Seuraa 

Vantaalla on perhe menettänyt kotinsa tulipalossa. Sitä myötä myös omaisuutensa siis. Perheessä on 3 poikaa, 8kk, 3v. ja vanhempi (en nyt muista, minkä ikäinen).



Juttelin äsken perheen isän kanssa puhelimessa. Hän kertoi, että saivat sosiaalitoimistosta ja kirkolta hieman ruokarahaa. SPR on toimittanut heidän väliaikaiseen asuntoonsa (jossa saavat olla vuoden loppuun) huonekalut.



Tässä listaa siitä, mitä tarvitsisivat:



Lasten vaatteita

lapset kokoa 80-90, 90-100 ja 120. Isommatkin vaatteet kelpaavat hyvin, sillä lapset kasvavat nopeasti =)

Vaippoja

Tuttelia

Liinavaatteita: lakanoita, tyynyliinoja, peittoja

Keittiötarvikkeita (lautaset ja jotain aterimia on, myös pari kattilaa löytyy)

-- kaikkea muuta, mitä lapsiperhe voisi tarvita, paljon mitään ei siis ole



Lisäksi, jos jollain on toimiva pesukone, se otettaisiin ilomielin vastaan.



Tarkoitus olisi saada mahdollisimman paljon aikaan jo tänään! Itse olen maisemissa vielä huomenna, mutta sitten lähden vuorokaudeksi pois ja voin palata asiaan (paitsi puhelimitse) vasta maanantaina. Tarkoitus on toimia niin, että lähellä asuvat/kykenevät toimittavat apunsa minulle ja minä vien sitten autollani perheelle. Ne, jotka eivät voi tuoda tänne Helsingin keskustaan lahjoituksiaan, voidaan sopia, että ajan jonkun reitin, minkä varrelta haen. Anteeksi sekava sepustukseni =)

Sivut

Kommentit (195)

tuskinpa monikaan palstanurisija kehtaisi näyttää omaa pärstäänsä sellaisessa =)



Mutta joo, tuli mieleeni, että varmasti kaikkia leluja yms. olisi kanssa kiva viedä =)



Mihin Helsingin keskustassa tavarat pitäisi tuoda? Olen menossa yliopistolle vielä tänään, voisin kaivella kaappejani.



Pitäisikö kuitenkin miettiä kuka tuo ja mitä, ettei perhe saa armeijan varastollista liinavaatteita, kun kaikki muu oleellinen jää puuttumaan..



Tunnetko perheen vai mistä kautta olet saanut tiedon heidän hädästään?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Taidan lähteä vähän ennen klo 18, niin ehdin paremmin. Ja jos myöhästyn, niin ilmoittelen siitä sulle, PH:lainen hyvissä ajoin, niin sitten tiedät ottaa kamppeet mukaan ja haen ne Meikusta?



Ok?

Vai miksi nyt niin harmittaa, ettei JUURI TÄTÄ perhettä pääse auttamaan. Hienoa, että heille on jo apua järjestynyt ja järjestyy edelleen, mutta kyselkääpä oman paikkakuntanne seurakunnista yms., niin varmasti apunne kelpaa sielläkin..

Voi olla että perhe tai taloyhtiö ei saa mitään vakuutusyhtiöstä, koska palo tod. näk. syttyi sillä lailla, että olivat kuivattaneet vaatteita saunassa. Sähkösauna oli siis päällä, kun vaatteita kuivatettiin.



Perhe lähti lomalle ja laittoi sähköt pois pääkatkaisijasta. Saunaan jäi vahingossa vielä ajatukseen aikaa.



Tulivat takaisin ja laittoivat sähköt päälle. Sauna meni siinä päälle, kun ajatuksessa oli sitä aikaa. Tulipalo syttyi niistä saunassa olevista vaatteista, joista joku oli varmaan pudonnut kiukaalle..



Niitä ei olisi saanut kuivattaa siellä, siksi vakuutusyhtiö ei välttämättä korvaa mitään.





Laitan toki yksityiskohtaisen selostuksen siitä, miten juttu meni. Montako osallistujaa, mitä saimme kerättyä, miten meni tapaaminen perheen kanssa jne.



Nyt vain mailia mulle!

Älkää tuttiosista välittäkö, ostavat sitten itse (tai joku muu antaa), jos katsovat tarvitsevansa. Ja voihan olla, että käyviä tuttiosia olisi jo heillä itselläänkin.



Tosiaan, meillä ei tällä hetkellä ole juurikaan rahaa tilillämme ja jos nyt yhtäkkiä ei olisikaan mitään, niin .. hui!

kuka viimeksi ei saanut tavaroita mukaan tähän ekaan satsiin :)

helba83@hotmail.com



hienoa olisi kun tietäisi että saisi itsekkin apua jos joskus tapahtuisi jotain näinkin kauheaa omalle perheelle...

mahtavaa että maailmassa välitetään vielä lähimmäisistämme :)



kiitokset kaikille ihanille ihmisille! niillekkin jotka kovasti olisivat halunneet auttaa mutta eivät tällä kertaa pystyneet!



elämä voittaa

Ja si tietty niitä käytettyjäkin,mutta kaikki kyllä sellista mitä itsekkin vielä käyttäisin,eli ei mitään pahinta kirpparikrääsää...



MInusta on hurjan paljon Tempakalta että ylipäänsä otti tän homman. Jos jollakulla on valitettavaa niin eikös tää valittaja vois ihan itse ottaa ne huomiset lisäkeikat...

nyt mäkin muistan tuon. Siitä on melkein 2 kuukautta, kun muistan kun mun nuorimmaisen synttäreillä syyskuun puolessavälissä puhuttiin siitä. Asun myös Kartanonkoskella.

Joo, kaikkea sattuu, huolimattomuusvirheitä ja ajatusvirheitä. Mutta tapahtunut mikä tapahtunut, jälkiviisas voi aina olla, mutta eipä se paljon hyödytä siinä tilanteessa, kun apua tarvitaan konkreettisessa elämisessä.



Huh, mulla on ihan hirvee päänsärky. Oli kauheeta ajaa tuolla pimeässä tihrusateessa. Auto tuli ihan tupaten täyteen - lisää ei siis olisi mahtunut enää yhtään kassia!



Huomenna vien ensin nuo tavarat ja sitten käyn hakemassa vielä Vantaan paikoista ja vien ne perheelle.



Kiitos tosi paljon osallistuneille =)

Kävin lauantaina Tempakan kanssa viemässä tavaraa ja perheen isä sanoi että esim. leluja oli tullut jo tarpeeksi.

Hukkuvat kohta tavaraan, eli tosiaan kannattaa kysyä mitä he tarvitsevat.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat