Seuraa 

Hei!



Onko muita ns. hitaasti kehittyviä (fyysinen) vauvoja?



Meidän kohta 6.5-kuinen poika ei osaa (tai tahdo) kääntyä, kuin sängyssä. Pehmeä alusta antaa varmaan mukavasti periksi. :) Lattialla poikaa on pidetty paljon. Hän viihtyy lelujen ääressä vatsallaan hyvin. Selällään ollessa menee kyljeltä kyljelle, muttei vaihingossakaan käännähdä (paitsi sängyssä).



Vauvathan ovat yksilöitä, joten eikai tässä ole vielä syytä huoleen. Olisiko mukava kuulla muista ei-niin-nopeasti-liikkeelle-lähteneistä vauvoista! :)

Kommentit (1)

Sunnuntaina tulee 6kk täyteen ja hyvin samalla kaavalla menee, kun teilläkin. Eli lattialla viihtyy sekä selällään, että mahallaan, mutta itse ei osaa/ole kiinnostunut pyörähtämään mihinkään päin. Pienellä avustuksella alkaa kyllä punkemaan itseään ympäri ja voi sitä voittaja ilmettä, kun pääsee vihdoin ja viimein mahalleen. Pehmeällä alustalla (sängyllä) kääntyy ihan itsekkin vatsalleen ja kyljeltä kyljelle selän kautta todella lennokkaastikkin varsinkin jos on ruokailusta kyse.;D



En ole ollut liiemmin huolestunut hitaasta kääntymään oppimisesta. Itsekkin olen oppinut kääntymisen vasta 8kk:n iässä. Tyttö on lisäksi aikasta pyöreä rakenteeltaan joten sekin varmasti jollain lailla vaikuttaa asiaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat