Abortin tehneet. Miten pystytte katsomaan /pitämään

Vierailija

sylissä muiden vauvoja? Luulisi jonkinlaisen omatunnonpiston tulevan.

Sivut

Kommentit (46)

Vierailija

Tein abortin 17 vuotiaana kun ehkäisy petti. Olin silloin jo suhteessa nykyisen mieheni kanssa, jolle odotan nyt kolmatta lasta. Sain esikoisen 26 vuotiaana eli melkein 10 vuotta abortin teon jälkeen. Tein abortin aikanaan koska en kokenut olevani valmis äidiksi kesken koulun käynnin ja koska en ollut kun vasta alle vuoden seurustellut mieheni kanssa. Nyt tämä abortoima lapseni olisi 14v. Olen usein miettinyt oliko hän tyttö vai poika. Ja millaista elämäni olisi jos olisin antanut hänelle mahdollisuuden syntyä. Olisinko naimisissa mieheni kanssa vai olisiko vauva liian aikaisin mullistanut elämämme niin, että olisimme ajautuneet eroon. Ainakin esikoisen syntymä oli tosi iso juttu ja iman jo vakaaksi muodotunutta suhdettamme olisimme olleet kriisissä. Olisinko halunnut heti perään lisään lapsia? Vai olisinko käynyt koulut loppuun ja hankkinut ammatin kuten tein abortin jälkeen?

Nämä asiat ovat pyörineet usein mielessäni 14 vuoden aikana. Kadun aborttia enkä ikinä voisi sitä enää tehdä. Mutta ymmärrän miksi siihen päädyin. Vaikeammaksi asia tuli nimenomaan omien lasten syntymän jälkeen. Kun katson ihania kauniita lapsiani en voi olla ajattelematta, että yhden " tuollaisen" olen tappanut! =(((( Mutta asia ei ole sellainen mikä olisi edes viikottain mielessä tai vaivaisi minua jatkuvasti. Mutta tälleen kun siitä muistutetaan niin tunteet kyllä nousevat pintaan.

Vierailija

Toiset nyt vaa ovat syntyneet kultalusikka suussa, eivätkä ole - ainakaan vielä - joutuneet kohtamaan mitään todellista kriisiä tms. elämässään. Siitä näkökulmasta on hyvä vielä määritellä asiat yksioikoisen mustavalkoisiksi. Silti toivoisin, että he saisivatkin elää onnellisen tietämättöminä elämän kurjista puolista ja pysyä onnellisesti yksinkertaisessa hyvä-paha -maailmassaan.



Niin ja vastauksena kysymykseen: pahalta tuntui, mutta kaduttanut ei

Vierailija

olen samaa mieltä tossa että pitää katsoa myös omaa jaksamista.ehkä joku jaksaa tehdä esim. 4 lasta.mutta minulle riittää hoitamista kahdessa lapsessa ja toisen lapsen diabeeteksessä.en minä sitä aborttia niin mielelläni tehnyt mutta se oli minulle ja miehelleni ainut oikea ratkaisu.mutta eihän nämä tuomitsijat sitä ajattele.

Vierailija

vaan just tollaset, joille pelkkä diabeteksen mahdollisuus tai jotkut kesken olevat opinnot on toooosi pätevä syy murhata uusi, syntymätön ihminen! Näille tunnevammaisille ei tosiaankaan tee tiukkaa pitää vauvaa sylissä, oli sit oma tai vieras. Turha tollasilta kysyä!

Vierailija

ei ole mennyt sekaisin kun olen saanut kaksi lasta.eikä ole mennyt senkään takia sekaisin että lapseni sairastui.minulle kaksi lasta riittää vallan mainiosti.teillä tuntuu olevan ongelmia kun toisten valinnoista valitatte.ja syistä miksi tenkin minkäki asian.

Vierailija

abortteja tehdään joka päivä ja kuka niitä tekee niin on niiden aivan oma asia!!! se ei kuulu kenellekkään!!! jokaisella on siihen varmasti hyvä syy miksi sen abortoi!!! joten annetaan asian nyt olla!!

Vierailija

Mutta mulla on astma-lapsi. Usein astmaa/diabetesta/epilepsiaa tms. pidetään jotenkin helppona sairautena, koska se on niin yleinen ja siihen löytyy lääkkeet. Helppoa se ei kuitenkaan ole. Voin sen vakuuttaa. Sitä ei tiedä ennen kuin sen itse kokee. Meillä astmaan liittyy atopia ja erinäisiä allergioita. Se on ainakin minusta hankala tauti. Lääkkeet turvottaa lasta, eikä vaatteita esim. meinaa löytyä ja muut kiusaa. Lapsen iho usein rikki rasvauksista huolimatta, joita saattaa joutua tekemään pari kertaa yössäkin. On hankalaa myös, ettei lapsi voi olla lapsi, kun lääketasapainoa ei saada sopivaksi ja pienikin liikunta saa yskimään pahasti. Pieninkin flunssa voi johtaa viikoksi sairaalahoitoon. Lääkkeet maksavat maltaita. KELAn kanssa saa tapella usein. Sairaalajaksot maksavat kanssa. Elämää ei voi suunnitella eteenpäin kovinkaan paljoa. Allergiat vaikeuttavat ruuanlaittoa ja vaikkapa lääkkeiden valintaa. Uni on harvana yönä katkeamatonta tässä perheessä. Rankinta on katsoa, kun lapsen keuhkot eivät meinaa jaksaa hengittää. Limaoksennuksisten lakanoidenkaan pesu ei ole herkkua. Lapsi taantuu aina sairaalassa ja on monessa asiassa jäljessä ikäisiään. Jossain vaiheessa toisellekin lapselle pitäisi järjestää aikaa, saati sitten parisuhteelle.



Että ymmärrän ihan hyvin diabetes-lapsen äidin mielipiteen sekä suuttumisen. Tsemppiä!

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat