Päiväunista ja niiden pois jättämisestä

Vierailija

Useat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että päiväunet ovat pienelle (kuten 2-vuotiaat) tärkeät. Joten on äidin selkärangattomuutta ja mukavuudenhalua, jos antaa lapselleen periksi.



Monet, lähes kaikki lapset taistelevat tuon ikäisenä nukkumaanmenosta, se kuuluu uhmaan. Toisaalta lapsi varmasti jonkin verran vähentääkin unentarvettaan. Mutta kun täällä nämä äidit kertovat lastensa unimäärästä, niin nekin joiden lapset eivät nuku päiväunia, kertovat kuitenkin lapsensa nukkuvan ihan normaaleja unimääriä, n. 12 h vuorokaudessa. Tuohon tuntimäärään mahtuisi hyvin myös päikkärit. Esim. tunnin päikkärit ja 11 h yöunta. Tuon ikäisen lapsen voi hyvin herätellä jos tuntuu unet venyvän liian pitkiksi. On hyväksyttävä se tosiasia, että sitä omaa aikaa ei enää iltaisin ole niin paljon, lapsen hyväksi ne päiväunet vaan on.



Joku lastenlääkäri, en nyt muista kuka, mutta tälläkin palstalla oli siitä artikkelista juttua, on sanonut, että päiväuni minkä lapsi nukkuu ennen klo 15 ei vaikuta yöuniin. Ja jos lasta ei saa nukahtamaan niin ei teille ole tullut mieleen yrittää jotain nukuttamiskikkoja, mennä viereen pötköttämään, silitellä, laulaa unilauluja jne.? Juu, onhan se rankkaa ja vaatii hieman enemmän jaksamista kuin vain peitellä lapsi ja jättää yksikseen nukkumaan...

Kommentit (7)

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


Lapset ovat yksilöitä ja mielestäni väkisin päiväunien nukuttaminen on karmeampaa kuin se että lapset touhuavat päivällä ja nukkuvat kunnolliset päiväunet!









Mene muualle missä voit vapaasti yrittää päteä tuolla " tutkimustiedollasi" .

Käytäntö kun on ihan eri asia.




eikä lasta PYSTY nukuttamaan väkisin! mä oon ainakin yrittäny lukea, laulaa, silitellä ja " nukkua" vieressä. kun ei nuku, niin ei nuku!

mielelläni ottaisin neuvoja vastaan, miten pitäisi tehdä??

Vierailija

Tuota mieltä nimittäin minäkin olin ennen. Isoveli kuorsaa päiväunia edelleen koulun päälle. Samoin keskimmäinen.



Vaan tulepa meille kokeilemaan niitä nukutuskonsteja meidän kaks veehen. Jospa sinä osaisit, kun minä en osaakaan, vaikka luulin osaavani. Kaikki nimittäin kokeiltu jo, peräti 2 tunnin ajan ja lapsen vastaus: ei minua nukuta! Lapsi vain lauleksii, heiluu ja karkailee. Yöunet ovat kello 20.30-9.00.



Luunapinko annan ja selkäsaunalla uhkailen seuraavaksi :O?



Lapset ei ole mitään Hitachin videoita joihin on yks ja sama käyttöohje. Toiset nukkuu päikkärit, toiset ei, niin se vaan on.



Elämä opettaa.

Vierailija

Lapset ovat yksilöitä ja mielestäni väkisin päiväunien nukuttaminen on karmeampaa kuin se että lapset touhuavat päivällä ja nukkuvat kunnolliset päiväunet!









Mene muualle missä voit vapaasti yrittää päteä tuolla " tutkimustiedollasi" .

Käytäntö kun on ihan eri asia.

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


Kaikki nimittäin kokeiltu jo, peräti 2 tunnin ajan ja lapsen vastaus: ei minua nukuta! Lapsi vain lauleksii, heiluu ja karkailee. Yöunet ovat kello 20.30-9.00.




No hyvänen aika, ei tietysti nuku jos annat aamulla nukkua noin myöhään. Aamulla ylös aikaisemmin, jo klo 7-8 niin johan nukkuu päikkärit. Lapsen neurologiselle kehitykselle on terveellistä ottaa se lepohetki päivällä, hiukan viitseliäisyyttä hyvä nainen!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat