Milloin lugesteronista luovutaan ?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Moi !



Mulla tuli PASista plussa ja on nyt viikkoja 6+4. Mulla on ollut nyt lauantaista lähtien tuhruvuotoa ja välillä vähän runsaampaa. Kävin eilen Naistenklinikalla ja massussa näkyi kaksi pussia, josta toisessa ei näkynyt mitään ja toisessa " jotain" , minkä lääkäri katsoi olevan sikiö. Mun mielestä siellä jumpsutti selvästi sykekkin !



Mulla on ollut 5 keskenmenoa ja tästä taitaa tulla kuudes. Ainakin oireet on taas ihan samanlaiset.



Passin jälkeen lääkäri sanoi, että jos näyttää positiivista, niin voin jättää lugesteronit pois. En kuitenkaan jättänyt, koska aattelin, ettei voi tehdä pahaa kun kerran yleensä mulla katkeaa jo tässä ensimetreillä matka. Nyt sitten arvon, että miten muille on sanottu, että lugesteroneista luovutaan hoitojen jälkeen ja miten niistä luovutaan ? Joskus muistan kuulleeni, että vähennetään lääkitystä portaittain.



Osaako joku neuvoa ? Soitin jo tosin tuonne hedelmöitysklinikalle, mutta en saanut vielä lääkäriä kiinni.



Ollut myös ihan tajuttoman paha ja yrjöttävä olo. Onko muilla lugesteron aikaansaanut tämän ? Muissa raskauksissa mulla ei ole nimittäin ollut pahaa oloa (tosin ne on kaikki mennytkin jo melkein tässä vaiheessa kesken).



ET

Kommentit (9)

Vierailija

... meille sanottiin, että Lugestronia ja Progynovaa jatketaan raskausviikolle 10 saakka (molempia 3xpäivässä). Meillä siis PAS hoito menossa.

Vierailija

en osaa muuta sanoa, kuin että toimi kuten lääkäri on sanonut/sanoo. Ikävä, että Sinulla on ollut keskenmenoja, mutta tuskin Luget asiaa ratkaisevat. Toivon hartaasti, että nyt kaikki menisi hyvin.



Tuikku (peukut pystyssä!)

Vierailija

onko Pas tehty luonnolliseen vai lääkkeelliseen kiertoon.



Itselläni takana luonnolliseen kiertoon tehty pas ja Luget loppuivat, kun lääkärin kirjoittama kuuri loppui eli käytännössä positiiviseen raskaustestiin.

Soitin hoitopaikkaamme OYS:iin silloin plussattuani ja sanoivat, että Luget saa lopettaa kun ne loppuvat, koska siirto tehty luonnolliseen kiertoon. Jos kyseessä olisi ollut lääkkeellinen siirto, niin siinä tapauksessa Luget olisivat jatkuneet pidempään.



Toivottavasti kaikki sujuu hyvin Etuominen. Onnea matkaan!



-katti rv 7+6-

Vierailija

Oysissa käytäntö on ainakin pas:ssa tällä hetkellä että testin ollessa positiivinen luget jatkuu aina rv:lle 12 saakka. Eli kovin kirjavaa on eri paikoissa. Itse kyllä sinuna jatkaisin lugeja pitemmälle. Niin kuin sanottu ei niistä haittaakaan ole. Kaikkea voi kokeilla. Onnea matkaan!

Vierailija

... oli aikoinaan veritesti pp. 12, jonka mukaan olen raskaana... lääkäri sanoi, että lugeja ei tarvitse enää käyttää, mutta minulla oli niitä enää jotain 3 pv annos jäljellä, niin hän sanoi, että voin tietenkin käyttää ne pois (ei mitään asteittaisesta sanonut, ei tuntunut olevan mitään väliä...) (raskaus todettiin myöhemmin tuulimunaksi, mutta sehän ei taas tähän kuulu...)



Kerran kävi niin, että ei päästy ICSI-siirtoon - olin kypsytellyt tosi isoilla hormooniannoksilla jotain 6 munista... silloin mun oli tärkeää käyttää Lugeja 10 päivää, että sillä tavalla tuettaisiin keltarauhasta (olihan muniksiakin ollut enemmän kuin se 1 kpl)...



... ehkä tuohon käyttöön voisi vaikuttaa myös henkilön omat arvot??? Tai aikaisemmat keskenmenot, kuten joku jo tiesikin...



Toivottavasti raskaus etenee suunnitellusti!



Eemeli





(mun yleinen mainospätkä: 4*ICSI takana, otetaan lahjoituksena vastaan ylijäämälääkkeitä ulkomailla joulukuun puolessavälissä alkavaan hoitoon: Menopur tai Menogon ja Orgalutran... mailaile:

eemelikaksi@hotmail.com)

Vierailija

Mulle tehtiin PAS luonnolliseen kiertoon ja mulla lopetettiin luget viikon aikana asteittain siten, että vikat meni 4+6 viikolla.



Eiköhän tuo paha olo johdu raskaudesta. Mulla nyt viikkoja 6 ja olen miltei invalidi tämän pahan oloni kanssa. En ole työkykyinen, koska mikän ei pysy sisällä ja koko ajan on kuvottava olo. Normaalia ruokaa en ole syönyt noin viikkoon; aina tulee kaikki ulos. Yritin myös tavoittaa klinikan lääkäri KR:aa , mutta en ole saanut kiinni. tarvitsisin näes sairasloman; olo on nyt siinä pisteessä.

Vierailija

Sain äsken kiinni klinikan lääkärin ja sanoi, että jatkaisin nyt kuitenkin lugesteronia 100mg x 2 päivässä eli puolitan annokseni. Aamulla yksi pilleri ja illalla yksi. Menen maanantaina hänen luokseen, halusi vielä nähdä. En kyllä ymmärrä, että miksi kun kerran olen jo naistenklinikalla seurannassa. Mutta periaatteessa ihan jees, kun kerran tiputtelen tällälailla ja supistuttaa ja kaikkea, niin voihan siellä käydä. Saa ainakin sitten taas varmuuden mitä massussa tapahtuu.



Jotenkin ei ole kovin hyvä fiilis tästä raskaudesta, kun on niin älyttömän turvonnut olo (ei siis pelkästään huono olo), päätä särkee, supistelee ja verta/rusertavaa vuotoa tulee melkein koko ajan. Näin ne muutkin on mennyt kesken (tosin jo huomattavasti aikaisemmin, yksi ainoastaan viikolla 13).



Huh, kyllä täytyy sanoa, että jos raskaana olo olisi tällaista koko 9 kk, niin en kyllä tiedä, miten jaksaisin. Periaatteessa jos tulee ulos, niin ainakin olo helpottaa, jos jotain positiivisia piirteitä keskenmenosta pitää hakea.



Tsemppiä kaikille !



ET

Vierailija

IVF:n tuoresiirrossa minä sain lugereseptin ekaksi testipäivään saakka ja sen jälkeen, kun olin plussannut sain uuden reseptin niin, että kuuri kesti noin 7 rv saakka. Se oli kuulema hoitajan mukaan epätavallista. Yleensä luget kuulema lopetetaan melko pian plussan jälkeen.



Muuta en tiedä asiasta sanoa, tämä on minun kokemukseni asiasta.



Onnea plussasta ja kaikkea hyvää odotukseesi!!

Vierailija


keskustelua ja monet ovat käyttäneet PAS:in jälkeen rv. 10-12. Jotkut toki paljon vähemmänkin. Lugejen käytöstä ei ainakaan haittaa voi olla, mutta käyttö voi omalta osaltaan varmistaa raskauden jatkumista (mutta onhan paljon muitakin tekijöitä).



Lugeissahan on progesteronia. Ja progesteroni on tärkein keltarauhasen erittämä hormoni. Raskauden aikana istukka tuottaa tätä progesteronia. Luge on varmasti sellainen varmistus, että progesteronia saadaan riittävästi, joka on välttämätöntä raskauden jatkumiselle.



Keltarauhashormoni myös rentouttaa kohdun lihaksia. Alkuraskauden kohdun supistelu saattaa olla merkkinä alhaisesta keltarauhashormonin tasosta, joka voi johtaa varhaiseen keskenmenoon. Niinpä keltarauhashormonin liian alhainen taso on yleinen syy toistuviin keskenmenoihin.



Tässä vielä s-prog-viitearvoja:



naiset follikkelivaihe 0,4 - 6,5 nmol/l

ovulaatiovaihe 1,3 - 14,2 nmol/l

luteaalivaiheen puoliväli 16,6 - 72,2 nmol/l

luteaalivaihe 4,5 - 52,9 nmol/l

postmenopaussi alle 3,3 nmol/l



Olen siis TuikkuX:n kanssa täysin eri mieltä, itse vastaavassa tilanteessa pyytäisin ehdottomasti lääkäriä kirjoittamaan lisää lugeja.





Liinakko





Lainaus:

TuikkuX kirjoitti:

en osaa muuta sanoa, kuin että toimi kuten lääkäri on sanonut/sanoo. Ikävä, että Sinulla on ollut keskenmenoja, mutta tuskin Luget asiaa ratkaisevat. Toivon hartaasti, että nyt kaikki menisi hyvin.



Tuikku (peukut pystyssä!)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat