¨~ ¨ JOULUISTA KESKIVIIKKO-PÄIVÄÄ! ¨~¨

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

En nähnyt vielä pinoa...

Sivut

Kommentit (35)

Vierailija

Mun pitäisi oikeastaan viimeistellä graduni, mutta kummasti tulee eksyttyä nettiin... :) Kirjoittelin muutaman kerran joskus alkuvaiheessa, mutta sitten se jäi.. No vähän päivitystä.



Rasvailusta. Oon jo pari viikkoa rasvannut välilihaa Weledan synnytykseenvalmistautumisöljyllä. Paketissa lukee, että rasvailu olisi hyvä aloittaa rv 34, mutta Naistenklinikan kätilö suositteli aloittamaan aikaisemmin, kun odotan kaksosia. Kyseessä oli synnytyssalikätilö ja hän kertoi vaikuttuneensa, kun eräälle ensisynnyttäjälle ei ollut tullut naarmuakaan synnytyksestä. Ja kuultuaan tämän rasvanneen välilihaansa, hän suositteli sitä lämpimästi. Ystäväni käytti rasvaamiseen Ceridalin öljyä, taitavat olla yleisimmät käytetyt öljyt.. Masun rasvaan kahdesti päivässä Biothermin Biovergetures -rasvalla ja vielä ei ole tullut arpeakaan *koputtaa puuta*. Sf-mitta oli kaksi viikkoa sitten jo 38cm, joten nahka alkaa olla kovilla. Ja lisäksi rasvaan nännit Lansinohilla, tämäkin NKL:n kätilön suositus. Kaksosia imettäessään kun ei voi aina välillä lepuutella arkaa nänniä, joten hyvä vähän valmistella niitäkin. :)



Muuten on vointi ollut ihan ok, nyt on alkanut väsyttää. Jäin toissaviikolla pois osa-aikatöistä ja nyt pitäisi tosiaan vielä gradu rustata valmiiksi. Innostus on vaan aika heikko... Pikkasen on turvotusta alkanut tulla, mutta lymfassa käynti on ollut tosi hyvä juttu.



Eipä kummoisempia, yritän aina välillä tulla piipahtamaan. Tosin tällä viikolla taidan jo joutua nettikieltoon, jotta saan lopputyön tehtyä.. :)



Hyvää marraskuuta,

Mia79 ja masumöyrijät rv 33+3

Vierailija

Aattelinpa jo vihdoin ja viimein pinoutua itsekkin. Vähän taustatietoja ensin =) Kolmenkympinkriisin ohittanut, toinen tulos (tuntuu kuiteski ensisynnyttäjältä ku eka on jo 10-vuotias) ja asustellaan tääl pohjois-pohjanmaalla... Tähän asti odotus on mennyt hyvin, eikä kauheita vaivoja ole ollut (jos jätetään parit pullottavat pukamat ja välil jalat pökkelöksi muuttavat turvotukset pois ;) ) Painoakin on " vasta" tullut n.10kg lisää(esikoisesta 26kg) Taitaa painonnousukin ottaa spurtin sit viimeviikoilla... Kovasti kyl yritän (huom. yritän) vältellä leivonnaisia ja suklaatia, jotka ihme ja kumma on alkanut vasta maistumaan. Pari kuukautta taaksepäin ei voinut aatella syövänsä mitään makeaa.

Ai niin, pikkupossun ois määrä syntyä 23.12.(OAS) Mut itestäni tuntuu et taitaa tulla pari viikkoa etuajas ( eka synty vkolla 42+2) ja oishan se ihanaa olla jouluna jo kotona kun pikkune tuhisee ja puhisee kainalos... Oih, ollaki jo siel asti... No viel on ostelemista ja tekemistä et paikat on valmiina pikkupossulle.

Eilen tuli kärkkäisellä käytyä ja katellin kankaita, verhoja sun muita tekemisiä varten. Voi JUMANTSUKKA siis halvin oli 8,6emetri !!!! Mummonmarkois viiskympii. Kyl on eurot nostanu hintoja. Pojalle tilasin aikoinaan anttilasta ( ei enää onnistu, ainakaan mun silmään ole pistänyt) ja oisko ollu siin 20MK/metri eli yli puolet halvempaa. No joo, oikohan täs nyt näin ekakerraksi jutun juurta. Pitää yrittää itekkin kirjailla kuulumisia, ainakin viimestään sit ku vaaveli on jo syntynyt ;D Heh... Mä oon vaan niin laiska kirjotteleen. Mieluummin tääl taustal lueskelen (joka pvä melkein kaikki aiheet =))



Ensilumia odotellen K ja " pikkupossu 32+5



Vierailija

Siis nimimerkin piti olla willow, rakkaan koiramme mukaan :o) mutta siitä tuli vahingossa wilow, ja sitten huomasin, että joku täällä palstalla onkin jo nimimerkillä willow. siis pahoittelut! ei ollut tarkoitus näpistää toisten nimmaria! vaihdoin omani nyt sitten willaksi, eli tuo edellinen höpinä t: willa & bettytaipaavo hih!....sekoilua.

Vierailija

kun miehet nukkuvat syvässä unessa vieressämme ja meitä siis miltei jokaista vihloo, painaa ja jomottaa jos johonkin! Ihan samaa nääs täällä kuin mitä te kirjoititte! Yhdessä jaksetaan paremmin, hurttia huumoria repien...

Snow Appleko se oli, jok akyseli rasvoista ja housuista? No meille kätilöt suosittelivat synnärikäynnin yhteydessä (siis se valmennukseen liittyvä) Ceridalia, ja sitä mä suihkin ja hieroin tunnollisesti tuonne jonnekin. Eipä auttanut, kun väliliha leikattiin ja lisäkis repesin messevästi. Vaan Ceridalia on yhä jäljellä ja olen jo pari kertaa sitä alapäähän hieronut: Tuntuu tuo vanha arpi vieläkin kuitnekin sen verran,e tten voi herkkänä ihmisenä edes ajatella, miltä sen uudelleen repeäminen tuntuu! Vaan eipä sitä viimeksikään lopulta mitään erillistä kipua tuntenut, kun koko juttu sattui niin, että taju oli lähes kankaalla. Muutamat leikkaukset ja repeämiset olivat vain murusia koko lystin sakassa!

JA juuri niin kuin Minea (hyvä, että maito alkanut virrata!) sanoi, mä ihmettelen aina näitä kuninkaallisia, kuten nyt tuota Tanskan prinsessaa viimeksi, kun niin tyylikkäissä asusteissa astuvat ulos sairaalasta kameroiden välkkeeseen. Ja kun tietää, miltä siinä tilanteessa tuntuu! Housuissa on jokin vauvanvaippaa isompi patja imemässä vuolasta virtaa, tikkien langanpätkät tarttuvat vaipan pintaan ja tekevät kävelemisen vielä kivuliaammaksi, maha vielä pömpöttää, kun kohtu ei ihan parissa päivässä ainakaan mulla eikä sairaanhoitajille osoitetun kurssikirjankaan oppien mukaan kutistu normaaliin mittaansa. Eli tilavat, ilmavat mammahousut tai verkkarit ovat tuolloin kovaa valuuttaa! Kuten siis myös alkkarit: sinne on kuitnekinmahduttava se hillitön vaippa ja jos on kovasti tikattu, olisi hyvä, etteivät pikkaritkaan kovasti kiristäisi. Nää ovat siis mun mietteitä. Toisaalta olen kuullut, että esikoisen jälkeen toisen ja kolmannen lapsen synnyttyä jälkivuoto ei ole ollut läheskään niin paha, kun ei ole niitä vuotavia repämiä ja muita ja alapää muutenkin on jotenkin sinummat homman kanssa. Hm? Odotan innolla!

Ihanteellista synnytystä en oikein uskalla edes ajatella. Tärkeintä on, että selvitään lapsen kanssa mukavasti hengissä! Toki sektio pelottaa mua kovasti, joten alapäästäni tämän kuitenkin mieluiten pulauttaisin ulos. JA käynnistys ärsyttää myös: parasta olisi, kun lähtisi omaan tahtiinsa tulemaan ja tulisi sieltä ilman sen suurempia komplikaatioita ulos asti. Viimeksi poikaressun käsi oli poikkiteloin koukussa, mikä maar TUNTUI, repi ja hankaloitti tilannetta. Onneksi sain jalat sammakkomaisesti aivan auki ja auttavin imukupein ja kovin ponnistuksin, funduspainannoin ja muin sinertävä smurffi saatiin sieltä lopulta kunnialla pois. Tosin kesti aikansa, ennen kuin kätilöt tajusivat, mikä ulostuloa noin hankaloittaa... Vaan loppu hyvin, kaikki hyvin. Sain viimeksi täällä VKS:ssa niin hienoa palvelua, että en yhtään epäile, etteivätkö hoitajat tekisi parastaan. Itse asiassa se oli kuin hotelliloma: HEti sairaalaan tultaessa pääsin ihanaan altaaseen polskimaan, ja kun koitos oli ohi, kärrättiin eteeni joka päivä tajuttomat määrät sapuskaa, hymyiltiin, autettiin, rohkaistiin ja kehuttiin. Tätä kaikkea odotan myös kovasti. Vain esikoinen on vaikea jättää pariksi-muutamaksi päiväksi kotiin ilman äitiä, se huolettaa.

Ei, nyt sohvalle,kun vielä voi! Illalla menen äitin kanssa katsomaan Äideistä parhain-sotalapsileffan. Jottei nyt vallan kyyneleittä oltaisi.



Vitanova ja pullapoika tai -tyttö rv 31+6

Vierailija

Vielä yksi taustailija tunnustaa olemassaolonsa. Olen näitä joulukuisten viestejä lukenut alkusyksystä lähtien, olen vaan niin huono kirjoittelemaan säännöllisesti, etten sitten ole viitsinyt aloittaa.



Olen 21-vuotias amk-opiskelija ja miekkonen myös opiskelee. Ensimmäistä odotetaan viikoilla 33+3, laskettu aika on 18.12 ja synnyttämään mennään naistenklinikalle(hki).



Raskaus on mennyt hyvin, aikaisempina viikkoina en oikein saanut nukuttua kun sintti mylläsi tuolla mahassa yöt läpeensä, mutta nyt on onneksi rauhoittunut.



Minäkin olen aivan koukussa tuohon Sydämen asialla- sarjaan, vaikken sitä kovin usein ehdi nähdä kun yleensä heräilen vasta yhdentoista kieppeillä.



Mutta nyt siivoamaan ja harsokangasostoksille.



peep ja sintti 33+3

Vierailija

Olipas mukava saada taustailijatkin mukaan listalle. Menikin mukavasta aikaa, kun sai kaikki luetuksi. Meillä kun on niin pirun hidas kone.



Ja SnowApple: Ehdottomasta samoissa housuissa ulos, kuin sairaalaankin. Viimeksi tuntui, että olisi saanut olla isommatkin housut mukana, kun se " pieni" sairaalavaippa vei niin paljon tilaa.



Oma napa vaan paukkuu, onneksi joku mainitsi sen rasvauksen, olin ihan unohtanut. Välilihan asioista tuli mieleen, kun viime synnytyksessä kätilö piti siellä ponnistusvaiheen ajan kuumalla vedellä kostutettuja paperipyyhkeitä, niin ei tullut ollenkaan repeämiä ja oli hyvä kivunlievitys paineen tuntuun.



Hyvästä synnytyksestä vielä: Kun alkaisi itsekseen ilman käynnistyksiä (kaksi käynnistettyä takana), ei imukuppeja/pihtejä (ei kyllä kokemusta, mutta vaikuttavat kamalilta) ja VAUVA OLISI TERVE!! Siinä se tärkein tavoite.



Joululahjoja toissapäivän pakkailin ja vielä olisi sitä urakkaa jäljellä. Eilen leikkasin vauvalle vuodevaatteita kolme settiä ja tänään isäni kanssa kasattiin esikoiselle kirjahylly maalausta odottamaan. Ja piparkakkutaikina-aineet ostin; jos leipoisin ne, kun vielä jaksan seistä. Nehän vain paranee, mitä kauemmin ovat säilytyksessä. Nyt on kauhea energiavaihe menossa, täytyy ottaa siitä kaikki irti, ei se kauan kuitenkaan kestä...



*Kitta75 ja masuvauva rv 32+5*



ps. Ja laskettuaika oli vielä listalla 24.12. mutta sehän on virallisesti 23.12. Mutta vauvathan ei niin niistä virallisista asioista ole tietääkseenkään...

Vierailija

Eilinen synnytysgallup oli kiinnostavaa luettavaa. Huitelin koko päivän keskustassa siskoni kanssa, joten en illalla jaksanut kirjoittaa mitään. Ihanaa olla lomalla! Mietin kuitenkin hyvää synnytystä. Itse toivon alatiesynnytystä ihan oman ja vauvan hyvinvoinnin vuoksi, mutta totta kai hieman jännitänkin sitä. Ajattelen, että olipa synnytystapa sitten alatiesynnytys tai keisarinleikkaus, toivon aika lailla samaa kuin monet muutkin: Ymmärtäväistä henkilökuntaa, tiettyä rauhallisuutta ja totta kai suhteellisen vähäisiä kipuja. Kipujen määrää en kuitenkaan osaa pelätä, koska useat ystäväni kertovat kipujen unohtuvan sitten vauvan syntymän jälkeen. Jos noin käy, on synnytys varmasti hyvä! Tietenkin toivon myös, että kaikki sujuisi yllätyksettä eli että mitään kauheaa ei tapahtuisi itse synnytyksen aikana.



En muista, kirjoitinko maanantaina neuvolan jälkeen vaiko sitä ennen. Kaikki sujui hyvin. En ole saanut kokoarviota ollenkaan, mutta terkkarin mukaan vauva on ihan normaalin kokoinen, mutta ei mitenkään iso. Mitähän tuo tarkoittaa? Sitäkö, että vauva on keskimääräistä hieman pienempi, mutta silti normaali? Sf-mitta huitelee peräti 32:ssa, mutta lapsivettä on normaalisti eikä vauvakaan siis ole iso. Syke oli taas tuon 150, mitä se on ollut koko ajan :)



Minulla olisi " nolo" kysymys välilihan rasvaamisesta... Muistelen, että Tansku ainakin olet aloittanut sen. Millaisella rasvalla tuon voi suorittaa? Millä tahansa perusvoiteellako vai esimerkiksi vaseliinilla tai Bepanthenilla?



Ja toinen tosi tyhmä kysymys, jollaisen varmaan vain esikoisodottaja kysyy: Millaiset housut kannattaa pakata sairaalakassiin? Meneekö esimerkiksi hieman tavallista isommat farkut tai pitkät housut, vai olisiko syytä ottaa mukaan verkkarit tai äitiysfarkut? En ole vielä sairaalakassia pakkaamassa, mutta ajattelin tehdä listan mukaan otettavista tarvikkeista.



:)



SnowApple rv tasan 34



Vierailija

Jospa minäkin nyt Tikrun kannustamana liittyisin taustailijoista tänne joukkoon. Odotan toista lasta, tyttö 2v ja 2kk, laskettu aika on 13.12. Asustelen pirkanmaalla, synnyttämään olisi tarkoitus mennä Taysiin, jossa myös esikoisen kävin pyöräyttämässä maailmaan.

Aamulla kävin juuri neuvolassa, kaikki hyvin, painoa oli kyllä tullut suht reippaasti (suklaa maistuu tääläkin), kohta on 15 kiloa kasassa. Saman verran tuli painoa ensimmäisestäkin, mutta muutaman kuukauden imetyksen jälkeen oltiin alle lähtöpainon. Toivottavasti nytkin käy yhtä hyvin!

Nyt vaan jännitän pysyykö vauveli matkassa joulukuulle asti. Esikoinen syntyi viikoilla 37+4, ja tämäkin vauveli on jo laskeutunut. Melkein kaikki on jo valmiina, vähän vaatteita tarttis vielä peseskellä.

Mukavaa keskiviikkoa mammoille ja masuasukeille!

Emppu ja " Nestori" 34+1

Vierailija

Hei vaan kaikille joululahjojen odottajille, oon kans enempi taustalla ollut ja kans aika laiska kirjoittaan, mut nyt rohkaisen mieleni muitten joukossa.

Tänään oli neuvola ja kätilö sanoi et varmaan aika pieni vauva tulossa, mut sen kyllä itekin oon tuntenut. Sama juttu oli esikoista odottaessa mut oli hän ihan normaali kokoinen synyessään.

Eniten jänskättää tämän vauvan kanssa se että asumme todella kaukana sairaalasta ja jos vauva päättää tulla hirmu aikaisin saattaa olla kotisynnytys edessä. Mut toivotaan parasta. Aion kuitenkin mennä asustelemaan lähemmäs sairaalaa jo melkein kahta viikkoa ennen laskettua. Vähän tylsä vaan olla pois kotoa ja sit tietty jännittää ehtiikö mies synnytykseen, kun joutuu tietty oleen töissä täällä " korvessa" .

Raskaus on mennyt hyvin, mut nyt odottelen jo kovsti äitiysloman alkua, koska olo on jo aika raskas ja nukun yöt aikas huonosti. No ens viikko enää!!:D JEEE

Voikaa hyvin kaikki mamit!

Amandus + pysen 33+2

Vierailija

Viime yö meni valvoessa, hammasta särki ihan älyttömästi. Lopen olis jo väsyttänyt niin paljon että olisin ihan mielelläni nukahtanut, mutta koko ajan tykytti niin ettei voinu mihinkään muuhun keskittyä. Kyllä mä moneen otteeseen toivoin yöllä että olis edes vaikka supistuksia, niin tietäis että ne voi olla myös hyödyksi. Hammaskivusta kun on vaikea mitään iloista repiä. Kyllä mä varmaan tunnin verran torkuin loppujen lopuksi, ja aamupäivästä 11-12 torkuin kans. Nyt on semmonen pönhä olo, väsyttää mutta silti tuntuu etten varmasti kykene nukkumaan silmäystäkään.



(.) ei mitään erityistä. Sitä samaa edelleen kun aina ennenkin. Tavallaan tässä jo toivon että syntyis.. Olis se tässä sylissä eikä tuolla mahassa, kun ei aina tiedä että onko se hengissä lainkaan kun ei viitti liikkua.



Uusille tervetuloa. Hienoa kun oikein ryminällä sieltä taustalta raahauduitte esiin. :) Ja joku taas Pohjois-Pohjanmaalta.. Mistä, jos mäkin saan Lahjiksen tavoin udella.. :) Itse Kalajoelta ja mäkin teen kotiinpäin ja menen Kokkolaan synnyttään. Pääse mun äiti ja sisarukset helpommin sinne sitten heti katsomaan, ja saan rauhassa aloitella sitten kotielämää vauvan kanssa. Ei tartte heti olla kestitsemässä kymmeniä vieraita. Tiedän että moni tuppautuu kumminkin kylään. Mutta ehkä se tuo piristystä päiviinkin, kunhan nyt ei heti ekana kotiintulo päivänä tuu... 8-)



Koira tuossa ottaa rennosti ja huokailee. Käytiin apteekista sateessa hakemassa mulle antibiootit jälleen kerran, vastahan mä niitä viisaudenhampaan takia söin.. ja nyt toi ns. juurihoidettu. Lääkäri veikkasi että kun siellä on vain kaksi juurikanavaa niin se toinen on kaksi kanavaa alusta kasvanut yhteen ja lopusta haarautuu. Joten sinne ei oo vielä päästy käsiksi rassaamaan, ja sitten tulehtunut ja juuret työntäneet sitten hammasta " ylös päin" jonka vuoksi joka kerta kun hampaat osui yhteen-sattui ihan sikana. Nyt se on madallettu niiin pieneksi nysäksi ettei onneksi osu enää, ehkä tänään saa illemmalla syötyäkin taas jotain.



Mutta nyt surffailen silmät ristissä ja sivussa seuraan emmerdalea. Me naiset kyetään moneen asiaan yhtä aikaa..:)



Quarra ja tirriäinen rv35+0 *ja uusi viikko, loppu lähestyyyy*



Niin se gallup!! Mä oon syntynyt kans K-PKS rv38 painoa n.2,5kg Hätäsektiolla, kun sydänäänet romahti kriittisesti. Äitin mielestä kaikista karmein synnytyskokemus, hätäsektio. Tavallisella sektiolla tulleet muut sisarukset. Velipoika esikoisen persaus edellä ja kaks pikkusisarusta sitten siitä samalla kun kerran kaks ekaakin leikattiin.

Vierailija

Paistoimpa lättyjä ison läjän ja mitään ei ole enää jälellä... Söi tuo muukin poppoo etten ihan yksin kaikkea kuitenkaan....... taisi vauvakin tykätä kun sai sokeria, ainakin möyryilee taas kovasti masussa. Että voikin olla pienellä terävät kantapäät!! maha on kyllä ihan täynnä vauvaa (ja hellänä joka paikasta!!)mutta ihana silitellä pikkuista pyllyä!



Tännepä olikin pinoutunut monta uutukaista tyyppiä, tosi kiva!!

Sinulta " vauvaseni" utelen enemmän kun täältä Pohjois-pohjanmaalta olet, että mistäpäin tarkemmin?? Me asutaan Nivalassa, Oulaisiin täältä ruukaa suurin osa mennä synnyttämään mutta meikällä vetää kotikonnut puoleensa niin menen taas Kokkolaan. ..



tuostapa aasinsilta Äitiliinin gallupppiin, ite olen syntynyt myös Kokkolassa eli K-PKS 14.01 1975. Äidillä oli laskettu aika joulukuun(!!) viimeinen päivä mutta en tahtonut hautomosta pois, synnyin kaksi viikkoa yliaikaisena keisarinkyydillä..Käynnistettiin kyllä kun eivät äiskää uskoneet, että istun siellä masussa, onneksi lekuri vaihtui välillä ja sitten leikkuriin mars. Olen joskus ollut pieni minäkin 3 340g ja 50cm!!

Meillä ei siis ole ollut mitään perää siinä väitteessä, että lapset " matkivat" äitiään syntymäpainossa, omani kun ovat molemmat olleet 4,5 kiloisia... Mutta yliaikaisuus on periytynyt kyllä!!



Ei tässä omassa olossa kummempia, viimeyönä rampattiin veskissä kyllä tiuhaan, janotti sikana illalla niin arvasihan sen kuinka käy. Normaalisti käyn kerran vessassa.



Tanskulta kanssa kyselen, oli uudessa Kaksplussassa tuosta kielijänteestä.. Teidän tytöllähän se leikattiin jo vauvana, huomasitko eroa imemisessä poikiin verrattuna? Kun on käynyt usein mielessä, onko tiukalla kielijänteellä ollut tekemistä sen kanssa, ettei maito ole tuntunut riittävän kuin osittaisimetykseen.



jeps, taidan lähteä etsimään hevosen tuolta pimeästä laitumeltaan ja sitten potut kiehumaan(meinataan vielä karjalanpaistia syödä noiden välipalalättyjen päälle!!) ja sitten saunaan!!



Lahja kera Tonttunsa rv 33+5



P.s Meikä on mennyt synnyttämään ja lähtenyt synnäriltä kotiin samoissa housuissa... esikoiselta kävivät kyllä pesussa kotona kun lapsiveteen sotkeutuivat mutta yhtä kaikki mammahousuissani sieltä poistuin! Meikällä pömppömaha on sitten niin lujassa, että! Onneksi tänne avataan uusi uimahalli, arvelin vesikävelyä tai jumppaa alkaa harrastamaan kevätpuolella, polvea ajatellen varmaan paras vaihtoehto. Kehtaa liikkua kesällä..

Vierailija

Pinoudunpa minäkin taas. Olen edelleen sairaslomalla ja olenkin äitiysloman alkuun asti (23.11.) Selkä vaivaa ja yöt varsinkin on hankalia, kun ei löydy hyvää nukkumaasentoa ja lonkkaa särkee ja jalka puutuu. Mukavaa eikö?! Minulla olis siis aikaa laitella vauvan tavaroita ja tehdä vaikka mitä, mutta jotenkin oon niin saamaton että vaan haahuilen pitkin kämppää ja hoen mielessäni pitäis, pitäis...Vauvan kaikki vaatteet on edelleen pesemättä ja tila niille järjestämättä. Sänky ja vaunut sentään on. Millonhan herään toimimaan?!



Olipas hauska huomata, että joku muukin seuraa Sydämen asialla -sarjaa. Mä oon kanssa koukussa siihen, just sen sympaattisuuden vuoks. Harmitonta ajan vietettä. Vauva varmaan tunnistaa jo tunnarin, kun alkaa aina liikehtimään, kun se soi telkkarista. Pitäisköhän rajoittaa katsomista...;)



No joo. aurinko paistaa ainakin täällä Vantaalla ihanasti, joten taidan lähteä happihypylle, jos vähän piristyis.

Mukavaa keskiviikon jatkoa kaikille joulukinkuille!

T:JHS+ Muru 31+5

Vierailija

Sainpas vihdoin aikaseksi liittyä teidän seuraanne.. Koko raskauden ajan olen kyllä lukenut juttujanne! Jospas minäkin kerron hieman itsestäni.. Olen 20 v, aviomies 21v ja eka lapsi tulossa. Alotin ammattikorkeessa syksyllä opiskelut, terv.hoitaja.



Raskaus sujunut kaikinpuolin mukavasti, lukuunottamatta painon nousua.. =) oon kauhuissani lukenu juttuja, että " apua, mulla noussu paino 12 kiloa!!" mulla nimittäin paino noussu n. 20 kiloa, muutaman kilon ehkä enemmänkin. no mutta se kuuluu asiaan, niinhän ?!!? ;)



Alkaa kyllä jo kieltämättä olee aika rankkaa koulussa käynti.. Kaheksan aamut on rankkoja, yöllä kun ei enää oikeen saa nukuttua. Vessassa on ravattava. Supistuksista ei oo mulla tietookaan, josta olen tosi ilonen! Jännä lukea juttuja, kun monella teistä supistellut välillä kipeästikin ja mä en oo tuntenu ees niitä kivuttomia suppareita =) No kylläpä nekin tulee, ainakin sit tietää että nyt se syntyy, kun muullon ei supistele!



Taidan jatkaa nyt keskittymistä tähän atk tuntiin.. Täytyy kirjotella vielä illalla, jos juttua tulee. Ja Minea-81 paljon onnea pikku nyytin johdosta!! Kunpa aika menisi nopesti ja tulisi se kauan odotettu joulukuu ja sais oman pikku naperon syliin =)



_adele_ rv. 34+0

Vierailija

Eli tän päivän on pyörinyt kaikki mahdolliset herkut päässä mitä ei tietenkään sais vielä nauttia. Lähinnä kaikki jouluun liittyviä, kuten lohta ja ihania silakoita tekis mieli :P Yksi etenkin - kylmäsavustettua lohta joka sekoitetaan kermaviilin ja ranskankerman/majoneesin kanssa mössöksi, vähän sitruunaa, tilliä ja pippuria mukaan ja eikun paahdetun ruisleivän päälle... NAM.Täytyy toivoa että tää pallero syntyy ennen joulua (la 17.) että pääsee mukaan herkutteluihin! Tänään näköjään tekee suolasta mieli, muuten olen kyllä viime aikoina kunnostautunut myös tossa leipurin roolissa. :) On se varmaan omituista totuttautua taas sitten siihenkin että kaikkea voi syödä, nyt on vaan niin sisäistänyt kaikki ohjeet ja säännöt että tuntuu ihan omituiselta ajatukselta palata takasin mitään rajoittamattomaan ruokavalioon! Ihanaa.



Ja omaan napaan.. Eilen oli neuvola missä kaikki ihan ok. Vähän oli taas punasoluja pissassa jota nyt sitten seuraillaan parilla lisänäytteellä. Jos tilanne jatkuu samana, niin sitten täytyy kuulemma virtsarakkoa ultrailla ettei siellä ole mitään häikkää. Ihana muuten siirtyä suoraan pissa-juttuihin tuollaisten ruokasepustelujen jälkeen, sori! Vauva oli aktiivinen ja liikkui paljon, sf 33. Saatiin vihdoin ajat perhevalmennukseen joka alkaa viikon päästä. Rauhallisesti vaan käskettiin ottaa seuraavat pari viikkoa kun on noita kipeitä supisteluita ollut pitkin matkaa, että pysyis vauva ainakin vielä kriittiset pari viikkoa mukana. Siis keuhkojen kehittymisen kannalta. Eipä siellä sitten kummempaa. Turvotusta oli myös.



Ajatukset on muutenkin ollut synnytyksen-jälkeisessä elämässä. Kaiholla katselen noita ennen raskautta otettuja kuvia ja olen päättänyt että sitten vaan heti kun pääsee/pystyy, pyhitän kaksi iltaa viikossa eri liikuntamuodoille niin pysyy mammakin sitten virkeenä! Jollain taisi olla samansuuntaisia ajatuksia. Nyt on kyllä niin turvonnut ja ähky olo tän vatsan kanssa että tästä on kyllä hehkeys kaukana! Nyt täytyy mennä kehittelemään jotain suolaista... Ei enää maltti kestä. (Niin että mistäköhän se turvotus sitten taas johtuukaan...)



Vointeja muoreille!



J78 & mussukka 33+4

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat