotain epämukavia muistoja?



Sivut

Kommentit (32)

minä ponnistin 2 tuntia ja kätilö sano että vielä vaan, mutta olin aivan poikki ja vauvan sydänäänet alkoi heiketä, joten vaadin lääkärin paikalle. koko homma kesti 20 tuntia. on jäännyt kammo sunnytyksestä..toivottavasti nyt menisi paremmin ( 24+5 )

autettiin maailmaan imukupilla. Ponnistusvaihetta oli kestänyt 45 min, supistukset olivat lyhyitä, mulla alkoi voimat vähetä ja neidin sydänäänissä tapahtui laskua. Hän syntyi avosuisessa kasvotarjonnassa ja kätilö sanoi, että ikimaailmassa en olisi häntä pystynyt omin voimin ponnistamaan. Imukuppi oli kyllä kaamean kivulias kokemus minulle, mutta vauva syntyi tämän jälkeen parissa minuutissa. Pahka ja mustelma päästä hävisivät parissa päivässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minä ponnistelin 50 minuuttia ennenkuin imukupilla autettiin vauva maailmaan: painoa oli 4810g ja syntyi kasvot ylöspäin (niinkuin monella muullakin imukupista apua saaneella näyttää olleen).



Noin puoli tuntia ponnisteltuani ajattelin, että kuinka helkutissa joku haluaa tän tehdä toiseen kertaan (siis synnytyksen), mutta heti kun sain vauvan rinnalle, niin kaikki ponnistelut ja vaikeudet unohtui. Imukuppi oli mullekin vaan helpotus, kun omat voimat oli jo ihan lopussa! Mitään epämukavia muistoja ei jäänyt.



Taija



minä ponnistin 2 tuntia ja kätilö sano että vielä vaan, mutta olin aivan poikki ja vauvan sydänäänet alkoi heiketä, joten vaadin lääkärin paikalle. koko homma kesti 20 tuntia. on jäännyt kammo sunnytyksestä..toivottavasti nyt menisi paremmin ( 24+5 )

Isokokoinen esikoinen (4310 g, itse olen pienikokoinen) vedettiin lääkärin toimesta imukupilla ulos. Ponnistusvaihe oli kestänyt reilun tunnin ja olin ihan poikki jo. Siinä lääkäri sitten kiskoi kaksin käsin jalalla sairaalasänkyyn tukien - nyt ajatus jo naurattaa :D



Kun en paremmasta tiennyt, niin helpotushan se imukuppi oli, enkä kokenut sitä millään lailla ikävänä. Istuminen oli kyllä hankalaa vähän aikaa. No, toinen lapsemme syntyi 1 v. 10 kk myöhemmin, hänet ponnistin " ihan itte" maailmaan, ponnistuvaihe kesti 3 minuuttia. Oli ihan sellainen olo, että tässäkö tämä oli, missä se sietämätön tuska on?? Sitten vaan osastolle ja päivän lehteä lukemaan ;)

Hei. Minulla on viikon kuluttua laskettu aika ja tosiaan pelottaa mennä uudelleen synnyttämään edellisen kokemuksen jälkeen. Tyttärini syntyi pari vuotta sitten pitkän kaavan kautta. Synnytystä käynnisteltiin vauvan koon vuoksi pari vuorokautta ja alapää oli jo tosi hellä kun lapsivedet tuli. Sen jälkeen meni 7tunita kun alkoi 2h ponnistusvaihe ja eihän minulla tullut minkäänlaista ponnistuspakkoa. Niinpä päädyttiin imukuppiin ja epsomiaan. Siinä meni sitten verta, niin että olin menettää tajuni ja ilmeisesti murtui häntäluu ja haava oli kyllä erittäin kipeä. Tytär painoi 4225g ja pään ympärys oli 39 cm ja hänelläkin oli aika kipeä pää. Itse en meinannut toipua millään, vielä viikonkaan päästä en meinannut päästä pois sairaalasta, mutta lähdin jotenkin (sairaalasta eivät olisi vielä päästäneet).Onneksi kotona oli apua ja sain siellä tarvittavan määrän kipulääkkeitäkin, joita sairaalassa ei meinannut saada millään. Toipuminen oli pitkä ja työläs (pissa valui ilman mitään tuntoa) kävelemään en pystynyt, saatikka istumaan tai seisomaan. Makasin selälläni pari viikkoa, vaikka yritin kaikkeni. Sain sairaalassa kyllä lisäverta, mutta veriarvot eivät meinanneet nousta millään.

Nyt kätilö lupasi sektion, mutta viimeisellä käynnillä lääkäri eväsi sen sanoen, että kätilöillä ei ole oikeutta luvata ko asiaa. Nyt vauvan koko on jotain 4 kg ja taas aiotaan käynnistää. Mitenkähän tästä hengissä selviää, vaikka kovasti vakuuttelivat toisen syntyvän helpommin.

otettiin imukuppi käyttöön. Papereissa lukee " äidin voimat loppuneet" . Vauva oli tulossa avotarjonnassa (nenä taivasta kohti) ja painoi 4182g. Kyseessä oli ensisynnytys. Kätilö puhui kokoajan jostain " kynnyksestä" , jonka yli vauvan pään ois pitäny tulla enkä saanu ponnistettua sitä sen yli.



Itselleni imukuppi oli myös valtava helpotus - pääasia oli saada vauva ulos, keinolla millä hyvänsä!

Olin vasta ehtinyt ponnistelemaan parikymmentä minuuttia. Lääkäri sanoi heti, ettei juuri tarvinnut vetää eikä lapsen päähän jäänyt juuri jälkeäkään. Kuulemma omat ponnistukseni olivat kuitenkin hyviä. Eli helpolla pääsin. Episiotomiakin on parantunut hyvin ja melko nopeasti, ei tullut repeämiä.



Imukupista ei siis jäänyt minkäänlaista huonoa fiilistä, hyvä vain että varmistettiin vauva ulos tarpeeksi nopeasti kun vauvan hapetusarvo hälytti.

Ponnistusvaihe kesti synnytyksessä reilut puolitoista tuntia, imukuppi oli mukana ihan ponnistuksen alusta asti. Se kuitenkin irtosi kerta toisensa jälkeen, ja synnytys loppui hätäsektioon.



Tyttäreni kärsi syvästä synnytyksen aikaisesta hapenpuutteesta, mutta on onneksi toipunut siitä hyvin. Ainakaan merkkejä mistään vammoista ei vielä ole. Itselleni jäi synnytyksestä todella huonot muistot, ja seuraava synnytys pelottaa. En tunne voivani luottaa siihen että henkilökunta sairaalassa tietää mitä tekee, ja pelkään että toisenkin lapseni henki ja terveys vaarannetaan.



En pysty tajuamaan, miksi ponnistusvaihetta jatkettiin niin kauan, jos jo alusta asti oli sellainen kiire että imukuppi piti ottaa avuksi. Jälkeenpäin kaikki mukana olleet lääkärit ja kätilö kävivät juttelemassa minun kanssani, mutta olin silloin vielä niin onnellinen siitä että olimme molemmat vielä hengissä, etten tajunnut kunnolla kysellä mitä oikein oli tapahtunut ja mitä ensimmäinen lääkäri oli ajatellut kun yritti imukupilla ilman mitään tulosta niin kauan. Vasta takapäivystävän lääkärin tultua paikalle tehtiin päätös hätäsektiosta.



Katkeraa tekstiä, mutta sainpahan taas vähän purettua...

Mulla imukuppi teki todella pahan 3-asteen repeämän, synnytyksestä nyt kulunut 1,5 vuotta ja vieläkin arpikohta kiristelee välillä. Toisaalta poika tuli terveenä ulos, joten se kaikkein tärkeintä.

En tiedä, johtyiko imukupista vai mistä (ei kai ainakaan vauvan koosta 3500/51 tai päänympäryksestä), että repesin todella pahasti imukuppisynnytyksessä. Menetin verta 1,5 litraa ja olo oli tosi heikko. Ompeleet eivät sulaneet ja vielä 1 kk synnytyksestä kärsin kivuista... ja imetys ei tietenkään ottanut onnistuakseen.. johtuen mielestäni kaikista em. syistä. Jos nyt olisin samassa tilanteessa, vaatisin ehdottomasti sektion!

Minulla myös oli apuna imukuppi, en kyllä ollut ponnistanut kuin vähän yli puoli tuntia mutta ilmoitin itse kätilölle että en jaksa enää!

Hän sitten ehdotti imukuppia ja minulle siinä tilanteessa sopivat kaikki ehdotukset... En kokenut sitä mitenkään kamalana juttuna, se oli helpotus, mutta lääkäri oli vähän rasittava... Ja lopulta imukuppi meni rikki eli sillä saatiin vain vähän apua, loppujen lopuksi ponnistin pojan itse maailmaan.

oli kestänyt noin tunnin, kun kätilö suositti imukuppia ja sitten sitä tarvittiinkin nopeasti. Vauva jumitti hartioista kiinni, ensisynnyttäjälle 4650 g:n poika oli liian iso.

POjan päästä repesi isolta alueelta nahka, se oli tosi kipeä ja saikin mm. siihen hoitoa lastenosastolla, vierihoitoon sain vasta 4. päivänä.



Kaiken kaikkiaan imukuppi oli minulle helpotus, omat voimat olivat siinä vaiheessa jo ihan loppu.

Mä en ollut vielä aloittanutkaan ponnistamista kun imukuppi laitettiin. Takana oli 19h kärsimistä suppareiden ja avautumisen kans ja päättivät sit helpottaa mun hommaa ja laittaa imukupin.

Mulla imukuppi repäisi todella pahan, 3-asteen repeämän, synnytyksestä 1,5 v ja vieläkin arpikohta välillä kiristelee. Toisaalta poika tuli terveenä ulos, se kaikkein tärkeintä.

Minulle imukuppi oli lopulta vain helpotus ponnistettuani 1h 29 min eikä mitään meinannutkaan tapahtua. syykin selvisi kun lapsi punnittiin ensisynnyttäjä ja 4680g painava lapsi.

puol toista tuntia olin ponnistanut kun ruvettiin imukuppia käyttämään. Tyttö oli tulossa vinossa ja imukupilla ei varsinaisesti vedetty vaan tyttöä vain vähän käännettiin. Kaiken kaikkiaan ponnistus vaihe kesti 2h 10min. Ei tullut tyttöön edes mustelmaa ihan pikkainen pahka vain joka lähti parissa viikossa. Ja minäkin olin imukupista vain helpottunut kun leikkaussaliakin jo soiteltiin valmiiksi. Eli onneksi tuli imukupilla. Aika paljon kyllä jouduttiin välilihaa leikkaamaan, paraneminen kesti jotain kolme viikkoa.

Ponnistusvaihe oli 2h ja supistukset alkoivat hiipua tipasta huolimatta. Olihan se siinä tilanteessa tavallaan helpotus, mutta kyllä siitä traumoja jäi. Vauva todella vedettiin (hyvä että lääkärillä voimat riitti ;-)), melko ylhäältä käsi poskella ja poikittain yhdellä " supistuksella" (kai siinä joku pieni oli...). Kivusta ei ole traumoja, ei oikeastaan edes muistikuvaa vaikka puudutteita ei ollut, mutta paraneminen oli hidasta ja se mietityttää ja pelottaa nyt jälkeen päin kovasti :-(



Eeelf rv12+5

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat